Taloforum.fi

[urbaanin keskustelun mekka] Suomen johtava rakentamisaiheinen valokuvaus- ja keskustelusivusto.

Mikä on Taloforum?

Avatar
tekijänä RV
#53787
Purkki^ kirjoitti:
Klazu kirjoitti:Alueen muilla firmoilla kansainvälinen toiminta on puolestaan sangen pientä
Wat?
Juu, eipä tuo Kone tai Neste juuri Alepaa kummempi yritys ole. Hotellin potentiaalinen asiakaskunta myöskin liikkunee pääosin raitiovaunulla, ja tuo rantakin on tuollaista rehevöitynyttä lätäkköä.
tekijänä tissot
#53789
No onhan tuossa suuria yrityksiä kuten Kone, Nokia, Neste, Microsoft joilla on kookkaat konttorit Keilaniemessä ja nyt myös yritykset kuten Samsung, Huawei, Ericsson ja Nokia ovat parhaimmillaan rakentamassa R&D labit Otaniemeen.
Sitten sopiva mixi pieniä firmoja kuten Remedy Entertaiment ja Rovio.

Yliopiston kasvaessa Otaniemessä en usko Keilaniemen kutistuvan tulevaisuudessa vaikka Nokia yhtäkkiä päättäisi pistää lapun luukulle.
Avatar
tekijänä JR
#53792
Klazu kirjoitti:Rehellisyyden nimissä en oikein ymmärrä hotellin sijoittumista juuri tälle paikalle. Sijainti kun ei ole kätevä oikein kenellekään. Turisti ei majoittaudu noin hankalien yhteyksien päähän ja käytännössä ainoa järkevä liikennöintimuoto tuonne ja tuolta on oma auto
Taksi ja limusiini kulkevat tuonne oikein mainiosti...
tekijänä ÄmJii
#53794
Klazu kirjoitti:Rehellisyyden nimissä en oikein ymmärrä hotellin sijoittumista juuri tälle paikalle. Sijainti kun ei ole kätevä oikein kenellekään.
Rehellisyyden nimissä ei kyllä yllätä ollenkaan tää sun näkemys. Tavallaan näihin alkaa jo tottua, eikä sillä tavalla enää ärsytä, mitä joskus aiemmin. Pitää nyt kuitenkin näihin alueen toimijoihin lisätä Suomen suurin yritys Fortum, ja valaista silläkin olevan todella merkittävää kansainvälistä toimintaa, lähinnä Ruotsissa ja Venäjällä. Ja onhan siellä Huhtamäkikin, joka myös suuri kansainvälinen toimija. Piti ihan tsekata, että neljällä Forbes 2000 -yrityksellä on alueella pääkonttori ja monella muulla muu toimisto.

Jonkinlainen kilpailuvaltti Suomessa on jo se, että niitä tähtiä löytyy. Täällä on aika geneerisiä hotelleja. Ei tahdo löytyä ääripäistä hyvää eikä huonoa. Veikkaan hotellin kiinnostavan jo tämän vuoksi yritysmaailmaa. Varmasti tulee paljon tiloja kongresseille ja yritysten tilaisuuksille. Niitä voivat järjestää ilman minkäänlaista ongelmaa muutkin yritykset kuin alueella konttoriaan pitävät. En näe tätä oikeataan millään tavoin turistihotellina. Neljän tähden hotellin asiakkaat eivät käytä joukkoliikennettä, tai toisin päin, joukkoliikennettä käyttävät eivät majoitu neljän tähden hotelliin. Autolla pääsee Helsingin keskustaan muuten erittäin kätevästi, joten korjataan siihenkin liittyvä harhaluulo.
tekijänä jake
#53795
Klazu kirjoitti:Mikä tässä hotellissa on oikein business case?
Arvelisin bisneksen perustuvan kolmeen elementtiin:

1. ulkomaiset bisnesmatkaajat ja Marriottin kanta-asiakkaat, joille sijaintia tärkeämpi asia on se, että Helsingin seudulla ylipäätään on ihka-aito Marriott. Joku saattaa valita hotellin sijainnin perusteella (lähellä Keilaniemeä yms.), mutta useimmille juuri brandi lienee tärkeämpi. Itse asiassa Keilaniemeen ja Otaniemeen pääsee esimerkiksi Kampin hotelleista metrolla jokseenkin samassa ajassa tai nopeammin kuin Westendinrannasta. Toki useimmat asiakkaat varmaan suostuvat istumaan vain mustan auton takapenkillä, eivät millään oranssilla muovipenkillä.

2. konferenssiasiakkaat; hotelliin tulee ilmeisesti iso kokouskeskus ja konferenssiasiakkaillehan sijainti esikaupungissa sopii hyvin.

3. paikalliset ja venäläiset pariskunnat, jotka haluavat kylpylään (ja huolehtivat ettei hotelli ole tyhjänä viikonloppuisin).

