Taloforum.fi

[urbaanin keskustelun mekka] Suomen johtava rakentamisaiheinen valokuvaus- ja keskustelusivusto.

Mikä on Taloforum?

Avatar
tekijänä Klazu
#14602
Eiffeliin on paha orientoitua vastaan, kun se kerta siellä on "aina" ollut ja muodostunut koko Pariisin tunnusmerkiksi. Hotelli Torni puolestaan on niin matala, että esim. itse en ole sitä koskaan Helsingissä ollessani nähnyt.
pks kirjoitti:Mustakin torni on sinänsä ihan tyylikäs, vaikkakin väärässä paikassa ja korkeutensa puolesta kornin näköinen Pietarin tasaisen matalan historiallisen keskustan vieressä. Ympäristöön sopivalta se olisi voinut näyttää esimerkiksi osana pienimuotoista tornitalorypästä stalinistisen Moskovski Prospektin alueen ja Pulkovan lentokentän välimaastossa.
Tismalleen ajatukseni. Rakennus on ihan komea, mutta sijoittelultaan pielessä. En ymmärrä, miksi se piti väkisin saada ydinkeskustaan? Itsekin olisin mielummin pilkkonut sen muutamaan rakennukseen, niin ei olisi jäänyt niin yksinäiseksi.

EDIT: Vähän tuossa sijainnissa asiaa laimentaa, että tuossa samalla rannalla on muistaakseni monia asuintornejakin, jotka kohoavat jonnekin 20 kerroksen korkeudelle. Toki ne ovat nysiä tämän rinnalla, mutta silti.
Avatar
tekijänä pks
#14608
Klazu kirjoitti:Vähän tuossa sijainnissa asiaa laimentaa, että tuossa samalla rannalla on muistaakseni monia asuintornejakin, jotka kohoavat jonnekin 20 kerroksen korkeudelle. Toki ne ovat nysiä tämän rinnalla, mutta silti.
Joo siis ei tuo välitöntä naapurustoansa pilaa. Erityisen korkeita asuintorneja en muista nähneeni, mutta esimerkiksi yli kymmenkerroksinen Hotelli Ohtinskaya -betonikolossi löytyy lähimaastosta, eivätkä matalammatkaan asuinkerrostalot tuolla alueella ole yleisesti ottaen kummoisia. Lisäksi löytyy teollisuutta jne. Olennaisempaa onkin, miten paljon torni hallitsee maisemia toisella puolella Nevaa keskustassa. Moderni rakennus tuolla paikalla ei olisi mitenkään ristiriidassa historiallisen keskustan kanssa, jos se ei olisi noin suhteettoman korkea. Tuo vain ei tosiaan ole 300 metrisen yksinäisen tornin paikka...
Avatar
tekijänä Taco
#14613
Miksi Gazpromin pääkonttori olisi pitänyt rakentaa jonnekin muualle kuin Venäjälle?
No, en pidä itänaapurista ja meinasin designia, en firmaa.

Jup, Trumppi olisi suunnittelemassa 369m korkeata Millenium Toweria Frankfurtiin. http://www.allskyscrapers.com/frankfurt-represent/
tekijänä okl
#14676
Mun mielestä tossa tornin sijoituksessa ei ole mitään suurempaa ongelmaa. Nykyään kyseisellä alueella on oikeastaan vain rämiä tehdasrakennuksia ja suuren yrityksen konttorin tulo maisemaan voisi parantaa kyseisen alueen kehitystä. Konttori on myös sellaisella suunnalla, että se ei haittaa Nevan toiselta puolelta historiallisten maisemien katselemista sen enempää kuin kymmenet savupiiput. Toki torni voisi olla vähän matalampi ja niitä voisi olla useampi, mutta Pietari on kehittyvä kaupunki, joten arvelen, että alue saattaa nousta tulevaisuudessa suureksikin bisneskeskukseksi.

