Taloforum.fi

[urbaanin keskustelun mekka] Suomen johtava rakentamisaiheinen valokuvaus- ja keskustelusivusto.

Mikä on Taloforum?

Talot eivät ole kaikki kaikessa. Raideliikenne, puistoalueet ja muut kaupunkikuvalliset projektit saavat aikaan keskustelua täällä.
tekijänä kaitsu85
#37258
Ajattelin laittaa ketjun pystyyn, jossa käsitellään Suomen suurimpia, korkeimpia ja pisimpiä rakennuksia, rakennelmia, teitä, siltoja, tiloja, alueita yms.
Eli tässä ketjussa voisi kertoa, kommentoida ja keskustella mainituista asioista. Joten ei muuta kun faktoja ja omakohtaisia kokemuksia pöytään.
Voi olla, että tämä topic on täysi pannukakku, mutta katsotaan miten käy.

Suomen pisin autotunneli löytyy Turku-Helsinki moottoritieosuudelta. Karnaisissa Lohjan lähettyvillä sijaitseva tunneli on pituudeltaan n.2,2km. Muutama kerta on tullut itse ajettua tämä tunneli läpi.

Suomen pisin silta on Raippaluodon silta Vaasan lähettyvillä, Mustasaaren kunnassa. Silta on pituudeltaan 1045m, ja se valmistui vuonna 1997. Ajelin sillan yli kesällä 2009, ja oli se kyllä melko vaikuttava ja upea kokemus. Sen muistan, että siellä tuuli kovasti.

Näsinneula on Suomen ja samalla myös Pohjoismaiden korkein näkötorni. Mittaa tällä uljaalla rakennelmalla on 168m, ja se näki päivänvalonsa vuonna 1971. Olen käynyt täällä muun muassa päiväsaikaan kahvilla ja jäätelöllä sekä ilta-aikaan nauttimassa maittavan illallisen (muuan kiekkopersoona Sakke Pietilä sattui olemaan samaan aikaan illallisella ja herätti hilpeyttä humaltuneella ja pöhöttyneellä ulkomuodollaan). Näkymät tornista ovat upeat jokaiseen ilmansuuntaan.

Suomen suurin lähiö on Tampereella sijaitseva Hervanta. Aluetta alettiin rakentamaan 60-70-lukujen taitteessa, ja rakentaminen jatkuu alueen täydennysrakentamisen muodossa vielä tänäkin päivänä. Asukkaita Hervannassa on tänä päivänä noin 23000-24000. Olen pari kertaa täällä legendaarisessa paikassa käynyt, ja tiheät betonikerrostalorykelmät miellyttävät silmääni (olisipa Turussakin oma Hervanta). Palvelut ja liikenneyhteydet ovat erinomaiset, ja löytyypä alueelta jopa elokuvateatteri.

Suomen ja samalla myös Pohjoismaiden suurin konsertti- ja kongressikeskus on Tampere-talo. Rakennus valmistui vuonna 1990, ja sinne mahtuu useita tuhansia ihmisiä. En ole talon sisällä käynyt, mutta se näyttää ulkopuolelta suurelta ja mahtavalta.
#37261
Tehari kirjoitti:Niin tuokin on että miten mitataan mikä on suurin lähiö. Esimerkiksi asukasluvun perusteella Vuosaari on ykkönen. n.40000 asukasta.
Joo. Kyllä itä-Helsingistä löytyy melkein millä tahansa mittapuulla suurempia lähiöitä kuin Hervanta. Niiltä nurkilta löytyy myös Suomen (ja pohjoismaiden) suurin kauppakeskus Itäkeskus.

Suomen (ja pohjoismaiden) suurin kauppahalli sensijaan on Tampereen kauppahalli.

EDIT: ja Suomen pinta-alaltaan suurin silta on tähtiniemen silta Heinolassa. Silta on kokonaispinta-alaltaan (20 929 m²) ja pituudeltaan 924 metriä. Sen pylonit ulottuvat 105 metrin korkeuteen. Sillan pisin jänne on 165 metriä.
#37270
kaitsu85 kirjoitti: Suomen suurin lähiö on Tampereella sijaitseva Hervanta. Aluetta alettiin rakentamaan 60-70-lukujen taitteessa, ja rakentaminen jatkuu alueen täydennysrakentamisen muodossa vielä tänäkin päivänä. Asukkaita Hervannassa on tänä päivänä noin 23000-24000. Olen pari kertaa täällä legendaarisessa paikassa käynyt, ja tiheät betonikerrostalorykelmät miellyttävät silmääni (olisipa Turussakin oma Hervanta). Palvelut ja liikenneyhteydet ovat erinomaiset, ja löytyypä alueelta jopa elokuvateatteri.
Täällä Hervannassa on elokuvateatterin lisäksi paljon muutakin. Kuten oma kahden rinteen laskettelurinne ja mäkihyppyrit, poliisiammattikorkeakoulu, Tampereen teknillinen yliopisto, Nokian tuotekehitysyksiköt(Osa Hermiaa), VTT:n tutkimuskeskus, lääketehdas Santen, yms. pientä kivaa.

