Taloforum.fi

[urbaanin keskustelun mekka] Suomen johtava rakentamisaiheinen valokuvaus- ja keskustelusivusto.

Mikä on Taloforum?

tekijänä pallo
#74480
Tikkurilan aseman vanhassa rakennuksessa vallitsi kyllä tietyllä tavalla jännä tunnelma. Tuntui kuin olisi ollut keskellä unohdettua maaseutua, vaikka olikin yhden Suomen suurimmista kaupungeista päärautatieasemalla...
tekijänä Purkki^
#74483
Tuo asemahan oli käytännössä vain lipunmyyntikiosti joka ei kyllä edes yrittänyt olla mikään "päärautatieasema". Edustaa hyvin 70-luvun ajastusmaailmaa kun tuon valmistuttua vanha Edefeltin asemarakennus muutettiin varastoksi. Vasta 80-luvun lopulla tajuttiin ottaa arvokas rakennus parempaan käyttöön.
Avatar
tekijänä RV
#74514
Ensinnäkin, Vantaan asukasluku oli alle puolet nykyisestä tuolloin. Kyllä, nykyiset rakennukset olisi kaukonäköisesti tullut pystyttää jo silloin. Uusi asema on tervetullut. Sen sijaan 70-luku-viha ei mielestäni kuulu mitenkään siihen, että kaupunki nyt vain kehittyy ja tarvitsee rutkasti lisää kaikenlaista. Muistuttaa nyt asenteet aikalailla juuri tuota parjattua 70-lukua monissa puheissa. Ei vihata vanhaa vaan uudistetaan sitä, rakennetaan uutta, kehitetään kaupunkia ja tuntekaamme tästä iloa vaningonilon sijasta!
tekijänä Purkki^
#74588
Asetinlaitteen takia pitää purkaa varovasti ja se pitää olla suojassa sateelta. Viikollahan sinne jotenkin pääsi vettä ja junia jouduttiin perumaan.
tekijänä Curiba
#74689
Olen jo pidemmän aikaa seuraillut tätä foorumia, täältä saa äärimmäisen mielenkiintoista inside-taustatietoa liittyen menneisiin ja tuleviin rakennusprojekteihin. Nyt pitää kuitenkin rekisteröityä ja osallistua keskusteluun! :smt006

Työskentelen aivan Dixin läheisyydessä, josta on esteetön näköyhteys vanhan aseman työmaalle. Tänään sieltä kuului moottorisahan ääntä ja normaalia purkamisen metakkaa, tietynlaista mielihyvää kun vihdoin tuo ikivanha kusinen asemarakennus saa kyytiä.
tekijänä Purkki^
#74696
Curiba kirjoitti:Työskentelen aivan Dixin läheisyydessä, josta on esteetön näköyhteys vanhan aseman työmaalle.
Sieltähän sais hyviä kuvia kun toinen vaihe lähtee nousemaan. :)
tekijänä Curiba
#75032
Kolme viikkoa ne siellä muovien alla paukutteli ja sahas ja kolisteli. Nyt siitä on kadonnut kokonainen asemarakennus. Alkaa olla pikkuhiljaa valmista räjäytystöitä varten.

Kuva
tekijänä Curiba
#75105
Viikko päätettiin tälläiseen näkymään. Koko viikon ne on poraillu noita ruskeita teräspalkkeja maan sisään, itselläni ei kyllä mitään hajua miten liittyy tulevaan räjäytystyöhön. Työpaikkani rakennus on siis katselmoitu jo viikko sitten. Lisäksi olisi kiva tietää, mitä ihmettä ne on tekemässä tuolle vanhan asemarakennuksen perustukselle/pohjalle?

Kuva
Avatar
tekijänä Dream builder
#75129
Curiba kirjoitti:Viikko päätettiin tälläiseen näkymään. Koko viikon ne on poraillu noita ruskeita teräspalkkeja maan sisään, itselläni ei kyllä mitään hajua miten liittyy tulevaan räjäytystyöhön. Työpaikkani rakennus on siis katselmoitu jo viikko sitten. Lisäksi olisi kiva tietää, mitä ihmettä ne on tekemässä tuolle vanhan asemarakennuksen perustukselle/pohjalle?

Kuva
Ruskeat jutu ovat teräsponttiseinää.Eli jonkin näköinen kaivanto tulossa jolla saadaan kaivanto tuettua.
  • 1
  • 11
  • 12
  • 13
  • 14
  • 15
  • 17