Taloforum.fi

[urbaanin keskustelun mekka] Suomen johtava rakentamisaiheinen valokuvaus- ja keskustelusivusto.

Mikä on Taloforum?

tekijänä Laniitti
#86439
RV kirjoitti:Paasikiventie pitäisi kuitenkin saada kuntoon. Kierteleviä vastauksia tuli pormestari Ikoselta, kun kysyin, miksi tekeminen rajoittuu pelkkään tunneliin, kun keskeinen alueen viihtyisyyttä ja saavutettavuutta haittaava tekijä on mm. Paasikiventien-Nokiantien risteys. Noh, tuntui muutenkin olevan pihalla asioista. Kunnon läntinen "portti" pitäisi Tampereelle saada, tornien muodossa tietenkin,vaikka tien päälle.
Onhan sitä ns. Vaitinaron liittymää suunniteltu ja tarkkaan kun katsoo, niin on se noissa voittajaehdokkaiden visiopiirustuksissakin hahmoteltu tonne. Nähtäväksi jää, millä aikataululla tuo eritasoliittymä, taikka liittymät, rakennetaan. Halu ilmeisesti on lisääntynyt sen jälkeen kun tunnelin johdosta ruuhkat siirtyivät Nokian moottoritien risteykseen.

http://www.tampere.fi/tiedostot/vc9nYAD ... lvitys.pdf
Avatar
tekijänä RV
#86765
Laniitti kirjoitti:
RV kirjoitti:Paasikiventie pitäisi kuitenkin saada kuntoon. Kierteleviä vastauksia tuli pormestari Ikoselta, kun kysyin, miksi tekeminen rajoittuu pelkkään tunneliin, kun keskeinen alueen viihtyisyyttä ja saavutettavuutta haittaava tekijä on mm. Paasikiventien-Nokiantien risteys. Noh, tuntui muutenkin olevan pihalla asioista. Kunnon läntinen "portti" pitäisi Tampereelle saada, tornien muodossa tietenkin,vaikka tien päälle.
Onhan sitä ns. Vaitinaron liittymää suunniteltu ja tarkkaan kun katsoo, niin on se noissa voittajaehdokkaiden visiopiirustuksissakin hahmoteltu tonne. Nähtäväksi jää, millä aikataululla tuo eritasoliittymä, taikka liittymät, rakennetaan. Halu ilmeisesti on lisääntynyt sen jälkeen kun tunnelin johdosta ruuhkat siirtyivät Nokian moottoritien risteykseen.

http://www.tampere.fi/tiedostot/vc9nYAD ... lvitys.pdf
Valitettavasti liittymästä suunnitellaan kiertoliittymää, kun kompakti pinoliittymäpuolikas olisi oikea ratkaisu, ja Nokian moottoritien päättävä tasoliittymä halutaan typerästi jättää, jolloin ruuhka siirtyy rampeille.

Tuossa linkissä suunnitelmat ovat astetta parempia; toivoa sopii, että kyse on uudesta eikä vanhasta suunnitelmasta, sillä tasoliittymän säilymisestä ja liikenneympyrästä luin 2016...

Selvää on myös, että noin valtavilla liikennemäärillä (vastaa Kehä Ykköstä Lepuskissa) Paasikiven-Kekkosentie on ainakin välillä Nokiantie-Teiskontie pakko leventää. Tampereelle tulisi muutenkin saada kunnollinen kokokehä. Ongelmat Teiskontiellä ja Ylöjärventiellä tulevat ilman mitään toimenpiteitä olemaan pahemmat kuin itäisellä Kehä I:lla.
tekijänä Laniitti
#86805
RV kirjoitti:Valitettavasti liittymästä suunnitellaan kiertoliittymää, kun kompakti pinoliittymäpuolikas olisi oikea ratkaisu, ja Nokian moottoritien päättävä tasoliittymä halutaan typerästi jättää, jolloin ruuhka siirtyy rampeille.

Tuossa linkissä suunnitelmat ovat astetta parempia; toivoa sopii, että kyse on uudesta eikä vanhasta suunnitelmasta, sillä tasoliittymän säilymisestä ja liikenneympyrästä luin 2016...

