Taloforum.fi

[urbaanin keskustelun mekka] Suomen johtava rakentamisaiheinen valokuvaus- ja keskustelusivusto.

Mikä on Taloforum?

tekijänä bitterfly
#45049
Kupittaa se pikku hiljaa kaunistuu kaunistumistaan. Itäisen kantakaupungin arvo on selvästi nousussa ja asumisrakentaminen tulee varmasti vilkastuttamaan tällä hetkellä lähes pelkästään työaikaan vilkasta kaupunginosaa.
Avatar
tekijänä Ukilainen
#45052
Naantalin pikatien varteen (Postikatu 2) suunnitellaan huoltoaseman tilalle tällaista toimistorakennusta:

Kuva
tekijänä bitterfly
#45053
Oho! Tuohan on varsin komea pytinki. Kenenköhän käyttöön se mahtaisi tulla. Toimistotilahankkeet eivät kuitenkaan muuten ole kauheasti edistyneet viime vuosina.
Avatar
tekijänä julexi
#45055
Sääli, ettei nuo toimisto-hankkeet ole edenneet Turussa odotetunlaisesti. Oon ite oottanut etenkin Intelligaten seuraavia rakennuksia Kupittaalle aseman viereen.
Myös Helsingin valtatien toisella puolella olevien kolmen toimistorakennuksen yhteyteen olisi mahdollista kaavan mukaan rakentaa vielä ilmeisesti paljon lisää.
Tempo-nimellä hyväksytyn asemakaavan selostuksessa liitteenä ollut esimerkkikuva, johon punasella merkkasin kolmen talon ryppään, joka on jo rakennettu:
Kuva

Jotenkin toivoisi, että se vähäinen toimistorakennusten määrä, mitä Turkuun tulee, keskittyisi tuohon Kupittaalle...
tekijänä Luukie
#45060
Lasi osuus on mielestäni hieno, mutta ei sanota havainnekuvasta sen enenpää. Vähän yksinäiseksi jää vaikka vieressä on suhteellisen massiivinen pääposti. Eihän noi toimistohankkeet ole edistynyt niinkuin Bitte sanoi, voisi melkein sanoa ettei yhtään. Biotorni, Lausteen Biolaakso. Biolaaksosta odotin paljon, mutta ei sinne paljon mitään saatu, no onneksi tuli Skanssi joka sitten keräsi ympärilleen Gigantin yms. Mikä tietty on Turun keskustalle haitaksi. ASIAAN! Kupittaalle on silti keskittynyt toimistot, IT alan yritykset ja siellä on keskustaan verrattuna korkeaa rakennuskantaa eli itsekkin mielummin näkisin tuon tönön siellä. Julexin näyttämä esimerkkikuva olisi kyllä hieno kokonaisuus jos joskus toteutuu. http://tinyurl.com/6qq8acq tuossa noi kolme mitkä jo pystyssä, mielestäni ovat upeita eikä edes huuda niitä lisäkerroksia. Tosin eivät ole Kupittaalla. Odotellaan ja toivotaan, että Kupittaan alue kehittyy ja kasvaa.
Avatar
tekijänä Kantti
#45077
Vormalan esittely videolla Telakkarannan sivuilla on lievästi rohkaiseva hänen kertoessaan rakentamisessa tavoiteltavan "rouheutta". Telakka-alueen luonteeseen liittyy selkeää rouheutta sekä ajatuksellisesti että paikkana. Rakentajien videossa kerrotaan Telakkarannan sopivan kaikille. Tottakai se sopii kaikille mutta hintataso taitaa sopia vain harvoille, nämä eivät ole mitään jokapojan asuntoja joita sinne nousee!?

Hauska on nähdä mitä Vormalan käyttämä sana, "rouhea" tulevissa rakennuksissa tarkoittaa? Joka tapauksessa Kakolan kanssa nämä projektit muodostavat lähivuosien merkittävintä kaupunkirakentamista Turussa ja odotukset rakentamisen ja arkkitehtuurin tasosta ovat tässä todella korkealla!
tekijänä Walle
#45078
Olen edelleen sitä mieltä, että 17(?) samanlaisen pistetalon rakentaminen kansallismaisemaan ja lähes kaiken vanhan purkaminen on suuri virhe. Kyseenalaisena pidän myös sitä, että vaikka rakentaminen on jo käynnissä, alueesta ei ole esitelty mitään kunnollisia havainnekuvia. Mieluummin olisin nähnyt Aurajoen rannassa esim. jotain tämänkaltaista mitä Oslossa.

http://www.skyscrapercity.com/showthread.php?t=873494
Avatar
tekijänä Kantti
#45080
Walle kirjoitti:Olen edelleen sitä mieltä, että 17(?) samanlaisen pistetalon rakentaminen kansallismaisemaan ja lähes kaiken vanhan purkaminen on suuri virhe.
En ole kanssasi eri mieltä tästä.

