[urbaanin keskustelun mekka] Suomen johtava rakentamisaiheinen valokuvaus- ja keskustelusivusto.
Mikä on Taloforum?
Hesarin Nyt lehdessä myös käsiteltiin samaa teemaa:
Helsinki hakkaa Berliinin
Helsinki on upeampi kaupunki kuin Berliini, koska meillä on maisema, meri ja luonto. Ja täälläkin elää jo mittava populaatio hipstereitä.
Helsingin kesä meni jo, mutta Keski-Euroopan kesä on ikuinen. Nimittäin siellä sijaitsee Berliini!
Saksan pääkaupunki, jonka pehmeänsorahtavasta nimestä on tullut synonyymi kaikelle sille hyvälle, joka Suomesta ja Helsingistä puuttuu. Berliinin valosta synkkään Suomeen palaa ihmisiä, jotka sirkuttavat ylistyslauluja:
Berliini on halpa. Berliini on suvaitsevainen. Berliinissä on loputtomasti loistavia baareja, ravintoloita, museoita, putiikkeja. Entäs Berliinin historia? Tajuton.
Siis Berliini on aivan ihana!
Pitihän moinen keidas lähteä itsekin katsastamaan. Palattuani kotiin olen katsellut Helsingin kulmia uudesta vinkkelistä.
Ja tullut siihen tulokseen, että heivatkaa se hössötys. Helsinki hakkaa Berliinin.
Vietin Berliinissä viime pääsiäisenä neljä päivää. Asuin Prenzlauer Bergin kaupunginosassa eli entisessä Itä-Berliinissä.
Alueen berliiniys oli käsinkosketeltavaa. Vanhat kerrostalot olivat nuhjuisia mutta kodikkaita, ihmisillä oli leveät silmälasit ja kapeat farkut, kahvilat tarjosivat aamupalaa illallakin.
Majoituin kaksiossa, jonka makuuhuonetta koristivat kehystetty mutta ripustamaton Led Zeppelin -juliste ja pieni telineellinen c-kasetteja 70-luvulta. Oletin, että ne oli asetellut sijoilleen asunnon vuokrannut harmaahapsinen paikallinen rouva.
Viesti meni nopeasti perille: tämä on hipsterin paratiisi. Berliinissä mummotkin tietävät, mikä tässä maailmassa ja ajassa on cool.
Parin porttikongin päässä sai hupaisasta vegaanikuppilasta mojiton muutamalla eurolla. Drinkkilasi ei ollut Ikeasta vaan jostain DDR:n kalmistosta, tai siltä sen haluttiin ainakin näyttävän.
Vastapäinen Babylon-ravintola tarjosi trendikästä ruokalajia, jonka olemassaolosta en ollut tietoinen. Schawarma-lautanen sisälsi kananlihaa, itäisiä tahnoja ja yrttejä ja vielä jotain marjojakin.
Helsingissä annos luokiteltaisiin gurmeeksi, Berliinissä se oli pikaruokaa. Herkku maksoi vain vähän enemmän kuin Manalan narikkalappu.
Myönnän: tässä vaiheessa olin vielä täysin myyty.
Berliinillä on kieltämättä ainutlaatuinen historia.
Kun Itä- ja Länsi-Berliini yhdistettiin, muodostui uusi keskusta kahden entisen kaupungin reunoista. Ja reunathan ovat aina rosoisia, sieltä löytyy nuhjua ja pöhinää. Liitetyssä Berliinissä marginaaleista tuli yhtäkkiä ydin.
"Tämä on mahdollistanut sen äärimmäisen boheemin, kulttuurisesti kiinnostavan Berliinin synnyn", sanoo kaupunkimaantieteen professori Mari Vaattovaara Helsingin yliopistosta.
Boheemi ja rosoinen. Ne sanat olen kuullut Berliini-ylistysten kertosäkeissä. Hipit, homot, hörhöt, opiskelijat, taiteilijat ja muut keskiluokkaistumista karttavat yksilöt ovat luoneet sen Berliinin, jota Suomestakin rampataan palvomassa. Jokaisella käyntikerralla kaupunki on erilainen: muutostahti on kiihkeä.