Tapiolan metroaseman myötä hotellin saavutettavuus on ihan hyvä. Tosin välimatka on sen verran pitkä (1 km), että ihan joka säällä asiakkaat sitä tuskin tallaavat.
Avatar
tekijänä Klazu
#53800
Perus-Marriottihan ei nyt ole vielä mikään luksushotelli, vaan ihan Hiltoniin verrattava keskiluokan hotelli, jossa yöpyy kaikenkarvaista väkeä perusturistista lapsiperheisiin. Itse en ole ainakaan koskaan kokenut tämän tason hotelleja mitenkään yleellisinä verrattuna todellisiin luksushotelleihin.

Tälle hotellille suurin osa vieraista on varmasti Keilaniemessä liikematkalla olevia, koska sijainti on turistille aivan liian syrjäinen. Metroaseman tullessa olemaan noinkin kaukana hotellista, itse kuitenkin majoittuisin Keilaniemeen suuntautuvalla työmatkalla paljon mielummin Helsingin keskustassa muutaman metropysäkin päässä. Siellä kun olisi "kaikki" lähellä, toisin kuin tuolla Marriottilla. Autolla liikkuminen Helsingin keskustaan ei kuulosta puolestaan kovinkaan järkevältä ratkaisulta ja taksi on Suomessa kallis menopeli. Mielestäni liikenteellisessä mielessä tämän hotelli sijainti on todella huono melkein mille vain matkustajasegmentille.

Mitä tulee alueelle suuntautuviin liikematkoihin, niin esimerkiksi Fortumilla ja Koneella on toki paperilla paljon työntekijöitä, mutta uskoisin että pääkonttorille matkustamista vaativissa tehtävissä olevia työntekijöitä on kuitenkin esimerkiksi Nokiaan verrattuna häviävän vähän. Koneen RnD on käsittääkseni lähinnä vain Suomessa ja Intiassa, mutta pieniä myyntiosastoja on varmaan pitkin maailmaa. Veikkaisin kuitenkin, että liikematkustamisen määrä on melko vähäistä, varsinkin kun isot firmat leikkaavat nykyisin kaikkea matkustamista mahdollisimman paljon ja monesti voimassa on sääntöjä valita harvoilla matkoilla halvin mahdollinen majoitusvaihtoehto, mitä Marriott harvemmin on.

Nokian, Koneen ja Fortumin lisäksi alueen muut nimekkäät yritykset ovat vain pieniä sivukonttoreita ehkä 50-100 työntekijällä. Vai työllistääkö alueella jokin muu yritys satoja työntekijöitä? Pieniin sivukonttoreihin ei yleensä suuntaudu paljon liikematkoja.

Kylpyläasiakkaista on paha sanoa, kun ei ole oikein käsitystä pääkaupunkiseudun kylpylätarjonnasta. Siinä voi tosin olla rako syrjäiselläkin hotellilla.
Avatar
tekijänä grendy
#53804
^Ehkä se hotelli on sitten rikkaita venäläisiä varten jotka tulevat joka tapauksessa reissuun sillä X6:lla?
ÄmJii kirjoitti:Neljän tähden hotellin asiakkaat eivät käytä joukkoliikennettä, tai toisin päin, joukkoliikennettä käyttävät eivät majoitu neljän tähden hotelliin.
Tuo nyt on aivan täyttä puppua sori vaan ;).. Jos puhuttaisiin viiden tähden hotellista niin sitten ehkä asiassa voisi olla jotain totuutta. Neljä tähteä nyt on vaan sitä vähän normaalista parempaa. Sanoisin näin, että neljän tähden hotellin asiakas ei kulje lentokentälle julkisilla vaan taksilla, mutta normaali täysijärkinen turisti kyllä käyttää joukkoliikennettä jos oikeasti tulee kaupunkia katsomaan eikä hotellissa makaamaan.

Tampereellakin on yksi hotelli vähän vastaavalla sijainnilla Pyynikillä järven rannassa (http://www.scandichotels.fi/Hotels/Coun ... Rosendahl/). En tiedä miten sillä menee, mutta yksi bussilinja kulkee vain keskustaan ja kävelymatka on aika pitkä. Ei ole neljän tähden hotellikaan, mutta kyllä tuollaiset ei-keskustamaiset hotellitkin pärjäilevät.
Avatar
tekijänä Clepe
#53805
On tuolla tulevan Marriotin (Espoon mittakaavassa) lähellä ainakin Sokos Hotel Tapiola Garden sekä Radisson Blu Hotel Espoo (Otaniemessä), molemmat ovat vastikään rempattuja mutta onhan noille toisaalta ikääkin kertynyt.
tekijänä ÄmJii
#53809
Klazu kirjoitti:Mitä tulee alueelle suuntautuviin liikematkoihin, niin esimerkiksi Fortumilla ja Koneella on toki paperilla paljon työntekijöitä, mutta uskoisin että pääkonttorille matkustamista vaativissa tehtävissä olevia työntekijöitä on kuitenkin esimerkiksi Nokiaan verrattuna häviävän vähän.
Jep. Kannattaa myös muistaa Nokian olevan kuoleva yritys, joka siirtänee konttorinsa pian muille maille. Häviää ne vähätkin asiakkaat. Oikeastaan tuossa ei ole vuoden-parin päästä yhtään yritystä, joka edes lähtökohtaisesti voisi tuoda asiakkaita. :(

