- 28.09.08 21:40
#21110
[Elokuu 2008]
Kerroin viime viestissäni lyhyesti, että elokuun puolivälissä pitäisimme kaksi viikkoa kesälomaa, mutta en tuolloin vielä sen tarkemmin kertonut suunnitelmistamme. Selvää kuitenkin jo tuolloin oli, että matkallehan sitä lähdettäisiin lomaa viettämään ja näin tehtiinkin. Kohteen valinta ei tuottanut ongelmia, sillä meillä molemmilla oli palava halu lähteä näkemään Alpit, ja koska niiden korkeimmat huiput sijaitsevat Sveitsissä, oli se täten kohteemme. Meille tyypilliseen tapaan päätimme toteuttaa lomallamme kiertomatkan, jonka aikana näkisimme Alppien eri osia, sekä laajasti myös itse Sveitsiä.
Ihan alkuperäinen suunnitelmame oli körötellä Berliinistä Sveitsiin ja takaisin yöjunalla, mutta nettiä selattuamme totesimme halpalennot yhä huomattavasti yöjunia kilpailukykyisemmiksi, joten otimme lennot Air Berliiniltä Zürichiin ja takaisin. Hintakaan ei ollut paha, kun kahden hengen edestakaiset lennot sekä vuokra-auto 11 päivälle olivat yhteensä vain 700 euroa.
Kaksi viikkoa sitten, tiistai aamupäivällä, lähdimme reissuun. Lento Zürichiin kestää vain tunnin, mutta jo sen aikana saimme tuntumaa tulevasta, sillä matkustamohenkilökunta oli sveitsiläinen. sveitsiläisten saksan murre on sangen voimakas ja sille naureskellaankin kevyesti Saksassa. Esimerkiksi televisiossa muistetaan aina hieman huvittuneena mainita, että edellä haastatellut olivat sitten sveitsiläisiä. Kieltämättä Sveitsin saksa onkin sangen huvittavaa, sillä siihen kuuluu omia ihmeellisiä äänteitään sekä joidenkin sanojen osien voimakas murtaminen. Kahden viikon aikana siihenkin tottui, mutta ihan kaikissa tilanteissa emme aina pystyneet ymmärtämään mitä paikallinen oikein tahtoi meille sanoa.
Sveitsissä pärjää ja saa hyvin palvelua saksaksi, onhan se yksi neljästä virallisesta kielestä (muut ovat ranska, italia ja retoromaani). Televisiossa puhutaan sangen puhdasta saksaa ja lisäksi sanomalehtiteksti on Sveitsissäkin ihan kirjasaksaa. Sveitsihän jakautuu neljään kielialueeseen ja saksaa puhutaan sekä pohjoisessa että keskisessä Sveitsissä, ranskaa lännessä, italiaa etelässä ja tätä retoromaania (joka on läheistä sukua Pohjois-Italiassa puhutuille ladinolle ja friulille) itä-kaakon vuoristoalueilla. Kaikilla näillä alueilla kävimme reissumme aikana, mutta vain ranskalaisella alueella jouduimme vaihtamaan saksasta englantiin. Muuten kaikkialla pärjäsi täysin saksalla.
Zürichiin laskeuduttiin pilvisen sään vallitessa ajallaan tiistaina kello 10. Zürichin lentokenttä osoittautui isoksi ja moderniksi paikaksi ja tuloterminaalista sai vaeltaa pitkät matkat laukkujen noutopisteeseen. Ennen sinne pääsyä piti kulkea myös passitarkastuksen läpi, sillä Sveitsihän ei ole EU:ssa eikä myöskään Schengen maa (kuten ei Irlantikaan, jossa keväällä kävimme). Näin ollen passia tarvitsee vilauttaa aina rajalla sekä lentokentillä EU-maasta saavuttaessa. Tähän on tosin tulossa muutos, sillä ensi vuoden alussa myös Sveitsi liittyy Schengen alueeseen, mikä kieltämättä helpottaa liikkumista naapurivaltioiden välillä.
Toinen hankaluuksi tuottava seikka Sveitsissä on oma raha, sveitsin frangi. Rahaa siis joutuu vaihtamaan (vaihtosuhde on noin 1 euro = 1,6 frangia), mikä on aina rasittavaa sekä kustannuksia tuovaa puuhaa. Euroillakin voi monessa paikassa maksaa, mutta vaihtokurssi on tuolloin kehno. Frangien kolikot ovat poikkeuksellisen hankalia käyttää, koska niitä on hyvin saman kokoisia ja värisiä eri arvoilla. Setelit ovat myös sangen erikoisia; hyvin värikkäitä ja tuntuvat kädessä aivan erilaiselta kuin eurot. Jostain olen lukenut, että nämä setelit ovat yhdet maailman vaikeimpia väärentää, sillä niiden valmistuksessa käytetään monimutkaisia valmistustekniikoita. Lopputuloksena syntyy ihanan värikäs ja komea seteli, joista tosin suurimmat setelit ovat kooltaan hyvin epäkäytännöllisen pituisia.
