Hyvät talolaiset!
Nyt on siis viimeinkin saavuttu siihen pisteeseen maailmanajassa että ns. "Tampere Classics" eli
alunperin Radisson SAS & Fenix Sirius -nimillä tunnetut tornitalohankkeet Tampereen ytimessä ovat saavuttaneet
harjakorkeutensa. Nämä kaksi ovat olleet (surullisen) kuuluisia mutta myös tietyllä tavalla pioneerihankkeita
siinä, että keskustan korkeassa rakentamisessa on viimein rikottu se "lasikatto" Ilves-hotellin valmistumista
seuranneessa pysähtyneisyyden ajassa Tampereella.
Muistopolkuna tässä vielä topikkien alkuja vuodelta 2005 jolloin nämä projektit olivat jo jossain muodossa
meidän kaikkien päiväunissa ja jo silloin Talo-foorumin alkutaipaleen seuratuimpia aiheita.
(Ja Nokian osake ei sitten noussut 8 euroon ensin...)
Tie on ollut pitkä ja joskus raskaskin, mutta lopultakin olemme siinä pisteessä mikä vuonna 2005 vielä tuntui
kaukaiselta ja saavuttamattomalta haaveelta. Tampereella on Suomen korkein tornitalo, ja ydinkeskustassa!
Vanavedessä syntyneet (ehkä vielä merkittävämmät) hankkeet kuten Libeskind-5 sekä uusi Rasti ovat toki
aloittaneet keskustan osalta uuden tornitalobuumin (jota on tukenut Hervannan highrise-trio), mutta nämä
kaksi tulevat aina olemaan muistoissamme ne kaksi tärkeintä, kaksi ensimmäistä hanketta, joiden puolesta
täällä on vuosikausia jaksettu roikkua, keskustella sekä mätkiä pk-seudun urpoja verbaalisti pataan.
Kiitos tamperelaiset, kiitos kanssaihmiset hengessä mukana.
- KooPee
Fenix Sirius --> TOAS Tampellan keskustorni
http://taloforum.fi/viewtopic.php?f=25&t=14
Radisson SAS --> SOK:n tornihotelli --> Sokos Hotel Torni Tampere
http://taloforum.fi/viewtopic.php?f=25&t=7
