Taloforum.fi

[urbaanin keskustelun mekka] Suomen johtava rakentamisaiheinen valokuvaus- ja keskustelusivusto.

Mikä on Taloforum?

Avatar
tekijänä UPnotOUT!
#41930
Alkaa tämän Punavuoreen nousseen kerrostalon ulkoasu olemaan valmiina. Tällainen valkoinen pytinki. Mielestäni siinä olisi saanut olla 1,5 kerrosta enemmän...
Kuva
tekijänä Arska
#41933
Aika perus talo, mutta suht laadukas julkisivu. Korkeutta saisi tosiaan olla se 1½-2kerrosta lisää.
Avatar
tekijänä grendy
#41935
Enpäs muista että täällä olisi ollut edes mitään juttua kyseisestä projektista ja eipä olisi tähän päivään mennessäkään tarvinnyt olla... niin BLAAH talo kun vaan ikinä voi olla, sopisi Kemiin paremmin kuin tuohon. Ei sillä etteikö alue olisi jo pilattu aikoinaan tuolla commie-rakentamisella, mutta eipä näkyvimmälle paikalle ainakaan yhtään anteeksipyytelevämpää taloa olisi voinut rakentaa.
Avatar
tekijänä H.C.
#41937
^^^Täysin samaa mieltä. Itseasiassa tämän ketjun ensimmäiseltä sivulta löytyy Tonin maininta tuosta kerrostalosta havainnekuvineen. Mutta ei varmaan ihme ettei siitä kauheesti ole jauhettu.

Muistin virkistämiseksi, tässä se mitä paikalla ennen oli: http://www.korttelit.fi/rakennus.php/id/1170

Ainakin kadunvarsi muuttuu vähän paremmaksi, julkisivu merelle taas ei pahemmin.
tekijänä järvellä nukkuva
#41939
Tuo talo ei varmaankaan tule näkymään merelle, jos telakkarannan suunnitelmat toteutuvat? Samaa mieltä olen siitä, että rakennus voisi olla vähän korkeampikin.
Avatar
tekijänä H.C.
#41948
Totta. En tullut ajatelleeksi sitä telakkarantaa :)
tekijänä Hmm
#42180
Helsingissä aletaan rakentaa yli kilometrin mittaista bussitunnelia
Bussiliikennetunnelin rakentaminen Keskuspuiston ali on käynnistymässä Helsingissä.
Tunnelista tulee osa joukkoliikenteen uuden poikittaisen runkolinja Jokeri 2:n reittiä, joka aloittaa liikennöinnin syksyllä 2014.

Uuden Jokerin toteuttaminen edellyttää bussiliikennetunnelin rakentamista Keskuspuiston ali Paloheinästä Kuninkaantammeen. Tunnelin louhintatyöt Paloheinän ulkoilumajan tuntumassa ja Kuninkaantammessa alkavat vuoden 2012 alkupuolella. 1,2 kilometrin mittaisen tunnelin rakennustyöt kestävät vuoden 2014 syksyyn saakka.

Noin 25 kilometrin pituista reittiä kulkeva Jokeri 2 liikennöi valmistuttuaan Vuosaaresta Malmin aseman, Paloheinän ja Kuninkaantammen kautta Myyrmäkeen. Uusi bussilinja lyhentää poikittaisliikenteen matka-aikaa ja parantaa myös julkisen liikenteen yhteyttä Paloheinän ulkoilualueelle ja koko Keskuspuistoon.

Tunnelin suunnittelussa on kiinnitetty erityistä huomiota maisema- ja ympäristönäkökulmiin. Tunnelin suuaukot ja pelastustiejärjestelyt on suunniteltu niin, että tunnelin vaikutukset Keskuspuistoon jäävät vähäisiksi. Tunneli mahdollistaa paremmat liikenneyhteydet Keskuspuistoon.

Bussiliikennetunnelin rakennuttaa HKL. Hankkeen kustannusarvio on noin 30 miljoonaa euroa.

Bussiliikennetunnelin rakentamisen lisäksi Jokeri 2:n reitillä tullaan tekemään muun muassa katuverkon ja pysäkkien parannuksia. Linjan liikennöintiä varten rakennetaan myös uusi joukkoliikennekatu Paloheinään Kuusmiehentien yhteyteen.