Laukut saatuamme lähdimme noutamaan vuokra-autoa. Autoksi oli varattu Volkswagen Golfin tasoinen auto, mutta ilahduttavana yllätyksenä saimmekin allemme upouuden BMW 120:sen. Ja tässä yhteydessä upouusi tarkoittaa täysin uutta, sillä autossa oli kilometrejä alla mitättömät 14, siis todellakin neljätoista! Kyllä kelpasi lähteä ajelemaan kohti Zürichiä tuolla autolla! Emme kuitenkaan ajaneet sisälle kaupunkiin, vaan suuntasimme Zürichjärven rantaa pitkin kohti itää. Pikkukylien läpi ajaessamme, sekä koko reissun aikana, kävi kyllä selväksi, että Sveitsissä asuu valtavasti rikkaita, sillä Lamborginejä, Porcheja, Ferrareita, Aston Martineita sekä Maserateja näkyi sangen tiuhaan teillä.
Ajelimme meille ennalta suositeltua reittiä pitkin pikkuteitä ja noin tunnin jälkeen saimme ensimmäisen kosketuksen vuoriin; tie kiemurteli laaksoissa ja vuoren rinteillä metsien peittämien vuorten ympäröimänä. Se oli oli mahtava näky! Toki vuoret olivat vielä tässä vaiheessa matalia, kohoten "vain" noin kilometrin merenpinnasta. Iltapäivällä saavuimme paikoitellen Sveitsin itäisenä rajana toimivan Rhein-joen (jonka alajuoksu ohittaa siis muun muassa Kölnin ja Düsseldorfin) luokse. Sillalla pieni kyltti kertoi meidän saapuneen Liechtensteinin ruhtinaskuntaan. Jatkoimme matkaamme vaivaiset 5km ja hups, olimmekin jo Itävallan puolella. Näin olimme jo ensimmäisen päivän aikana vierailleet kolmessa uudessa maassa.
Ihan Liechtensteinin rajan läheisyydessä Itävallan puolella sijaitsee Feldkirchin pikkukaupunki, jossa kävimme syömässä. Euroilla (joita Itävalta käyttää) oli helppo suorittaa ostokset isossa kaupassa tulevia reissupäiviä varten, jotein teimme ostoksemme siellä. Reilun tunnin Itävallan vierailun jälkeen ajelimme takaisin Liechtensteiniin ja sen pääkaupunki Vaduziin. Pääkaupunki osoittautui kuitenkin hyvin pieneksi paikaksi (vain 5129 asukasta), jossa on vain yksi yksi autotie ja yksipieni kävelykatu. No ei itse Liechtensteinissakaan ole kuin 32 000 asukasta, mutta silti pääkaupungin pienuus yllätti meidät. Joimme kaupungin keskustassa kahvit ja jatkoimme matkaa läheiseen Triesenbergiin, jossa oli ensimmäisen yön hotellimme. Triesenberg on pieni kylä, mutta se sijaitsee ihanalla paikalla vuoren rinteellä noin kilometrin korkeudessa. Korkeusero laaksoon on viitisensataa metriä, joten maisemat hotellin ikkunasta olivat ihanat. Varsinkin illan pimennyttyä näkymät laakson kaupunkeihin oli erityisen upea!
Seuraavana päivänä olimme aamupalalla heti aamusta ja kirjauduimme ulos hotellista ennen yhdeksää. Jatkoimme autolla samaista vuoren rinnettä ylöspäin, kohti Gaflei nimistä paikkaa. Kapea ja jatkuvasti kääntyvä pengertie kiipesi viitisensataa metriä lisää noin 1500m korkeuteen. Siellä jätimme automme parkkipaikalle ja valmistauduimme noin neljän tunnin pituiselle Fürstensteigin vaellusreitille.
Heti alkumatka tuuheassa kuusimetsässä teki selväksi, että reitti kulkisi jyrkästi ylöspäin. Vettä oli pakko tämän tästä juoda ja henkeä vedellä aina välillä, mutta silti nousimme vaelluspolkua mielestämme ihan hyvää vauhtia. Noin kolmen vartin kipuamisen jälkeen puusto ympäriltä loppui ja alkoi reitin mielenkiintoisin osuus: tunnin etappi erittäin jyrkkien ja karujen kallioseinämien viertä, huimilla maisemilla yli kilometrin erolla alapuolellamme olevaan Liechtensteiniin! Reitti oli kyllä kaiken ennakkomainostuksen arvoinen, sillä reitti kulki ihan käsittämättömissä paikoissa. Leveyttä ei paikoin ollut juuri mitään ja joitain seinämiä pitkin mentiin tiukasti kallioon pultatusta kaapelista kiinni pitäen. Monissa paikoin oli aivan mahdotonta sanoa, mihin reitti vielä jatkuisi, sillä eteenpäin katsoessa tuntui ettei mihinkään pystyisi pääsemään. Mutta niin sitä vaan edettiin hiljalleen ja jopa minä korkean paikan kammoisena pystyin taittamaan matkaa sangen hyvää vauhtia. Noin tunnin perästä saavuimme vuoren harjalle ja harjan toisella puolen maasto oli jo paljon maltillisempaa. Tällä toisella puolen alapuolellamme oli täysin asuttamaton laakso, joten ympärillä oli melkein täydellisen hiljaista.
