Taloforum.fi

[urbaanin keskustelun mekka] Suomen johtava rakentamisaiheinen valokuvaus- ja keskustelusivusto.

Mikä on Taloforum?

Alakerrassa käydään jutustelua mielenkiintoisista rakennusprojekteista. Täällä ei välitetä korkeusennätyksistä vaan iloitaan myös pienemmistä rakennuksista ja vanhemmista arkkitehtuurin helmistä.
Avatar
tekijänä satama
#22177
Arkkitehdin tavoitteet olleet taas korkealla. Vaikka sitä pitää halvalla rakentaa niin voisi vähän enempi yritystä laittaa kehiin.
Avatar
tekijänä grendy
#22324
^Ihania noi puut jotka on oikein realistisesti renredöitykin kiinni ihmisten ikkunoihin ja parvekkeihin ettei vahingossakaan nää ulos ;).. En tiedä missä toi alue sijaitsee mutta harvinaisen metsäisen näköistä.
tekijänä drc
#22328
Rai Suihkonen

Lutakko jää näillä näkymin viimeiseksi korkeiden asuintalojen kaupunginosaksi Jyväskylässä. Kaupunginarkkitehti Ilkka Halinen kertoo, että yksittäisiä tornitalohankkeitakin on vireillä vain Lohikoskella, jonka asemakaavan muutos sai juuri sinetin korkeimmassa hallinto-oikeudessa.

- Olemme kriittisiä yli 12-kerroksisten talojen alueille, eikä Lutakkoa vastaavaa ole suunnitteilla. Ruutukaava-alueelle eli aivan keskustaan tornitaloja ei ainakaan tule, Halinen sanoo.

Jyväskylän paloasemalla tämä tieto otetaan vastaan helpottuneina. Myös osa tornitalojen vastustajista on ihmetellyt, miten ihmisten pelastaminen onnistuu yhä korkeammista taloista.

- Onnettomuustilanteissa kohteen saavutettavuus heikkenee, mitä korkeammalla pelastettavat ovat, palomestari Juha Hård sanoo.
http://www.ksml.fi/uutiset/keski-suomi/ ... %A4/309990
Avatar
tekijänä OlliMolli
#22330
drc kirjoitti: - Olemme kriittisiä yli 12-kerroksisten talojen alueille, eikä Lutakkoa vastaavaa ole suunnitteilla. Ruutukaava-alueelle eli aivan keskustaan tornitaloja ei ainakaan tule, Halinen sanoo.
Tämä kai tulisi tulkita niin, että he eivät ole kriittisiä alle 12-kerroksisille rakennuksille. Ei niin, että erityisemmin lisää pistetaloja kaipaisin Jyväskylään. Mielummin Harjunkulman kaltaisia oldskool umpikortteleita.
tekijänä zeizei
#23652
Skyliner kirjoitti:Mitäs mieltä täällä ihmiset on paljon keskustelua herättäneestä Jyväskylän Kirkkopuiston parkkihallihankkeesta ja kohusta sen ympärillä?

http://www2.jkl.fi/kaavakartat/kirkkopuisto_esitys.pdf
Minkälaista kohua se on sitten herättänyt? En ole lainkaan perillä Jyväskylän tapahtumista.

Mutta tuota pdf:ää selaillessa en kyllä keksinyt mitään moitittavaa. Kannatan yleisesti parkkihallien rakentamista/siirtoa maan alle mahdollisimman paljon. Kun meillä on mahdollisuus siirtää autot pois kaduilta, olivat ne sitten liikkeessä tai parkissa, niin tehkäämme niin. En suosi yksityisautoilua, mutta en voi sitä kieltääkään, eikä se tule poistumaankaan.

Tietenkään ei kaupunkia tule rakentaa vain autoilun varaan, mutta silti jokaisessa vähän suuremmassa kaupungissa tulisi olla maan alla parkkipaikat. Käy siellä kaupungissa muutkin kuin keskustassa/lähiöissä asuvat.