Sekin vetää vierailijoita.
"Keskimäärin ajateltuna kaupunki ei muutu. Mietitään Helsinkiä. Täällähän yritetään hullun lailla tehdä jotain berliinimäisen rosoista. Milläs teet, kun kaupunkia on viimeksi kuluneet sata vuotta kehitetty ja suunniteltu kunkin ajankohdan ideaalin mukaan", Mari Vaattovaara sanoo.
Hänen mukaansa Helsinki on oikeastaan Berliinin vastakohta: keskusta on yhtenäinen, ja rosoisuus sijaitsee kaukana kaupungin reunoilla.
"Se on niin reunalla, ettei sitä kukaan edes välttämättä löydä."
Historiastaan kuoriutunut Berliini edustaa myös täysin omanlaistaan Saksaa. Alexanderplatzilla eivät vastaan kävele lederhosenit. Perus-Saksa on muualla. Taannoin tilasin Münchenin Hofbräuhausissa pienen oluen ja salaatin. Sain eteeni puolen litran kolpakon ja lautasellisen makkaraa koristeenaan kaksi rengasta raakaa sipulia.
Professori selvästi tietää, mistä puhuu, ja mitä tulee Berliinin kaupunkikulttuuriin, olen hänen kanssaan samaa mieltä. Se, mitä Berliinin tantereille on saatu pystyyn ihmisvoimin, on kiinnostavaa ja hienoa.
Mutta Berliinin perimmäiselle ongelmalle ei mahda mitään edes miljoona Kreuzbergin boheemia. Sen tajuaa, kun panee jalkaa toisen eteen.
Berliini on kaupunki ilman maisemaa, merta, mäkeä tai metsää.
Eteneminen Berliinissä, kävellen tai vaikka ratikalla, on loputonta matamista asemakaavalabyrintissä. Katse hakee havunneulasta tai horisonttia, mutta törmää koko ajan kiviseinään. Kaupunkia halkova Spreejoki näyttää lähinnä kanavalta. Puuttuu vaihtelu ja vihreä.
Puistojakin tulee kyllä vastaan, mutta kuten useimmissa suurkaupungeissa, ne ovat ylihoidettuja ja puutarhamaisia. Luontoa ei voi tehdä, sitä on jos on. Ja todella säväyttävissä cityissä on. Kuten ääriurbaanina pidetyssä Hongkongissa, jonka keskustassa voi kääntää selkänsä sementille ja katsella merta tai noustaa Victoria-kukkulalle tähystämään pilvenpiirtäjien yli. New Yorkin keuhkoina toimivat kaksi jokea ja Manhattanin eteläkärjestä avautuva ulappa.
Entäs Helsinki?
Olen asunut Helsingissä 18 vuotta. Kun muutin tänne, Lasipalatsissa rehotti Ale Pub, eikä ale tosiaankaan tarkoittanut oluttyyppiä.
Nykyään Helsinki kukoistaa, ja citymeininki kohenee koko ajan. Flow-festivaalista on kehkeytynyt kansainvälisen tason nähtävyys, huippuravintoloita piisaa, ja uusia perustetaan maailman mallin mukaan kylmenneisiin teollisuushalleihin, rohkeasti laman kynnykselläkin.
Hipstereitäkin Helsingissä elää jo mittava populaatio. Ilman heitä ravintolapäivästä ei olisi kasvanut koko kansan ilmiötä, jota vietetään jo Oulussa asti.
Vaan se, mikä Helsingissä on parasta, säilyy ilman ironisia viiksiä tai yrittäjähenkeä.
Luonto.
Sitä ei tajua, ellei vieraile sisämaahan sullotuissa ja tukkoon rakennetuissa pääkaupungeissa.
Helsingissä on mahdotonta edetä törmäämättä mereen. Sellaiseksi lasken myös Töölön- ja Eläintarhanlahden. Monelta rannalta löytyy viltin ja viinipullon alle koskematonta kalliota.
