- 21.03.06 23:26
#4626
Yllä olevista hankkeista en lue Keskustatunnelia tärkeiden joukkoon. Vielä en ole nähnyt vakuuttavia perusteluja kantakaupungin autoliikenteen merkittäväksi lisäämiseksi, kun se on pidetty samalla tasolla 70-luvulta. Keskustatunnelista voi olla hyötyäkin, mutta sitä vastaan olisi taattava radikaaleja muutoksia pinnalla.
Töölönlahden alueella ei liene kukaan kiistänyt tarvetta tehdä muutoksia, mutta Musiikkitalo ja suunnitellut toimistot eivät välttämättä ole ainoa tapa. Minusta oli aivan paikallaan keskustella ratkaisuista.
Vuosaaren sataman tapauksessa suurin viivytys tuli muutamalta rikkaalta suvulta, jotka rahoittivat luontojärjestöjen oikeustoimet suojellakseen omien huviloidensa maisemia. En usko esimerkiksi Fazereiden kuuluvan Vihreiden tai Vasemmistoliiton riveihin, vaan enemmänkin erään ihan muun puolueen.
Alhena kirjoitti:Pieni katsaus historiaan kuitenkin osoittaa, että juuri Vihreistä ja Vasemmistoliitosta on löytynyt eniten vastustusta monille tärkeille rakennushankkeille. Vuosaaren satama, Töölönlahden alueen uudistaminen, viides ydinvoimala, monet moottoritiet ja viimeisimpänä keskustatunneli eivät ole ainoita.Tärkeät rakennushankkeet ovat kuitenkin subjektiivisia.