Selvää on myös, että noin valtavilla liikennemäärillä (vastaa Kehä Ykköstä Lepuskissa) Paasikiven-Kekkosentie on ainakin välillä Nokiantie-Teiskontie pakko leventää. Tampereelle tulisi muutenkin saada kunnollinen kokokehä. Ongelmat Teiskontiellä ja Ylöjärventiellä tulevat ilman mitään toimenpiteitä olemaan pahemmat kuin itäisellä Kehä I:lla.
Siis tuossahan on se kiertoliittymä eri tasolla kuin mitä kolmostie on. Eli kiertoliittymään mennään ja poistutaan ramppeja pitkin vt3:lle/vt3:lta. Ihan samanlainen eritasoliittymä-kiertoliittymä, mitä läntisellä kehätiellä on se Porintien/Tesoman liittymä.

Kyllähän se tasoliittymä tuossa suunnitelmassa säilyy Nokian moottoritielle. VT3 kuitenkin laitetaan erillisiä ramppeja pitkin kulkemaan sen ohi, tai pikemminkin yli, 4-kaistaisena. Käytännössä siis sen tasoliittymän ja rautatiesillan välissä. Siten siihen tasoliittymään tuskin juuri kun VT3:n ohiajava liikenne ohittaa (ylittää) tasoliittymän. Se VT3:a pitkin kulkeva läpikulkuliikennehän siinä se iso on.

Jos olet lehdestä lukenut kiertoliittymästä ja tasoliittymän säilymisestä, kyseessä lienee lähinnä jonkun journalistin tms. väärinkäsitys, eikä olla piirustuksia katsottu sitten lainkaan huolella.

Se leventäminen vaan ei ole niin yksinkertainen ratkaisu, sillä siitä tunnelista päätettiin kaikessa viisaudessa tehdä vain 2+2 kaistainen. Tunnelin leventäminen jälkikäteen ei vain onnistu kovin kustannustehokkaasti.
Avatar
tekijänä RV
#87022
Laniitti kirjoitti: Se leventäminen vaan ei ole niin yksinkertainen ratkaisu, sillä siitä tunnelista päätettiin kaikessa viisaudessa tehdä vain 2+2 kaistainen. Tunnelin leventäminen jälkikäteen ei vain onnistu kovin kustannustehokkaasti.
Tämä keskeisin ajatukseni onkin. Kun tehdään ensiksi skeidaa, on jälkeenpäin laajennus äärimmäisen vaikeaa, ja siksi on rakennettava kerralla kunnolla.

Ihmettelen myös tuota Nokiantien liittymän suunnitelmaa (kiertoliittymästä siis oli ihan piirustuksia, ja tämä vaihtoehto on ilmeisesti hylätty), jossa yksinkertainen puolipino + suuntaisliittymä Nokialle sille liikennevalokadulle olisi huomattavasti halvempi ratkaisu kuin puoli kilometriä pitkä erillinen nelikaistainen katu Ylöjärventien päällä, joka ei kuitenkaan juuri ratkaise sujuvuusongelmia, koska tasoliittymien määrä vain lisääntyy! Ihmettelen, kuka nero on ollut asialla...

Tuo leventäminen nähtävästi koskee Nokiantien ja tunnelin sekä tunnelin ja Teiskontien väliä, joka sekin on kuitenkin jotain. Toivottavasti joka tapauksessa tämä Tampereen tapaus on opiksi Sörnäistentunnelin rakennusvaiheessa joskus (luultavasti ei...), jota suunnitellaan 30 000 liikennemäärälle 1+1-kaistaiseksi, suositellaan kylläkin nelikaistaiseksi, mutta eihän se nyt ideologisesti olisi sopivaa.

Teiskontielle suunnitellaan jossakin hämärässä tulevaisuudessa paria eritasoliittymää (mesta on lähes kokonaan metsää) sekä täydellistä neliapilaa Kehätien kohdalle. Milloinkohan ihmeessä Orivedentien, Kangasalantien ja Hämeenkyröntien hyvin ajankohtaiset leventämiset sitten toteutetaankaan...
tekijänä Laniitti
#87033
Ainakin se Hämeenkyrön ohitustie oli aikanaan sen Tampereen pikaratikkahankkeen valtiontuen kanssa ns. kilpaileva hanke. Näistä ratikkahanke katsottiin kokonaisuutena tärkeämmäksi, vaikka molemmat hankkeet toki tärkeitä ovatkin. Tuskin aletaan näitä levennyksiä ainakaan vielä 5 vuoteen rakentamaan.