Edit. Niin ja uskon että autot päästävät päästöjä enää sen parikymmentä vuotta, jonka jälkeen ollaan siirrytty jo pääosin sähköautoihin. Silti olisi mukavaa että ne autot olisivat poissa häiritsemästä katuja.

Edit2. Luin että Jyväskylässä olisi jo useampi parkkihalli. Ovatko nämä maan alla vai päällä? Mikään ei rasita enempää kuin maanpäällinen parkkihalli keskustassa. (Paitsi Leppävaaran tornin ja Tampereen tornihotellin lykkääntymiset ;))
tekijänä Arska
#23657
Itse kannatan parkkihallia koska se helpottaa keskustan täydennysrakentamista ja mahdollistaa varmasti tulevaisuudessa parkkitalojen muuttamisen asuin- toimisto- tai liiketiloiksi. Itse käytän liikkumiseen polkupyörää ja paikallisliikenteen busseja joten itselleni ei parkkipaikoille ole tarvetta, mutta tiedän että osa ihmisistä joutuu autoa käyttämään ja keskustan kehittäminen vaatii myös lisää parkkipaikkoja ja osa paikoista kannattaa siirtää maanalle.

Toisaalta en ymmärrä kohua (nauroin itsekseni kun kuljin ohi kun puistossa oli joku mielenosoitus hallia vastaan), mutta ainahan osa ihmisistä vastustaa muutosta ja ehkäpä tällä kertaa vastustusta lisää monien ihmisten tietämättömyys ja osa ihmisistä laskee kannattavuutta tyyliin (kirkko+puisto ennallaa) vs. ( parkkihalli + lisää liikennettä ja pakokaasupäästöjä)

Itse näen asian pikemminkin niin että kirkko pysyy paikallaa ja itse puisto alueelle tulee vain joku ilmastointikoppi (puistossa on jo suuri ruma muuntaja). Autoliikenteen lievä lisääntyminen on pienihaitta jos miettii että paranevat palvelut ja autolla parkkihalliin ajaneet ihmiset lisäävät keskusta-alueen eloisuutta viihtyvyyttä. Uskon myös että pakokaasu päästöt ovat suuremmat jos parkkihallin keskustaan mahdollistama lisärakentaminen toteutetaan johonkin keskustan ulkopuolelle huonompien julkisten yhteyksien päähän.

Paikkamääristä löytyi seuraavaa tietoa

Maanpäällä:

P-Asema 460kpl
P-Kolmikulma 521 kpl
P-Matkakeskus 432 kpl
P-Sokos 269 kpl
P-Paviljonki 540kpl

Maanalla:
P-Tori 485 kpl
P-Forum 138 kpl
P-Jyväskeskus 200 kpl

Jyväskylän keskustan kehittämis vision mukaan tilanne oli visiointi hetkellä

maanalla 880
parkkitaloissa 1600
kadun varsilla 550
erilliset alueet (maanpäälliset parkkikentät) 430
yhteensä 3560

vision mukaan tilanne vuonna 2020 olisi tämä jos ymmärsin ja laskin oikein (taulukon yhteenlaskut ei nimittäin ollut ihan oikein):

maanalla 1890
parkkitaloissa 1720
kadun varsilla 480
erilliset alueet (maanpäälliset parkkikentät) 190
yhteensä 4280

eli maanalle ollaan paikkoja viemässä. parkkitaloissakin paikkamäärä tosin vähän kasvaa. ihme kyllä koska eikös kolmikulman p-taloakin muutettu osittain liike tiloiksi viimevuonna?

