Taloforum.fi

[urbaanin keskustelun mekka] Suomen johtava rakentamisaiheinen valokuvaus- ja keskustelusivusto.

Mikä on Taloforum?

Tornitaloja - lisää tornitaloja! Yläkerrassa keskustelua kaikesta korkeisiin taloihin liittyvästä ja korkeuksiin kohoavista uudisrakennuksista.
Avatar
tekijänä huopa
#103435
Meinasin sanoa just samaa,että tuo Plaanatorni vaikuttaa renderin perusteella ihan mukiin menevältä. Marskinpuisto oli myös ihan mukava mökki. Monta on tornitalohanketta Oulussa menossa, etenkin noita 16-kerroksisia on hyvinkin runsaasti tässä kaupungissa.
Avatar
tekijänä huopa
#103737
Oulun ruutukaavallahan on peräti 4kpl tornitaloja rakenteilla. Tultiin ohimenomatkalla Oulussa käymään niin kävinpä ottamassa surkeat kännyräpsyt tornien tämän hetken tilanteesta.

Plaanatornin 16 kerroksesta saadaan vielä ensimmäistä varmaan pari kuukautta odotella, mutta kellarikerros nyt ainakin alkaa valmistua.
Kuva

Oulun Albertin 13 kerroksisen tornitalon tilanne on aikalailla sama, kellarikerros tulossa valmiiksi.
Kuva

Oulun kolmannen asematornin 13 kerroksen kasaus oli jo alkanut lokakuussa kun edellisen kerran Oulussa piipahdin
Kuva

.. ja tänä viikonloppuna oltiin menossa kerroksessa numero 4
Kuva

aseman viereisessä Origon 16 kerroksisen tönön työmaalla oltiin jo kerroksen 7 tasalla
Kuva

Oulussa on tosiaan kova buugi menossa noissa minitorneissa. Mielenkiintoista nähdä minkälaiselta Oulu näyttää näköalapaikalta, esim Tietomaan tornista näiden valmistuttua. Toisaalta, kaikki korkeammat tornit on 12-16 kerrosta, ettei semmosta selkeästi korkeampaa ole nyt tulossa. Luohan nuo varmaan dynamiikkaa kaupunkiin ja toivon mukaan tietysti tuovat kaupunkiin aktiivisuutta ruutukaavalle.
TeppoTulppu, veka, Iggy.P ja 3 muuta tykkää tästä
tekijänä jepjep
#104315
Uutta tornia pukkaa. Välkkylään ouluhallin viereen tulee PSOASin opiskelija-asuntoja. Ensimmäisen kerran tornista uutisoitiin jo 2009 12 kerroksisena, mutta nyt torni on noussut perus kuuteentoista. Rakentaminen alkaa mahdollisesti tänä vuonna.
https://www.kaleva.fi/psoasin-tornitalo ... ro/4433646

Kuva

Kuva
Kuvat: Sweco Architects Oy

Pari kuvaa satamanvalon edistymisestä.
Kuva

Kuva
wab, Klazu, Biosphere ja 5 muuta tykkää tästä
tekijänä DFox
#104691
Terwa Kiinteistökehitys Oy, Terwa Management Oy ja YIT Suomi Oy ovat valinneet Terwa Tower -hankkeeseen mukaan Osuuskauppa Arinan.

Hankkeen tavoitteena on avata Vänmanninsaareen Terwa Towerin palvelut, sisältäen hotellin, kulttuuripääkaupunkivuodeksi 2026. Rakentaminen on tarkoitus aloittaa vuonna 2024.

Vänmannin tekosaareen, Oulun pääkirjaston taakse ja Meritorin alueelle, suunnitellaan toteutettavan hankekokonaisuus, joka koostuu hotellista ravintoloineen, huoneistohotellista ja toimistoista.

Terwa Toweriin on tavoitteena avata 240 huoneen, ruokaravintolan, ylimmässä kerroksessa sijaitsevan näköalaravintolan sekä asiakassaunat sisältävä Solo Sokos -hotelli.
Kuva

Kuva

Kuva

Kuvat: https://terwakiinteistokehitys.fi/terwa-tower/
veka, huopa, wab ja 4 muuta tykkää tästä
tekijänä hmikko
#104694
Kiitoksia postaamisesta. Laitan tähän vielä yhden ilmakuvasovituksen tuolta sivustolta. Mittasuhteiltaan melkoinen laitos ympäristöönsä nähden tuolla paikalla, jos tuollaisena toteutuu.


