Taloforum.fi

[urbaanin keskustelun mekka] Suomen johtava rakentamisaiheinen valokuvaus- ja keskustelusivusto.

Mikä on Taloforum?

tekijänä Joggeri
#28197
zora55:

Täytyy sanoa, että alueesta tullee ihan viihtyisä asuttava paikka. Tykkään siitä, ettei talot ole kaikki suorissa kulmissa, kujat mutkittelee ja samoin talot. Myös harjakattoisuus on pop.

Sitten on ne tasakattoiset terassi-YIT-talot... Suoraansanottuna jo näiden hahmotelmien pohjalta vähän huolettaa; Tehdään siis ihan kiva alue, jotta voidaan sitten pilata sen potentiaali pystyttämällä sinne niin sahalaitaista ja neliskanttista kuutiota kuin osataan? Eikö se Neliö ole designin ja ylipäätään muotoilun täydellinen vastakohta? Tietty materiaalivalinnoilla ja rappauksilla sun muilla saadaan monesti ihmeitä aikaan, mutta kyse on kuitenkin radanvarren lähiöstä, jonne ei ykköspinnoitteita saati jalopuuta valita rakennusmateriaaleiksi.

Ei nähtävästi olla opittu mitään pikkuhuopalahden karseasta terassitalosta...? Kyseisessä talossa on varmasti surkein laatuvaikutelma mitä olen talosta ikinä saanut: Upean kulmikkaasti muotoiltua pastellin värein maalattua peltiä, pastellivärein maalailtua betonia ja hassunhauskan muotoisia betonielementtejä. Betonielementtejä, joiden muodon voi mukavasti nähdä paljaalla silmällä, kun saumoja ei ole tilkitty umpeen. Ne pastellivärit niin kivasti tuovat mieleen pikkulapset ja haalistuneen muovin tai 40-vuotiaan maalipinnan. Niin.... ja koristeet siis ymmärrän rakennuksen pinnalla, mutta kertoisiko joku minulle reijitetyn pellinkappaleen funktion talon seinässä? Vielä kun se on ehkä modernisti kolmion muotoinen ja reijitetty pyörein tai neliskanttisin reijin. Ehkä sen on tarkoitus vetää ihmisen huomio niistä elementtisaumoista ja pistää pohtimaan tällaisia asioita, jottei sitten tarvitsisi niitä saumoja tikitä..?

Sori tästä repeämisestä ja offtopicista jo etukäteen ;)
Avatar
tekijänä satama
#28229
Taidat sekoittaa, koska Pikku Huopalahden teranssitalossa ei ole maalattua betonia käytetty ei edessä eikä takaa.

Kuva

Niitä kyllä alueelta tosin löytyy... :P
KuvaKuva
tekijänä zora55
#28235
Ihan hirveitä noi elementtisaumat ja kömpelöt betoniulokkeet! En usko, että wikipaja olisi tuollaista tavoitellut, huh. Positiivista Pikku-Huopalahdessa on värikkyys ja talojen vaihteleva koko. Jos ajattelee luonnostaan tasaista Perkkaata, niin talojen vaihteleva koko, värit, kivasti istutetut pihat ja katujen epäsymmetrisyys lienevät parhaita keinoja välttää yksitotista ympäristöä. Monimuotoisuuden pitää olla toki tarkoin harkittua ja tyylikästä, ettei lopputulos ole ihan levoton.
tekijänä zeizei
#28511
Jeejee. Nämä ovat siis ne kolme taloa jotka ovat tulossa Aksentin viereen.
Tekniikka&Talous kirjoitti:Espoon Leppäviitaan kolme uutta kerrostaloa

Leppäviidan alueelle Etelä-Leppävaaraan suunnitellaan kolmea 8-kerroksista kerrostaloa noin 200 asukkaalle, Espoon kaupunki tiedottaa. Alue on osa tiivistä kaupunkimaista asuin- ja työpaikka-aluetta.

Alueelle ollaan tekemässä asemakaavan muutosta. Tavoitteena on muuttaa rakentamattoman toimistokorttelin käyttötarkoitus asuinkerrostalojen korttelialueeksi, jonka rakennusoikeus on 8 000 kerrosneliömetriä.

Kaupungin mukaan aluetta käytetään nyt pysäköintialueena.

