Sivu 18/18

Re: KANADA - ilmiöitä - ihmisiä - ihmeitä

Lähetetty: 30.11.20 05:21
Kirjoittaja hmikko
^ En sanoisi, että on valunut hukkaan sikäli, että ne vältetyt sairastumiset kumminkin vältettiin. Kanadassa ja käytännössä joka paikassa muuallakin ollaan kuitenkin niin kaukana laumaimmuniteetista, että viruksen leviämisestä ei sikäli ole mitään hyötyä. Virukselle alttiita ihmisiä piisaa joka tapauksessa. Mitä pidempään onnistuttiin tasapainoilemaan ilman pahempaa ryöpsähdystä, sitä vähemmillä vahigoilla päästiin rokotetta odotellessa. Tietty nyt sitten pitäisi saada levinnyt epidemia haltuun.

Sama tilanne täällä Suomessa, paitsi että periferiassa tullaan taas pari viikkoa jäljessä esim. Norjaan verrattuna, kuten oli keväälläkin. Itse ehdin jo ihmettelemään, kun tartuntaluvut näyttivät huojuvan suunnilleen paikallaan parissa sadassa tapauksessa per päivä useamman viikon. Epidemia kun yleensä joko leviää tai hiipuu. Ajattelin, että kaipa sitten kovalla työllä, eli testaamisella ja jäljittämisellä, on mahdollista ylläpitää tuommoista epävakaata tilaa. No, ei ollut. Koko maan lukuja ilmeisesti tasasi se, että Vaasassa ja muualla saatiin paikallisesti leviäminen kuriin samalla kun pääkaupunkiseudulla tartunnat lisääntyivät tasaiseen tahtiin. Ihan odotettavissa ollut ryöpsähdys tuli lopulta, alkaen kaksi viikkoa sitten.

Re: KANADA - ilmiöitä - ihmisiä - ihmeitä

Lähetetty: 14.04.21 06:15
Kirjoittaja Klazu
Tuleva korotus minimipalkkaa saattaa parhaimmillaan johtaa tippauskulttuurista luopumiseen täällä länsirannikolla.

Kuva

Re: KANADA - ilmiöitä - ihmisiä - ihmeitä

Lähetetty: 02.07.21 02:31
Kirjoittaja Klazu
Kanadan rokotusohjelma lähestyy loppusuoraa ja rokotustilanne on maailman parhaimmistoa.

Kuva

Kuva

Kuva

Re: KANADA - ilmiöitä - ihmisiä - ihmeitä

Lähetetty: 19.09.21 03:36
Kirjoittaja Klazu
Kanadan talous on toipunut pandemiasta sangen hyvin ja työllisten määrä on jo ylittänyt pandemiaa edeltäneen tason.

Kuva

Re: KANADA - ilmiöitä - ihmisiä - ihmeitä

Lähetetty: 25.09.21 07:23
Kirjoittaja Klazu
Maanantaiset parlamenttivaalit olivat 610 miljoonaa dollaria suoraan Kankkulan kaivoon, sillä vaaleissa ei voittanut kukaan.

Kuva

Re: KANADA - ilmiöitä - ihmisiä - ihmeitä

Lähetetty: 25.09.21 20:03
Kirjoittaja Pyöröovi
Demokratia voitti.

Re: KANADA - ilmiöitä - ihmisiä - ihmeitä

Lähetetty: 13.02.22 03:13
Kirjoittaja Klazu
Meitä kanadalaisia on nyt 37 miljoonaa samalla kun väestönkasvu jatkuu voimakkaana.

Lähes jokainen Kanadan kolkka kasvattaa väestöään, mutta väki pakkautuu lähelle kaupunkialueita.

Kuva

Viiden vuoden kasvulukemat pelkästään British Columbiassa ovat huikeita.

Kuva

Re: KANADA - ilmiöitä - ihmisiä - ihmeitä

Lähetetty: 13.03.22 03:00
Kirjoittaja Klazu
Bensan hinta on nyt Kanadassakin historiallisella tasolla.