EDIT: p-talojen paikkamäärän lisäys johtuu ilmeisesti lutakon p-talosta ja lutakossa maanalle rakentamista vaikeutta kait osittain saastunut maaperä ja se että lutakko on pääasiassa täyttömaata ja korkeudeltaan lähellä jyväsjärven pintaa.
tekijänä Skyliner
#23661
zeizei kirjoitti: Minkälaista kohua se on sitten herättänyt? En ole lainkaan perillä Jyväskylän tapahtumista.
No täältä taitaa saada hyvän yleiskuvan siitä kohusta http://pakkiaparkkihallille.blogspot.com/

Mutta joo, hyvä että edes täältä nyt löyty jotain kestävän kehityksen kannalta tulevaa kommenttia. Jotenkin kun vaikka noita Keskisuomalaisen keskustelupalstan kommentteja selailee ni tulee sellanen olo että onko ihmisten ajatuksenkulku todellakin noin heikolla tasolla ja usko asiantuntijoihin näin horjuvaa...

Surullista myös tuo että ympäristöjärjestöt vedetty mukaan tähän kampanjaan. Tai juurikin se että vaikka äkkiseltään se parkkihalli ei tunnu kauhean seksikkäältä aiheelta ympäristöä ajatellen niin unohdetaan ne pidemmälle kantautuvat vaikutukset. Joukkoliikennettä kannattaa ilman muuta tehostaa mutta Jyväskylän tapauksessa senkin tehostamisen pitäisi alkaa juuri siitä että saadaan keskusta entistä elävämmäksi ja vetovoimaisemmaksi. Ja Jyväskylän tapauksessa asukkaita tarvitaan kaupungin alueelle huomattavasti lisää jotta joukkoliikenteen vuorovälit saadaan niin tiheiksi että ihmiset todella alkaisivat käyttämään niitä. Helsingin joukkoliikenteen taso on vielä unelma vain Jyväskylässä. Tätä ajatellen huonoin vaihtoehto on juuri se, että haja-asutus kaupungin reunoilla lisääntyy. Näinhän tulee käymään kun liiketilat siirtyvät kaupungin laitamille koska ne eivät saa tilaa/osaa vaatimuksistaan läpi kaupungin keskustassa. Esimerkiksi juuri tämä parkkihalli kirkkopuiston viereen jonka ansiosta kuuleman mukaan lähdettäisiin kehittämään koko forumin korttelia ja siinä sivussa SRV kustantaisi korjauksen kulttuuriperinnön kannalta tärkeään Alvar Aallon valtiontaloon(rakennuksesta voi nähdä Aallon siirtymää klassismista funkkikseen). Muutenkin olisi pienliikkeiden sijoittumisen kannalta hyvä että ydinkeskusta saisi eloa myös tältä suunnalta ja kirkkopuiston kirjastonkin puoleiselta osalta.

Ihmeellistä myös se kuinka vakaasti ihmiset ovat sitä mieltä, että parkkihalli tulee pilaamaan Kirkkopuiston ? Autot siis menevät piiloon maan alle, Kirkkopuistosta muutetaan siellä tällä hetkellä oleva parkkialue puistoksi ja puistoon muutama vuosi sitten kohdistettu kilpailusuunnittelma toteutetaan loppuun asti. Eli ulkonäkö kohentuu huomattavasti ja Valtiontalon tontti rakentuessaan tulee vihdoin rajaamaan tilaa. Vai nähdäänkö se vain niin, että jos puiston reunalla on monttu vuoden ajan rakentamisen vuoksi, niin se vuosi on heidän ja Kirkkopuiston välisestä elämästä tosiaan pois...

Se oli hyvä pointti täällä että vaikka autot tulevaisuudessa (toivottavasti) ovat vähenemään päin, niin silloinkin niiden sijoitus kuuluisi juuri maan alle ja maan päälle sijoitettuja pysäköintilaitoksia voitaisiin tarvittaessa muuttaa toisiin käyttötarkoituksiin. Tai juuri suuret pysäköintikentät (esimerkiksi vanhan aseman parkki) ovat kaikista pahimpia tapauksia tilankäytön kannalta nyt.
Avatar
tekijänä UPnotOUT!
#23668
Sen voin sanoa, että ei autoilu koskaan lopu, tuskin edes merkittävästi vähenee. Ainoa asia joka saattaa muuttua on se mitä tankkiin laitetaan (hiilivetyjä, sähköä, pelkkää vetyä vai lehmänpaskaa).