Kaupunkisuunnittelulautakunta käsittelee asemakaavan muutosasiaa ensi viikon keskiviikkona.

http://www.tekniikkatalous.fi/rakennus/ ... 364770.ece
tekijänä zeizei
#28723
Leppävaarassa alkaa taas uusien projektien rakentaminen:

Papaija Aksentin viereen, ennakkomarkkinoinnissa:
http://www.ncc.fi/asunnot/paakaupunkise ... I/papaija/

Polaris Business Park, Castor-toimistotalossa pohjatyöt käynnissä ja valmistuu ensi vuonna:
http://www.ncc.fi/toimitilat/toimistoti ... I/polaris/

Albergan Businessparkin ensimmäinen talo viidestä valmistuu 2012, rakentaminen varmaan alkaa piakkoin:
http://www.ncc.fi/toimitilat/toimistoti ... I/alberga/
Avatar
tekijänä Krio
#28724
Taas Businessparkia. Ei voisi tehdä kolmatta tornia Leppävaaraan ennemmin? Koska tuo tusina-arkkitehtuuri ei innosta yhtään näissä taloissa.
tekijänä zeizei
#28725
Krio kirjoitti:Taas Businessparkia. Ei voisi tehdä kolmatta tornia Leppävaaraan ennemmin? Koska tuo tusina-arkkitehtuuri ei innosta yhtään näissä taloissa.
Toi Albergan businesspark on ihan odotettu hanke, koska sen tontilla on nyt parkkipaikkaa/ryteikköä/jätemaata mistä liet.

Ja sen viereiselle tontille suunnitelluista toimistotaloista löytyi kuvamateriaalia. Näyttäisi tulevan ihan kehään kiinni, ainakin luo urbaania tunnelmaa:
http://www.espoo.fi/binary.asp?path=117 ... Attachment
tekijänä Ozie
#28727
zeizei kirjoitti:Leppävaarassa alkaa taas uusien projektien rakentaminen:

Papaija Aksentin viereen, ennakkomarkkinoinnissa:
http://www.ncc.fi/asunnot/paakaupunkise ... I/papaija/

Polaris Business Park, Castor-toimistotalossa pohjatyöt käynnissä ja valmistuu ensi vuonna:
http://www.ncc.fi/toimitilat/toimistoti ... I/polaris/

Albergan Businessparkin ensimmäinen talo viidestä valmistuu 2012, rakentaminen varmaan alkaa piakkoin:
http://www.ncc.fi/toimitilat/toimistoti ... I/alberga/
Kyllä menee vielä hetki että Alberga Businessparkin rakentaminen alkaa. Luonnossuunnitteluvaiheessa vielä, mutta NCC taitaa vetää näitä projekteja aika kovalla tahdilla läpi. Mutta hienoa, että saadaan ne kehän viereiset tontitkin rakennettua pitkän odottamisen jälkeen.
tekijänä ÄmJii
#28728
Krio kirjoitti:Taas Businessparkia. Ei voisi tehdä kolmatta tornia Leppävaaraan ennemmin? Koska tuo tusina-arkkitehtuuri ei innosta yhtään näissä taloissa.
Kaikki noista näyttää ainaki rendereissä arkkitehtuuriltaan laadukkaammilta kuin se Leppävaaran uusin torni. Panoramatoweria (tjsp.) arkkitehtuuriltaan vaatimattomammalta näyttää ainoastaan tuo asuintalo. Pointti on se, ettei korkeus sinänsä anna rakennukselle mitäään arkkitehtonista lisäarvoa, kuten on Suomessakin lukuisat kerrat nähty - aivan sama monta legopalikkaa latoo päällekäin. Itse asiassa ei tule mieleen yhtään arkkitehtuuriltaan erityistä tornitaloa Suomesta. Itse käyttäisin siis jotain muuta veruketta tornitalojen puolesta.
Avatar
tekijänä Krio
#28729
En tarkoita, että korkea torni tarkoittaa Hyvää Arkkitehtuuria (tm) vaan tuollainen massabulkki menisi paremmin tornina katsottuna. Eroaisi sentään muusta rakennuskannasta, kun tulee mieleen ne samanlaiset pikku-siwat, jotka kaikki näyttävät samalta.
tekijänä tac
#28736
zeizei kirjoitti:
Krio kirjoitti:Taas Businessparkia. Ei voisi tehdä kolmatta tornia Leppävaaraan ennemmin? Koska tuo tusina-arkkitehtuuri ei innosta yhtään näissä taloissa.
Toi Albergan businesspark on ihan odotettu hanke, koska sen tontilla on nyt parkkipaikkaa/ryteikköä/jätemaata mistä liet.

Ja sen viereiselle tontille suunnitelluista toimistotaloista löytyi kuvamateriaalia. Näyttäisi tulevan ihan kehään kiinni, ainakin luo urbaania tunnelmaa:
http://www.espoo.fi/binary.asp?path=117 ... Attachment
Hieno homma, että saadaan ne epämääräiset kehän vieressä olevat ryteikkötontit rakennettua. Vähenee samalla kehältä tuleva melu.

