Taloforum.fi

[urbaanin keskustelun mekka] Suomen johtava rakentamisaiheinen valokuvaus- ja keskustelusivusto.

Mikä on Taloforum?

Avatar
tekijänä Jary
#104582
Redistä ei ole kuulunut mitään pitkään aikaan, mutta joku innokas tubettaja on onneksi laittanut oheisen klipin nettiin pari kuukautta sitten. Tekijä on tuntematon ja tuon perusteella aika kolkolta paikalta edelleen näyttää vaikka Kalasataman asuttaminen on jo aika pitkällä.

veka, Janne76 tykkää tästä
#104607
HS: Kala­sataman Majakassa vaihde­taan lasisia seinä­element­tejä: ”Rakennus on aivan uusi”, ihmettelee asukas

SRV:n asunnoista pääkaupunkiseudulla vastaava johtaja Jorma Seppä sanoo, että Majakan lasiseen julkisivuun on tehty vuosikorjauksia, joista on sovittu taloyhtiön kanssa.

”Vuosikorjausten yhteydessä on vaihdettu julkisivuelementtien yksittäisiä laseja.”

Sepän mukaan korjauksia on jouduttu tekemään, koska elementeissä on ollut laatuvirheitä, jotka ovat aiheuttaneet laseihin säröytymistä.

”Tämä ei kuitenkaan aiheuta turvallisuusvaaraa eikä vaikuta elementtien teknisiin ominaisuuksiin. Luonnollisesti kuitenkin korjaamme nämä virheet.”

Seppä tarkentaa, että korjattavat lasit ovat julkisivuelementtien umpinaisen osan sisällä, eivät ulkopinnassa.
Aikanaan kun julkisivuista oli debattia, nuo lasielementit taidettiin mainita halvoiksi.

Jutun mukaan kauppakeskuksessa on suorastaan putoillut laseja, mutta ne ovat eri tavaraa ja eri ongelma.
Jary, Janne76 tykkää tästä
Avatar
tekijänä MindW
#104614
Näkyy myös hyvin eri rakennejärjestelmät ja niiden välinen kuormansiirtolaatta.
Avatar
tekijänä veka
#104617
Jos tuo on lopullista asumisosan seinää. kuten näyttää, kaikki neljä tornia ovat erinäköisiä. Kokonaisuus tuo mielen Tukholman kuuluisat keskustatornit, Hötorgsskraporna, kuten Tande aikaisemmin jo hoksasi. Hötorgetin tornit 60-luvulta ovat viiden eri toimiston suunnittelemia, mutta Redin tornit lienevät edelleen Helinin toimiston hyppysissä. Tästä huolimatta on entistä vaikeampi ajatella, että tulevissa neljässä tornissa tyydyttäisiin johonkin muuhun kuin jatkamaan samalla linjalla tavoitteena kahdeksan erilaista pintaa.
Avatar
tekijänä veka
#104774
Nelostornin uudenlainen valkoinen seinä erottuu selvästi myös kauempaa katsottaessa. Tämä on kuvakaappaus Hanasaaren piipun netttikameran lähetyksestä. Ero on selvä jopa verrattuna Lumo Onen valkoiseksi mainittuun seinään. Pitääpä mennä Katajanokan kanavalle katsomaan, miltä näyttää vielä kauempaa.

Kuva
hmikko, marski tykkää tästä
#104869
7.10.2022 näyttäisi siltä, että Visio on harjakorkeudessa.

Näyttökuva SRV:n työmaakamerasta:
Kuva

Omasta mielestä harmillisen paljon jäi korkeuseroa viereisen tornin kanssa, toki Lumo Onen ja Vision väliin on suunnitteilla vielä Horisontti tornitalo joka toivottavasti korjaa asian.
jfo, marski tykkää tästä
#104873
Kyllä tuo omien laskujeni mukaan olisi harjassa, ainakin havainnekuvan perusteella tuossa näyttäisi olevan nyt yhtä monta kerrosta. Kerrokset lasketaan kai jotenkin niistä Redin seinissä olevissa alustaosista lähtien

Kuva


Ajatuksena kai muutenkin tehdä vähän tuommoista porrastusta ja korkeusvaihtelua, mutta tosiaan pohjoispuolen viimeinen torni vaikuttaisi sitten asettuvan korkeuden osalta tämän ja Lumo Onen puoliväliin. Itseäni lähinnä kiinnostaa kun en ole vielä huomannut että tässä olisi samanlaista viistokikkailua kuin noissa edellisissä taloissa, että onko se vaan jätetty tässä pois vai enkö vaan erota sitä vielä. Lasielementitkit jäivät tämän kohdalla pois, en osaa arvioida onko se taloussyistä vai haluttiinko vaan saada tästä vielä vähän valkeampi

Kuva
wab, apollonkatu, Kervolainen tykkää tästä
Avatar
tekijänä MindW
#104874
töntsö kirjoitti: 07.10.22 18:27 Itseäni lähinnä kiinnostaa kun en ole vielä huomannut että tässä olisi samanlaista viistokikkailua kuin noissa edellisissä taloissa, että onko se vaan jätetty tässä pois vai enkö vaan erota sitä vielä. Lasielementitkit jäivät tämän kohdalla pois, en osaa arvioida onko se taloussyistä vai haluttiinko vaan saada tästä vielä vähän valkeampi
Viistokikkailua tai isoja kattoterasseja ei ole tulossa. Nämä ovat ainakin selkeää säästöä, joten oletan että sama pätee julkisivuunkin. Toki samalla tornista saatiin valkeampi, mutta olisi se onnistunut halutessa lasijulkisivullakin.
#104875
MindW kirjoitti: 07.10.22 19:06 Viistokikkailua tai isoja kattoterasseja ei ole tulossa.
Meni täyscirrukseksi tämä. Viistotut osat ja lasijulkisivut olivat Helinin konttorin suunnitteleman torniensemblen käytännössä ainoa idea. Idea sinänsä toimii, kaukaa ja sopivassa valossa katsottaessa, kuten tänne postatuista kuvista näkyy. Todella toivon, että loput tornit eivät muutu betonielementtilaatikoiksi.

Edit: Edelliseen sen verran varausta, että vuoden 2016 viitesuunnitelmaan verrattuna tuo T7-torni ei taida olla kovin paljon muuttunut. Itse en ihan saa selvää toisaalta suunnitelmasta ja toisaalta keskeneräisen tornin valokuvista, onko eteläsivun viiste tarkoitus oikaista. Käsittääkseni semmoinen suunnitelmassa oli. Uloketta tornin alaosan ulkopuolelle joka tapauksessa selvästi vähemmän kuin Majakassa. Viitesuunnitelma
Viimeksi muokannut hmikko, 08.10.22 15:44. Yhteensä muokattu 1 kertaa.
wab, apollonkatu, Kervolainen ja 4 muuta tykkää tästä
  • 1
  • 95
  • 96
  • 97
  • 98
  • 99
  • 102