Kuva
huopa tykkää tästä
Avatar
tekijänä veka
#104696
^Joo, merkillinen kuva. Ehkä silmäni vain haraavat, mutta tuo hotellitorni tuntuu jotenkin olevan mittasuhteiltaan eri sapluunasta kuin tausta, johon se on istutettu. Isompi siis. Vähän epäluuloisena käyn ite aina kurkkaamassa puuhamiesten taustoja eli tässä tapauksessa Terwan kykyjä selviytyä näin massiivisesta hankkeesta. YIT ym. helpottavat sentään oloa. Epäluulosta huolimatta: upea ja kunnianhimoinem suunnitelma. Toivottavasti tämä lähtee lentoon. Arkkitehtuuurin laatuun varmaan satsataan vielä.
Avatar
tekijänä MindW
#104698
Mittakaava on aivan väärä. Tässä olisi mahdollisuus kunnioittaa alkuperäistä Jaatisten monumentaalikeskuksen suunnitelmaa, mutta ei näytä kiinnostavan. Varsinkin tuo matalampi torniosa on liikaa ja koordinaatistokikkailu väärässä paikassa. Kirjaston rakennushistoriaselvityksestä poimittu pari kuvaa:
Kuva
Kuva
TurkuCubed, hmikko, veka ja 1 muuta tykkää tästä
tekijänä hmikko
#104699
^ Kiitoksia tuosta. En ollut tietoinen alkuperäisestä suunnitelmasta. Tästä nyt esitetystä meinasin kommentoidakin, että massaa voisi jakaa teatterin viereiselle kentälle. Näköjään niin oli aikanaan tarkoituskin. Nyt esitetty suunnitelma on ajalle tyypillinen siinä, että kerrosneliöitä on ängetty ja tornin ympärille ei ole jätetty tilaa. Eri asia toki, mitä kaavoittajat esittävät ja päättäjät hyväksyvät. Tässä vaiheessa rakennuttaja varmaankin esittää kerrosneliötä varmuuden vuoksi maksimaalisesti, jotta saa edes paljon.

Tuon vanhan suunnitelman ohi on aika sikäli ajanut, että toimistoja ei nykyään oikein mikään käyttäjä halua hoikkaan torniin. Toki laatikkoon voi aina tehdä hotellin, kuten nyt on esitetty.
Avatar
tekijänä Pyöröovi
#104711
Oulu on hukkaamassa torin vision, jos tällaiseen suuntaan lähtee. Tietysti voi hyvillä syillä ajatella vision olleen jo vuosikymmeniä kadoksissa, mutta tällainen vie viimeisenkin kiinnostuksen katsoa merelle päin. Häkellyttävää huomata, kuinka kauas on sadassa vuodessa kuljettu Rantakadun pienen mittakaavan taideteoksista.
Avatar
tekijänä Krio
#105646
Plaanatornista kuvat edestä ja takaa, kun kävelin vierestä keskipäivän tienoilla. Muutama kerros, niin saadaan se tylsä 16-kerrosta täyteen? Olisipa vähän korkeusvaihtelua tässä kylässä, kun Ratakadullakin olevat uimahallitornit ja ne vähän kauempana olevat samannäköisiä ja -korkuisia pötköjä.

Kuva

Kuva
veka, wab, hmikko ja 2 muuta tykkää tästä
tekijänä TeppoTulppu
#106029
Terwa towerin viimeisin versio (joka ilmeisesti alkaa ainakin muodoiltaan ja massaltaan olla lähellä lopullista?) näyttää selkeästi omaan silmään jo paremmalta. Tornia on kavennettu ja on siten siromman näköinen. Kaikkea ylimääräistä "oheismassaa" on myös vähemmän, joka sekin on eduksi itse tornille.

Hanke tuntuu etenevän nyt reippaasti ja osuuskauppa Arinan mukaantulo nosti hankkeen uskottavuutta reippaasti.

Kuva

Kuva

https://www.munoulu.fi/artikkeli/-/id/t ... nahtaville

https://terwakiinteistokehitys.fi/terwa-tower/
Jary, Biosphere, hmikko ja 2 muuta tykkää tästä
Avatar
tekijänä huopa
#106049
Plaanatorni alkaa pikkuhiljaa valmistua, 6.8.2023 kuva. Mun mielestä plaanatornissa on varsin mielenkiintoinen julkkari ja myös geometria on ei-suorakaide ja myös mielenkiintoinen. Totta on, että Oulussa on korkeusvaihtelua liian vähän kun kaikki tornitalot on juuri tasan sen 16 kerrosta. Mutta tästä tulee ehkä omaan makuun Oulun hienoin tornitalo.

Kuva
veka, TeppoTulppu, sam tykkää tästä
  • 1
  • 24
  • 25
  • 26
  • 27
  • 28