Taloforum.fi

[urbaanin keskustelun mekka] Suomen johtava rakentamisaiheinen valokuvaus- ja keskustelusivusto.

Mikä on Taloforum?

tekijänä Hwaaw
#90506
Tyyssijan suunnitelman muoto iskee hieman silmään mutta eiköhän siitä ihan kohtalainen tule. Ei olisi järkeäkään yrittää tehdä turhan samankaltaista kuin vanhat, vaan edustaa omaa aikaansa samalla sopien paikalle, niin nykyiset säilyttävät asemansa. Yksi vaihtoehto oli hyvin nykyisiä mukaileva, mutta ei tullut valituksi koska ei ollut tarpeeksi kokeilevaa kuulemma. Kuvia on muuten jodelissa yo-kylän kanavalla jos kiinnostaa, varmaan myös muualla. Mielenkiintoista kyllä että tys on näin kiintynyt pyöreisiin muotoihin uusissa rakennuksissaan(ikituuri, aitiopaikka, tyyssija, kylänkulma ja luultavasti myös uusi rakennus minigolfin tilalle), luulisi että olisi muutakin kokeilevaa/erilaisia vaihtoehtoja. Toinen suunnitelma vaikuttaa oikein hyvältä ja on ensi askel itä-puolen uudistamiseen, tarkoitus on näillä näkymin purkaa pitkälti tämä itä-puoli kylästä. Länsi on tietty suojeltu, peruskorjataan ja säilytetään. Sittenhän on vielä suunnitelmissa korkeampi talo, ikituurille pari nykyisen minigolf kentän kohdalle tällä hetkellä.
Avatar
tekijänä Kantti
#90508
Nykyiset pyöreämuotoiset rakennukset ovat kyllä virkistäviä pitkään jatkuneiden laatikoiden valtakauden jälkeen! Taitaa laatikko-aikakausi tosin jatkua edelleen?

Anttinen Oiva Arkkitehtien "kaupunkipuistossa" suunnitelmaa voisi sanoa varsinaiseksi käärmetaloksi. Näyttää siistiltä ja piha nyt ainakin on erittäin suojainen. Onneksi tällaista enemmän "arkkitehtuuria" sisällään pitävää rakentamista joku sentään harjoittaa. Kiitos näistä Turun Ylioppilaskyläsäätiölle!
Kuva

SIGGE Arkkitehtien kilapiluehdotus "Emo" tuo hyvän kontrastin kantikkaaseen ikituurin sokkeloon. Piha siinä on vieläkin suojaisampi. On pihalla sitten isompi tai pienempi merkitys? Rakennuksen muoto on tietyssä mielessä rohkea, etenkin kun nimenä on Emo. Omaankohan vähän likaisen mielikuvituksen kun ajatuksiin pompsahti vanha kunnon kirkkovene havainnekuvaa katsoessa...
Kuva

Ikituurin opiskelijakylän labyrintti on kyllä omaa luokkaansa ja sellaisena hieno laaja paketti! Tuntematon kun siellä pyörällä sompailee, ei tiedä mistä kohtaa poksahtaa sokkelosta lopulta ulos. Itse säilyttäisin koko labyrintin jälkipolville!
tekijänä hmikko
#90509
Kantti kirjoitti: Ikituurin opiskelijakylän labyrintti on kyllä omaa luokkaansa ja sellaisena hieno laaja paketti! Tuntematon kun siellä pyörällä sompailee, ei tiedä mistä kohtaa poksahtaa sokkelosta lopulta ulos. Itse säilyttäisin koko labyrintin jälkipolville!
Länsipuoli on kylläkin niin suorakulmainen, että ei siinä juuri eksymisen mahdollisuuksia ole, ellei nyt sitten suuntavaisto puutu aivan täysin. Itäpuoli on harhaanjohtavampi, kun kadut kaartelevat ja alueen keskellä on ne tuossa säätiön sivulla olevassa artikkelissakin mainitut vanhat omakotitalot, joiden takia jalakulkureitit katkeilevat vähän odottamattomasti.

