Taloforum.fi

[urbaanin keskustelun mekka] Suomen johtava rakentamisaiheinen valokuvaus- ja keskustelusivusto.

Mikä on Taloforum?

Avatar
tekijänä grendy
#14080
jusa-masa kirjoitti:Mitään erikoista ei saa olla. Typeriä jotka eivät vaan osaa kuunnella ihmisten mielipiteitä vaan on pakko rakentaa sitä samaa peskaa mitä on jo uudet korttelit täynnä. Ei mitään persoonallisuutta ja erilaisuuden tavoittelua. Tätä voisi sanoa ns. 2000-luvun versioksi 70-luvusta.

Eipä siis enään voidan puhua siitä korkeasta hervannasta ton jälkeen jos toi rakennetaan.
Joo jännä homma kyllä että siellä yleisötilaisuudessakin kellään ei ollut mitään korkeeta rakentamista vastaan ja kuitenkin matalan ehdotuksen pohjalta lähdetään eteenpäin... Eli aivan turhaa avata suunsa edes.

No mutta katotaan mitä tulee tapahtuun. Onhan toi jo vähän erilainen homma kun haetaan toteuttajaa tollain mutta eipä sekään takaa yhtään mitään erlaista..
Avatar
tekijänä 16valve
#14093
jusa-masa kirjoitti:Ja enpähän voinut olla koskematta tähänkään kuvaan vaan tein 3 sekunnin pikapäityksen tullin ja sorsapuiston alueelle jos se monitoimihalli jostain syystä sorsapuistoon kuvitellaan rakentuvan sekä jos radisson sas saadaan aikaiseksi alueelle. Tolta se sit suurinpiirtein näyttäis täydennettynä. :D

Kuva
Aamulehti verkkolehden mukaan työryhmä sijoittaisi monitoimihallin Sorsapuiston kentälle.
Työryhmä haluaa monitoimihallin Sorsapuistoon

Pormestari Timo P. Niemisen asettama työryhmä sijoittaisi monitoimihallin Tampereen Sorsapuistoon.

Ryhmän mielestä Sorsapuisto on paras paikka hallille muun muassa siksi, että se on kävelyetäisyyden päässä keskustasta ja joukkoliikenne palvelee aluetta hyvin.

Lisäksi rakennus on mahdollista suunnitella niin, että se toimisi osana Tampere-talon kokonaisuutta. Monitoimihalli voisi hyödyntää esimerkiksi Tampere-talon kokous-, vip- ja toimistotiloja sekä ravintolapalveluita. Tampere-talon olisi puolestaan nykyistä helpompi järjestää suuria tapahtumia.

Monitoimihallin rakentamista alettiin selvittää, kun Suomen jääkiekkoliitto lähestyi kaupunkia toukokuussa. Liitto on toivonut, että Suomessa vuonna 2012 järjestettävät jääkiekon MM-kisat voitaisiin pitää uudessa hallissa.

Monet oppilaitokset käyttävät Sorsapuiston kenttää koululiikuntapaikkanaan. Jos suurhalli rakennetaan, koululiikunnalle pitäisi työryhmän mielestä osoittaa läheltä uudet liikuntapaikat.

Niemisen työryhmä esittää, että Tampereen kaupunginhallituksen suunnittelujaosto päättäisi käynnistää monitoimihallin jatkosuunnittelun. Suunnitteluun tulisi varata ryhmän mielestä 40 000 euroa.