Vaikka reitti oli nyt helpompaa kulkea, jatkoi se yhä kohoamista. Lopulta huipulle päästyämme olimme noin kahden kilometrin korkeudessa ja maisemat ympärillä uskomattomat. Yllättäen ympärillä ei ollutkaan enää hiljaista vaan kaikkialla kalkattivat peri-sveitsiläiset lehmänkellot. Alkaessamme jälleen laskeutumaan kohti parkkipaikkaa, ihmettelimme lehmien valtavaa määrää siellä täällä vuoren rinteellä sekä laaksossa ja näistä lähtevää jatkuvaa kellojen kalkatusta. Kuten tunnettua on, ei vaeltaessa ylöspäin kipuaminen yleensä käy niin jalkoihin, mutta alaspäin laskeutuminen käy. Meno oli siten sangen hidasta, vaikka maasto olikin nyt helppokulkuista. Noin puolimatkassa laskeutumista ohitimme Liechtensteinin maantieteellisen keskipisteen, tosin kovin kummoinen kyltti ei asiasta kertonut: kyltti oli kiinni lehmäaitauksen tolpassa. Noin puoli yksi olimme takaisin autolla. Olimme väsyneitä, mutta onnellisia, sillä reitti oli ollut aivan mieletön ja ehdottomasti juuri huima osuus kallioseinämiä pitkin jäi erikoisena mieleemme!
Ajoimme takaisin Triesenbergin kylälle ja söimme siellä päivällisen. Sen jälkeen oli aika jättää Liechtenstein taakse ja palata Sveitsin puolelle. Ajelimme jonkun matkaa moottoritietä Chur nimiseen kaupunkiin, joka on suurin retoromaania puhuva kaupunki. Söimme kaupungissa jäätelöt ja lyhyesti kävelimme keskustassa, mutta ainakaan meidän korvaamme ei pistänyt mikään outo retoromaanian kieli, vaan kuulimme ihan Sveitsin saksaa kaikkialla. Churissa ei ole sen enempää nähtävää, mutta meille sillä oli erikoismerkitys; asuessamme vielä Dortmundissa, joka aamu Dortmundin juna-asemalla junaa Bochumiin odottaessamme lähti viereiseltä laiturilta pikajuna silloin niin kaukaiselta tuntuneeseen Churiin, joten oli mukava käväistö näkemässä kyseinen kaupunki.
Matkamme kääntyi seuraavaksi kohti länttä ja kulki pitkin Sveitsin Alpit itä-länsi -suunnassa halkaisevaa laaksoa. Kaipa tuolla laaksolla nimikin on, mutta en sitä tähän hätään mistään löytänyt. Ympärillä vuoret alkoivat hiljalleen kohoilla ja muutaman vuoren huipulla pilkotti pieni määrä luntakin. Hieman olimme silti pettyneitä, silti ainakaan laaksoon ei näkynyt odottamiamme kunnon lumihuippuja ainakaan vielä näin reilun kahden ja puolen kilometrin korkuisilla vuorilla. Puolentoista tunnin ajelun jälkeen laakso äkkiä suppeni ja näytti päättyvän. Olimmeko umpikujassa? Auton navigaattori kuitenkin näytti tien jatkuvan, joten eikun vain eteenpäin. Tie alkoi äkkiä kohota huomaa vauhtia pitkin vuoren rinnettä, tehden tiukkoja mutkia kaiken aikaa, kunnes lopulta olimme tämän nk. Furka-solan huipulla. Oli uskomatonta, miten olimme juuri autolla kivunneet noin 1500 metriä ja olimme nyt peräti 2436 metrin korkeudessa! Näkymä taaksepäin edelliseen laaksoon oli aivan mieletön! Puita ei ollut missään, vaan solassa kasvoi vain pienesti heinää. Hieman eteenpäin ajettuamme eteemme aukesi näkymä solan kuuluisaan Rhone-jäätikköön, joka sijaitsee 2500m korkeudessa hyvin lähellä ajamaamme tietä.
