Puutarhakatulainen kirjoitti: ↑19.05.26 12:20
Se että Turussa oli pienempi enemmistö kuin Tampereella johtuu kai siitä että 10 vuotta sitten ennen koronaa ja Venäjän aggressiota oli vielä hyvin erilainen aika taloudessa ja muutenkin politiikassa.
Tampereen kuntatalous ei ollut missään hehkeässä kunnossa tuolloin ja silloiset uutiset aiheesta olivat ankeanpuoleisia. Esim. Ylen juttu lokakuulta 2016, vähän ennen valtuuston ratikkapäätöstä:
https://yle.fi/a/3-9248351 . Budjetti alijäämäinen, vuodelle 2017 alijäämää ennustetiin 19 miljoonaa, henkilöstöä leikataan, kiinteistöveroa korotetaan. Toki maailmantilanne on nyt ihan eri luokkaa, vaikka onkin syytä pitää mielessä, että Ukrainan sota alkoi 2014, ja sanktiot myös.
JusuPetteri kirjoitti:
Turulla tulee olemaan ratikan tulon myötä valtava potentiaali
Nyt pitäisi saada hyvä toteutus. Nähtävillä olleet katusuunnitelmat ovat keskustan osalta aika huolestuttavia. Bussit on laitettu ratikan kanssa samalle kaistalle ja pysäkeille sielläkin, missä olisi tilaa olla erillään. Tämmöisessä on iso riski, että ratikasta ei saada vastaavaa hyötyä irti. Suunnitelmista paistaa läpi se, että henkilöautoilu on edelleen etusijalla, eli autokaistoihin ja kadunvarsiparkkipaikkoihin ei haluta puuttua. Hyviäkin osuuksia on, kuten Linnakaupungin puistokaista, ja varmaan Itäharjun osuus, kun siellä päästää myös rakentamaan uusia asuinkortteleita yhtaikaa raitiotien kanssa. Tampereella toteutus ei ole täydellinen, mutta varsin hyvä kuitenkin. Siitä olisi varaa ottaa esimerkkiä, ja Helsingin keskustan vanhoista radoista varoittavaa esimerkkiä. Toivottavasti nyt on vielä aikaa ja rohkeutta parantaa suunnitelmia. Toki ratoja voi parantaa myöhemmillä korjauskierroksilla, kuten on tapahtunut Helsingissä esim. Jätkasaaressa suht uusille radoille, mutta voisihan ne rakentaa kerralla kunnolla kun tämä ei mitään rakettitiedettä ole.