/Mikäli havainnekuvan mukaan sijoitin tornin oikein.
Avatar
tekijänä Taco
#14679
Mun mielestä toi Millenium Tower on ruma. Mitä mieltä te olette?
tekijänä temetsuka
#14739
Taco kirjoitti:Mun mielestä toi Millenium Tower on ruma. Mitä mieltä te olette?
Harva pilvenpiirtäjä nykyään on ruma niiden korkeuden takia, mutta ei tuo nyt hienoimpia ole.
Avatar
tekijänä Klazu
#14758
Ei pelkkä korkeus voi hyvittää sitä että rakennus on ruma? Rumat rakennukset pitäisi jättää kaupunkien päättäjien toimesta rakentamatta ja pakottaa rakennuttaja adustavampaan ulkonäköön. Tuossa yksi parhain esimerkki rumasta talosta (myönnän ettei kuvan lähde ole paras mahdollinen, mutta kun osui silmiin niin järkyttävä kuvakulma! :roll:)
Avatar
tekijänä grendy
#14761
Mitäs tykkäätte ulkonäöllisesti näistä Dubain (ylläripylläri) U/C rakennuksista? Strategiset mitat molemmille on 395m ja 77 kerrosta...Hotelli käyttötarkoitus.

Kuva

Kuva

Mää ainakin tykkään tosi paljon kuvien perusteella! Hienoa muotoilua ja väritys on mahtava.. Tää on taas näitä mahtavia esimerkkejä joita ei IKINÄ suomalainen arkkitehti pystyis edes näkeen villeimmissä fantasioissaan.

Ja pakko mainita että toi Klazun pistämä Cirrus-kuva kyllä on niiiin karu että karummaks ei enää voi mennä :lol:.. verratkaa sitä nyt esim näihin taloihin.. kyynel :(
Avatar
tekijänä 16valve
#14762
grendy kirjoitti:Mitäs tykkäätte ulkonäöllisesti näistä Dubain (ylläripylläri) U/C rakennuksista? Strategiset mitat molemmille on 395m ja 77 kerrosta...Hotelli käyttötarkoitus.

http://img101.imageshack.us/img101/1549/v4finalri2.jpg

http://img147.imageshack.us/img147/9758/v7finalkj3.jpg

Mää ainakin tykkään tosi paljon kuvien perusteella! Hienoa muotoilua ja väritys on mahtava.. Tää on taas näitä mahtavia esimerkkejä joita ei IKINÄ suomalainen arkkitehti pystyis edes näkeen villeimmissä fantasioissaan.
Wohoo! Tosi upea. Voipi olla aika arvokas rakennus. Pelkästään kaarevat ikkunapinnat maksaa maltaita.
tekijänä Alweron
#14773
Kieltämättä varsin vaikuttava toi uusi twin tower -kompleksi. Henkilökohtasesti mä tykkään tosi paljon kaksoistorneista. Se symmetrisyys ja sen tuoma vaikuttavuuden tuplaus on kaunista ja hienoa. Petronas towers ja Sociétè Générale -toimistotornit Pariisissa on maailman hienoimmat kaksoistornit mun mielestä. Oon vaan järkyttyny, kun ne on rakentamassa uutta, täysin niihin sopimatonta tornia niiden eteen pilaamaan kauniin näkymän. Se ei sovi lainkaan noiden eteen.

Tours SG:
http://fr.structurae.de/photos/index.cfm?JS=2511

Tässä uusi suunnitelma. Etualalla Tour Granite, joka on nyt noin puolessa välissä:
http://www.nanterre.fr/NR/rdonlyres/822 ... ecopie.gif

EDIT: Unohtui tietenki mainita noi tornit, jotka on mulla Avatarina. Itseasiassa en edes tiedä missä noi on, saatika minkä niminen toi rakennus on.
Viimeksi muokannut Alweron, 24.10.07 17:41. Yhteensä muokattu 1 kertaa.
Avatar
tekijänä RV
#14774
Sen verran kyllä voi kuitenkin sanoa, että suomalaisessa ympäristössä tuollainen tornipari näyttäisi aika mauttomalta.
Avatar
tekijänä Janne_H
#14777
grendy kirjoitti: Dubain (ylläripylläri) U/C rakennuksista?
Hah, tolle tuli revettyä ääneen. :lol:
Strategiset mitat molemmille on 395m ja 77 kerrosta...Hotelli käyttötarkoitus.