Paikalla on turistikauppa ja pääsystä jäätikölle joutuu maksamaan hieman suolaisat 5 frangia, mutta hinta kannattaa. On jo perin mahtavaa päästä aivan kiinni kilometrien pituiseen solaan valuneeseen suureen jäätikköön (tuntuu muuten kylmältä!), joka näin kesällä sulaa koko ajan. Vettä tosiaankin tippuu jatkuvasti kaikkialta ja jäätikön alla onkin järvi, josta vesi pakenee upeasti pauhaten satojen metrien matkan alas Gletschin laaksoon. Turisteja varten jäätikköön on porattu myös noin sadan metrin pituinen tunneli, jossa kannattaa ehdottomasti vierailla. On uskomaton tunne astua auringonpaisteessa sisältä vaalean sinisenä hohkaavaan tunneliin, jossa kaikialta ympäröi jää. Sulamisvesi kohisee ympärillä, mutta on uskomatonta miten kiinteää ja kovaa jää kuitenkin on. Ja eihän se jäätikkö siitä mihinkään katoa, vaikka kesäkuukausina toki hieman pieneneekin. Jälleen talvella sataa päälle metrikaupalla lunta, josta tiivistyy jälleen uutta jäätä seuraavaksi kesäksi. Toki ilmaston lämpeämisen takia Rhone-jäätikkökin on vetäytynyt jopa satoja metrejä sadan vuoden takaisesta (paikalla on kuvia), mutta ainakin vielä se on "ikuinen".
Kello alkoi tässä vaiheessa olla jo kuusi illalla joten ajoimme vikkelään noin 15km matkan hotellillemme Ulrichenin pikkukylään. Oli upea tunne viettää yö maantieteellisesti hyvin keskellä Sveitsin Alppeja. Aamulla pomppasimme jälleen aikaisin ylös ja ajoimme autolla pienen matkaa takaisinpäin. Jo mainitusta Gletschin laaksosta on kesäisin mahdollista nousta Grimselin-solaan 2165 metrin korkeuteen. Talvella kyseinen tie, kuten moni muukin vuoren ylittävä tie on kokonaan kiinni suurten lumimassojen takia jopa kuukausien ajan.
Grimselin-solan erikoisuus on sangen iso Grimsel-järvi reilun kahden kilometrin korkeudessa. Aivan sattumalta huomasimme järven lähellä pienen kyltin, joka kertoi järveltä lähtevän pieni maisematie pitkin vuoren rinnettä Oberaarsee nimiselle järvelle keskellä kolmen kilometrin vuoria. Tie on niin kapea, että sillä mahtuu ajamaan vain yhteen suuntaan kerrallaan, joten tielle saa ajaa yhdestä suunnasta vain kymmenen minuutin ajan tunnissa. Sattumalta tällainen hetki oli juuri paikalle sattuessamme, joten toki lähdimme kapuamaan pientä tietä pitkin. Oli huimaa ajella korkeuksissa pienen pientä tietä samalla kun yli 500m alempana kimalteli järvi. Tie todellakin kulki hyvin reunalla ja kovinkaan kummoisista aidoista ei voinut puhua. Pari kertaa jouduimme pysähtymään, koska tiellä juoksenteli isoja murmeleita. Luulimme niitä aluksi majaviksi, mutta paikalla on kylttejä, joiden mukaan alueen murmelit ovat suojeltuja, joten niitä ne kaiketi sitten olivat.
Hieman alta kymmenen kilometrin päässä, tien perukoilla sijaitsee Oberaarsee-järvi, jonka kaikki vesi kertyy ympäröivistä jäätiköistä yli 3km korkeudessa. Kyseinen järvi on tekojärvi, sillä sangen iso pato säännöstelee veden kulkua. Lähellä on myös muita järviä, joihin vesi tulee ympäröivistä jäätiköistä. Vesi on todella kirkasta ja sitä käytetäänkin koko Keski-Sveitsin juomavetenä.
Yllättäen meillä kului koko aamupäivä sangen pienellä alueella maisemia ihaillessa ja vasta iltapäivällä olimme hiljalleen laskeutuneet korkeuksista takaisin pohjoisten Alppien juurelle. Laskeutuessamme ihailimme aluksi laakson peittänyttä pilvivaippaa alapuolellamme, jonka sisään hetken päästä laskeuduimme. Matkamme jatkui tästä kohti Interlakenin kuuluisaa turistikaupunkia, mutta tuosta seudusta, sekä siellä vietetyistä päivistä kerron vasta seuraavassa viestissäni.