Muistan nähneeni joskus peruskorjauksen alkaessa Jan Söderlundin haastattelun telkkarissa. Hän totesi siinä, silloin n. 30-vuotiaasta yo-kylästä, että luhtitalojen muodostamat sisäpihat eivät toimineet sosiaalisesti siten kuin oli ollut tarkoitus. Arkkitehdit siis alun perin kuvittelivat, että pihat olisivat jotain kohtauspaikkoja ja niillä jotain asukkaiden sosiaalista elämää. Käytännössähän betonisten luhtikäytävien ympäröimistä pihoista tuli täysin läpikulkupaikkoja, kun niissä ei ole oikein mitään syytä tai mahdollisuutta oleskella harmaan betonin varjossa. Ne eivät ole myöskään enimmäkseen kenenkään ikkunan alla, paitsi osin yhteiskeittiöiden, joten sosiaalinen kontrollikin on heikonlaista. Tästä näkövinkkelistä itse asiassa parjatun itäpuolen pihat ovat korjauksessa lisättyjen parvekkeiden jälkeen osin toimivampiakin kuin lännen.
Avatar
tekijänä Kantti
#91421
Kävin myös tekemässä kierroksen Aitiopaikan ympäri perjantaina. Ei ole vain "ehtinyt" postata kuvia tästä.

Kuva

Alkuperäisen ylioppilaskylän rakennuksen kulmalta.
Kuva

Kuva

Kuva

Tys Ikituuri kurkoittelee taustalla.
Kuva
Tlahti, hmikko tykkää tästä
tekijänä pakolaishallitus
#91483
hmikko kirjoitti:Länsipuoli on kylläkin niin suorakulmainen, että ei siinä juuri eksymisen mahdollisuuksia ole, ellei nyt sitten suuntavaisto puutu aivan täysin. Itäpuoli on harhaanjohtavampi, kun kadut kaartelevat ja alueen keskellä on ne tuossa säätiön sivulla olevassa artikkelissakin mainitut vanhat omakotitalot, joiden takia jalakulkureitit katkeilevat vähän odottamattomasti.

Muistan nähneeni joskus peruskorjauksen alkaessa Jan Söderlundin haastattelun telkkarissa. Hän totesi siinä, silloin n. 30-vuotiaasta yo-kylästä, että luhtitalojen muodostamat sisäpihat eivät toimineet sosiaalisesti siten kuin oli ollut tarkoitus. Arkkitehdit siis alun perin kuvittelivat, että pihat olisivat jotain kohtauspaikkoja ja niillä jotain asukkaiden sosiaalista elämää. Käytännössähän betonisten luhtikäytävien ympäröimistä pihoista tuli täysin läpikulkupaikkoja, kun niissä ei ole oikein mitään syytä tai mahdollisuutta oleskella harmaan betonin varjossa. Ne eivät ole myöskään enimmäkseen kenenkään ikkunan alla, paitsi osin yhteiskeittiöiden, joten sosiaalinen kontrollikin on heikonlaista. Tästä näkövinkkelistä itse asiassa parjatun itäpuolen pihat ovat korjauksessa lisättyjen parvekkeiden jälkeen osin toimivampiakin kuin lännen.
Vanha viesti, mutta menköön. Täysin samaa mieltä. Itse asuin lännessä ja YO-kylän suurin ongelma oli ettei oleskelupaikkoja ollut oikein missään. Parveketta ei ollut, ja kun oli hieno ilma olisi ollut kiva mennä ulos lukemaan vaikka tenttikirjaa tai istumaan alas parille pussikaljalle kaverin kanssa. Yhden yhtäkään penkkiä ei ollut, aurinko ei varsinkaan syksyllä paistanut pihalle kunnolla, joten ainoa vaihtoehto oli etsiä aurinkoinen nurmipläntti ja väistellä koiranpaskoja. Siihen aikaan koirien jätösten korjaaminen oli huomattavasti heikommalla tolalla kuin tänä päivänä.

Minusta molemmat suunnitelmat näyttävät ja kuulostavat täysin mahtavilta, jotka todennäköisesti parantavat alueen yleisilmettä ja viihtyvyyttä huomattavasti.
hmikko kirjoitti:Kiitos linkistä.

