Taloforum.fi

[urbaanin keskustelun mekka] Suomen johtava rakentamisaiheinen valokuvaus- ja keskustelusivusto.

Mikä on Taloforum?

Alakerrassa käydään jutustelua mielenkiintoisista rakennusprojekteista. Täällä ei välitetä korkeusennätyksistä vaan iloitaan myös pienemmistä rakennuksista ja vanhemmista arkkitehtuurin helmistä.
tekijänä hmikko
#104060
arkkinikkari kirjoitti: 22.02.22 12:00 Kyseessä on nimenomaan brändi; Zaha itse kuoli 2016.
Sanoisin, että vähän enemmän kuin brändi. Hadid kehitti oman muotokielensä, jonka toteuttaminen rakennuksissa oli 80-luvulla perin hankalaa teknisten rajoitteiden takia. Hän piirsi itse alun perin käsin (kannattaa katsoa jos löytää hänen töitään), ja teki akateemisia töitä kun rakennuksille ei löytynyt toteuttajaa. Aika moni Britanniassa taisi pitää häntä lähempänä kuvataiteilijaa kuin arkkitehtia. Kun menestystä lopulta tuli, toimisto kehitti tietokoneavusteiset menetelmät Hadidin suunnitelmien toteuttamiseen. Zaha Hadid oli 43-vuotias hänen ensimmäisen rakennuksensa valmistuessa (Vitran tehtaan paloasema 1993). Toimistossa käsittääkseni panostettiin aika paljon menetelmien kehittämiseen, ja se aparaatti oli toiminnassa Hadidin kuollessa. Ts. heillä on systeemi Hadidin muotokielisen ratkaisun tekemiseen moneen lähtöön.

That said, tuo Dnipron metroasema täysin pyöreine muotoineen ei noissa kuvissa minusta vaikuta ihan Hadidilta. Hänen itsensä muotokieli oli minusta dynaamisempaa. Dnipron metroasema antaa vähän tuommoisen staattisen palleron vaikutelman. Moskovaan suunnitellussa asemassa on enemmän hadidmaista ytyä. Toki parin renderin perusteella ei voi tuomita.
veka, Raendi tykkää tästä
Avatar
tekijänä veka
#104062
^Joo, brändit ovat oma ihmeellinen maailmansa, jossa riittää hämmästelemistä. Hadidin kuolemasta on kulunut vasta niin vähän aikaa, että hänen jälkeensä jättämä brändi kukoistaa eikä ole ehtinyt rapautua. Arkkitehtuuriin liittyvät työt näyttävät nähdäkseni kaikki yhä siltä itseltään, eikä muiden luomaa post mortem -tuotantoa pysty erottamaan aidosta, ainakaan itse en siihen pysty. Ehkä voisi ajatella, että Hadid tuottaisi nykyään jo jotain hieman toisenlaista, jos olisi saanut elää. Myös oheistuotteiden valikoima (vaasit, korut yms.) vaikuttaa tinkimättömältä. Suurin osa näistä esineistä taitaa olla yhä Hadidin omaa käsialaa.

Ajan mittaan brändit alkavat kuitenkin elää omaa elämäänsä, viimeistään siinä vaiheessa, kun perikunnat sun muut haistavat mahdollisuudet. Tuskin kukaan kuvittelee, että enintään muutaman satasen hintaisella Ferrari-kellolla on jotain tekemistä Enzo Ferrarin kanssa. Kaukoidän ison kellotehtaan katalogista voi valita mallin ja pyytää laittamaan siihen Ferrarin nimen ja logon. Itse voidaan suunnitella vaikka kellon remmi ja pakkaus. Vielä häijympää on myydä pelkkä nimen käyttöoikeus ja lähettää lasku.

PS. Kerrassaan hyvä havainto tuo dynaamisuuden puute Dnipron asemassa.
tekijänä bonk
#104063
Sinänsä kivaa kun tilatessa asiakas tietää mitä on tulossa ja toimisto osaa sitä toimittaa, oli sitten kyseessä sulavalinjainen Zaha Hadid tai pikselinen Ole Scheeren.

