Taloforum.fi

[urbaanin keskustelun mekka] Suomen johtava rakentamisaiheinen valokuvaus- ja keskustelusivusto.

Mikä on Taloforum?

Tornitaloja - lisää tornitaloja! Yläkerrassa keskustelua kaikesta korkeisiin taloihin liittyvästä ja korkeuksiin kohoavista uudisrakennuksista.
tekijänä järvellä nukkuva
#53850
Joo. Ja kyllähän tämän nuoruusongelman näkee Suomessakin, kun vanhimmat talot ovat monesti vain 1800-luvulta. Varsinkin kun palaa jostain Italiasta ns. "kulttuurimatkalta" (jos siis allekirjoittaneella olisi edes sellaisiin varaa). :)
Avatar
tekijänä Jarza
#53852
järvellä nukkuva kirjoitti:Oulussa on kyllä viime vuosina jo tehty hyvää täydennysrakentamista lähellä keskustaa (ja ihan laadukastakin), eikä tuo nyt niin ole sellainen alue joka välttämättä kaipaa jotain kehittämistä.
Omasta mielestäni nimenomaan keskustan alue kaipaa edelleen kipeimmin sitä kehittämistä ja sen tulisi olla ykkösprioriteettinä. Lukuisia kortteleita saisi rakentaa umpineisemmaksi ja uudisrakentaminen pitäisi toteuttaa tarpeeksi tehokkaana (vähitään kuusikerroksisena) ja tiukasti kadunvarteen. Ei mitään sisäänvetoja enää, kiitos. Paljon on jo hyviä suunnitelmia, mutta vielä kun päästäisiin sanoista tekoihin.

Tornitaloja mieluiten Raksilaan ja jokisuistoon. Enkä vaadi mitään +20-kerroksisia torneja, kunhan edes sen yli kymmenen kerroksen alettaisiin päästä, niin kelpaisi aluksi jo hyvin. En myöskään kannata yksinäisiä torneja. Tietenkin vähän paikasta riippuen, mieluummin ottaisin pienen ryppään 10-12 -kerroksia, kuin yhden vaikkapa 16-20 -kerroksisen tornin yksistään nököttämään.
Avatar
tekijänä Krio
#53862
On ehkä off-topic, mutta moni tornien haluja haukkui Oulun keskustaa "kirkonkyläksi" ja sanoi esim. Kemin keskustan olevan parempi. Onko oikeasti noin, että ennen kuntaliitoksia olleen viidenneksi suurimman kaupungin keskusta olisi matala, kirkonkylämäinen eikä meri näy missään?

Google Earthista vähän vaikea sanoa mitään.
Avatar
tekijänä Jarza
#53864
magno kirjoitti:Siis minkä ihmeen siluetin?
Niinpä. No mutta nimbyt nyt aina vetävät hatusta vaikka mitä tekosyitä, jotta pääsisivät jarruttamaan kehitystä. Saa nähdä löytyykö pian Oulustakin lepakoita niiltä alueilta, joille on torneja kaavailtu.

Krio kirjoitti:Onko oikeasti noin, että ennen kuntaliitoksia olleen viidenneksi suurimman kaupungin keskusta olisi matala, kirkonkylämäinen eikä meri näy missään?.
No ei se ehkä ihan näinkään ole. :) Kyllä Oulun keskusta ihan kaupungilta näyttää, parista kolmesta kuvakulmasta. Kemin keskustassa en ole koskaan käynyt, joten siitä en sano mitään.

Oulussa vierailin ensimmäistä kertaa vasta reilut kuusi vuotta sitten, enkä silloin tiennyt kaupungista oikeastaan yhtään mitään, edes väkilukua. No, keskustan koon mukaan päättelin Oulun olevan suunnilleen Hämeenlinnan kokoinen kaupunki, mutta huomattavasti pienempi kuin Jyväskylä. :D Jo tuolloin Oulussa taisi olla noin tuplasti enemmän asukkaita kuin Hämeenlinnassa.
tekijänä _ABC_
#53866
Jarza kirjoitti:Omasta mielestäni nimenomaan keskustan alue kaipaa edelleen kipeimmin sitä kehittämistä ja sen tulisi olla ykkösprioriteettinä. Lukuisia kortteleita saisi rakentaa umpineisemmaksi ja uudisrakentaminen pitäisi toteuttaa tarpeeksi tehokkaana (vähitään kuusikerroksisena) ja tiukasti kadunvarteen.
Vastataan nyt silti tähän vaikka tämän jälkeen olikin jo asiaa sivuttu.

Itseäni myös hämmästyttää Oulu kaupunkina. Keskusta tosiaan on vaikka Kuopioon verrattuna selkeästi pienemmän oloinen. Hajanaista ja matalaa. Ero on todella huomattava. Silti asukasluku ero on Kuopioon verrattuna aivan yhtä suuri, mutta toiseen suuntaan. Perin outoa.

Tässä taas esimerkki että koko kunnan asukasluku ei todellakaan aina kerro sitä minkä kokoinen itse kaupunki on.
Avatar
tekijänä sam
#53867
Rakennuslautakunta 6.2.2013 kirjoitti:Kiint Oy Oulun Resiina ja Viskaali/YIT Oy 13-101

Kahden toisiinsa kytketyn asuin/liikerakennuksen rakentaminen (rakennusvaiheet 1 ja 2). Hanke koostuu kahdesta 12 krs:sta asuintornista ja niiden väliin jäävästä kaksikerroksisesta toimisto/liikerakennuksesta sekä kahdesta maanalaisesta paikoituskerroksesta. Liikerakennusten päällä oleskelukannet ja kellarin päällä huoltokannet. Oleskelukannella puurakenteinen pihavarasto. Aloituslupa.

