[urbaanin keskustelun mekka] Suomen johtava rakentamisaiheinen valokuvaus- ja keskustelusivusto.
Mikä on Taloforum?
pks kirjoitti:Siitä, että raiteiden määrä on vuosisadan saatossa kasvanut mittasuhteisiin, joita kukaan tuskin saattoi arvata. Olen nähnyt kuvia vuosisadan alun Töölönlahdesta, ja viattoman näköinen raidepari ei viitannut siihen, että koko alueesta tulisi joskus tulevaisuudessa valtaisa ratapiha, jonka alla alla olevan tonttimaan arvo olisi miljardiluokkaa. 1900-luvun alussa Helsinki oli vielä hökkelikylä, eikä keskustan nykyisestä sijainnista voinut olla minkäänlaista aavistusta.kosmopoliitti kirjoitti:Rata vedettiin Helsingin niemelle puolivahingossa, ja kuten olen aikaisemminkin maininnut, Eliel Saarisen 30-luvun keskustasuunnitelmassa raiteet onkin jo jätetty Pasilaan.Helsingin keskustassa oli rautatie ja rautatieasema ennen kuin Eliel Saarinen edes syntyi. Mistä päättelet, että rautatie rakennettiin Helsinkiin puolivahingossa?
kosmopoliitti kirjoitti:Olen nähnyt kuvia vuosisadan alun Töölönlahdesta, ja viattoman näköinen raidepari ei viitannut siihen, että koko alueesta tulisi joskus tulevaisuudessa valtaisa ratapiha, jonka alla alla olevan tonttimaan arvo olisi miljardiluokkaa.Pidän väitteitäsi tonttien miljardiluokan arvosta liioiteltuina.
kosmopoliitti kirjoitti:1900-luvun alussa Helsinki oli vielä hökkelikylä, eikä keskustan nykyisestä sijainnista voinut olla minkäänlaista aavistusta.100 000 asukkaan hökkelikylä...
late- kirjoitti: Pidän väitteitäsi tonttien miljardiluokan arvosta liioiteltuina.Ensin sanot, että arvioni miljardiluokasta ovat liioiteltuja, ja sitten ynnäät ne yhteen ja päädyt miljardiluokkaan.
Realistisesti aitoa ydinkeskustan rakennusmaata vapautuisi ehkä rautatiasemalta Töölönlahden raiteiden takia kapean kohdan etelärannalle eli yksi suuri kortteli. Kokoa saman verran kuin Kampin keskuksen koko aluella Mannerheimintieltä Fredrikinkadulle ja Simonkadulta Salomonkadulle. Alueen arvoa voinee verrata Kampin keskukseen, jonka rakentaja maksoi 70 miljoonan euron bussiterminaalin muodossa. Suurempi tontti keskeisemmällä sijainnilla tuottaisi yläkanttiin arvioituna ehkä 300-500 miljoonaa.
Töölönlahden sillan ja Linnunlaulun alueille rakentaminen ei ikinä menisi läpi. Helsinginkadun sillan molemmin puolin voisi rakentaa jonkin verran ja samoin Nordenskiöldinkadun sillasta pohjoiseen Pasilan asemalle asti. Hurjimmassa tapauksessa ehkä noiden siltojen välitkin voisi rakentaa. Silloin edellä mainitun lisäksi vapautuisi noin kolme kampin keskusta eli karkeasti 300 miljoonan edestä tontteja.
Yhteissumma voisi olla siis 600-800 miljoonaa euroa, jos rakentaminen tosiaan sallittaisiin lähes koko välille. Maksupuolella toimivien autoliikenteen yhteyksien järjestäminen näille alueille vaatisi aika kalliita ratkaisuja, joista tosin kallein eli Keskustatunneli saatetaan muutennkin rakentaa.
RV kirjoitti:http://www.hel2.fi/kaumuseo/kehyksissa/ ... kka_1.htmlkosmopoliitti kirjoitti:1900-luvun alussa Helsinki oli vielä hökkelikylä, eikä keskustan nykyisestä sijainnista voinut olla minkäänlaista aavistusta.100 000 asukkaan hökkelikylä...
