Taloforum.fi

[urbaanin keskustelun mekka] Suomen johtava rakentamisaiheinen valokuvaus- ja keskustelusivusto.

Mikä on Taloforum?

tekijänä ÄmJii
#38470
Onhan toi ihan kamala ja kaikin puoli epäonnistunut ehdotus, mutta eipä tässä onneksi taida olla mitän vaaraa sen toteutumisesta. Japen mainitsemat ilmavuus ja puistomaisuus kuuluvat ehdottomasti Töölönlahdelle. Kaikenlaisia arkkitehtejä sitä löytyykin, joskin kyllähän se on erittäin hyvin jo ennestään tiedossa.
Avatar
tekijänä RV
#38471
Itse pidän tuosta ehdotuksesta! Muutenkin toivon, että Töölönlahden rakennuksista tulee mahdollisimman hillittyjä ja arvokkaita, mutta veistoksellisia ja massiivisia, ilman mitään "turhia härveleitä". Tosin tuollainen korkeus arvelluttaa, 1 tai 2 20-kerroksista rakennusta voisivat silti olla paikallaan. Puistomaisuus on silti ehdottomasti säilytettävä.
Avatar
tekijänä prepo
#38504
Jytky-yhteys on sikäli hyvin looginen, jos tuo arkkitehti Seppo Kanerva on sama Seppo Kanerva joka oli vaaleissa persujen listoilla...
Mietin samaa, mutta ei vaikuta samalta hepulta kuvan perusteella. Persujen Kanerva on kommodori evp. ja muuten Wikipedian mukaan aika ahkera loikkari: -96 kokomuksen listoilla, -02 loikkasi keskustaan ja samana vuonna liberaaleihin...

En ole kovin tarkkaan perehtynyt tuohon nykyiseen kaavaan, mutta eikös sinne ole tulossa lähinnä toimistoja? Ne ei paljon toimistoaikojen ulkopuolella tuo alueelle ihmisiä ja elävyyttä. Eikö näkymä Eduskuntataloon ja moneen muuhun suuntaan joka tapauksessa mene asemalta?
tekijänä järvellä nukkuva
#38545
prepo kirjoitti:En ole kovin tarkkaan perehtynyt tuohon nykyiseen kaavaan, mutta eikös sinne ole tulossa lähinnä toimistoja? Ne ei paljon toimistoaikojen ulkopuolella tuo alueelle ihmisiä ja elävyyttä. Eikö näkymä Eduskuntataloon ja moneen muuhun suuntaan joka tapauksessa mene asemalta?
Muistinkin taas, että aluettahan kutsutaan "Finlandiapuistoksi" ja sillä on myös omat nettisivut.

http://www.finlandiapuisto.fi/pages/fi/ ... stosta.php

Nuo tuolla sivulla olevat kuvat ovat aika vanhoja, mutta luultavasti kuitenkin melko ajanmukaisia. Toimistot tulevat radanvarteen, joka ei muutenkaan ole se kaikkein keskeisin paikka suunnitelmassa. Varsinainen puisto on niiden ja Finlandia-talon välissä.

Musiikkitalo jo monin paikoin peittää näkymää Eduskuntatalon suuntaan, mutta kyllä eduskuntatalo jatkossa varmasti vielä monesta paikasta aseman suunnalta pilkistää näkyviin, kun se kuitenkin on aika korkea rakennus ja sijaitsee mäellä.
Avatar
tekijänä Clepe
#39722
Olen kerrankin RV:n kanssa samoilla linjoilla. Nykyiset Töölönlahtea koskevat suunnitelmat ovat kertakaikkisen epäonnistuneita. Ei ole millään tavoin perusteltua rakentaa aluetta "täyteen" lähiö-tehokkuudella.

Ei ole myösköön mitään perusteita sille, että paikan pitäisi olla samanlaista ruohikkoaroa/asfalltikenttää kuin nykyisin. Näitä joutomaapuistoja on Helsinki täynnä, silti ne suosituimmat paikat piknikille ovat kantakaupungin pienet intiimit puistot; Espa, Koffinouisto sekä Ruttopuisto. Harva menee Sibeliuksenpuistoon tai Tähtitorninmäelle piknikille (eivät joutomaata mutta liian laajoja), sama tilanne tulee olemaan Töölönlahden uudessa puistossa.

Mitäs Helsinki sitten tarvitsee? No asuntoja, asuntoja ja asuntoja. Ei alueen tarvitse olla mikään varsinainen asuinalue, vaan eri toimintoja sekaisin. Alueelle mahtuu aivan varmasti konttoreita ja kulttuuriakin. Vain vakituiset asukkaat pitävät alueen vilkkaana (ja turvallisena) vuorokauden ympäri, kulttuurilaitokset ja konttorit eivät siihen pysty. Toisaalta korkeat rakennukset eivät sovi paikalle, riittävä tiivieys saavutetaan alle 10 kerroksisilla taloilla.

