Taloforum.fi

[urbaanin keskustelun mekka] Suomen johtava rakentamisaiheinen valokuvaus- ja keskustelusivusto.

Mikä on Taloforum?

tekijänä Tipi
#102670
Peukutan Skyon tornia jo pelkän kuvan perusteella :smt023 . Vaikka värisävyt on rohkeat, ne on taitavasti valittu ja ainakin minuun silmääni hyvä kokonaisuus joskin tosiaan Budapest -karkkipaperi vähän mieleen tuleekin. Keskilinnan tornien hyvänä puolena että ne ovat kaikki omia projektejaan, eikä yhden rakennusliikkeen tuotantoa (vrt SRV/kalasatama tai YIT/Trigoni) joten ajallista ja tyylillistä kerrostumaa löytyy.
En olisi pettynyt jos tuo Suomen kuvalehden kuva olisi ollut Pasilasta.
Yleisesti Tallinna arkkitehtuuri on dynaamista ja taipuu notkeasti/nopeasti uusien vaikutteiden mukaan. Arvostan paljon sitä että korkeasta laadusta ja materiaaleista on pidetty kiinni, vaikka hintataso on usein ollut tulotasoon nähden suomea kovempaa.
Näen suomalaisen rakentamisen ja suunnittelun ”vanhoihin tapoihin kangistuneena”, yhtä toimintamallia toistavana kankeana putkena josta ei ole helppo poiketa. Rakennuttaja vaatii mahdollisimman edullista kustannusrakennetta ja hinnat laitetaan tietysti niin ylös kuin markkinatilanteen puitteissa mahdollista.
Toivoisin Suomen rakennusalalle pienempiä, ketterämpiä toimijoita jotka haastaisivat yksilöllisemmällä tuotannolla suurien liikkeiden aiempaa toistavan tuotannon. Suuri harmi oli että tunnetun rocklaulajan em. tyyppiselle firmalle kävi niinkuin kävi :(
muutamia uusia, hienoja projekteja Tallinnasta löytyy esim. R.Tobiaksen varrelta: http://www.metropoli.ee/arendused/valminud/ . Rakennusliikkeen sivuilla myös muutama hieno loft ja pastissitkin onnistuu, mitä pidän pelkästään positiivisena ja kaupunkirakennetta osin eheyttävänä ja täydentävänä. Suomessa ankaran, modernistisen koulutuksen jälkeen vannotaan tiukasti puhtaaseen niukkuuteen ja mahdollisimman vähiin viivoihin :D , onkohan sekin jo vanhanaikaista?

Tallinan arkkitehtuuri -reissun majoituskohteeksi suosittelen keskilinnassa sijaitsevaa Hilton Tallinn park:ia. Tämän tyyppistä, moderni/luksus hotellia ei mielestäni Suomesta löydy. Hotellissa on upea art deco -henkinen sisustus.

Yksi hieno projekti täytyy vielä mainita. Patarein vankilaan ollaan rakentamassa ”kommunismin uhrien museota” Teslan merkin muotoinen vanha rakennus on hienolla paikalla. Kiinnostavasta museosta ja sen eteen rakennettavasta rantapromenadista voi tulla upea, kiintoisa lisä jo monipuoliseen kaupunkiin. Ja miksi ei tulisi kun nuoret, dynaamiset arkkitehdit ovat asialla, ei suuret rakennusliikkeet ja niiden taseet…
https://news.err.ee/1149740/hayashi-gro ... ompetition
Biosphere, Pyöröovi, veka tykkää tästä
Avatar
tekijänä Pyöröovi
#102672
Tipi kirjoitti: 31.07.21 13:01 Yksi hieno projekti täytyy vielä mainita. Patarein vankilaan ollaan rakentamassa ”kommunismin uhrien museota” Teslan merkin muotoinen vanha rakennus on hienolla paikalla. Kiinnostavasta museosta ja sen eteen rakennettavasta rantapromenadista voi tulla upea, kiintoisa lisä jo monipuoliseen kaupunkiin. Ja miksi ei tulisi kun nuoret, dynaamiset arkkitehdit ovat asialla, ei suuret rakennusliikkeet ja niiden taseet…
Olen hieman eri mieltä vankilaprojektista. Suunnitelma vaikuttaa purkavan tärkeän palan historiaa, jotta tilalle saadaan runsaasti liiketiloja. Toki vanhaa pitää entisöidä ja mukaan pitää saada uusia väyliä, mutta havainnekuvien perusteella vankilasta jää jäljelle pelkät karheat tiiliseinät. Onko vastaavia paikkoja muka mielin määrin ympäri Tallinnaa?

Jos kommunismin uhreja todella haluttaisiin kunnioittaa, vankila säilyisi pääpiirteissään samanmallisena muistuttamassa nykyihmisiä menneisyydestä. Vain muutama vuosikymmen sitten samassa tilassa natsit ja kommunistit hoitelivat poliittisia vastustajiaan. Luulisi moisen historian ansaitsevan kunnioittavammat puitteet.

