Taloforum.fi

[urbaanin keskustelun mekka] Suomen johtava rakentamisaiheinen valokuvaus- ja keskustelusivusto.

Mikä on Taloforum?

#109131
Kuulostaa siltä, että hanke on lopullisesti kaatumassa. Muutaman viikon takainen Hesarin haastattelu teki todella näkyväksi areenakompleksin mahdottoman yhtälön, johon vain harva haluaa enää laittaa rahojaan mukaan. Nyt yritetään söpöillä piirroksilla ja poikkeamispäätöksistä puhumisella hämmentää kaupunkilaisten negatiivisia mielikuvia, jotta hanke vaikuttaisi jälleen suorastaan toivottavalta ratkaisulta. Todellisuudessa maan päälle nouseva areena palauttaa keskustelun täysin alkutekijöihinsä, vaikka kokoomus yrittäisi viedä projektia ohituskaistalle.
Kervolainen peukutti tätä
#109133
Toivottavasti toteutuu, koska kyllä Helsingin elivoimalle olisi suotavaa uusi, iso areena keikkoja ja muita tapahtumia varten. Veikkaus-areena on jo 30 vuotta vanha. Helsingin pitäisi pystyä kilpailemaan tässäkin asiassa P-maiden muiden kaupunkien kanssa.

Ja mitä keskustammassa ihmisvirrat ovat, sitä parempi, ja tämän lähemmäs Helsingissä ei pääse. Kivistön areena on vähän samalla tavalla oma ”inhokki” kuin peltomarketit.

Lisäksi toi nyk jäähallin uusiminen olisi iso asia.

Uskonko hankkeeseen? Kyllähän usko on tässä hiipunut ja hyvin ristiriitainen peruste saada houkuttelevaksi sijoituskohteeksi poistamalla yhtälöstä ne asiat, jotka alunperin olevinaan tekivät kannattavaksi. Enemmänkin toivon (kovasti) hankkeen toteutumista kuin uskon siihen.

Ja joku taisi kommentoida tämän koko alueen rakentamista, niin siitäkin ehdottomasti samaa mieltä. Jos tuon koko Töölön ja Alppilan välisen alueen rakentaisi täyteen Helainginkadun ja Nordiksen väliltä, niin kaupunkirakenne eheytyisi aivan todella hienosti ja tulisi suuri uusi kaupunginosa. Melko turha, käyttämätön alue nykyään.
#109134
Isoimmat artistit skippaavat tosiaan usein Suomen ja kyse on kai enemmänkin logistisista haasteista. Itämeren ylitys on kallista yhden pienehkön markkina-alueen takia. Ennen oli mahdollista jatkaa Pietariin, jolloin tuossa oli enemmän järkeä, mutta se ovi taitaa olla suljettu melko pitkäksi aikaa.

En oikein usko, että muutaman tuhannen lisäkatsojan kapasiteetti esim. Veikkaus Arenaan nähden olisi se hopealuoti, joka toisi Taylor Swiftit Suomeen, vaikka Vapaavuori yrittääkin nyt myydä hanketta tällaisilla perusteluilla. Tukholman Strawberry Arenan kaltainen moderni stadion (mainittu Swift heitti täällä kolme keikkaa pari vuotta sitten) voisi ehkä olla riittävä vetovoimatekijä, mutta sellainenhan Suomesta puuttuu eikä taida olla ihan heti tulossakaan.
erk75 peukutti tätä
#109136
Biosphere kirjoitti: 20.05.26 09:43 Isoimmat artistit skippaavat tosiaan usein Suomen ja kyse on kai enemmänkin logistisista haasteista. Itämeren ylitys on kallista yhden pienehkön markkina-alueen takia. Ennen oli mahdollista jatkaa Pietariin, jolloin tuossa oli enemmän järkeä, mutta se ovi taitaa olla suljettu melko pitkäksi aikaa.

En oikein usko, että muutaman tuhannen lisäkatsojan kapasiteetti esim. Veikkaus Arenaan nähden olisi se hopealuoti, joka toisi Taylor Swiftit Suomeen, vaikka Vapaavuori yrittääkin nyt myydä hanketta tällaisilla perusteluilla. Tukholman Strawberry Arenan kaltainen moderni stadion (mainittu Swift heitti täällä kolme keikkaa pari vuotta sitten) voisi ehkä olla riittävä vetovoimatekijä, mutta sellainenhan Suomesta puuttuu eikä taida olla ihan heti tulossakaan.
Juurikin näin. Muutamalla tuhannella lisäpaikalla ei saada mitään isompaa artistia tänne tulemaan. Ainut vaihtoehto olisi Stockholm Arenan kaltainen suljettavalla katolla varusteltu futistadion.
#109137
Tuollaiselle futisstadionille ei vaan oikein ole mitään tarvetta noin muuten. Muutama tuhat lisäpaikkaa voi olla ihan merkittävä järjestäjän tuoton/kannattavuuden kannalta. X määrä myytyjä lippuja menee kustannuksiin olipa niitä paikkoja miten paljon tahansa. Eli tuottoa tuovien lippujen määrä nousee prosenteissa huomattavasti muutamalla tuhannella paikalla.

Niin tai näin, ei Helsingin pidä antaa päätä tilanteeseen, jossa sillä on vaikkapa 50-60 vuotta vanha areena. Veikkaukselle tarvitaan ”korvaaja” hyvissä ajoin ja nyt on juuri sopiva aika, jotta koko ajan on edes jota kuinkin hyvät areena-fasiliteetit.
  • 1
  • 17
  • 18
  • 19
  • 20
  • 21