Kuvien perusteella nykyisestä parkkipaikasta lähtee about puolet kun uudet toimistotalot rakennetaan.
Mihinköhän on suunniteltu sijoitettavaksi:
a) Asukkaiden autot, jotka nyt ovat siinä parkkiksella
b) Duunareiden autot, joilla väki tulee uusiin toimistoihin töihin.
tekijänä randy
#28739
Joo erittäin tervetulleita kaikki parkit tohon kehän viereen. Peittävät sopivasti näkymän niihin keskinkertaisen näköisiin asuintaloihin siellä takana. Eikä toi ABP nyt niin kovin pahalta edes näytä noissa kuvissa. Tuskin niistä ainakaan rumempia tulee kun se itäpuolen "business park" :)
tac kirjoitti:Kuvien perusteella nykyisestä parkkipaikasta lähtee about puolet kun uudet toimistotalot rakennetaan.
Mihinköhän on suunniteltu sijoitettavaksi:
a) Asukkaiden autot, jotka nyt ovat siinä parkkiksella
b) Duunareiden autot, joilla väki tulee uusiin toimistoihin töihin.
Duunareiden paikat varmaan ainakin tulee sen talon alle.
tekijänä Jussi
#28747
tac kirjoitti:Kuvien perusteella nykyisestä parkkipaikasta lähtee about puolet kun uudet toimistotalot rakennetaan.Mihinköhän on suunniteltu sijoitettavaksi:
a) Asukkaiden autot, jotka nyt ovat siinä parkkiksella
b) Duunareiden autot, joilla väki tulee uusiin toimistoihin töihin.
Duunarit ja asukkaat saisivat opetella käyttämään joukkoliikennettä. Autot voidaan siis sijoittaa esim. maaseudulle, jossa niistä on jotain hyötyä.
tekijänä Ozie
#28750
randy kirjoitti:Joo erittäin tervetulleita kaikki parkit tohon kehän viereen. Peittävät sopivasti näkymän niihin keskinkertaisen näköisiin asuintaloihin siellä takana. Eikä toi ABP nyt niin kovin pahalta edes näytä noissa kuvissa. Tuskin niistä ainakaan rumempia tulee kun se itäpuolen "business park" :)
tac kirjoitti:Kuvien perusteella nykyisestä parkkipaikasta lähtee about puolet kun uudet toimistotalot rakennetaan.
Mihinköhän on suunniteltu sijoitettavaksi:
a) Asukkaiden autot, jotka nyt ovat siinä parkkiksella
b) Duunareiden autot, joilla väki tulee uusiin toimistoihin töihin.
Duunareiden paikat varmaan ainakin tulee sen talon alle.
Toimistotalojen alle tulee parkkipaikkoja, lisäksi koko toimistotalokompleksin Turunväylän päähän on tulossa parkkihalli, en nyt muista monta kerrosta mutta olisko joku ~5. Jonkun verran parkkipaikkoja myös jää siihen asuintalojen ja toimistotalojen väliin.
tekijänä Too Late
#28754
Jussi kirjoitti:Duunarit ja asukkaat saisivat opetella käyttämään joukkoliikennettä. Autot voidaan siis sijoittaa esim. maaseudulle, jossa niistä on jotain hyötyä.
Sinä taas saisit opetella ajamaan autoa, ei se niin vaikeaa tai pelottavaa ole! Sitten kun muutat pois vanhempiesi luota sieltä töölöläisyksiöstä, saatat huomata, että Espoo on tarpeeksi "maaseutua", jotta autosta olisi täällä hyötyä. Ja saattaahan olla, että osalla asukkaista ja duunareista työmatka ulottuu ihan oikeaan erämaahan, kuten Pohjois-Espooseen tai Kirkkonummelle. Mikä siinä on, että teidän pilvenpolttajien pitää aina ruveta meuhkaamaan, jos joku mainitsee sanan auto? Voisitte hekumoida noilla autottomuusfantasioillanne vain siellä omissa pikku piireissänne.

Noiden havainnekuvien perusteella ainakaan tuon Sola Businessparkin (eli tuon mikä tulee kaikkein lähimmäksi Albergan kartanoa) alle ei jää yhtään parkkipaikkaa. Tai siis jää, eli kirjaimellisesti ne jää sinne alle (eli eivät "jää alle" eli poistu vaan jäävät sinne paikoilleen). Nuo nykyiset asukaspaikat on tosiaan muutettu noissa kuvissa vihreäksi, mutta lieneeköhän tuossa kyseessä virhe tai tarkoituksellinen kuvien kaunistelu? Vai meinataanko ne paikat tosiaan järjestää johonkin toisaalle?
  • 1
  • 16
  • 17
  • 18
  • 19
  • 20
  • 54