Tuli mieleen pari idea toiminnoista, jotka sopisivat paikalle ja jotka toisivat paikalle elämää.
Tämä olisi mielestäni oivallinen paikka sille paljon puhutulle designhotellille; Töölönlahden rantaan, kavereina Finlandiatalo ja ooppera.
Lisäksi paikalle voisi rakentaa uuden kauppahallin rautatieaseman kulmalle. Vanhan kauppahallin ongelmana on, että se on aika syrjässä nykykeskustasta, eikä ruokia usein viitsi kuljettaa pitkiä matkoja. Tämä olis rautatieaseman kupeessa, siis oivallinen paikka hakea matkaeväitä junamatkalle :)
Avatar
tekijänä RV
#39726
Clepe kirjoitti: Tuli mieleen pari idea toiminnoista, jotka sopisivat paikalle ja jotka toisivat paikalle elämää.
Tämä olisi mielestäni oivallinen paikka sille paljon puhutulle designhotellille; Töölönlahden rantaan, kavereina Finlandiatalo ja ooppera.
Eipäs tullut ajateltua! Designhotellille paikka olisi upein mahdollinen! Voin mielessäni kuvitella osittain veden päällä pilareilla sijaitsevan suuren ja tyylikkään hotellirakennuksen. Paikka olisi paras koko kantakaupungin alueella, tarpeeksi hiljainen ja silti sadan metrin päässä ydinkeskustasta. Guggenheim-museo olisi myös oivallinen tälle paikalle.

Itse en tosin toivoisi TL:n alueesta "liian elävää", vaan pikemminkin rauhallista henkireikää keskellä kaupunkia hotelleineen, puistoineen ja kulttuuritaloineen.
Avatar
tekijänä satama
#40325
Rakennuslehti kirjoitti:Alma Median toimitalon peruskivi muurattu Töölönlahdella
05.09.2011

Alma Median käyttöön tulevan toimitalon peruskivi on muurattu maanantaina 5. syyskuuta Helsingin Töölönlahdella. Talon rakennuttaa Keskinäinen Eläkevakuutusyhtiö Etera ja rakentaa Lemminkäinen. Toimitalon on suunnitellut Arkkitehtitoimisto JKMM Oy. Viisikerroksiseen toimitaloon tulee toimistotilaa noin 10 000 neliömetriä.

Lemminkäinen rakentaa samaan kortteliin myös kaksi asuintaloa. Ne nousevat toimitaloa vastapäätä Alvar Aallon kadun varteen.

"Rakennuspaikka on vaativa, ja sen toteuttaminen on vaatinut useiden osapuolten yhteistyötä. Yhteistyö on sujunut hyvin. Toiveemme myös on, että alueen infrastruktuuri valmistuisi rakentamisen aikataulussa", Lemminkäisen toimitusjohtaja Timo Kohtamäki sanoi peruskiven muuraustilaisuudessa.
Etera sijoittaa Töölönlahdelle 200 miljoonaa euroa

Töölönlahden alueelle nousee seuraavien kahden vuoden aikana neljä pääkonttorityyppistä toimistotaloa, joista nyt peruskiven muuraukseen edennyt hanke on ensimmäinen. Töölönlahden neljästä toimistotalosta kolme rakennuttaa Etera, ja niiden rakentamisesta vastaa Lemminkäinen.

"Eteralle kolmen toimistotalon rakentaminen on iso sijoitus. Yhteensä kustannukset nousevat noin 200 miljoonaan euroon. Kiinnostus Töölönlahden toimistotaloihin on osoittautunut yllättävän suureksi. Tällaisen talon vuokraaminen on myös yrityksille ainutkertainen tilaisuus, sillä uutta modernia toimistotilaa on ydinkeskustassa vähän tarjolla. Uskomme, että keskustan uusien talojen arvo ja tuotto säilyvät vakaana myös tulevaisuudessa, mikä on eläkeyhtiölle tärkeää", Eteran toimitusjohtaja Hannu Tarkkonen totesi.

Kahdesta muusta Eteran talosta on arkkitehtikilpailut meneillään. Tuloksia odotetaan syksyn kuluessa.

