Tein vielä loppuvuoden status-päivitykset eritoten nyt kun Luminarykin saatiin valmiiksi eli toinen keskustan merkittävä torni on sitten paketissa. Hienoa.
"Horny" ja "Rasti" - Musta ja valkoinen - Yin ja Yang.
Enää en jaksa tätä listausta päivitellä enkä karttakuvaa fiksailla. Itselläni on aika, motivaatio sekä fokus muissa asioissa varsinkin nyt kun nämä tärkeimmät lasikaton rikkoneet tienraivaajahankkeet on saatu maaliin.
Libeskindin tornit varmasti jollain aikataululla perässä tulevat, suhdanteista huolimatta, koska lätkäareena ja mm-kisat niitä osaltaan puskevat eteenpäin. Ainakin eteläkannen tornien osalta alkuvaiheessa. Ja hyvä niin.
Pahaa pelkään että muiden hankkeiden osalta suhdanteet ehtivät taas kerran kääntyä ja Tullin alue, Ranta-Tampella sekä muut visiot joutuvat vuosikymmeneksi taas jäähyaitioon. Mutta hyvä että edes jotain on jo saatu pystyyn ja kuten sanottua, Keskusareenan tornit ovat SE juttu, eli jos ne saadaan niin aivan sama vaikka muuta ei tulisikaan (!).
Tampereella kun siinä vaiheessa on kuitenkin jo hienoin skyline mitä Suomesta löytyy. Kalasatamaan ei varmasti tule kahta tornia enempää kymmeneen vuoteen ja vaikka tulisikin niin se ei paljoa Helsingin keskustaan liity. Pasila voinee toteutua useamman tornin voimin mutta sekin on pitkä prosessi ja yhtä pitkällä ydinkeskustasta. Keilaniemeen pitääkin ottaa jo "tunnin" junamatka. Eli Tampere ja nimenomaan Tampereen keskusta on jo nyt ja jatkossa vielä enemmän Suomen ykkösydin skylinen ja tornitalojen osalta.
Siispä, joku innokas saa nyt vapaasti ottaa tämän listaukseni ja karttakuvani pohjaksi ja jalostaa eteenpäin ja päivitellä vaikka tähän topikkiin jos haluaa ja jaksaa. Ei siinä mitään.
ps.
Ainoa asia mikä edelleen vähän kaihertaa kaiken tämän hienon Tampere-buumin osalta tornitaloissa on se, että ne Tornihotellin paloportaikkonurkan "keskeneräiset" ikkuna-aukot ovat surkean näköiset. Niihin ei olisi teknisesti eikä rahallisestikaan ollut iso asia laitattaa jotkin siistit teräsriteliköt. Joko harvempaa tai tiheämpää mallia, aivan sama. Ropattuna niihin betonikarmeihin. Asennus toteutettuna vaikka ikkunanpesuhissin avulla. Kuten toisaalle laittamistani havaintodemoistakin huomasi niin se parantaisi NIIIIIIIIIIN paljon sitä yleisilmettä joka nyt on jollain tavalla keskeneräisen näköinen. Ne isot sivuviisteet ylä- ja alaosassa on ookoo eikä niihin helpolla mitään verhousta saisikaan, mutta ainakin ne normikoon ikkuna-aukot siis nyt oikeasti kondikseen! Kunnolla vaan kaikki laittamaan ideaa ja lobbausta Ässälle niin ehkä se saataisiin hoidettua lähivuosien aikana...? 