Vielä tasapainon vuoksi sanottakoot, että projekti on kuitenkin hyvälaatuinen. Ranta tulee pian mainioon käyttöön ja vankilasta muuttuu varmasti suosittu kohde valkokaulustyöntekijöille.
Tipi tykkää tästä
tekijänä Tipi
#102673
Romanttisempi, Historiallinen mielikuva Patareista on merilinnoitus ja tykkipatteri, niinkuin Suomenlinna ikään. Ja onhan vankiloita muutettu Suomessakin asunnoiksi ja hotelleiksi etc.

Mutta….Kun kun tiedostaa, että ko. paikassa on tehty poliittisia likvidointeja ja suurimpia rikoksia ihmisyyttä kohtaan, jäisi kyllä itseltäni asunto tuosta kohteesta (vaikka minkälaisilla merinäkymillä) ostamatta.
Vaikka karmeimmat lahtauspaikat, n.4000m2 museoidaan, niin kieltämättä asunnot, toimistot ja ravintolat samassa kompleksissa pistää miettimään….
Avatar
tekijänä Klazu
#105383
Laitetaan nyt tännekin pieni kuvapläjäys Tallinnan torneista viime kesältä. Nyt kun kaupungissa tuli käytyä ensimmäistä kertaa, sai siitä paljon luettua paremman mielikuvan.

Tallinnan tornit eivät ole järin korkeita, mutta niiden hajasijoitus saa siluetin näyttämään useasta suunnasta ympäristöään korkeammalta. Vaikutelma on omaan silmääni sangen mieluisa, vaikka korkeutta voisikin olla lisää.

Kuva

2000-luvun alun arkkitehtuuri alkaa osin näkyä rakennuksissa.

Kuva

Omasta mielestäni muutama 40-kerroksinen / 150 metriä korkea moderni pilvenpiirtäjä piristäisi aluetta huimasti. Tornimäen alueessa on potentiaalia, vaikka projekteja onkin tullut ja mennyt runsain mitoin.

Kuva

Kuva

Kuva

Siluetti vielä hieman etäämpää.

Kuva

Kuva

Kymmenet muut kuvat löytyvät täältä.
veka, suberb tykkää tästä
tekijänä JusuPetteri
#105384
Niin se vain on, että pienen piskuisen Viron pääkaupunki on paljon kansainvälisemmän näköinen kaupunki, kuin meidän Helsinki. Kuitenkin Tallinnasta löytyy upea vanhakaupunki ja sitten on omalle sijainnille varattu paikka korkeille hienoille toimistorakennuksille. Nopeasti, kun vilkaisee vaikka Googlesta kuvaa Tallinnan keskustasta, voisi maisemaa luulla hetkeksi esim. Frankfurtiksi tai Düsseldorfiksi.
Risumies tykkää tästä
Avatar
tekijänä hylje
#105385
Helsinki häpeää ja peittelee kaupunkilaisuuttaan, joten ei ole kovin korkea rima tehdä parempaa jälkeä. Suomalainen käsitys kansainvälistymisestä on se, että suomalainen muuttaa ulkomaille.
Kervolainen, JusuPetteri tykkää tästä
Avatar
tekijänä Pyöröovi
#105388
Tallinna on onnistunut oikeastaan harvinaisen hyvin säilyttämään historiallista siluettua samalla, kun se on rakentanut keskeisille sijainneille korkeaa. Esimerkiksi Pariisin tornialue La Défense on noin kahdeksan kilometrin päässä Eiffel-tornista ja aiemmin mainitussa Frankfurtissakin tornit ovat mahdollisia lähinnä toisen maailmansodan tuhon vuoksi. Mielestäni Euroopan kaupungit hyötyisivät, jos ne uskaltaisivat kaavoittaa ydinkeskustan läheltä vapautuneille teollisuus- ja satama-alueille myös korkeampaa. Voisinpa hyvin kuvitella tornialueen vaikkapa Helsingin Hanasaareen, joka ei varmasti ole kenenkään näkymien tiellä.
JusuPetteri, Biosphere, Eeros ja 1 muuta tykkää tästä
Avatar
tekijänä Eeros
#105389
^ Mainitsemillesi alueille, tosiaankin, korkeata.
Säästyisi muut paikat ja tulisi tehokasta tilankäyttöä.
Luonnoarvoja omaavat viimeiset rannat voisivat myös paremmin näin säilyä.

Myöskin toivottavaa anteeksipyytämättömästi aidon kaupunkimaista silhuettia syntyisi.
Stadihan on oikea kaupunki eikä mikään kylä...
  • 1
  • 6
  • 7
  • 8
  • 9
  • 10