Helsingin ytimen kupeessa on myös kaksi laajaa viheraluetta: Seurasaari ja Keskuspuisto. Kumpaisenkin luonto saa puskea maasta koko lailla villinä. Keskuspuisto on valtava kiila, jota pitkin Suomen metsät tunkeutuvat melkein Finlandia-talon portaille.
Kolmannen Berliini-päiväni aamuna nautin ällistyttävää brunssia Bar Gagarinissa Prenzlauer Bergissä.
Mielessä kummitteli pikkutuntien näky kreuzbergiläisen Wild at Heart -kapakan tupakansavussa. Friikin näköinen saksalaismies suuteli kahden naisen kanssa, vai oliko se toisin päin? Joka tapauksessa jotain tosi berliiniä oli tapahtunut.
Bar Gagarinin brunssi sisälsi tavanomaisten muna-, muro- ja pekoniantimien lisäksi nelimetrisen pöydän notkollaan erilaisia herkkupaloja. Salaatteja, juustoja, leivonnaisia, leikkeleitä.
Uskon, että keittiötaiteen tuntijat osoittaisivat jokaiselle suuhunpantavalle ranskankielisen nimen. Koko hoito maksoi tietysti vain kymmenen euroa.
Silti ahdisti.
Ikkunasta näkyi korttelin kokoinen puisto, joka taisteli kerrostalomuurien puristuksessa. Jokaisen rungon taustalla väijyi julkisivu.
Kaivoin puhelimen taskusta ja lähetin tekstiviestin kaverilleni Helsinkiin: Mulla on metsävaje. Ehdotin yliyön retkeä Nuuksioon huhtikuun lopussa.
En tiedä toista pääkaupunkia, jonka keskustasta pääsee seutulipun hinnalla keskelle kansallispuiston korpea.
Kahden viikon kuluttua istuin nuotiolla ja mietin. Ei ihme, että Helsinki on täynnä saksalaisia turisteja.
Helsingin Sanomat | 30.9.2012
Kolumni: Vielä kerran: Helsinki vs. Berliini
Olet varmaan kuullut tsiljoona Helsinki–Berliini-vertailua, mutta kestä vielä yksi! Lupaan olla käyttämättä hipsteri-sanaa.
Asia on merkittävä: Helsinki on nimittäin suorastaan hienostunut tyylikaupunki Saksan pääkaupunkiin verrattuna. Kerron esimerkin. Helsingissä korkeat korot kuuluvat itsestäänselvyytenä kuvioon, jos mennään drinkille tai dinnerille. Berliinissä kaikkialle lompsitaan lenkkareissa tai maihareissa. Itse käytin Berliinissä korkkareita kahden viikon oleskelun aikana vain kerran, ensimmäisenä iltana. Sen jälkeen ne lensivät kaappiin ja matkin tossuissani berliinittäriä.
Jopa kauluspaita ja silkkihame tuntuivat kaupungissa ylipukeutumiselta. Teki mieli kääriytyä t-paitaan ja trikooseen, mukavuusmaastoutua. Kirppareilla hiplailin farkkuja normaalien paljettien sijasta.
Vaikka Berliinissä on monta muotikoulua ja muotiviikot, ei se ole erityinen muodin mekka. Kaupunkiin muuttaa enemmän suomalaisia muusikoita ja taiteilijoita kuin muodinluojia. Se näkyy katukuvassa.
Mukavuus menee edelle. Siksi me suomalaiset taidamme viihtyä Berliinissä niin hyvin. Voi ottaa kaikin puolin rennosti. Ei stressiä siitä, onko paita silitetty ja kengät kiillotettu – niin kuin vaikka Pariisissa.
Berliiniläistyyppisen rentouspukeutumisen yksi hyvä puoli on ihan oikea suvaitsevaisuus. Voi laittaa päällensä ihan mitä vain aamutakista nahkapukuun, eikä kukaan mulkoile tai närkästy. Tästä voisimme ottaa vähän oppia.