Ei lähdetä vetämään tästä sitten off-topicia. -Q
tekijänä ThePKH
#23681
Vastaan. Ramppien sijoittelu kusee näissä suunnitelmissa ehkä eniten. Vapaudenkadulle voi kirjaston kohdalle muodostua ikävähkö sumppu kun katua kavennetaan ja henkilöautoliikenne lisääntyy.
tekijänä Skyliner
#23684
ThePKH kirjoitti:Vastaan. Ramppien sijoittelu kusee näissä suunnitelmissa ehkä eniten. Vapaudenkadulle voi kirjaston kohdalle muodostua ikävähkö sumppu kun katua kavennetaan ja henkilöautoliikenne lisääntyy.
Se sumppu ei taida kuitenkaan syntyä pelkästään katuja kaventamalla. Eiköhän siinä kuitenkin kaksisuuntaisen tien säädöksissä pysytä että rampin kohdalla mahtuu kaksi bussia ajamaan yhtäaikaa kumpaankin suuntaan. Tällöin sen luulisi onnistuvan henkilöautoiltakin. Jyväskylässä noin yleensä on kuitenkin melko leveät ajotiet verrattuna moneen vanhempaan kaupunkiin... Lisäksi voisi kuvitella että Vapaudenkadulla kirkkopuiston kohdalla pysyisi läpiajokielto? Eli tästä ajettaisiin vain ramppiin...

Mutta noi havainnekuvat esillä olleista rampeista on kyllä todella surkeita, varsinkin siitä lähempänä kirjastoa olevasta.
tekijänä Arska
#23730
Jyväskylän Mäkimatin kaupunginosassa aloitetaan lähiaikoina mielenkiintoinen täydennysrakennus projekti.

Kuva
Kuvan puutalon purkaminen on jo aloitettu ja tilalle nousee 6kerroksinen asuinkerrostalo (kuva alla). Samalla tontilla oleva suojeltu kivitalo remontoidaan niinikään asuinkäyttöön ja kivitalon ja viereisen tontin 6kerroksisen kerrostalon väliin rakennetaan 2-kerroksinen paritalo. Pysäköintipaikat sijoitetaan pihakannen alle.

Kuva
kuva linkitetty täältä: http://img.cromet.fi/itemimages/realtyc ... 326017.jpg

Suojeltu kivirakennus (Veijosensauna).
Kuva

Tähän välikköön nousee 2-kerroksinen paritalo
Kuva

Kolmannessa kuvassa näkyvä koivu tunkeutuu maanpinnalle seinän ja seinäviereen asti ulottuvan asfaltin rajasta. Olen monesti miettinyt että onkohan talon perustukset missä kunnossa, mutta ilmeisesti kaikki on kunnossa kun rakennus saneerataan asuinkäyttöön. Tontti on hyvin pieni kolmella asuinrakennukselle joten maisema tiivistyy varmasti mukavasti. Ehdoton plussa on myös parkkipaikkojen sijoittuminen pihakannen alle.

Tämän projektin alkamista olen odottanut siitä lähtien kun kaava tuli vireille. Koulu sijaitsee tuossa kadun toisella puolella niin 4vuoden aikana tullut muutaman kerran kuljettua tontin vierestä.

Puutalon purkutyöt ovat jo käynnissä joten pikkuhiljaa alkaa varmaan tapahtua muutakin.
Avatar
tekijänä 16valve
#23732
Jotenkin olisin kaivannut tuon suojellun kivitalon tyylistä ratkaisua, mutta niinpä vaan paikalle kyhätään täysin saman näköinen rakennus, kuin kaikki muutkin kerrostalot Suomessa. Huoh, tuo talo nyt vaan ei yksinkertaisesti sovi kyseisen kivitalon viereen.
  • 1
  • 11
  • 12
  • 13
  • 14
  • 15
  • 61