Polttoaineen hinta Vancouverissa on ollut viimeisen viikon yli $2.00 eli 1.43€, ensimmäistä kertaa historiassa.

Kuva

Vielä kaksi vuotta sitten polttoaine oli pandemian alussa lähes ilmaista ($0.79 / 0.56€).

Kuva

Re: KANADA - ilmiöitä - ihmisiä - ihmeitä

Lähetetty: 14.03.22 09:27
Kirjoittaja veka
Kerrohan, onko Kanadassa ja erityisesti Vancouverissa puututtu venäläisten rahanpesijöiden kiinteistöomistuksiin? Käydäänkö asiasta keskustelua, mitkä ovat tunnelmat? Vancouver Sun -lehdestä löysin yhden kommentin:
Douglas Todd: Will Canada crack down on property-buying oligarchs and their dirty money?
https://vancouversun.com/opinion/column ... -oligarchs

Re: KANADA - ilmiöitä - ihmisiä - ihmeitä

Lähetetty: 12.03.23 00:45
Kirjoittaja Klazu
Kanadan kaupan alalla nähtiin jälleen amerikkalaisen suuryrityksen epäonnistuminen.

Nordstromin tavaratalo Vancouverissa on ollut ketjun tuottoisimpia.

Kuva

Liike menee kuitenkin Kanadasta vetääntymisen mukana.

Kuva

Ylellinen hienostotavaratalo jättää väliaikaisesti suuren aukon ydinkeskustaan.

Kuva

Re: KANADA - ilmiöitä - ihmisiä - ihmeitä

Lähetetty: 16.07.23 02:03
Kirjoittaja Klazu
Myös Kanadassa elämä on kallistunut, vaikka inflaatio onkin vain puolet Suomen tasosta.

Kanadan keskuspankki on torjunut inflaatiota toistuvilla ohjauskoron nostoilla.

Kuva

Asuntolainojen korot alkavat olla monille asuntovelallisille kestämättömällä tasolla.

Kuva

Re: KANADA - ilmiöitä - ihmisiä - ihmeitä

Lähetetty: 13.08.23 07:26
Kirjoittaja Klazu
Kanadassa on käynnissä valtava väestöräjähdys ja maan asukasluku on nyt 40 miljoonaa.

Viime vuoden miljoona uutta asukasta rikkoo kaikki aiemmat ennätykset ja meidän tänne muutettua väkiluku on kasvanut käsittämättömät 6,5 miljoonaa. :!: :!:

Kuva

Re: KANADA - ilmiöitä - ihmisiä - ihmeitä

Lähetetty: 19.11.23 00:58
Kirjoittaja Klazu
Tämän vuoden metsäpalokausi rikkoi kaikki ennätykset.

Kesän metsäpalot olivat ennätyksellisen laajoja, vastaten yli puolta Suomen pinta-alasta.

Kuva

Palot uhkasivat lukuisia kaupunkeja ja Yellowknifen kaupunki jouduttiin evakuoimaan täysin.

Kuva

Vaarallisin tilanne oli suurpalo aivan Kelownan 222 000 asukkaan kaupunkiseudun kyljessä, joka onnistuttiin onneksi kuitenkin torjumaan.

Kuva

Kuva

Loput kuvat löytyvät täältä.

Re: KANADA - ilmiöitä - ihmisiä - ihmeitä

Lähetetty: 19.11.23 23:31
Kirjoittaja hmikko
^ Saapa nähdä, koska osuu Suomeen. Ruotsissa oli laajat palot 2018. Suomea on tähän asti auttanut metsäteiden ja vapaapalokuntien verkosto. Molempien ylläpidossa lienee luvassa vaikeuksia, kun väestö vanhenee ja kaupungistuu. Jonkun verran on ollut tuuriakin sään suhteen, kun esim. viime kesänä kuumat ilmamassat pysyivät etelämpänä ja täällä oli suht arktista ja sateista.