III-46-1, Rautatienkatu 27

Päätösehdotus, rakennusvalvonnan johtaja Tapani Mäkikyrö:
Hakemus hyväksytään.

Rakennuslautakunnan päätös 6.2.2013 § 8:
Päätösehdotus hyväksyttiin.
kliks
tekijänä DFox
#53868
sam kirjoitti:
Rakennuslautakunta 6.2.2013 kirjoitti:Kiint Oy Oulun Resiina ja Viskaali/YIT Oy 13-101

Kahden toisiinsa kytketyn asuin/liikerakennuksen rakentaminen (rakennusvaiheet 1 ja 2). Hanke koostuu kahdesta 12 krs:sta asuintornista ja niiden väliin jäävästä kaksikerroksisesta toimisto/liikerakennuksesta sekä kahdesta maanalaisesta paikoituskerroksesta. Liikerakennusten päällä oleskelukannet ja kellarin päällä huoltokannet. Oleskelukannella puurakenteinen pihavarasto. Aloituslupa.

III-46-1, Rautatienkatu 27

Päätösehdotus, rakennusvalvonnan johtaja Tapani Mäkikyrö:
Hakemus hyväksytään.

Rakennuslautakunnan päätös 6.2.2013 § 8:
Päätösehdotus hyväksyttiin.
kliks
sam kirjoitti:.

Kuva
Kuva
Eli 2 kpl näistä torneista.
tekijänä järvellä nukkuva
#53873
_ABC_ kirjoitti:Itseäni myös hämmästyttää Oulu kaupunkina. Keskusta tosiaan on vaikka Kuopioon verrattuna selkeästi pienemmän oloinen. Hajanaista ja matalaa. Ero on todella huomattava. Silti asukasluku ero on Kuopioon verrattuna aivan yhtä suuri, mutta toiseen suuntaan. Perin outoa.

Tässä taas esimerkki että koko kunnan asukasluku ei todellakaan aina kerro sitä minkä kokoinen itse kaupunki on.
Jaa, mulle ei aivan tuollaista vaikutelmaa ole tullut, kun olen parin viime vuoden aikana käynyt Oulussa pari kertaa. Pikemminkin on tuntunut, että onhan tämä kaupunki sentään isompi kuin Jyväskylä tai Kuopio, kun ihmisiäkin on liikkeellä enemmän. Ei minua ole haitannut, että rakennukset ovat matalia. Ovathan puutalot kuitenkin hienoja. Enemmänkin kun menee Heinäpäähän päin, sisäänvedot ja ympäristön hajanaisuus alkavat häiritä.

Oulussa tunnelmaa luovat myös vesistöjen tuoma avaruus ja Hupisaarten puisto, jossa oleskellessa tuntuu olevansa keskellä keskustaa, ja Myllytullistakin tykkään. Siluetteja on paljon juuri vettä vasten. Eivät ne korkeita tai erityisen näyttäviä ole, mutta paikoin ihan hienoja, esim. matkalla Pikisaaren kautta Hietasaareen. Keskusta-alueella on niin paljon siltoja, että kävelyvyöhyke jatkuu mukavasti meren, kosken ja joen päälle. Tulee tunne, että ei tämä nyt ihan heti kesken lopu. Eikä Tuirakaan nyt niin kovin lähiömäinen alue ole, se vaan on ruma.
Avatar
tekijänä heikki.
#53883
Komppaan järvellä nukkuvaa. Pahin ongelma kaupungissa on muutamat ydinkeskustan keskeneräisimmät korttelit.

Tuirassa on myös kaksi hyvin eri puolta. Jos katsot aluetta Valtatiellä niin tulee mieleen, että onpa ruma, mutta kun kävelet Koskitietä about 200 m etelämpänä, niin alue on monessa mielessä yksi Oulun parhaimman näköisistä alueista. Joki on vieressä, kadun varrella on mukavan kantakaupunkimaista rakennuskantaa ja keskusta on lähellä. Tästä syystä olen myös alkanut pitää Tuirasta entistä enemmän, kun sieltä löytyy vahvat kontrastit ja Valtatien rakennuksissa on sitä kokoa.

Tuo Valtatien katualueen parantaminen saisi myös olla yksi kaupungin pääprioriteeteista lähivuosina varsinkin, kun Lipporanta rakennetaan. Valaistuksen vaihtaminen ja katualueen kunnostus ym. pienet asiat tekisivät ihmeitä.
Avatar
tekijänä atr
#54581
Päivän Kalevassa oli mainos Resiina-korttelista uudella havainnekuvalla höystettynä.
Viimeksi muokannut atr, 29.05.13 19:55. Yhteensä muokattu 1 kertaa.
Avatar
tekijänä atr
#54618
Nyt löytyy tietoa myös YIT:n sivuilta. En nyt näistä julkisivuväreistä aivan tiedä..
Viimeksi muokannut atr, 29.05.13 19:55. Yhteensä muokattu 1 kertaa.
Avatar
tekijänä grendy
#54619
Ihan kiva kokonaisuus mun mielestä. Toki riippuu materiaalista jne, mutta muuten toi väri-idea on ihan hauska. Eipä oo sitä samaa perinteistä mitä 2000-luvulla on pääasiallisesti tehty!
Avatar
tekijänä Opiskelija
#54621
Joo no.. Noi näyttää aika hienoilta, mutta itse en oikein luettelis nuita tornitaloiksi,koska eikös yli 12 kerroksista ala tornitalot.. Minä itse luettelisin nuo
vielä kerrostaloiksi kookkaiksi.. :smt026
  • 1
  • 3
  • 4
  • 5
  • 6
  • 7
  • 30