Vaeltamassa, noin kilometrin verran Liechtensteinin yläpuolella:
Eteneminen Fürstensteigilla on verkkaista:
Niinaakin jo hieman huimasi tässä kohtaa:
Laskeutuminen on alkanut vehreiden niittyjen halki lehmänkellojen kalkattaessa:
Jo tultua mutkaista tietä Furka-solan luona:
Se pakollinen kuva lehmästä ja kellosta:
Valunut Rhone-jäätikkö:
Jäätikön sisällä on jännä kajastus:
Pilvet allapuolellamme:
Oberaarsee-järvi, pato ja jäätiköitä:
Ei mikään valtatie korkeuksissa:
Kerroin viime viestissäni lyhyesti, että elokuun puolivälissä pitäisimme kaksi viikkoa kesälomaa, mutta en tuolloin vielä sen tarkemmin kertonut suunnitelmistamme. Selvää kuitenkin jo tuolloin oli, että matkallehan sitä lähdettäisiin lomaa viettämään ja näin tehtiinkin. Kohteen valinta ei tuottanut ongelmia, sillä meillä molemmilla oli palava halu lähteä näkemään Alpit, ja koska niiden korkeimmat huiput sijaitsevat Sveitsissä, oli se täten kohteemme. Meille tyypilliseen tapaan päätimme toteuttaa lomallamme kiertomatkan, jonka aikana näkisimme Alppien eri osia, sekä laajasti myös itse Sveitsiä.
Ihan alkuperäinen suunnitelmame oli körötellä Berliinistä Sveitsiin ja takaisin yöjunalla, mutta nettiä selattuamme totesimme halpalennot yhä huomattavasti yöjunia kilpailukykyisemmiksi, joten otimme lennot Air Berliiniltä Zürichiin ja takaisin. Hintakaan ei ollut paha, kun kahden hengen edestakaiset lennot sekä vuokra-auto 11 päivälle olivat yhteensä vain 700 euroa.
Kaksi viikkoa sitten, tiistai aamupäivällä, lähdimme reissuun. Lento Zürichiin kestää vain tunnin, mutta jo sen aikana saimme tuntumaa tulevasta, sillä matkustamohenkilökunta oli sveitsiläinen. sveitsiläisten saksan murre on sangen voimakas ja sille naureskellaankin kevyesti Saksassa. Esimerkiksi televisiossa muistetaan aina hieman huvittuneena mainita, että edellä haastatellut olivat sitten sveitsiläisiä. Kieltämättä Sveitsin saksa onkin sangen huvittavaa, sillä siihen kuuluu omia ihmeellisiä äänteitään sekä joidenkin sanojen osien voimakas murtaminen. Kahden viikon aikana siihenkin tottui, mutta ihan kaikissa tilanteissa emme aina pystyneet ymmärtämään mitä paikallinen oikein tahtoi meille sanoa.
Sveitsissä pärjää ja saa hyvin palvelua saksaksi, onhan se yksi neljästä virallisesta kielestä (muut ovat ranska, italia ja retoromaani). Televisiossa puhutaan sangen puhdasta saksaa ja lisäksi sanomalehtiteksti on Sveitsissäkin ihan kirjasaksaa. Sveitsihän jakautuu neljään kielialueeseen ja saksaa puhutaan sekä pohjoisessa että keskisessä Sveitsissä, ranskaa lännessä, italiaa etelässä ja tätä retoromaania (joka on läheistä sukua Pohjois-Italiassa puhutuille ladinolle ja friulille) itä-kaakon vuoristoalueilla. Kaikilla näillä alueilla kävimme reissumme aikana, mutta vain ranskalaisella alueella jouduimme vaihtamaan saksasta englantiin. Muuten kaikkialla pärjäsi täysin saksalla.
Zürichiin laskeuduttiin pilvisen sään vallitessa ajallaan tiistaina kello 10. Zürichin lentokenttä osoittautui isoksi ja moderniksi paikaksi ja tuloterminaalista sai vaeltaa pitkät matkat laukkujen noutopisteeseen. Ennen sinne pääsyä piti kulkea myös passitarkastuksen läpi, sillä Sveitsihän ei ole EU:ssa eikä myöskään Schengen maa (kuten ei Irlantikaan, jossa keväällä kävimme). Näin ollen passia tarvitsee vilauttaa aina rajalla sekä lentokentillä EU-maasta saavuttaessa. Tähän on tosin tulossa muutos, sillä ensi vuoden alussa myös Sveitsi liittyy Schengen alueeseen, mikä kieltämättä helpottaa liikkumista naapurivaltioiden välillä.
Toinen hankaluuksi tuottava seikka Sveitsissä on oma raha, sveitsin frangi. Rahaa siis joutuu vaihtamaan (vaihtosuhde on noin 1 euro = 1,6 frangia), mikä on aina rasittavaa sekä kustannuksia tuovaa puuhaa. Euroillakin voi monessa paikassa maksaa, mutta vaihtokurssi on tuolloin kehno. Frangien kolikot ovat poikkeuksellisen hankalia käyttää, koska niitä on hyvin saman kokoisia ja värisiä eri arvoilla. Setelit ovat myös sangen erikoisia; hyvin värikkäitä ja tuntuvat kädessä aivan erilaiselta kuin eurot. Jostain olen lukenut, että nämä setelit ovat yhdet maailman vaikeimpia väärentää, sillä niiden valmistuksessa käytetään monimutkaisia valmistustekniikoita. Lopputuloksena syntyy ihanan värikäs ja komea seteli, joista tosin suurimmat setelit ovat kooltaan hyvin epäkäytännöllisen pituisia.
