Eteläportin rakennustyöt käyntiin jo 2015?
"...Eteläportti-Kauramäen alueen rakennustyöt toivotaan aloitettavan jo vuonna 2015. Kaupunki näkee alueen hyvinä puolina läheisen sijainnin keskustaan sekä hyvät liikenneyhteydet.
Alue sijoittuu noin kuusi kulometriä Jyväskylän keskustasta etelään, pääosin rakentamattomalle mäkialueelle..."
Eteläporttiin kaavaillaan kauppaa, julkisia palveluita ja työpaikka-alueita sekä merkittävä määrä kerrostaloasumista. Kauramäen alueelle esitetään kerrostalo- ja pientaloasumista sekä vähäisessä määrin palveluita.
Lähde: Keskisuomalainen http://www.ksml.fi/uutiset/kotimaa/etel ... 15/1221263
Tästähän on ollut aiemminkin keskustelua täällä. Voisiko olla ihan oikeasti mahdollista että tässä taloustilanteessa alettaisiin toteuttamaan jotain näinkin järjetöntä?
Alueen vieressähän ovat Keljon marketit (Prisma & Citymarket), joten tuskin sinne ainakaan ruokakaupalle tarvetta on. Huonekaluliikkeitä yms ehkä, mutta Palokan paikathan ovat 10+min ajomatkan päässä.
Ehkä en itse ole perehtynyt suunnitelmiin tarpeeksi hyvin, koska jotenkin yllätyksenä tuli tuo kerrostaloasumisen sijoittaminen alueelle. Tarvitaanko tässä nyt tosiaan uutta lähiötä, vaikka suunnitelmia ja tilaa on muillakin alueilla.
Eteläportti-Kauramäestä suunnitellaan 8 500–9 000 asukkaan asuinaluetta. Omakotitaloja alueelle on suunnitteilla alustavasti 720 kappaletta.
Aika massiivisesta hankkeesta siis kysymys. En kyllä usko tämän toteutumiseen tässä laajuudessa juuri nyt. Jos se kuitenkin toteutuisi, muut projektit varmaan voisi kuopata.
Tässä harjoitettaisiin taas hienolla tavalla yhdyskuntarakenteen hajoittamista ,turhaa levittämistä ja autoistumisen lisäämistä. Ja eikö kauppapaikkoja sitten ole vielä tarpeeksi?
Muutama kuva linkitettynä NCC:n sivuilta
http://www.ncc.fi/toimitilat/liiketilat ... uppakesku/