http://img101.imageshack.us/img101/1549/v4finalri2.jpg

http://img147.imageshack.us/img147/9758/v7finalkj3.jpg

Mää ainakin tykkään tosi paljon kuvien perusteella! Hienoa muotoilua ja väritys on mahtava.. Tää on taas näitä mahtavia esimerkkejä joita ei IKINÄ suomalainen arkkitehti pystyis edes näkeen villeimmissä fantasioissaan.
Noiden ulkonäöstä voisi sanoa lähes samaa kuin ite grendy sanoit Tangosta: "Jaa-a... enpäs taida sanoo mitään ennenkun toi on pystyssä (jos on edes tollasena).. on taas NIIN ufon näkönen että se joko näyttää hienolta livenä tai sitten ihan hirveeltä."

Dubain torneissa eniten harmittaa se, että jokainen on aivan omanlaisensa. Sielä ei ole mitään yhtenäistä linjaa, vaan paikka on kuin joku tornien värikäs Disney-land.
tekijänä temetsuka
#14785
Janne_H kirjoitti:

No eikö sitten, kun Dubai koko kaupunkina on suurinpiirtein sellanen ku öljymiljonäärit haluaa, ole erilaisista "alueista" muodostuva paikka. Eli oisko näissä alueissa sitte samantapaisia rakennuksia, vai onko kaupungin keskusta sitte yksi alue. Toivottavasti ymmärsitte mitä haen ;)
Avatar
tekijänä Klazu
#14796
Janne_H kirjoitti:Dubain torneissa eniten harmittaa se, että jokainen on aivan omanlaisensa. Sielä ei ole mitään yhtenäistä linjaa, vaan paikka on kuin joku tornien värikäs Disney-land.
Hyvin sanottu.

Kyllähän nuo nuo tornit on taas sitä wow:ta, ei käy kieltäminen. Eka kuva näyttää ympärystältään kuin jostain rakennuspelistä. :o
Avatar
tekijänä grendy
#14798
Janne_H kirjoitti:Noiden ulkonäöstä voisi sanoa lähes samaa kuin ite grendy sanoit Tangosta: "Jaa-a... enpäs taida sanoo mitään ennenkun toi on pystyssä (jos on edes tollasena).. on taas NIIN ufon näkönen että se joko näyttää hienolta livenä tai sitten ihan hirveeltä."

Dubain torneissa eniten harmittaa se, että jokainen on aivan omanlaisensa. Sielä ei ole mitään yhtenäistä linjaa, vaan paikka on kuin joku tornien värikäs Disney-land.
Mää en taas Dubaissa varsinkaan pelkää tota rakennustapa- ja materiaalitoteutusta yhtään! Se pelko rajottuu ihan puhtaasti vaan suomalaiseen rakennustapakulttuuriin :).. Eli noiden rahamäärillä tuskin ruvetaan säästeleen ihan pikkuasioista toisin kun täällä pelkää aina sitä pahinta elementtiboksia joka yleensä toteutuukin :(

Uskon että joskus tulevaisuudessa kun Dubai on "valmis" niin se on yhtenäinen 2000-luvun alun tornikeskittymä. Nyt New York jne näyttää yhtenäiseltä kun vallitseva rakennusmassa on kuitenkin 1900-luvun puolelta joka nyt näyttää verrattuna näihin Dubain Disney-torneihin verrattuna yhtenäiseltä ja harmoniselta. Sama tulee joskus Dubaissakin näkyyn kunhan vaan silmä tottuu siihen.... ehkä :)
  • 1
  • 14
  • 15
  • 16
  • 17
  • 18
  • 84