Harmi vaan kun näin vahvat brändit kaappaavat kokonaan tietyn tyylin omikseen. Jos joku tekee vähänkin saman tyyppistä, tullaan heitä syyttämään plagioinnista.
tekijänä hmikko
#104067
Jaha, aamun uutisten perusteella veikaten Dnipron kaupungissa saattaa tulla tarvetta uusia useampiakin metroasemia. Ynnä muita rakennuksia.
Avatar
tekijänä veka
#105220
Negatiivisten uutisten täyttäessä ilmatilan kaikkialla maailmassa on erityisen lämmittävää päästä nauttimaan positiivisista uutisista, pienistäkin. Tämä on suuri positiivinen uutinen. Nimittäin, sopivasti joulun alla on Manhattanin WTC 9/11 -alueella avattu Santiago Calatravan suunnittelema uusi Pyhän Nikolauksen kreikkalaisortodoksinen kirkko ja kansallinen pyhäkkö (St. Nicholas Greek Orthodox Church and National Shrine). Se on pystytetty sille paikalle, jolla sijaitsi saman niminen terrori-iskussa tuhoutunut kirkko. Suuri mestari on tehnyt sen taas. Tulee kyynel silmään.

https://calatrava.com/projects/st-nicho ... -york.html

https://www.designboom.com/architecture ... 2-07-2022/

kuvat: calatrava.comKuva

Kuva

Kuva
Kantti, 16valve, wab ja 2 muuta tykkää tästä
Avatar
tekijänä veka
#105938
Tanskan suuri poika toimistoineen - BIG - pystyttää parhaillaan uutta pääkonttoriaan Kööpenhaminan satama-alueelle. Arkkitehtuurikriitikot enimmäkseen kiittävät vuolaasti.

En halua vähääkään arvostella uudisrakennuksen taiteellisia arvoja, mutta en vain tykkää betonibrutalismista. Varsinkin nuo sisätiloissa risteilevät portaikot ovat varmaan hyviä kuntoilun kannalta, mutta maailmassa on paljon ihmisiä, joille ne ovat lähinnä liikuntaeste. - Nämä eivät ole havainnekuvia vaan valokuvia työmaalta. Rakentaminen on kesken.

https://www.arch2o.com/the-big-hq-build ... -finished/

kuvat: BIGKuva

Kuva

Kuva

Kuva
hmikko, OssiS, TurkuCubed ja 1 muuta tykkää tästä
Avatar
tekijänä Pyöröovi
#105954
^Itse ajattelin projektin nähtyäni, että arkkitehdeilla on ollut mainio tilaisuus kokeilla omassa pääkonttorissaan uusia tyylisuuntia, joten antaa heidän viedä hommansa niin pitkälle kuin vain haluavat. Jos kummalliset muodot haittaavat suunnittelutyön arkea tulevaisuudessa, niin heillä ei ole kuin itseään syyttäminen. Mielestäni betonibrutalismi on tosin viihdyttävää vaihtelua klassisille kaunisteleville arkkitehtuurin tyylisuunnille. Kaupunkikuvassa sietääkin olla paikoin jännitystä ja kylmyyttä, eikä pelkästään hymistelyä ja lämpöä. Molempia voi toteuttaa varsin hyvin noudattaen sosiaalisen yhdenvertaisuuden ja kestävän kehityksen periaatteita, joten eivät ne toisiaan mitenkään poissulje.

Halusin vielä jakaa toisen tuoreen BIGin projektin Århusista. Olisi syytä miettiä, voisiko Jätkäsaarta ja Kalasatamaa aktivoida samaan tyyliin pikku mökeillä veden tuntumassa:
https://www.arkitok.com/architects/big/ ... beach-huts
veka tykkää tästä
Avatar
tekijänä veka
#106878
Kaiken maailman juttuja selaillessani silmäni tarttuvat usein Bjarke Ingels Groupin (tuttavallisemmin BIG) suunnitelmiin. Koska tanskalaisia. Tämä 2005 perustettu juuttitoimisto on vuosien mittaan noussut isojen poikien sarjaan. Tällä haavaa BIGillä on toimistot Kööpenhaminan lisäksi New Yorkissa, Lontoossa, Barcelonassa, Shenzhenissä, Los Angelesissa ja Zurichissä. Pärjääminen Yhdysvaltojen isojen hankkeiden rahakkailla markkinoilla on hyvä mittari.

Tuore ja mielenkiintoinen BIG-projekti on baseball-stadion Kalifornian Oaklandista Nevadan Las Vegasiin siirtyvälle Major League Baseballin Oakland Athletics -joukkueelle. Katsomossa pesispeleissä 33 000 istumapaikkaa. Auringon paahteelta suojaa näyttävä katto, jonka alta näkyvät mm. Vegasin kasinohotellit legendaarinen MGM Grand ja uudempi New York-New York. Stadionin arkkitehtuuri kumartaa syvään Sydneyn suuntaan - myös Jorn Utzon oli tanskalainen.

https://aasarchitecture.com/2024/03/big ... las-vegas/

Kuva

Kuva

Kuva
hmikko tykkää tästä
  • 1
  • 6
  • 7
  • 8
  • 9
  • 10