Ja sijaintihan on tosiaan muutenkin ihan hanurista. Moottoritieltä tulee melua ja pakokaasuja, Helsingin keskustan suunnalta valosaastetta ja Itämereltä navakan tuulen mukana muuta paskaa. Ikkunoista näkyy Helsingin olematon siluetti, Espoon betonilähiöt metsän keskellä ja sen saastaisen kuralamminko takaa pilkottaa Lasnamäki. :smt009

Arkkitehtuuri on mennyt koko ajan huonompaan suuntaan vaikka se jo alun perin oli Helsingin seudulle tyypillisen surkeaa. :cry:

Kaiken kaikkiaan surkea tapaus. Vetää varmasti meteoriittejakin puoleensa. Minä tiedän kaikesta kaiken ja tästäkin keissistä osaan näin ollen jo lehtitietojen ja elämänkokemuksen perusteella tehdä muutamassa kymmenessä minuutissa hotellioperaattoria, sijoittajia ja muita hankkeen toimijoita valistuneemman arvion. Noh, nehän onkin vain hankkeen puuhamiehiä, ja minä olen maailmanmies. :smt010
Avatar
tekijänä Janne_H
#54055
Rakennuslupa tänään uudella kierroksella.
Helsingin Sanomat kirjoitti:
Valitusten torni alkaa kohota Espooseen

Kuva

Pelko lisääntyvästä liikenteestä ja asuntojen arvon alenemisesta on peruskauraa kunnissa tehdyissä kaava-valituksissa.

Mutta entä raportit olemattomista lepakoista tai epäilys kylpylän kylpylämäisyydestä? Ja kaiken taustalla vielä asetelma jääkiekkotähti Teemu Selänne vastaan Harrods-tavaratalopohatta Mohamed Al-Fayedin perhe?

Espoon Westendin koillisnurkkaan nouseva Marriott-ketjun kylpylähotelli on käynyt läpi poikkeuksellisen värikkään valitusketjun.

Sen päätteeksi rakennuslautakunta on tänään torstaina viimein myöntämässä rakennusluvan 80 metriä korkealle tornitalolle Länsiväylän varteen.

Rakennuslupa oli määrä käsitellä jo lautakunnan edellisessä kokouksessa, mutta silloin asia jätettiin viime tingassa pöydälle lautakunnalle lähetetyn lepakkoraportin takia.

Lepakoihin vedottiin aikanaan myös valituksessa asemakaavasta, mutta väitteille lentävien nisäkkäiden asuinalueesta ei ole löytynyt katetta.

Valitusten taustalla on ollut vain pari tahoa, tunnetuimpina Mohamed Al-Fayedin suomalainen vaimo Heini Wathén ja heidän lapsensa, jotka omistavat kaksi taloa kivenheiton päässä hotellitontilta.

Valitusprosessi on viivästyttänyt hanketta vuosia, sillä kaava-asia vietiin läpi kahdesta eri oikeusasteesta.

Alkuperäisten suunnitelmien mukaan hotelli olisi avattu jo viime vuonna.

Kiinteistön omistava sijoitusyhtiö Ultivista, jossa jääkiekkotähti Selänne on osakkaana, arvioi hotellin avautuvan nykytiedolla ehkä loppuvuodesta 2015.

Varsinainen rakentaminen kestää noin 20 kuukautta.

Virallista valitusta ei sentään ole syntynyt naapurustossa heränneestä epäluulosta, tuleeko kylpylähotellina markkinoituun Marriottiin todellisuudessa kylpylää.

Rakennuslupaan sisältyy vain yksi alle 20 metriä pitkä uima-allas ja yksi poreallas.

"Taloon tehdään noin 800 neliömetriä erilaisia hyvinvointitiloja, kuten hieronta- ja hoitohuoneita sekä kuntosali. Emme ole missään vaiheessa puhuneetkaan viihdekylpylästä, jossa olisi vesiliukumäkiä", kertoo Ari Lehto, Ultivistan hallituksen jäsen.

Rakennusluvan valitusaika on 30 päivää. Perusteiden löytäminen uusille valituksille on vaikeampaa kuin kaava-asioissa, mutta mikään ei enää yllättäisi tätä vääntöä seuranneita. "Toivoisin, että tästä ei enää valiteta. Realistina täytyy todeta, että se voi ehkä olla edessä", sanoo rakennuslautakunnan puheenjohtaja Janne Tähtikunnas.
Avatar
tekijänä Tehari
#54056
Hyvä että saavat projektin alulle. Varmasti tulee olemaan kiva lisä tuolle "skylinelle". Kyllä asiakkaita riittää ja kylpylässä riittää kylpijöitä. Ja mitä tulee ton Klazun kommentointiin niin se ei ole ikinä edes käynyt tuolla, joten kannattais Klazu joskus pitää se turpa kiinni juntti. Sä olet ite kotoisin jostain susirajalta aka Joensuusta niin sillä ei kyllä paljon kande tulla tänne ulisemaan yhtään mistään.
  • 1
  • 8
  • 9
  • 10
  • 11
  • 12
  • 18