Laukut saatuamme lähdimme noutamaan vuokra-autoa. Autoksi oli varattu Volkswagen Golfin tasoinen auto, mutta ilahduttavana yllätyksenä saimmekin allemme upouuden BMW 120:sen. Ja tässä yhteydessä upouusi tarkoittaa täysin uutta, sillä autossa oli kilometrejä alla mitättömät 14, siis todellakin neljätoista! Kyllä kelpasi lähteä ajelemaan kohti Zürichiä tuolla autolla! Emme kuitenkaan ajaneet sisälle kaupunkiin, vaan suuntasimme Zürichjärven rantaa pitkin kohti itää. Pikkukylien läpi ajaessamme, sekä koko reissun aikana, kävi kyllä selväksi, että Sveitsissä asuu valtavasti rikkaita, sillä Lamborginejä, Porcheja, Ferrareita, Aston Martineita sekä Maserateja näkyi sangen tiuhaan teillä.
Ajelimme meille ennalta suositeltua reittiä pitkin pikkuteitä ja noin tunnin jälkeen saimme ensimmäisen kosketuksen vuoriin; tie kiemurteli laaksoissa ja vuoren rinteillä metsien peittämien vuorten ympäröimänä. Se oli oli mahtava näky! Toki vuoret olivat vielä tässä vaiheessa matalia, kohoten "vain" noin kilometrin merenpinnasta. Iltapäivällä saavuimme paikoitellen Sveitsin itäisenä rajana toimivan Rhein-joen (jonka alajuoksu ohittaa siis muun muassa Kölnin ja Düsseldorfin) luokse. Sillalla pieni kyltti kertoi meidän saapuneen Liechtensteinin ruhtinaskuntaan. Jatkoimme matkaamme vaivaiset 5km ja hups, olimmekin jo Itävallan puolella. Näin olimme jo ensimmäisen päivän aikana vierailleet kolmessa uudessa maassa.
Ihan Liechtensteinin rajan läheisyydessä Itävallan puolella sijaitsee Feldkirchin pikkukaupunki, jossa kävimme syömässä. Euroilla (joita Itävalta käyttää) oli helppo suorittaa ostokset isossa kaupassa tulevia reissupäiviä varten, jotein teimme ostoksemme siellä. Reilun tunnin Itävallan vierailun jälkeen ajelimme takaisin Liechtensteiniin ja sen pääkaupunki Vaduziin. Pääkaupunki osoittautui kuitenkin hyvin pieneksi paikaksi (vain 5129 asukasta), jossa on vain yksi yksi autotie ja yksipieni kävelykatu. No ei itse Liechtensteinissakaan ole kuin 32 000 asukasta, mutta silti pääkaupungin pienuus yllätti meidät. Joimme kaupungin keskustassa kahvit ja jatkoimme matkaa läheiseen Triesenbergiin, jossa oli ensimmäisen yön hotellimme. Triesenberg on pieni kylä, mutta se sijaitsee ihanalla paikalla vuoren rinteellä noin kilometrin korkeudessa. Korkeusero laaksoon on viitisensataa metriä, joten maisemat hotellin ikkunasta olivat ihanat. Varsinkin illan pimennyttyä näkymät laakson kaupunkeihin oli erityisen upea!
Seuraavana päivänä olimme aamupalalla heti aamusta ja kirjauduimme ulos hotellista ennen yhdeksää. Jatkoimme autolla samaista vuoren rinnettä ylöspäin, kohti Gaflei nimistä paikkaa. Kapea ja jatkuvasti kääntyvä pengertie kiipesi viitisensataa metriä lisää noin 1500m korkeuteen. Siellä jätimme automme parkkipaikalle ja valmistauduimme noin neljän tunnin pituiselle Fürstensteigin vaellusreitille.
Heti alkumatka tuuheassa kuusimetsässä teki selväksi, että reitti kulkisi jyrkästi ylöspäin. Vettä oli pakko tämän tästä juoda ja henkeä vedellä aina välillä, mutta silti nousimme vaelluspolkua mielestämme ihan hyvää vauhtia. Noin kolmen vartin kipuamisen jälkeen puusto ympäriltä loppui ja alkoi reitin mielenkiintoisin osuus: tunnin etappi erittäin jyrkkien ja karujen kallioseinämien viertä, huimilla maisemilla yli kilometrin erolla alapuolellamme olevaan Liechtensteiniin! Reitti oli kyllä kaiken ennakkomainostuksen arvoinen, sillä reitti kulki ihan käsittämättömissä paikoissa. Leveyttä ei paikoin ollut juuri mitään ja joitain seinämiä pitkin mentiin tiukasti kallioon pultatusta kaapelista kiinni pitäen. Monissa paikoin oli aivan mahdotonta sanoa, mihin reitti vielä jatkuisi, sillä eteenpäin katsoessa tuntui ettei mihinkään pystyisi pääsemään. Mutta niin sitä vaan edettiin hiljalleen ja jopa minä korkean paikan kammoisena pystyin taittamaan matkaa sangen hyvää vauhtia. Noin tunnin perästä saavuimme vuoren harjalle ja harjan toisella puolen maasto oli jo paljon maltillisempaa. Tällä toisella puolen alapuolellamme oli täysin asuttamaton laakso, joten ympärillä oli melkein täydellisen hiljaista.
