Taloforum.fi

[urbaanin keskustelun mekka] Suomen johtava rakentamisaiheinen valokuvaus- ja keskustelusivusto.

Mikä on Taloforum?

Kannatatko Wihannon esittämän rakennuksen hyväksymistä?

Kyllä
31
53%
En missään nimessä
18
31%
En osaa sanoa
9
16%
#41270
bitterfly kirjoitti:Tarkoitin kylläkin vähätorin viereistä kulmaa, jonka raiskaamista kukaan ei tunnu muistavan. Siinä on ruma kerrostalo, ilman katutason liiketiloja keskelle mielestäni ihan yhtä tärkeää keskustaa kuin kauppatorikin. Koko kortteli on suhteellisen susi. Puutaloista toki saisi vielä ihan hyvät, kun joku vaan raaskisi rahaa niiden kunnostamiseen laittaa. Vihannon ehdotus ei ole mitään verrattuna siihen, mitä on tehty vanhan pääkirjaston vierustalle.

Mielestäni puutalojen viereen tulisi jatkaa vaikka samankorkuisena rakennuskantaa ruman kerrostalon eteen, johon tulisi liiketiloja.
Tuo kulma on kyllä noteerattu! Aikanaan tämä Bassin 1836 vuorineuvos Julinille alun alkaen piirtämä, ja Cylichin loppuun saattama rakennusprojekti oli ensimmäinen suuriin otsikoihin 1956 kohonnut purkutapaus. Rakennusta pidettiin yhtenä palon jälkeisen ajan merkittävimpiin kuuluneena, ja oli myös juuri edellisvuonna valmistuneen museolautakunnan laatimalla suojelulistalla. Talo on juuri sama jota Benito Casagrande muisteli tippa silmässä Jouko Aaltosen Elokuvassa, Taistelu Turusta. Casagrande muisteli nieleskellen ja päätään pudistellen miten hän ohikulkiessaan aina katseli rakennuksen Linnankadun puolella ollutta "ihanaa erkkeriä". :)
Talon vaiheita on käsetelty Rauno Lahtisen kirjassa, Turun puretut talot, ensimmäisessä osassa.

Tämän Forseliuksen talon, jolla nimellä se viimeksi tunnettiin, tilalle rakennettu talo ei ole aivan keskustan karmeimmasta päästä, ja positiivisena seikkana voi sanoa ainakin ettei siinä ole elementtisaumoja. Talon rakentamisen aikaan kyseisiä elementtejä ei nimittäin oltu vielä keksitty, ja siksi se näyttää monen 60 -luvulla ja sen jälkeen rakennetun elementtihirmun rinnalla oikean talon näköiseltä! Korjaamaton virhe Forseliuksen talon purku tietenkin oli kaikin tavoin.

Eipä tuohon tontille kerrostalon eteen taitaisi asiallisesti mahtua minkäänlaista rakennusta, ellei katua uudelleen kavennettaisi ja katulevennyksellä olevat vinoparkit poistettaisi, joka Turun olosuhteissa ei liene mahdollista? Pienenä postiivisena detaljina voitane pitää talon edessä olevaa vaahterarivistöä joka pehmentää arpista katunäkymää edes vähän ;)

Kuva
Tässä purettu Forseliuksen talo.

http://g.co/maps/pnws9
Täällä nykyinen katunäkymä josta voi helposti huomata että Turussa on runsaasti paljon tätä rumempia kadunvarsinäkymiä. Myönnettävä kuitenkin on rakennuksen täydellinen sopimattomuus hienoon ympäristöönsä!
tekijänä bitterfly
#41271
^ jep, sen kaksi ja puoli kuukautta vuodessa. Sen jälkeen paljastuukin lähes lähiöbulkkituotantoa oleva hirmu ja pysyy paljaana aina muulloin..

Turun vuodenajathan ovat: kesä, syksy 1 (myrskyävä sateinen syksy), syksy 2 (kylmä jäätihkuinen syksy) ja syksy 3 (märkä loskainen ja paskainen syksy) ja taas uusi kesä.

Johonkin väliin osuu pieni talven tapainen, jolloin varastoidaan hankeen koiran ulosteet.
#41284
bitterfly kirjoitti: Turun vuodenajathan ovat: kesä, syksy 1 (myrskyävä sateinen syksy), syksy 2 (kylmä jäätihkuinen syksy) ja syksy 3 (märkä loskainen ja paskainen syksy) ja taas uusi kesä.

Johonkin väliin osuu pieni talven tapainen, jolloin varastoidaan hankeen koiran ulosteet.
No pari viime kierrosta on kyllä ollut pikemminkin tyyppiä: kesä, lyhyt intiaanikesän lämpöinen syksy, saatanallinen siperialainen talvi 4 kk -27 C ja 15 m/s tuulta ja metri lunta, aikainen kevät. Itse valkkaisin näistä vaihtoehdoista tuon kolmen syksyn mallin, vaikka tänään kyllä masentaa joka tapauksessa talven tulo.

Saapi nähdä, mitä Österbladin tontille saadaan aikaan. Jos ja kun uudisrakennus toivottavasti rakennetaan Linnankadun reunaan Forum-korttelin linjan mukaan, niin Vähätoria kohti tulevan päädyn hoitaminen edes jotenkin tyylikkäästi on haasteellista. Pääty tietysti pitäisi jättää umpinaiseksi seinäksi, jotta naapuritontille voisi jatkaa kadun reunaan jos sellainen päivä sattuu tulemaan että nykyisestä 60-luvun ihmeestä hankkiudutaan eroon.. Epäilen kuitenkin vahvasti, että umpinaista päätyseinää ei nykymaailmassa tehdä.
#41363
Kantti kirjoitti:Tässä olisi esimerkki rakennuksesta joka istuisi Café Noirin tontille aivan eri luonteisesti kuin kaavailtu lasitorni. Corten teräksellä verhoiltu lämmin luonnonruskea ulkoasu ja rohkea, kestävä, uutta aikaa edustava arkkitehtuuri, joka kykenee keskustelemaan tontin vanhan rakennuskannan kanssa eikä sylje sitä silmille.

http://commondatastorage.googleapis.com ... 608922.jpg

Kuva: Panoramio by Aulo Aasmaa http://www.panoramio.com/photo/23608922
Usch, mä en vain kerta kaikkiaan pysty sietämään tuollaista reikäjuusto-pseudoindividualistis-dekonstruktiivista arkkitehtuuria, joka perustuu monoliitteihin, jotka on aukotettu sattumanvaraisista kohdista sattumanvaraisen kokoisin neliöikkunoin ja – FFS – noppamaisin ulokeparvekkein, joita ei tueta millään. :smt013 Mieluummin sitten vaikka tuon Vihannon älytalo.

Joo, seuraan tätä ketjua vuoden myöhässä. :D
  • 1
  • 3
  • 4
  • 5
  • 6
  • 7