Omaan silmääni soikion muotoinen Tyyssija näyttää vähän vieraalta elementiltä suorakulmaisessa yo-kylässä. Se tulisi siis nykyisen TYSsin toimistotalon, jossa on K-kauppa ja Three Beers, sekä parkkipaikan tilalle. Sinänsä hyvä, että sitä kohtaa uudistetaan. Nykyiset rakennukset ovat aika rähjäisiä, ja kaupan takapihalla on melkoinen viritelmä kylmälaitteita ja mitä lie vajaa. Lähikaupan tilat eivät ole vastanneet tarvetta aikoihin, pubin eivät vissiin koskaan (juottola kellarissa ja terassi maan pinnalla).
Three Beers oli viitisen vuotta sitten perusteellisessa remontissa, jolloin pubi sai uuden valoisamman ilmeen, ja tekivät mitä tehtävissä oli. Käsittääkseni baarin kannattavuus on viime aikoina ollut laskussa, kun vanhat vakkarit ovat muuttaneet pois ja uusi sukupolvi ei ole ollut yhtä innokas korvaamaan vajetta, varsinkin vaihtareiden osalta. Uudet tilat kunnon terassineen toimisi varmasti sillekin piristysruiskeena.
tekijänä hmikko
#91485
pakolaishallitus kirjoitti:Itse asuin lännessä ja YO-kylän suurin ongelma oli ettei oleskelupaikkoja ollut oikein missään. Parveketta ei ollut, ja kun oli hieno ilma olisi ollut kiva mennä ulos lukemaan vaikka tenttikirjaa tai istumaan alas parille pussikaljalle kaverin kanssa. Yhden yhtäkään penkkiä ei ollut, aurinko ei varsinkaan syksyllä paistanut pihalle kunnolla, joten ainoa vaihtoehto oli etsiä aurinkoinen nurmipläntti ja väistellä koiranpaskoja.
Jossain määrin perinteinen ja omakin ratkaisuni ongelmaan oli hautuumaan reunassa oleva nurmikaistale, joka on osin maanalaisen rakennelman kattoa. StreetView. Joskus luin tenttiin tuolla. Kuvasta ei näy, mutta Karibian päässä oli ja on tasaisempaa nurmea ja jonkin verran etäisyyttä katuun. Asuntojen ikkunoiden alla toki.
Avatar
tekijänä Kantti
#95148
Tys Aitiopaikka pari päivää sitten. Kierretään puoli taloa, luoteesta kaakkoon.

Kuva

Kuva

Kuva

Kuva

Kuva

Kuva
hmikko, Tlahti tykkää tästä
tekijänä hmikko
#95152
^ Rakennus muuttaa yllättävänkin tehokkaasti vaikutelmaa koko Yo-kylästä, kun parkkipaikan tilalle tulee katutilaa rajaava talo juurikin tuohon, mistä kuljetaan yliopistolle, eli paikka on jokseenkin kaikkien asukkaiden silmissä joka päivä. Lisää näitä, kuten on muille parkkipaikoille suunniteltukin.
Avatar
tekijänä Kantti
#96291
Oli aika kiertää Tys Aitiopaikka.

Tys Ikituurin takana makaa Tys Aitiopaikka nyt jo suureksi osaksi valkoisena.
Kuva

Kuva

Kuva

Kuva

Ylioppilaskylän originaalirakennuksia molemmin puolin.
Kuva

Kuva

Kuva
Ukilainen, Tlahti, Krio ja 3 muuta tykkää tästä
tekijänä Biosphere
#96297
Ihan komeaa Bauhaus-henkistä tyyliä. Kaarevat muodot luovat miellyttävää pehmeyttä katukuvaan. [Tande]Toki kerroksia olisi voinut olla enemmän[/Tande].
Urbaani tykkää tästä
Avatar
tekijänä Ukilainen
#96307
Aika framilla on osa asunnoista. Toivottavasti asukkaat ja tavarat saavat olla rauhassa.

Talo on paremman näköinen kuin mitä kovalla rahallakaan Turussa saisi. Hyvä TYS!
hmikko tykkää tästä
tekijänä hmikko
#96340
Ukilainen kirjoitti: Talo on paremman näköinen kuin mitä kovalla rahallakaan Turussa saisi. Hyvä TYS!
Tästä on ollut Talossa puhetta, eli siitä, että monessakin tapauksessa julkiset vuokrataloja rakennuttavat tahot vaativat ja saavat aikaan parempaa laatua kuin grynderit. Kannustimet ovat näissä ainakin vähän paremmin oikein päin, eli rakennuttaja ei ole rakennusyhtiö, vaan rakennuttaja on vuokranantaja, jonka intresseissä on saada pitkällä aikavälillä hyvin toimiva ja hyvälaatuinen rakennus. Toki opiskelijat ovat jossain mielessä pakkovuokralaisia, mutta asumistuen muutosten myötä heilläkin on nykyään jonkun verran varaa valita.
tekijänä Tono
#96346
Hyvä TYS! Aiemmin rakennettu torni sai nyt myös hyvän viimeistelyn kun matalampi - tornin kanssa yhteensopiva - uusi rakennus saa tornin näyttämään tornilta, eli hoikemmalta/korkeammalta. Kontrasti toimii.

En menisi kyllä noin muuten yleistämään onnistuneita projekteja jotenkin julkisluonteisten vuokrarakentajien piirteeksi, vaan pikemminkin tätä taloa osoituksena siitä että tämä on mahdollista jos niin halutaan. Ja tämän osoittaminen on TYSin ansioksi täss myös luettava.