Nykyinen Jokeri 1 eli linja 550 on ollut huippusuosittu. Sen matkustajamäärä on pääkaupunkiseudun korkein. Linjat bussit kulkevat tiheimmillään kolmen minuutin välein.
http://www.tekniikkatalous.fi/rakennus/ ... ia/a726494


Lisäksi: http://www.tekniikkatalous.fi/rakennus/ ... ta/a718609 <-- Tarkempaa tietoa ja kuvia USA:n innovaatiokeskuksesta
Avatar
tekijänä RV
#42181
Noinkin turha hanke saadaan tuollaisella hinnalla heti alkamaan, mutta mm. Kehä I/Itäväylän liittymää on saanut odotella Helsingissä 50 vuotta?
Avatar
tekijänä henkka
#42185
RV kirjoitti:Noinkin turha hanke saadaan tuollaisella hinnalla heti alkamaan, mutta mm. Kehä I/Itäväylän liittymää on saanut odotella Helsingissä 50 vuotta?
Ehkä Kehä I / Itäväylän liittymä ei kuljeta yhtä paljoa ihmisiä paikasta A paikkaan B ja tuota samalla tuloja kaupungille?
Avatar
tekijänä RV
#42290
henkka kirjoitti:
RV kirjoitti:Noinkin turha hanke saadaan tuollaisella hinnalla heti alkamaan, mutta mm. Kehä I/Itäväylän liittymää on saanut odotella Helsingissä 50 vuotta?
Ehkä Kehä I / Itäväylän liittymä ei kuljeta yhtä paljoa ihmisiä paikasta A paikkaan B ja tuota samalla tuloja kaupungille?
Tuolla rahalla saisi korjattua Pk-seudun tärkeimmän poikittaisäylän Kehä I:n pullonkaulat pääosin itäiseltä osaltaan. Ei se Keskuspuisto taida olla niin luontoarvoiltaan arvokasta/harvinaista aluetta, että tuo tunneli olisi kannattava hanke muiden kuin Vihreiden valtuutettujen silmissä?
Avatar
tekijänä Clepe
#42359
RV kirjoitti:
henkka kirjoitti:
RV kirjoitti:Noinkin turha hanke saadaan tuollaisella hinnalla heti alkamaan, mutta mm. Kehä I/Itäväylän liittymää on saanut odotella Helsingissä 50 vuotta?
Ehkä Kehä I / Itäväylän liittymä ei kuljeta yhtä paljoa ihmisiä paikasta A paikkaan B ja tuota samalla tuloja kaupungille?
Tuolla rahalla saisi korjattua Pk-seudun tärkeimmän poikittaisäylän Kehä I:n pullonkaulat pääosin itäiseltä osaltaan. Ei se Keskuspuisto taida olla niin luontoarvoiltaan arvokasta/harvinaista aluetta, että tuo tunneli olisi kannattava hanke muiden kuin Vihreiden valtuutettujen silmissä?
Juu aika idioottimaista että keskupuiston läpi on aikanaan saanut rakentaa 2 kaupunkimotaria ja 2 muuta katua mutta nyt bussikatu jota kulkisi korkeintaan 300 ajoneuvoa vuorokaudessa (vrt. Kehä I KVL ~110000) on aivan mahdoton hanke.

Kehä I/ Itäväylän eritasoliittymä olisi kyllä ihan järjetön toteuttaa. Ei ole olemassa mitään sellaisia autoliikennehankkeita joka poistaisi pullonkauloja luomatta uusia sellaisia. Ja entä sitten jos vuosaarelaiset joutuvat odottelemaan pari valokiertoa pahimpaan ruuhka-aikaan. Ilmeisesti se on heille ihan ok, muuten he olisivat jo muuttanut käyttäytymistään niin että ajaisivat aikasemmin töihin tai menisivät vaikka julkisilla.
tekijänä jake
#42410
Telakkarannan suunnitelmat ovat tulossa KSL:n syyniin.

Tanskalaiset arkkitehdit ovat ilmeisesti päivittäneet asuintalojen tyyliä sitten arkkitehtikilpailun. Aikaisempi kasarmityyli on vaihtunut leikittelevään vinokattoratkaisuun ja eri korkuisiin taloihin. Pidän!

Kuva
tekijänä Lepuskilainen
#42418
Klazu kirjoitti:Onko tuossa tarkoitus olla satamatoimintaa jatkossakin? Kohtuullisen ankeeta telakkamaisemaa ja peltihallia noista asunnoista.
Kyllä telakkatoiminta säilyy jatkossakin, Helsingin telakka sai juuri uusia tilauksia Venäjältä ja todennäköistä on, että tilauksia tulee olemaan runsaasti myös tulevaisuudessa Venäjän uusiessa jäänmurtajakalustoaan.
Onko telakkamaisema ankea on jokaisen itse pääteltävissä, itse tykkään katsella sekä merta, että telakkamaisemaa ja rakentuvaa laivaa.
tekijänä jake
#42420
Klazu kirjoitti:Onko tuossa tarkoitus olla satamatoimintaa jatkossakin? Kohtuullisen ankeeta telakkamaisemaa ja peltihallia noista asunnoista.
Mielestäni telakka on mitä mielenkiintoisin ympäristö. Paljon mieluummin katselen aamukahvi kädessä laivan rakentumista kuin jotain naapuritalon seinää. Maisema on vaihtuva ja eläväinen. Ihan varmasti riittää tulijoita noihin asuntoihin.
  • 1
  • 32
  • 33
  • 34
  • 35
  • 36
  • 216