Taloforum.fi

[urbaanin keskustelun mekka] Suomen johtava rakentamisaiheinen valokuvaus- ja keskustelusivusto.

Mikä on Taloforum?

#43488
Euroopan kulttuuripääkaupunkivuosi sitten loppui Turun osalta! Itse pidän vuotta erittäin onnistuneena ja monipuolisesti hienona yleisesti, erityisesti julkiset tapahtumat ja taideteokset kaupungilla jättivät hyvän kohottavan mielen, osaltaan kauniin kesänkin ansiosta ihmiset olivat liikkeellä. Turun Euroopan Kulttuuripääkaupunkivuosi on ennen vuoden alkua esitetyn epäilyksen jälkeen saanut runsaat kiittavät arviot useimmilta tahoilta, vuoden viimeisessä Turkulaisessa haastateltu ryhmä iloitsi vuodesta varauksettomasti.
Vuosi alkoi Aurajokisuun avaustapahtumalla ja messevällä ilotulituksella jonka katsojamäärä ylitti kaikki mahdolliset ennakkoarviot, paikalla oli ainakin tuplasti ihmisiä ennakkoarviointiin verraten ja tästä ruuhkan syntymisestä palautteena tuli jonkinverran napinaa. Ihmiset olivat itse kuitenkin osaltaan tähän syyllisiä jäädessään Läntiselle Rantakadulle tulpaksi vaikka Forum Marinumin edessä oli tilaa.

Aurajoki tai sen rannat olivat monen esityksen keskeinen tapahtumapaikka, niin myös vuodenvaihteen loppuhuipennus, Aurajokirannassa, Krisiinankatu 1:ssä olevan entisen kaupunginkanslian, hulppean jugend rakennuksen ja kulttuuripääkaupunkivuoden Kulttuurikulmana olleen talon seinä toimi heijastetun videoteoksen kankaana. Yleisöä ei ollut paikalla samassa mitassa kuin avaustapahtumassa, aika vähän ainakin klo 20 tapahtuneessa näytöksessä. Neljä eri esityskertaa on kuitenkin saattanut kerätä kohtalaisen katsojajoukon, ainakin viimeinen 23:30 tapahtunut esitys jossa turkulaiset ovat kokoontuneet seuraamaan uudenvuoden ilotulitusta joen rannoille. Itse en tällä kertaa ollut seuraamassa ilotulitusta.

Kuva
Tämäntyyppinen taideteos ei ole valokuvattavissa siten että siitä saisi kunnon käsityksen kokonaisuudesta, yllä kuva ennen esityksen alkua jossa seinään heijastettin erilaisia efektejä

Niinpä videoin näytöksen! Videointi alkaa pari minuuttia ennen varsinaisen esityksen alkua.
http://www.youtube.com/watch?v=mV_ncwf2 ... e=youtu.be

Hyvää Uutta Vuotta kaikille taloon!
#43491
Itse olin 23:30 näytöksessä ja voin sanoa että ihmisiä oli kyllä paljon. Tosin ihmisjoukot olivat pääsääntöisesti kerääntyneet seuraamaan näytöksiä torin puoleiselle rannalle koska sieltä näki myös ilotulitukset. Minä olin toisella rannalla missä myös näki lotulitukset hyvin mutta enemmän pidin huolta siitä ettei UNVEIL jäänyt näkemättä. Oli hieno show.
tekijänä Aboa
#43510
^^^ Jotenkin arvasin, että Kantti on takuulla paikalla videoimassa tuon esityksen. :)

Itsekin hetken aikaa pähkäilin, että otanko tuon esityksen videolle mutta päädyin kuitenkin hiihtämään perinteisellä tyylillä (täytyihän sitä edes jonkun ottaa tuosta häppeningistä valokuvia, kun kaikki muut kuvaajat tuntuivat olevan liikkeellä videoasetuksilla…)

Unveil 3D by United VJ’s

Kuva

Kuva

Kuva

Kuva
#43511
Kiitos Kantille videosta ja Aboalle kuvista. Oli kyllä tarkoitus kuudelta käydä tarkastamassa tuo tapahtuma, mutta herra päätti toisin. tai siis nainen ja aikasin mentiin nukkumaan. Ilotulitusta ei vissiin kukaan kuvannut, sitä en ole koskaan nähnyt. Joskus jokirannassa vuodenvaihteessa pyörinyt ja aika sekalainen/seko tunnelma siellä. Ammuttiin raketteja tois pual jokke niinku millä mithä väliä. Oliko nytten rauhallisempaa vai?
  • 1
  • 3
  • 4
  • 5
  • 6
  • 7