Kaupunkilomalla Kuopiossa
Lähetetty: 01.08.09 16:49
Osa 1.
Saapuminen Kuopioon.
Tämä tarina sai alkunsa jo kevättalvella kun veljeni oli hiljattain muuttanut Jyväskylästä Kuopioon ja lupasi majoittaa minut luokseen jos tulisin käymään. Aloin suunnitella matkaa joka lopulta toteutui heinäkuussa. Lapsiperheellisen on yleensä kaikkein vaikeinta saada lomaa omalta puolisoltaan, joka osoittautui tälläkin kertaa yhdeksi vaikeimmista ongelmista. Asia kuitenkin ratkesi jotakuinkin järkevästi, ja kun vielä työnantajakin suostui erityisjärjestelyihin työajoista, niin esteitä kaupunkilomalle ei enää ollut.
Hyppäsin heinäkuisena aamuna junaan Oulun asemalta määränpäänä savon pääkaupunki. Matka kesti 4 tuntia 10 minuuttia ja maksoi 44 euroa. Perillä vastassa oli 1930-luvulla rakennettu valkoinen funkisasema ja veljeni. Tervehdykset vaihdettuamme vuokrasin asemarakennuksesta polkupyörän kahdeksi vuorokaudeksi hintaan 12 euroa/vrk.
Suunnistimme ihan aluksi erääseen läheiseen pitseriaan syömään ja vaihtamaan kuulumisia, mutta heti sen jälkeen paikkaan jonne varmaankin suurin osa Kuopioon tulevista ulkopaikkakuntalaisista aluksi haluaa, eli Kuopion torille, tälle kuuluisalle "kalakukkotorille", joka tunnetaan vilkkaana kauppapaikkana ja savon leveän murteen tyyssijana. Otin muutamia kuvia joiden perusteella alueesta saa käsitystä.

Kuopion kaupunkikuvassa kaikkein hallitsevimpina näkyvät 1960- ja 70-luvuilla rakennetut suuret kaupunkitalojen rivit jotka 7-9 kerroksisina nousevat muuta ympäristöä korkeammalle. Näitä suuria taloja on keskustassa melkoisen laajalla alueella Kuopion ruutukaavakeskustassa, joka on yllättävän suuri. Suomen mittakaavassa kuopion kantakaupunkia on pidettävä huomattavan isona, jonka yhteyteen rakennetaan vieläpä jatkuvasti uusia kerrostaloja. Keskustan yleisilme on suomalaisittain perinteisen sekava, mutta kaupunki on muutoin hyvin oivaltanut tiiviin rakenteen edut. Vesistöjen ympäröimä Kuopio on rakentunut keskustan ulkopuoleltakin tiiviisti joukkoliikenteen kannalta edullisen "sormimallin" mukaan jolloin ilmastonmuutoksen haasteet eivät muodosta täällä suuria ongelmia. Kaupunki mainostaa itseään ilmastonmuutoksen edelläkävijänä ja on ilmoittanut vähentävänsä päästöjään 40% vuoteen 2020 mennessä vuoden 1990 tasosta.
Halusin seuraavaksi tehdä pienen tutustumiskierroksen keskustan vanhimpiin osiin, jotta saisin jonkinlaisen mielikuvan vanhan Kuopion tunnelmasta, jolloin veljeni opasti minut torilta tuomiokirkon suuntaan. Kirkko on rakennettu kukkulan päälle keskelle puistoaluetta jota ympäröi kaikilta suunnilta vanhoja rakennuksia. Siellä sai nopeasti vaikutelman että alue on selvästikin yksi kaupungin käyntikortteja hyvin hoidettuine istutuksineen ja kujineen, jonka penkeillä istui ihmisiä rauhallisissa tunnelmissa. Paikan luonne oli hyvin toisenlainen kuin hälisevällä torilla. Luultavasti täältä on purettu viime vuosikymmeninä vain muutamia pienempiä rakennuksia, sillä alue muodostaa edelleen selkeän vanhan kokonaisuuden. Alla muutama kuva sieltä.

Snellmannin puistoa reunustava katu.

Seuraavaksi pari muualla keskustassa sijaitsevaa kohdetta.

Jatkuu myöhemmin....