Täällä oli menneinä vuosikymmeninä suomen isoin toimistorakennus, mutta sen purkutyöt on tällä hetkellä viimeistelyjä vaille valmiit. Rakennus on jo purettu ja jätteitä lajitellaan. Lisäksi täällä oli Volvon bussitehdas kunnes se sai Volvon toimesta lähdön Puolaan.

Nyt lisäksi tuohon Hervantaan kiinni rakennetaan vuoden 2012 asuntomessukohdetta Vuoresta.

Lopuksi vanha kunnon kevennys hervannan teekkareiden tekosista:
http://itsenaisyysliike.files.wordpress ... aisema.jpg
#37272
jusa-masa kirjoitti:

Hervanta tuntuu todella pieneltä vaikka lähiönä onkin iso. Tämä johtuu ennenkaikkea siitä, että Hervannan ympärillä on vain metsää. Pk-seudulla eri lähiöt on niin kiinni toisissaan ettei rajaa huomaa ja se saa alueen tuntumaan paljon suuremmalta. Esimerkkinä Helsingissä Vuosaari, Itäkeskus, Mellunmäki ja Myllypuro on kuin yhtä aluetta. Asukkaita taitaa olla yli 100 000 ja palveluista tuskin on pulaa.
tekijänä kaitsu85
#37317
Tehari kirjoitti:Niin tuokin on että miten mitataan mikä on suurin lähiö. Esimerkiksi asukasluvun perusteella Vuosaari on ykkönen. n.40000 asukasta.
Joo, totta. Tarkoitin lähiönä sellaista tiheätä "betonimassa-kerrostaloaluetta" tyylin Turun Runosmäki ja Helsingin Kontula. Käsittääkseni (en tiedä) Vuosaari on melko hajanainen ja koostuu monista eri osista. Hervantahan on tiivis, yhtenäinen ja suht pienellä alueella oleva lähiö, jonka asumistiheys on varsin korkea.
Löysin Wikipediasta tällaisen huomion: "Suuremmissa kaupungeissa joistain lähiöistä on kehittynyt kaupunkikeskuksia, joiden ympärille on perustettu uusia lähiöitä. Tällöin keskusalueen ja lähiön ero voi olla häilyvä." Ehkä Vuosaarikin voidaan luokitella siis kaupunkikeskukseksi, jos oikein ymmärsin.
#37319
kaitsu85 kirjoitti: Joo, totta. Tarkoitin lähiönä sellaista tiheätä "betonimassa-kerrostaloaluetta" tyylin Turun Runosmäki ja Helsingin Kontula. Käsittääkseni (en tiedä) Vuosaari on melko hajanainen ja koostuu monista eri osista. Hervantahan on tiivis, yhtenäinen ja suht pienellä alueella oleva lähiö, jonka asumistiheys on varsin korkea.
Löysin Wikipediasta tällaisen huomion: "Suuremmissa kaupungeissa joistain lähiöistä on kehittynyt kaupunkikeskuksia, joiden ympärille on perustettu uusia lähiöitä. Tällöin keskusalueen ja lähiön ero voi olla häilyvä." Ehkä Vuosaarikin voidaan luokitella siis kaupunkikeskukseksi, jos oikein ymmärsin.
Kyllä Hervannastakin löytyy paljon pientaloasutusta ja alue koostuu erilaisista osa-alueista. Toisaalta Vuosaarikin on aika helppo rajata maantieteellisesti yhdeksi kokonaisuudeksi. Eiköhän tuo virallinen kaupunginosajako tässä tapauksessa ole se paras indikaattori, ja sen valossa Vuosaari on asukasmäärältään selvästi suurempi kuin Hervanta (asukastiheys todennäköisesti kallistuu jälkimmäisen puolelle).

Tuon Wiki-huomion perusteella Hervanta on myös luokiteltava kaupunkikeskukseksi jos Vuosaarenkin kohdalla näin menetellään. Hervanta palvelee ympärilläolevia lähiöitä siinä missä Vuosaarikin omia "satelliittejaan". Lisäksi esim. työpaikkaomavaraisuudessa Hervanta pesee Vuosaaren ainakin asukaslukuun suhteutettuna, todennäköisesti absoluuttisestikin.