"Arkkitehtikilpailujen avulla pyrimme löytämään arkkitehtonisesti ja toiminnallisesti korkeatasoiset ratkaisut. Jo kadun nimikin, Alvar Aallon katu, velvoittaa siihen. Niin Alma Median toimitalo kuin muutkin Eteran talot rakennetaan kaupunkikuvallisesti erittäin vaativalle paikalle. Uudet talot täyttävät myös hyvin Eteran kiinteistösijoituksissaan edellyttämät ekologisuus- ja ympäristövaatimukset", Tarkkonen kertoi.
http://www.rakennuslehti.fi/uutiset/pro ... 25839.html
Avatar
tekijänä Kantti
#40428
UPnotOUT!, ihan lämpimän hyväntahtoisesti, hommaa kunnon kamera :D toi E66 ei tee oikeutta sen paremmin kuvauksen kohteille kuin sun kuvaajan taidoille ;)

Kuvien perusteella näyttää koko paketti olevan jo valmis, talo ja tontti?
Avatar
tekijänä UPnotOUT!
#40430
Joo, ymmärrän yskän:) Tyttöystävällä on hyvä kamera, pitää lainata sitä. Musiikkitalon tontti on valmis. Siellä oli rento tunnelma; futaajia ja skeittareita. Tapana sunnuntaisin ottaa pari olutta mukaan ja lähteä fillarilla ihmettelmään/kuvaamaan näitä "rakennushankkeita" -hyvin rentouttavaa puuhaa -suosittelen!
Seuraavaksi tuonne töölönlahdelle nouseekin tai on nousemassa As.os. yhtiö Aalto sekä Alma Median vai oliko se UPM:n pääkonttori.
tekijänä Luukie
#40431
Kahden ekan kuvan talo näyttää hienolta. Viimeisessä vähän kaupunkilaista elämää. Kätevä pokkari ei varmaan maksa kuin jtn 200 euroa.
tekijänä järvellä nukkuva
#40439
Tuo puisto ei ole vielä lopullisessa muodossaan, sillä ainakin asfaltin tilalle tulee joskus kiveystä ja pieni parkkialue poistuu. Puiston alle saatetaan vielä rakentaa jotain, joten siksi se ei ole lopullinen.
tekijänä Jape
#40454
järvellä nukkuva kirjoitti:...ja pieni parkkialue poistuu.
Eikös juuri taannoin ollut juttua, että se jää siihen aika pitkäksi aikaa - senkin jälkeen kun maanalainen parkkihalli valmistuu? Helsingin meiningillä se tarkoittanee kutakuinkin sellaista häilyvää aikamäärettä kuin miesmuisti.

Tämä parkkipaikan jättäminen sai niskakarvat pystyyn, mutta täytyy sanoa, että olen muuten varovaisen mielissäni alueen kehityksestä. Tuo tontti on niin monta vuotta ollut suljettu rakennustyömaa, että on tuntunut hienolta nähdä sen jälleen avautuneen kaupunkilaisille. Heti olivat löytäneet sen.

Uskallan jopa puolustaa Musiikkitalon ulkonäköä, vaikkakaan en missään nimessä käyttötarkoitusta enkä hintaa. Ei sen ollut tarkoituskaan olla mitään WOW-arkkitehtuuria (koko sana on alkanut jo kyrsiä), vaan nimenomaan jotain hillittyä, joka ei lähde haastamaan alueen todellisia maamerkkejä - Finlandia-taloa, Kansallismuseota ja Eduskuntataloa (jonka pylväikköä se muuten ensimmäisessä UPnotOUTin kuvassa heijasteleekin jos huomasitte). Julkisivumateriaaleissa on kuitenkin onnistuttu sen verran hyvin, ettei rakennusta tee ollenkaan kipeää katsoa, vaikkei sisälle olisikaan menemistä. Enää tarvii siis keksiä talolle joku käyttötarkoitus, joka palvelisi vähän suurempaa osaa kaupunkilaisista kun siihen niin tuhoton määrä laitettiin rahaa. :lol:
tekijänä järvellä nukkuva
#40463
Jape kirjoitti:Eikös juuri taannoin ollut juttua, että se jää siihen aika pitkäksi aikaa - senkin jälkeen kun maanalainen parkkihalli valmistuu? Helsingin meiningillä se tarkoittanee kutakuinkin sellaista häilyvää aikamäärettä kuin miesmuisti.
Tuo voi olla totta.

Baanaa myöten tuonne puistoon muuten tulvii jatkossa aika paljon pyöräilijöitä (Baana avataan nykytiedon mukaan kesäkuussa Helsinki-päivänä). Saa nähdä miten tulevat toimeen skeittaajien kanssa.

Itsehän olen korkeakulttuurin suuri ystävä :smt004 ja tervehdin musiikkitaloa ilolla, vaikka minusta se voisi olla hieman kauniimpi. Mutta ehkä sisäinen kauneus riittää.
Avatar
tekijänä UPnotOUT!
#41201
Töölönlahdelle on alettu rakentamaan ihan tositarkoituksella. Tässä muutama räpsäys, taitaa olla ainakin UPM:n konttori aluillaan?
Kuva
Kuva
Kuva

Tällaisiakin pitäisi tulla siihen kylkeen:
Kuva
  • 1
  • 16
  • 17
  • 18
  • 19
  • 20
  • 50