Vaikka reitti oli nyt helpompaa kulkea, jatkoi se yhä kohoamista. Lopulta huipulle päästyämme olimme noin kahden kilometrin korkeudessa ja maisemat ympärillä uskomattomat. Yllättäen ympärillä ei ollutkaan enää hiljaista vaan kaikkialla kalkattivat peri-sveitsiläiset lehmänkellot. Alkaessamme jälleen laskeutumaan kohti parkkipaikkaa, ihmettelimme lehmien valtavaa määrää siellä täällä vuoren rinteellä sekä laaksossa ja näistä lähtevää jatkuvaa kellojen kalkatusta. Kuten tunnettua on, ei vaeltaessa ylöspäin kipuaminen yleensä käy niin jalkoihin, mutta alaspäin laskeutuminen käy. Meno oli siten sangen hidasta, vaikka maasto olikin nyt helppokulkuista. Noin puolimatkassa laskeutumista ohitimme Liechtensteinin maantieteellisen keskipisteen, tosin kovin kummoinen kyltti ei asiasta kertonut: kyltti oli kiinni lehmäaitauksen tolpassa. Noin puoli yksi olimme takaisin autolla. Olimme väsyneitä, mutta onnellisia, sillä reitti oli ollut aivan mieletön ja ehdottomasti juuri huima osuus kallioseinämiä pitkin jäi erikoisena mieleemme!
Ajoimme takaisin Triesenbergin kylälle ja söimme siellä päivällisen. Sen jälkeen oli aika jättää Liechtenstein taakse ja palata Sveitsin puolelle. Ajelimme jonkun matkaa moottoritietä Chur nimiseen kaupunkiin, joka on suurin retoromaania puhuva kaupunki. Söimme kaupungissa jäätelöt ja lyhyesti kävelimme keskustassa, mutta ainakaan meidän korvaamme ei pistänyt mikään outo retoromaanian kieli, vaan kuulimme ihan Sveitsin saksaa kaikkialla. Churissa ei ole sen enempää nähtävää, mutta meille sillä oli erikoismerkitys; asuessamme vielä Dortmundissa, joka aamu Dortmundin juna-asemalla junaa Bochumiin odottaessamme lähti viereiseltä laiturilta pikajuna silloin niin kaukaiselta tuntuneeseen Churiin, joten oli mukava käväistö näkemässä kyseinen kaupunki.
Matkamme kääntyi seuraavaksi kohti länttä ja kulki pitkin Sveitsin Alpit itä-länsi -suunnassa halkaisevaa laaksoa. Kaipa tuolla laaksolla nimikin on, mutta en sitä tähän hätään mistään löytänyt. Ympärillä vuoret alkoivat hiljalleen kohoilla ja muutaman vuoren huipulla pilkotti pieni määrä luntakin. Hieman olimme silti pettyneitä, silti ainakaan laaksoon ei näkynyt odottamiamme kunnon lumihuippuja ainakaan vielä näin reilun kahden ja puolen kilometrin korkuisilla vuorilla. Puolentoista tunnin ajelun jälkeen laakso äkkiä suppeni ja näytti päättyvän. Olimmeko umpikujassa? Auton navigaattori kuitenkin näytti tien jatkuvan, joten eikun vain eteenpäin. Tie alkoi äkkiä kohota huomaa vauhtia pitkin vuoren rinnettä, tehden tiukkoja mutkia kaiken aikaa, kunnes lopulta olimme tämän nk. Furka-solan huipulla. Oli uskomatonta, miten olimme juuri autolla kivunneet noin 1500 metriä ja olimme nyt peräti 2436 metrin korkeudessa! Näkymä taaksepäin edelliseen laaksoon oli aivan mieletön! Puita ei ollut missään, vaan solassa kasvoi vain pienesti heinää. Hieman eteenpäin ajettuamme eteemme aukesi näkymä solan kuuluisaan Rhone-jäätikköön, joka sijaitsee 2500m korkeudessa hyvin lähellä ajamaamme tietä.
