Taloforum.fi

[urbaanin keskustelun mekka] Suomen johtava rakentamisaiheinen valokuvaus- ja keskustelusivusto.

Mikä on Taloforum?

tekijänä hmikko
#77894
Etika postasi Espoon projektit -ketjuun linkit Finnoon osayleiskaavaehdotukseen ja Hesarin juttuun. Tässä kaavakartta kyseisestä ehdotuksesta, jossa A-1 on siis asuinalue tekosaarella. Nähdäkseni tuo ei vastaa sitä ideakilpailun yhdestä ehdotuksesta napattua renderiä, jonka Hesari julkaisi juttunsa kuvituksessa. Satama-alueen lopullisen kaavan siis on kai tarkoitus olla yhdistelmä kolmesta palkitusta ehdotuksesta, ja mitään tarkkaa kuvaa siitä en ole nähnyt julkisuudessa.

Kuva
Avatar
tekijänä Clepe
#77895
Vaikka (ainakin nimellisesti) metroasemaan tukeutuvan kaupunginosan rakentaminen tekosaareen 1,5 kilometrin päähän metroasemasta on hieman huvittavaan, niin on toi kaavan yksi saari ainakin fiksumpi ja toimivampi kuin ne havainnekuvan erilliset saaret.
Avatar
tekijänä RV
#77899
Ei ole järkeä sijoittaa suurta asukasmäärää 1+1-kaistaisen tien päähän. On metro, mutta liika asukasmäärä käy kalliiksi kun ei taaskaan rakennettu kerralla kunnolla infroja. Se tekosaari voisi kuitenkin olla ihan siistiä kamaa tuossa! 40-kerroksisiin torneihin en oikein kyllä jaksaisi uskoa.
Avatar
tekijänä Klazu
#77903
Noista tekosaarista tulisi niin kalliita, ettei asiassa ole mitään järkeä tällä sijainnilla. Ihan pelkkiä höpöhöpö suunnitelmia ja veikkaan että lopputulos on 8-kerroksisia kerrostaloja metroaseman ympärillä.
tekijänä hmikko
#77909
Klazu kirjoitti:Noista tekosaarista tulisi niin kalliita, ettei asiassa ole mitään järkeä tällä sijainnilla. Ihan pelkkiä höpöhöpö suunnitelmia ja veikkaan että lopputulos on 8-kerroksisia kerrostaloja metroaseman ympärillä.
Selostuksen mukaan saari tehtäisiin metrotunnelin louhinnassa syntyneistä massoista. Niiden kuskaaminen pois maksaa joka tapauksessa. Viereen dumppaaminen tekosaareksi saattaa olla louheiden osalta edullinen vaihtoehto. Tietysti saari vaati sitten muuta infrastruktuuria, joka on varmaan kalliimpaa kuin normaalilla maanvaraisella tontilla. Finnoon kaava-alueella joudutaan kyllä muutenkin laittamaan paalu poikineen.
tekijänä Jukki
#77924
Klazu kirjoitti:Noista tekosaarista tulisi niin kalliita, ettei asiassa ole mitään järkeä tällä sijainnilla. Ihan pelkkiä höpöhöpö suunnitelmia ja veikkaan että lopputulos on 8-kerroksisia kerrostaloja metroaseman ympärillä.
Itse olen sitä mieltä ettö kaavoitusta pitäisi ajatella enemmän "mahdollistajana". Eli kaupunki mahdollistaisi tuollaisten saarten tekemisen, ja jos joku investoija näkee siinä bisness casen, rakennuttaa sitten ne saaret ja talot sinne. Tästä projektista oli vähemmän yllättäen Hesarin kommenttipalstalla hirveä itku, mutta sanoisin että itkut pois niin kauan kuin kaupungin rahoja ei tähän tuhlata. Eikä aina voida sanoa että mitä järkeä tehdä tällaista, kun Nuuksiossa on metsääkin, mutta nehän on ihan eri asia. Parasta olisi että kaupunki mahdollistaisi molemmat rakennuspaikat, ja markkina määrää mihin asuntotuotanto kohdistuu.

