Taloforum.fi

[urbaanin keskustelun mekka] Suomen johtava rakentamisaiheinen valokuvaus- ja keskustelusivusto.

Mikä on Taloforum?

Alakerrassa käydään jutustelua mielenkiintoisista rakennusprojekteista. Täällä ei välitetä korkeusennätyksistä vaan iloitaan myös pienemmistä rakennuksista ja vanhemmista arkkitehtuurin helmistä.
Avatar
tekijänä eskimo
#63815
Galleria Vittorio Emanuele

Länsimaisten vanhojen kauppahallien huippua edustaa Milanon Vittorio Emanuele, rak. 1870-luvulla. Se on nykyisten kauppakeskuksen varhainen esikuva lasikattoineen.
Kuva
Kauppahallin pääsisäänkäynti avautuu Piazza del Duomo´lle Milanon oopperan ja kirkon välissä.
Kuva
Kuva
photos Google Earht sekä Wigimedia
Avatar
tekijänä eskimo
#63934
Viipurin kauppahalli

Ketjussa on esitelty lähinnä suomalaisia kauppahalleja, mutta tämä puuttuu.
Tori kauppahallin edustalla on rauhoittunut, mutta varoisin menemästä sinne valokuvailemaan yksin. Jonkinlaista mafia -meininkiä siellä on edelleen.
Kuva
© kuva eskimo 2011
Avatar
tekijänä SamuXe
#63954
Kauppahalleista karmein, rumin, hirvistyttävin ja ällöttävin rakennus on kyllä rakkaasta kotikaupungistani:

Kuva

Toki aina ei ole tuo ollut vaan joskus on ollut jopa kauppahallin näköinen vanha rakennus:

Kuva

Ja tuota alkuperäistä vielä laajennettiin:

Kuva

En voi käsittää kenen idea on joskus ollut tehdä "uusi ja hieno" noo, mutta tässä toriparkin tekoa odotellessa ja sen kautta uutta kauppahallia. Toki ei sitäkään koskaan saada aikaiseksi... :smt021
Avatar
tekijänä Kantti
#63955
SamuXe kirjoitti:Kauppahalleista karmein, rumin, hirvistyttävin ja ällöttävin rakennus on kyllä rakkaasta kotikaupungistani:
Kuva
Tässä on pakko olla SamuXen kanssa joka kohdassa samaa mieltä. On se aivan helvetin ruma neuvostoliittolaisen makuinen rakennelma! Huh huh. :D
Avatar
tekijänä eskimo
#74442
Portugal Funchal
Pikkukaupungin kauppahalli on yllättävän suuri kaksikerroksinen laitos.
KuvaKuvaKuvaKuva

Funchalin kalahallilla on oma tuote - espada kala. Se elää Atlantin valtameren syvänteissä ja nousee välillä ruokailemaan 800 - 1000 metriin. Tästä kalastajat saavat sitä siimasyöteillä. Kalojen solukot räjähtävät auki nostettaessa saalis syvyyksien kovasta paineesta. Pahasta ulkonäöstä huolimatta kala on herkullista mm. banaanin kanssa paistettuna.
Kuva
Kuva