Aamulehti
http://www.aamulehti.fi/uutiset/pirkanmaa/45492.shtml
tekijänä jusa-masa
#14095
Voivat olla varmoja, että täältä tulee yksi vastustaja heti sorsapuiston hallille. Itse en aio jättää asiaa jos siihen sen meinaavat rakentaa eli hyvästi suomen mm-kisat tampereella. :D olen puhunut.
Avatar
tekijänä grendy
#14096
jusa-masa kirjoitti:Voivat olla varmoja, että täältä tulee yksi vastustaja heti sorsapuiston hallille. Itse en aio jättää asiaa jos siihen sen meinaavat rakentaa eli hyvästi suomen mm-kisat tampereella. :D olen puhunut.
Eikös tossa jutussa lukenut että valitukset on otettu huomioon jo korkeimpaan hallinto-oikeuteen asti ;).. Ja selitäs nyt vähän että mikäs itketyttää?
Avatar
tekijänä 16valve
#14097
grendy kirjoitti:
jusa-masa kirjoitti:Voivat olla varmoja, että täältä tulee yksi vastustaja heti sorsapuiston hallille. Itse en aio jättää asiaa jos siihen sen meinaavat rakentaa eli hyvästi suomen mm-kisat tampereella. :D olen puhunut.
Eikös tossa jutussa lukenut että valitukset on otettu huomioon jo korkeimpaan hallinto-oikeuteen asti ;).. Ja selitäs nyt vähän että mikäs itketyttää?
Monitoimihallista oli muuten makee rendaus Aamulehdessä, tosin vain lehtiversiossa. Tuolla nettilehdessä on vain kartta alueesta. Pitääkin skannata illalla ellei joku muu ehdi ensin ;)
Avatar
tekijänä grendy
#14098
Oho niinpäs olikin! Tässä kuva (sori koosta, työläppärin PAINT ei oo paras mahdollinen kuvankäsittelyohjelma ;)):

Kuva
(c) Aamulehti

Yllättävän pitkälle suunnittelu mennyt jo! En todellakaan osannut odottaa että YIT:llä (ylläri?) on jo noin tarkat suunnitelmat! Ja mikä parasta noi suunnitelmat näyttää aivan upeilta! Pakko saada hetinytäkkiätänne! :lol:

Lisää juttua suoraan kopioituna Aamulehdestä:
Halli kiinnostaa yksityisiä rahoittajia

Heidi Pesonen

Pormestari Timo P. Niemisen (kok) asettaman työryhmän mukaan monitoimihalli ei nouse ilman yksityistä rahaa. Sorsapuiston kentälle hallisuunnitelmia tehneen YIT Rakennus Oy:n projektipäällikön Mika Rauhalan mukaan hallista on jo keskusteltu alustavasti rahoittajien kanssa ja tunnelma on ollut positiivinen.

- Tässä vaiheessa en voi paljastaa tarkemmin, mutta kyllä rahoittajat ovat olleet sitä mieltä, että tällaiselle hallille on täällä käyttöä, Rauhala mainitsee.

Rahoitusmallista myös riippuu, kilpailuttaako kaupunki urakat.

- Jos saadaan aikaan sellainen yhtälö, joka vie kaupungin omistusosuuden tarpeeksi pieneksi, sitten ei tarvita kilpailutusta, Rauhala muistuttaa.

Päätös rakentamisesta

ensi talvena

Sorsapuiston kentälle on piirretty monitoimihalli jo alkukesästä, vaikka hallia selvittänyt työryhmä sai vasta työnsä päätökseen. Rauhala kertoo, että kaupunginkin kanssa hankkeesta on käyty alustavia keskusteluja.

- Aloite tuli meiltä, mutta kaupungin puolelta todettiin, että saamme omalla riskillä suunnitella hallia Sorsapuiston kentälle, Rauhala mainitsee.

Sorsapuiston alue kiinnosti yritystä samoista syistä, jotka painoivat työryhmän vaakakupissa. Paikka on lähellä keskustaa, liikenneyhteydet toimivat ja Tampere-talon läheisyys tuo etuja.

- Haluamme tuoda pirkanmaalaisille ja laajemmallekin ihmisjoukolle samantyyppistä palvelutuotantoa kuin Hartwall-areenalla on, mutta tällä hallilla on vielä synergiaetu Tampere-talon kanssa, Rauhala toteaa.

Työryhmä jätti hallin rakentamispäätöksen odottamaan tulevia selvityksiä. Päätös rakentamisesta tai rakentamatta jättämisestä tehtäneen ensi talvena.

