Taloforum.fi

[urbaanin keskustelun mekka] Suomen johtava rakentamisaiheinen valokuvaus- ja keskustelusivusto.

Mikä on Taloforum?

Alakerrassa käydään jutustelua mielenkiintoisista rakennusprojekteista. Täällä ei välitetä korkeusennätyksistä vaan iloitaan myös pienemmistä rakennuksista ja vanhemmista arkkitehtuurin helmistä.
tekijänä Jatup
#109008
Merijalin rannasta. Puutalo on ottanut jo muotonsa.
Kuva
Kuusiluodon Runo. Tässä tulee olemaan kolme vaihetta. Kakkosvaihe, eli Kuusiluodon Saaga, on ennakkomarkkinoinnissa juuri nyt. Sijainti vain 200m kauppatorilta!
Kuva
Kuva
Runon asunnot tuntuivat menevän jopa hämmentävän nopeasti, kun ottaa kaikkien muiden hankkeiden tilanteen, joten saa nähdä, miten tässä käy. Nyt tuntuu hyvän hetkellisen vireen jälkeen ainakin uusien hankkeiden kohdalla varaukset vähän tyssänneen. Pateniemenrannan Panoraama on oikeastaan ainoa hanke tällä hetkellä, jonka toteutumisesta olen suhteellisen varma. 50 prosentin varausasteen täyttymiseen tarvittaisiin vain 3 asuntoa. Pohjola Rakennus näyttää tiputtaneen Hiukkavaaran hankkeensa ja Hartelakin on vetäytynyt ainakin hetkellisesti Höyhtyän Mustarastaasta. Toisaalta tässä tilanteessa muutaman hankkeen tippuminen ehkä mahdollistaa, että joku jäljelle jääneistä toteutuu todennäköisemmin.

Sitten vielä Kaarnatie. Harjakorkeus lähestyy. Alppilan ilmeeseen nämä kaksi taloa ovat kyllä tuoneet ison muutoksen jo nyt. Pajala on ollut kiinnostunut toteuttamaan korttelin loput kaksi Kaarnatien puoleisista taloista, niiden toteuttajan piti ilmeisesti olla alunperin eri firma. Kyseessä olisi samantyyppinen pari, jossa olisi 6- ja 7-kerroksiset talot.
Kuva
Kuva
Kuva
sakkr, tiiliskivi, veka peukutti tätä
tekijänä Jatup
#109013
Kotikatu365 näköjään kokeilee onneaan ja on laittanut Länsi-Tuiran Lipporannan kortteliinsa uuden kerrostalon ennakkomarkkinointiin. Kyseessä on tuo etummainen 8-kerroksinen pistetalo. Ihan yleisen kaupungin tiivistymisen lisäksi plussaa olisi, että ainakin yhdestä rakennusalan ahdingon aiheuttamasta rakentamattomasta kuopasta päästäisiin eroon.
Kuva
Kuva: Kotikatu365
hmikko, Kantti peukutti tätä
tekijänä Jatup
#109115
Uudet väestötilastot Oulun asuinalueiden osalta julkaistu, niin voin jatkaa tätä sarjaani Oulun keskustan väestökehityksestä. Viime vuonna keskustaan ei valmistunut yhtään uutta asuinrakennusta, joten kaikki tämä väestönkasvu on perustunut tyhjinä olleiden asuntojen täyttymiseen tai asuntokuntien koon kasvamiseen. Ottaen huomioon rakentamisen vähyyden ja perustuen pikaiseen vilkaisuun keskustan lähialueista, samaa on tapahtunut muissakin kaupunginosissa. Tänä vuonna ainoa valmistuva asuinprojekti on Kuusirannan Runo (26 asuntoa) joulukuussa ja ensi vuonna sitten Graadi (51 asuntoa), jotka lisäävät uusien asuntojen määrää ainakin vähän, mutta sama dynamiikka taitaa olla pelissä tänäkin vuonna näissä väestönumeroissa kuin viime vuonna. Joten tuskin mitään isoa hypäystä nähdään. Vaikka rakentaminen tervehtyisi nyt yhtäkkiä, uusien asuntojen osalta lisäykset tulisivat varmaan menemään vuoden 2028 puolelle.

Keskustan suuralue
2012 19 645
2013 19 790 (+145)
2014 20 275 (+485)
2015 20 347 (+72)
2016 20 472 (+125)
2017 20 611 (+139)
2018 20 738 (+127)
2019 20 732 (-6)
2020 21 298 (+566)
2021 21 920 (+622)
2022 22 394 (+474)
2023 22 565 (+171)
2024 23 308 (+743)
2025 23 781 (+473)
2026 23 937 (+156)
  • 1
  • 69
  • 70
  • 71
  • 72
  • 73