Voisikohan näihin kaavaehdotuksiin sisällyttää automaattisesti jonkin kustannusarvion yhteiskunnalle aiheutuvista kuluista? Jos sillä saataisiin vähennettyä sitä ainaista itkua.
tekijänä hmikko
#77925
Jukki kirjoitti: Voisikohan näihin kaavaehdotuksiin sisällyttää automaattisesti jonkin kustannusarvion yhteiskunnalle aiheutuvista kuluista? Jos sillä saataisiin vähennettyä sitä ainaista itkua.
Kyllä noita arvioita ainakin Helsingin materiaaleissa on näkynytkin. Ei välttämättä kaavaselostuksessa, mutta lautakunnan käsittelemissä materiaaleissa kuitenkin. Esim. Jätkäsaaren suunnitellun kanavan kannattavuudesta oli aika yksityiskohtaista debattia.
tekijänä Jukki
#77926
hmikko kirjoitti:

Luku saisi olla hyvin yksinkertainen, mutta sellainen jonka avulla voisi eri alueiden kustannuksia vertailla. Esim. kaupungin kustannukset per rakentuva kerrosneliömetri. Tai per asunto.

Eihän tämä silti yksinkertaista olisi, vaikea vetää linja että mitkä investoinnit on tehtävä juuri kyseessä olevan asemakaavamuutoksen toteutumiseksi. Muutos voi edellyttää esim. koulun laajentamista kilometrien päässä, pitääkö se laskea? Siltikin, kaupunki varmasti tekee tämän tyylistä järkevyystarkastelua ja olisi hyvä jos sen saisi kansantajuisena numerona johonkin helposti nähtäville.
Avatar
tekijänä hylje
#77928
Jukki kirjoitti:Itse olen sitä mieltä ettö kaavoitusta pitäisi ajatella enemmän "mahdollistajana".
Tähän on aika pitkä matka nykyisestä kaavoituskonseptista, jossa kunta oletusarvoisesti myös investoi raskaasti kaavoitettujen alueiden infraan. Ei riitä, että kunta kaavoittaa koko alueensa ruutusapluunalla ja katsoo mitä markkinat tekevät. Tosiasiassa suomalainen kaavoitus on harkitseva, hidastava ja rajoittava prosessi, jossa kuunnellaan suhteettomasti heitä joilla ei ole rahaa jonossa kiinteistökehitykseen. Jos voit ilmaiseksi estää naapuriasi investoimasta omia rahojaan isoon taloon, tekisitkö sen? Aika moni tekee. Siinä on iso saavutettu etu, joka aktiivisesti tuhoaa maankäytön arvoa.

Taitaa kaavoitus tuoda joitain velvollisuuksia kunnan palveluillekin, siksihän maaseudulla kunnat eivät mielellään kaavoita olemassaolevia loma-asuntoja vakituiseksi asumiseksi vaikka se on kirjaimellisesti vain bitin päivittämistä kaavoitustietokannassa.
tekijänä sekovene
#77939
Jukki kirjoitti:
Klazu kirjoitti:Noista tekosaarista tulisi niin kalliita, ettei asiassa ole mitään järkeä tällä sijainnilla. Ihan pelkkiä höpöhöpö suunnitelmia ja veikkaan että lopputulos on 8-kerroksisia kerrostaloja metroaseman ympärillä.
Itse olen sitä mieltä ettö kaavoitusta pitäisi ajatella enemmän "mahdollistajana". Eli kaupunki mahdollistaisi tuollaisten saarten tekemisen, ja jos joku investoija näkee siinä bisness casen, rakennuttaa sitten ne saaret ja talot sinne. Tästä projektista oli vähemmän yllättäen Hesarin kommenttipalstalla hirveä itku, mutta sanoisin että itkut pois niin kauan kuin kaupungin rahoja ei tähän tuhlata. Eikä aina voida sanoa että mitä järkeä tehdä tällaista, kun Nuuksiossa on metsääkin, mutta nehän on ihan eri asia. Parasta olisi että kaupunki mahdollistaisi molemmat rakennuspaikat, ja markkina määrää mihin asuntotuotanto kohdistuu.