HS kirjoitti:Länsimetro maksaa ainakin 600 miljoonaa euroa
Veijo Verronen poraa kallioperästä näytteitä länsimetron reitiltä.
Länsimetron hinta hiipii ylöspäin kuten muidenkin pääkaupunkiseudun rakennushankkeiden. Nyt on jo selvää, että alle 600 miljoonalla eurolla ei Helsingin Ruoholahdesta metroa Espoon Matinkylään rakenneta.
"Hinnat ovat olleet noususuunnassa, mutta paljon riippuu siitä mitä metroon halutaan mukaan ottaa", sanoo Espoon teknisen toimen johtaja Olavi Louko.
Hän viittaa kiristyneisiin turvallisuusjärjestelyihin ja muihin rakentamisen teknisiin kysymyksiin, joissa on paljon vaihtoehtoja.
Vuosina 2000 ja 2001 tehdyissä alustavissa suunnitelmissa länsimetron hinnaksi tuli hieman yli 400 miljoonaa euroa. Tätä lukua on sittemmin korotettu maanrakennuskustannusindeksin mukaan.
Vuonna 2004 metro maksoi näin laskien 452 miljoonaa. Nyt vastaava "pelkistetty" summa lähestyy Loukon mukaan 530:tä miljoonaa euroa.
Janne_H kirjoitti:Länsimetron hinta 800 milj:No huh huh.. Ja täällä Lounais-Suomessa ei saada edes hikista 300milj€:n pikaratikkaa pystyyn, autot lisääntyy ja bussit on mitä on... ja ne lähijunat.. niin mitkä junat?
http://www.yle.fi/uutiset/kotimaa/oikea/id79572.html
Osa hinnan kasvusta johtuu yleisestä rakennuskustannusten noususta, mutta myös siitä, että espoolaisvaltuutetut halusivat vuonna 2006 nostaa projektin laatuvaatimuksia ja helpottaa pääsyä metrolle muun muassa lisäsisäänkäyntejä rakentamalla.^Ja nyt sitten alkaa operaatio Musiikkitalo. Karsitaan laadusta ja sisäänkäynneistä ja rakennetaan sekundaa! WOHOO!
Kustannusten nousu vaarantaa länsimetron
Länsimetron rakentaminen on vaarassa kustannusten nousun vuoksi. Länsimetron arvioidaan maksavan nyt 800 miljoonaa euroa. Valtio on luvannut aikaisemmin osallistua kustannuksiin kolmanneksella, mutta
hinnan kohoamisen kaksinkertaiseksi pelätään olevan liikaa valtiolle.
Espoon valtuusto päätti syyskuussa vuonna 2006, että Espooseen rakennetaan metro. Ruoholahdesta Matinkylään ulottuvan metron hinnaksi oli laskettu 430 miljoonaa euroa.
- Näyttää siltä, että emme luultavasti saa alle 800 miljoonalla kaikkea sitä, mitä turvallisuusviranomaiset, käyttäjät ja kustannusten nousu vaatii, arvioi Länsimetron hallituksen puheenjohtaja Olavi Louko.
Länsimetron hintaa ovat nostaneet eniten turvallisuus- ja käyttömukavuusvaatimukset asemilla ja metrojunissa. Hinnan kohoaminen, lähes kaksinkertaiseksi alun perin arvioidusta, on saanut muutamat valtuutetut epäilemään koko metrohanketta. Espoon valtuuston metropäätöksessä on ehto, että valtio rahoittaa metron rakentamiskustannuksista kolmanneksen.
- Nyt näillä uusilla laskelmilla näemme, että valtion osuus nousisi jo lähelle 300 miljoonaa euroa. On aivan selvää, että summa on niin suuri, että ei sellaista valtioneuvostoa tästä maasta löydy tai eduskuntaa, joka antaisi 300 miljoonaa euroa yhden kaupungin liikenneratkaisuihin, ennakoi valtuustoryhmän puheenjohtaja Antero Laukkanen (kd.)