Tuo Tjuvholmen on aivan käsittämättömän hieno suunnitelmakokonaisuus, vaikka paikkana aivan erilainen kuin Telakkaranta ja hyvin tiukkaan rakennettu. Suoraan tuota ei voisi kopsata Telakkarannalle.

http://www.skyscrapercity.com/showthread.php?t=873494[/quote]
tekijänä Luukie
#45086
Meni hieman fiilikset tuohon Telakkarantaan. En nyt mitään Oslon tapaista odottanut, mutta jotain siihen suuntaan olisi hienoa. Vaikka viereiset talot ovatkin suht tavallisia niin tuohon paikkaan olisi kyllä pitäny panostaa enemmän. Noh hyvänä puolena voisi pitää ettei tuohon rakenneta mitään korkeaa. Olisi vienyt nosturien merkitystä aika paljon, tosin tuonne päähän joku 11-13 kerroksinen olisi voinut sopia. Noh toi tunneli on ihan hyvä juttu ja luultavasti sitä tulee käytettyä suht usein. Tosin en tajua miksi tunneli. Tuossa reitillä ei mielestäni ole kalliota oikein nimeksikään. Eivät varmasti ole ottaneet huomioon, että Korppoolaismäen cityketun pesä taitaa olla tuossa tunnelin kohdalla. Noh mitä jostain ketusta kun kansallismaisemakaan ei kiinnosta.

Edit: Kupittaanpuiston 3 tönö on harjassa ja nosturi laskettu. Luultavasti neljännen projektin nosturi tulee kuukauden sisällä nousemaan paikoilleen. Ei nyt mikään yllätys ollut, että asunnot menevät nopeasti kaupaksi ja varmasti viidennenkin talon nosturi on paikoillaan kesän aikana.
tekijänä taunobraun
#45094
Kiitos Kantille upeasta Kakolan kuvasarjasta! Piristi iltapäivää. :)
bitterfly kirjoitti:T-sairaalan viereen parhaillaan rakennettavaan VSSHP:n huoltorakennuksen seinään on nyt kiinnitetty varsin omalaatuisia vaaleita laattoja, joissa on jokin kuva-aihe.
Kuva

Tässä kuva noista laatoista. Pahoittelen kuvan laatua, otin ohimennessä kuvan kännykällä. Oma mielipide on että rumia ovat. :?
Avatar
tekijänä julexi
#45096
taunobraun kirjoitti: Kuva
Näyttääpä karsealta, ikäänkuin todella epäonnistuneelta 3d-objektin teksturoinnilta :D
Toi pitää kyllä nähdä ihan livenä, jospa se ympäristössään toimisi paremmin? :smt009
tekijänä zeizei
#45107
Veturipuisto (Rautatieaseman "takana") on ilmeisesti talojen puolesta valmis. Pihatie vaan vaatii vielä vähän hiomista :)

Kuva
Avatar
tekijänä Kantti
#45114
Kappas, zeizei piipahtanut Turussa! :) Ei ole vähään aikaan tullut käytyä veturipuistossa, itse asiassa ehkä 4 vuotta aikaa jolloin siitä oli rakennettu vain Köydenpunojankadun viereinen taloryhmä, josta kidnappaaja Turunenkin oli ostanut asunnon jossa uhria piti rakentamassaan laatikossa. Veturipuisto on hyvässä paikassa aivan keskustan reunassa, muistelen katselleeni myynti-ilmoituksia asunnoista jotka eivät olleet aivan mahdottoman hintaisiakaan. Yleisesti talot ovat aika tyypillistä nykyrakentamista, ihan siistiä mutta ei mitään erityistä. Julkisivut ovat muurattuja siististi eikä elementtisaumoja ole.
Avatar
tekijänä Objectif Lune
#45116
julexi kirjoitti: Näyttääpä karsealta, ikäänkuin todella epäonnistuneelta 3d-objektin teksturoinnilta :D
Toi pitää kyllä nähdä ihan livenä, jospa se ympäristössään toimisi paremmin? :smt009
Noi taitaa olla ns. graafista betonia, jota on käytetty mm. Hämeenlinnan maakunta-arkistossa ja Arabianrannan talojen taideteoksissa. Tuo kohde on kyllä jossain määrin epäonnistunut. Ei bulkkielementtitalosta saa mielenkiintoista vain sillä, että siinä käyttää tuota mystistä graafista betonia.
  • 1
  • 105
  • 106
  • 107
  • 108
  • 109
  • 292