Voisikohan näihin kaavaehdotuksiin sisällyttää automaattisesti jonkin kustannusarvion yhteiskunnalle aiheutuvista kuluista? Jos sillä saataisiin vähennettyä sitä ainaista itkua.
About noinhan sen pitäisi toimia. Todellisuudessa kuitenkin joidenkin kaavojen toteuttaminen on kunnalle selvästi tappiollista: Östersundom, Koivusaari, Keilaniemen "viherkansi" jne., mutta silti niitä halutaan toteuttaa. En yllättyisi, jos nämä tekosaaret päätyvät samaan kategoriaan, mutta mitään varmaa ei tosiaan voi sanoa, ellei kaavoituksen tuloja ja menoja tehdä läpinäkyvämmiksi.
tekijänä hmikko
#77941
sekovene kirjoitti: Koivusaari
Koivusaaressa kyllä myöhemmässä versiossa pienennettiin kantta ja lisättiin kerrosneliöitä niin, että saatiin kaavatalous plussalle. Sielläkin on tietysti toimitilaa kaavoitettu melumuuriksi, minkä toteutuminen ei liene varmaa.
Avatar
tekijänä Urbaani
#77983
Espoon veneilijät suuttuivat satamasuunnitelmista

Kaupunki 8.11.2015 2:00 Päivitetty: 8.11.2015 13:30
Joonas Laitinen
Helsingin Sanomat
Kaisu Moilanen
Helsingin Sanomat

Kuva

Espoon veneilijät vaativat kaupunginjohtaja Jukka Mäkelää ottamaan veneilijät mukaan Finnoon eli Suomenojan uuden sataman suunnitteluun. Espoo suunnittelee Finnooseen muun muassa tekosaarta, jolle voisi asuttaa noin 1 400 ihmistä.

Veneilijöiden huolena on, että Finnoon satama-alueen kehittäminen siirtäisi veneiden talvisäilytyksen pois Suomenojalta. Pelkona on myös, että veneiden talvisäilytys siirtyy kokonaan yksityisten venehotelleiden hoiviin.

”Jos kaupungin suunnitelmat toteutuvat, veneen talvisäilytykseen ei ole enää muita vaihtoehtoja kuin kalliin yksityisyrityksen palveluiden ostaminen”, sanoo Säilytä veneilevä Espoo -ryhmän puhemies Ari Mäkinen.

Mäkinen pelkää, että venesäilytyksen yksityistäminen nostaisi venesäilytyksen hinnan kohtuuttoman korkeaksi.

”Maksan nyt veneeni talvisäilytyksestä noin 210 euroa vuodessa. Muutoksen jälkeen kustannus nousisi noin 4 000 euroa vuodessa. Tämä olisi monille veneharrastajille kohtuuttoman suuri muutos”, Mäkinen sanoo.

Mäkinen pitää ongelmallisena myös sitä, että Finnoon uuden sataman suunnitelmissa ei ole riittävästi pysäköintipaikkoja veneilijöille eikä veneiden kunnostamiseen ole osoitettu tilaa.

”Onko nämäkin palvelut ostettava yksityiseltä. Suurimmalla osalla veneilijöistä se veneen huoltaminen on osa koko harrastusta.”

Veneilijäryhmä on lähettänyt kaupunginjohtaja Mäkelälle suunnatun avoimen kirjeen, jossa vaaditaan Espoota ottamaan veneilijät mukaan alueen suunnitteluun. Tähän asti kaupunki ei ole veneilijöiden mielestä ottanut heidän näkemyksiään tosissaan asian yhteydessä.

”Meille on järjestetty aiemmin lähinnä sanelutilaisuuksia. Nyt toivomme, että meidät otetaan aidosti mukaan sataman suunnitteluun”, Mäkinen sanoo.

http://www.hs.fi/kaupunki/a1446881714929
Veneilijät kiukkuisina.
tekijänä sekovene
#77986
”Jos kaupungin suunnitelmat toteutuvat, veneen talvisäilytykseen ei ole enää muita vaihtoehtoja kuin kalliin yksityisyrityksen palveluiden ostaminen”, sanoo Säilytä veneilevä Espoo -ryhmän puhemies Ari Mäkinen.

Mäkinen pelkää, että venesäilytyksen yksityistäminen nostaisi venesäilytyksen hinnan kohtuuttoman korkeaksi.
Voi jeesus. Jos markkinahinta veneen säilyttämisestä on liian korkea, niin sitten voi varmaan etsiä jotain halvempaa harrastusta? Mielellään sellaista, joka ei tarvitse veronmaksajien tukea.
  • 1
  • 5
  • 6
  • 7
  • 8
  • 9
  • 12