Rauhalan mukaan tälläkin aikataululla on vielä mahdollista ehtiä saada halli valmiiksi ennen vuoden 2012 jääkiekon MM-kisoja. Tampere ja Helsinki jakavat isännyyden, jos Tampereelle on saatu rakennettua vaatimukset täyttävä halli. Muuten toinen kisaisäntä on Turku.
PS. Huomatkaa hotelli ;)
Avatar
tekijänä Rokkikukko
#14104
Pieksää Hartwallin kyllä koossa ja ulkonäössä 10-0! Prkle, tässä meinaa kateus välillä iskeä Tren projekteista lukiessa... :)
tekijänä Sasu K
#14105
Sellainen huomio, että hallin havainnekuva näyttää olevan Aamulehden graafikon tekemä, joten se on vain suuntaa antava hallin ulkonäön osalta.
tekijänä jusa-masa
#14106
Vaikka halli onkin ennen kaikkea upea niin syyksi voin sanoa, että en todellakaan halua mitään ruuhkaliikennettä ja iso kokoista rakennusta pilaamaan omaa asuinympäristöäni. Mielummin katson junnujen pelejä hiekkakentällä kun julmetun kokoisen hallin seinää. Eikä se aurinko paista sen jälkeen ikkunoista vaikka nyt ei olekkaan juuri omista ikkunoista kyse.
Ja vielä lisäksi saavat todella kauas rakentaa korvaavan urheilupaikan. Kauppi on jo liian kaukana.


Toinen vaihtoehto jolloin en tee valitusta, että saavat sampolan seudun vetämään niin hyvin ettei tarvitse aluetta pahemmin ruuhkauttaa. Lisäksi järjestävät seudulle hyvät urheilumahdollisuudet alueella asuville ja koululaisille.

Lisäksi kertovat tarkasti miten se tulee vaikuttamaan esimerkiksi kaskitien, nyyrikinkadun ja kaalamonaukion liikenteeseen muiden kun asukkaiden osalta ja pitävät kyseiset kadut vain ja ainoastaan asukkaiden parkkipaikkoina sillä muuten ne kadut ja niiden varrella asuvat on täydellisesti kusessa pelien aikana, koska alueen pihoilla ei yksinkertaisesti ole parkkipaikkoja eikä niihin enempää pahemmin saisikaan niitä mahtumaan. Tulisi enemmän kuin paljon vitut**maan jos hallin käyttäjät alkaisivat parkkeeraan alueelle ihan noin vain haitaten alueella asuvien, joka päiväistä elämää.
Viimeksi muokannut jusa-masa, 25.09.07 18:17. Yhteensä muokattu 2 kertaa.
tekijänä jusa-masa
#14107
Rokkikukko kirjoitti:Pieksää Hartwallin kyllä koossa ja ulkonäössä 10-0! Prkle, tässä meinaa kateus välillä iskeä Tren projekteista lukiessa... :)
Ei huolta, tampereen kaikki hienot projektit on ollut tapana venyä nykypäivänä pitkikisi, pitkiksi ajoiksi kun jo muualla suomessa niitä rakennettaisiin täydellä tohinalla. :) Ja eikä niitä sitten lopulta kuitenkaan rakenneta.
Avatar
tekijänä Urbaani
#14109
Hieno halli. Ei voi muuta sanoa. Tosi asia on kuitenkin se, että Tampesterissa ei ole tarvetta noin suurelle hallille, kun Tapparalla ja Ilveksellä on vaikeuksia saada edes 7000 per ottelu.
tekijänä jusa-masa
#14110
TANDE kirjoitti:Hieno halli. Ei voi muuta sanoa. Tosi asia on kuitenkin se, että Tampesterissa ei ole tarvetta noin suurelle hallille, kun Tapparalla ja Ilveksellä on vaikeuksia saada edes 7000 per ottelu.
Se ei ole pelkkää jääkiekkoa varten vaikka se suurimman osan käytöstä talvella varmasti viekin.
Avatar
tekijänä Urbaani
#14112
jusa-masa kirjoitti:
TANDE kirjoitti:Hieno halli. Ei voi muuta sanoa. Tosi asia on kuitenkin se, että Tampesterissa ei ole tarvetta noin suurelle hallille, kun Tapparalla ja Ilveksellä on vaikeuksia saada edes 7000 per ottelu.
Se ei ole pelkkää jääkiekkoa varten vaikka se suurimman osan käytöstä talvella varmasti viekin.
Kyllä Helsingissä Hartwall-Areenan 13665 on hyvin riittänyt kaikkiin tapahtumiin, ja muistakaa, että kyseessä ei ole Helsinki vaan Tampere!
  • 1
  • 7
  • 8
  • 9
  • 10
  • 11
  • 152