- 11.11.08 12:07
#21638
Espoon Matinkylään ollaan suunnittelemassa ehkä tornitaloja. Ja ei ihmekään, jos metro on pian tulossa niin on ihan hyvä saada vähän tiiviyttä. Harmi vaan että tuo omistajan ehdottama 27-29 kerroksinen tyrmättiin alkuunsa
Onneksi kuitenkin kahdessa ehdotuksessa kolmesta on sentään korkeaa rakentamista. Ja asukkaiden mielipiteet nyt olikin odotettavissa.
HS kirjoitti:Matinkylän ostoskeskusta odottanee purkutuomio
Matinkylän vanhaa ja nuhjuista ostoskeskusta uhkaa purku. Matalan ostoskeskuksen tilalle suunnitellaan asuntoja, liiketilaa ja jopa alueelta puuttuvaa uimahallia.
Vuonna 1974 valmistuneessa ostoskeskuksessa on nyt ruokakauppa, pari kampaamoa sekä muutama lähiökuppila.
"Tilalle on tullut tietynlaisia ravintoloita, joista aiheutuu häiriöitä", aluearkkitehti Sirpa Sivonen-Rauramo jatkaa.
Ostoskeskuksen alueen kehittämiseksi on ehdolla kolme vaihtoehtoa. Ensimmäisessä vaihtoehdossa alueelle rakennetaan asuintaloja ja uimahalli. Uimahallia on ehdotettu rakennettavaksi kauppakeskus Ison Omenan länsipuolelle.
Ostoskeskuksen tilalle ehdotetut rakennukset olisivat 1–15-kerroksisia. Kuilumainen Matinkatu jäisi nykyiselle tasolleen, ja pysäköintipaikkoja rakennettaisiin kolmeen maanalaiseen kerrokseen.
Toisessa vaihtoehdossa Matinkatu nostettaisiin nykyisestä tasostaan. Liike- ja palvelutilat tulisivat Matinkadun varteen ja Kala-Maijan varrella sijaitsevien asuintalojen ensimmäiseen kerrokseen. Talot olisivat 5–15-kerroksisia.
Kolmannessa vaihtoehdossa liike- ja palvelutiloja sisältävät asuintalot olisivat 5–8-kerroksisia.
Ostoskeskuksen omistajan tavoitteena on saada tontille runsaasti rakennusoikeutta. Omistaja on ehdottanut nykyisen rakennuksen tilalle 27–29-kerroksista tornitaloa, jonka kaupunkisuunnittelukeskus ja kaupunkikuvatoimikunta ovat tyrmänneet ympäristöön sopimattomana.
Ostoskeskuksen vieressä on kaksi 15-kerroksista taloa, mutta alueen muut talot ovat korkeintaan 8-kerroksisia. Myös yleisötilaisuuksiin osallistuneet asukkaat toivoivat keskimäärin kuusikerroksisia taloja.
Kaupunkisuunnittelulautakunta käsittelee ostoskeskuksen tulevaisuutta keskiviikkona.
http://www.hs.fi/kaupunki/artikkeli/Mat ... 5240976686
1. Shanghai Tower 561/632m. 2. Shanghai WFC 474/492m. 3. Canton Tower 450m/600m 4. Guangzhou IFC 415m/439m 5. Hong Kong ICC 388m/486m 6. Jin Mao Tower 340m/420m 7. Shenzhen Shun Hing Square 298m/384m 8. Abeno Harukas 300m 9. Eiffel Tower 273m/324m