Paikalla on turistikauppa ja pääsystä jäätikölle joutuu maksamaan hieman suolaisat 5 frangia, mutta hinta kannattaa. On jo perin mahtavaa päästä aivan kiinni kilometrien pituiseen solaan valuneeseen suureen jäätikköön (tuntuu muuten kylmältä!), joka näin kesällä sulaa koko ajan. Vettä tosiaankin tippuu jatkuvasti kaikkialta ja jäätikön alla onkin järvi, josta vesi pakenee upeasti pauhaten satojen metrien matkan alas Gletschin laaksoon. Turisteja varten jäätikköön on porattu myös noin sadan metrin pituinen tunneli, jossa kannattaa ehdottomasti vierailla. On uskomaton tunne astua auringonpaisteessa sisältä vaalean sinisenä hohkaavaan tunneliin, jossa kaikialta ympäröi jää. Sulamisvesi kohisee ympärillä, mutta on uskomatonta miten kiinteää ja kovaa jää kuitenkin on. Ja eihän se jäätikkö siitä mihinkään katoa, vaikka kesäkuukausina toki hieman pieneneekin. Jälleen talvella sataa päälle metrikaupalla lunta, josta tiivistyy jälleen uutta jäätä seuraavaksi kesäksi. Toki ilmaston lämpeämisen takia Rhone-jäätikkökin on vetäytynyt jopa satoja metrejä sadan vuoden takaisesta (paikalla on kuvia), mutta ainakin vielä se on "ikuinen".
Kello alkoi tässä vaiheessa olla jo kuusi illalla joten ajoimme vikkelään noin 15km matkan hotellillemme Ulrichenin pikkukylään. Oli upea tunne viettää yö maantieteellisesti hyvin keskellä Sveitsin Alppeja. Aamulla pomppasimme jälleen aikaisin ylös ja ajoimme autolla pienen matkaa takaisinpäin. Jo mainitusta Gletschin laaksosta on kesäisin mahdollista nousta Grimselin-solaan 2165 metrin korkeuteen. Talvella kyseinen tie, kuten moni muukin vuoren ylittävä tie on kokonaan kiinni suurten lumimassojen takia jopa kuukausien ajan.
Grimselin-solan erikoisuus on sangen iso Grimsel-järvi reilun kahden kilometrin korkeudessa. Aivan sattumalta huomasimme järven lähellä pienen kyltin, joka kertoi järveltä lähtevän pieni maisematie pitkin vuoren rinnettä Oberaarsee nimiselle järvelle keskellä kolmen kilometrin vuoria. Tie on niin kapea, että sillä mahtuu ajamaan vain yhteen suuntaan kerrallaan, joten tielle saa ajaa yhdestä suunnasta vain kymmenen minuutin ajan tunnissa. Sattumalta tällainen hetki oli juuri paikalle sattuessamme, joten toki lähdimme kapuamaan pientä tietä pitkin. Oli huimaa ajella korkeuksissa pienen pientä tietä samalla kun yli 500m alempana kimalteli järvi. Tie todellakin kulki hyvin reunalla ja kovinkaan kummoisista aidoista ei voinut puhua. Pari kertaa jouduimme pysähtymään, koska tiellä juoksenteli isoja murmeleita. Luulimme niitä aluksi majaviksi, mutta paikalla on kylttejä, joiden mukaan alueen murmelit ovat suojeltuja, joten niitä ne kaiketi sitten olivat.
Hieman alta kymmenen kilometrin päässä, tien perukoilla sijaitsee Oberaarsee-järvi, jonka kaikki vesi kertyy ympäröivistä jäätiköistä yli 3km korkeudessa. Kyseinen järvi on tekojärvi, sillä sangen iso pato säännöstelee veden kulkua. Lähellä on myös muita järviä, joihin vesi tulee ympäröivistä jäätiköistä. Vesi on todella kirkasta ja sitä käytetäänkin koko Keski-Sveitsin juomavetenä.
Yllättäen meillä kului koko aamupäivä sangen pienellä alueella maisemia ihaillessa ja vasta iltapäivällä olimme hiljalleen laskeutuneet korkeuksista takaisin pohjoisten Alppien juurelle. Laskeutuessamme ihailimme aluksi laakson peittänyttä pilvivaippaa alapuolellamme, jonka sisään hetken päästä laskeuduimme. Matkamme jatkui tästä kohti Interlakenin kuuluisaa turistikaupunkia, mutta tuosta seudusta, sekä siellä vietetyistä päivistä kerron vasta seuraavassa viestissäni.
Vaeltamassa, noin kilometrin verran Liechtensteinin yläpuolella:
Eteneminen Fürstensteigilla on verkkaista:
Niinaakin jo hieman huimasi tässä kohtaa:
Laskeutuminen on alkanut vehreiden niittyjen halki lehmänkellojen kalkattaessa:
Jo tultua mutkaista tietä Furka-solan luona:
Se pakollinen kuva lehmästä ja kellosta:
Valunut Rhone-jäätikkö:
Jäätikön sisällä on jännä kajastus:
Pilvet allapuolellamme:
Oberaarsee-järvi, pato ja jäätiköitä:
Ei mikään valtatie korkeuksissa:
Kiitokset tästä ketjusta.