Summa summarum: Vuosaari on Suomen suurin lähiö.
#37324
xoop kirjoitti:Tuon Wiki-huomion perusteella Hervanta on myös luokiteltava kaupunkikeskukseksi jos Vuosaarenkin kohdalla näin menetellään. Hervanta palvelee ympärilläolevia lähiöitä siinä missä Vuosaarikin omia "satelliittejaan". Lisäksi esim. työpaikkaomavaraisuudessa Hervanta pesee Vuosaaren ainakin asukaslukuun suhteutettuna, todennäköisesti absoluuttisestikin.

Summa summarum: Vuosaari on Suomen suurin lähiö.
Jos ajatellaan että lähiön täytyy olla ns. nukkumalähiö, niin Hervantahan ei kelpaa lähiöksi kovin hyvin.. aamuisin Hervannan valtaväylä on ruuhkautunut nimenomaan Hervannan suuntaan mennessä ja iltapäivisin poispäin tultaessa. Hervannassa on noin 10 000 työpaikkaa, Vuosaaressa 4000 (wikipedian mukaan Vuosaaren satama tosin tuplasi nuo Vuosaaren työpaikat).
tekijänä kaitsu85
#37329
xoop kirjoitti:Summa summarum: Vuosaari on Suomen suurin lähiö.
Okei. Kyllä se taitaa sittenkin näin olla, loppujen lopuksi.

Asiasta kolmanteen:
Suomen suurin satama pinta-alaltaan ja vienniltään on Hamina-Kotkan satama. Mainittakoon, että sen yhteenlaskettu pinta-ala on jopa viisi kertaa Vuosaaren satamaa suurempi. Sataman omistussuhde on Kotka 60% ja Hamina 40%. Haminan ja Kotkan satamat lasketaan yhdeksi isoksi kokonaisuudeksi, vaikka satamat sijaitsevat käsittääkseni fyysisesti erillään. Tätä voisi melkein verrata siihen jos Turun ja Naantalin satamat yhdistettäisiin hallinnollisesti yhdeksi yhtiöksi (kuten on ollut joskus puhetta Turun seudulla), tällöin syntyisi Turku-Naantalin satama.
#37371
Jussi kirjoitti: Jos ajatellaan että lähiön täytyy olla ns. nukkumalähiö, niin Hervantahan ei kelpaa lähiöksi kovin hyvin.. aamuisin Hervannan valtaväylä on ruuhkautunut nimenomaan Hervannan suuntaan mennessä ja iltapäivisin poispäin tultaessa. Hervannassa on noin 10 000 työpaikkaa, Vuosaaressa 4000 (wikipedian mukaan Vuosaaren satama tosin tuplasi nuo Vuosaaren työpaikat).
Hervannassa on ainakin se (nukkuma)lähiön piirre, että asunto- ja työpaikka-alueet on eroteltu selvästi eikä sekoitettu keskustojen tyyliin. Tällaisen erottelun haittapuolena on molempien alueiden hiljentyminen tiettyihin vuorokaudenaikoihin (juuri se nukkuma-alueominaisuus) ja kuljettujen työ- ja asiointimatkojen piteneminen.

Lisäksi asemakaavoitus on kovin lähiömäistä, eli lamelli- ja pistetaloja parkkipaikan ja metsikön välissä, eikä keskustamaista korttelikaupunkia.
#37372
slette kirjoitti: Lisäksi asemakaavoitus on kovin lähiömäistä, eli lamelli- ja pistetaloja parkkipaikan ja metsikön välissä, eikä keskustamaista korttelikaupunkia.
Mielestäni uudet talot Hervannan keskustassa Duon ympärillä on nimenomaan tehty korttelimaisiksi...?
#37376
Lahden Mustakallion tunneli piti aika pitkään manttelinsa Suomen pisimpänä maantietunnelina jos tiedot täältä pitää paikkansa;
http://www.lotsberg.net/data/finland/list.html

Karnainen 2 300m v.2009 Helsinki - Turku moottorietie
Vuosaari 1 800m v.2008 Helsinki
Orosmäki 800m v.2009 Helsinki - Turku moottorietie
Pitkämäki 700m v.2009 Helsinki - Turku moottorietie
Tervakorpi 650m v.2009 Helsinki - Turku moottorietie
Lakiamäki 550m v.2008 Helsinki - Turku moottorietie
Isokylä 510m v.2003 Salo lähellä
Hiidenkallio 485m v.2003m Espoo
Mustakallio 420m v.1965 Lahti