Ylipäätään en ymmärrä, että miksi sille Rantaväylälle edes tarvitsisi 3+3 kaistaa. Ei se läpikulkeva liikenne kuitenkaan ole sillä tiepätkällä niin iso. Ja sitten kun Hiedanranta ja Lielahti on valmis, silloin sinne kulkee pikaratikka, joka varmasti vähentää aivan riittävän paljon yksityisautoilua osuudella. Ennemmin kehätielle olisi tarve kolmansille lisäkaistoille, ensialkuun nyt vaikkapa siihen kolmostien ja Partolan liittymän välille.
Avatar
tekijänä RV
#87037
Laniitti kirjoitti:Ainakin se Hämeenkyrön ohitustie oli aikanaan sen Tampereen pikaratikkahankkeen valtiontuen kanssa ns. kilpaileva hanke. Näistä ratikkahanke katsottiin kokonaisuutena tärkeämmäksi, vaikka molemmat hankkeet toki tärkeitä ovatkin. Tuskin aletaan näitä levennyksiä ainakaan vielä 5 vuoteen rakentamaan.

Ylipäätään en ymmärrä, että miksi sille Rantaväylälle edes tarvitsisi 3+3 kaistaa. Ei se läpikulkeva liikenne kuitenkaan ole sillä tiepätkällä niin iso. Ja sitten kun Hiedanranta ja Lielahti on valmis, silloin sinne kulkee pikaratikka, joka varmasti vähentää aivan riittävän paljon yksityisautoilua osuudella. Ennemmin kehätielle olisi tarve kolmansille lisäkaistoille, ensialkuun nyt vaikkapa siihen kolmostien ja Partolan liittymän välille.
Ennustettu liikennemäärä on kuitenkin pikaratikka mukanakin 69 000 Nokiantien itäpuolella, mikä on kunnioitettava luku ja mitä ei 2+2-kaistainen tie vedä. Rantaväylä on Tampereen pohjoinen kehätie, mikä usein unohdetaan. Selailin juuri Kangasalantien parannussuunnitelmia ja ne ulottuvat Teiskontielle, mikä vahvistaa tätä kehitystä samoin kuin Hämeenkyröön kulkevan tien suunniteltu liittymä Ylöjärventielle, tunneli ja Ylöjärventien parannus sekä jo olemassaoleva Kekkosentien-Teiskontien liittymä. Tampere muistuttaa hassusti Malmötä liikenteellisesti; on ulko- ja sisäkehä (Hervannantie). Parhaimmassa tapauksessa puolet liikenteestä suuntautuu keskustaan, ja näin ollen olettaen että tunnelin molemmissa päissä on kuusikaistainen osuus, se vetää hyvin tulevaisuudessakin. Joka tapauksessa Tampereen sisääntulotiet ovat todella surkeita Helsinkiin menevää päätä lukuunottamatta.

Kyllä, Läntisen kehän ja eteläisen sisääntulon sekä Itäisen kehän lisäkaistat ovat ykköstarve sisääntuloteiden jälkeen. Sitten on Marjamäki-Puskiainen-oikaisu ja Ylöjärventie. Loppujen lopuksi tunnelin ulkopuolella olevat lisäkaistat ovat varsin pieni menoerä, joka voidaan hyvin toteuttaa pohjoiskehällä Ylöjärventien parannuksen ohella. Teiskontielle tarvitsee vain rakentaa pari erkanemiskaistaa ja kevyt liittymä TAYSin kohdalle ja se on sitten siinä.

Sen sijaan ratikan suhteen ollaan Tampereella varsin optimistisia. Itse veikkaan, että aluksi avataan pikkuinen linja, tietenkin vilkkaimpaan keskustaan, ja sen perusteella (tietenkin liikenne keskustassa on hidasta maan päällä) tehdään johtopäätöksiä ja välissä nousee joku Noppa-juttu tyhjästä... Ratikasta saataisiin myös keskustassa sujuva rauhoittamalla Hämeenkatu kokonaan autoilta ja muuttamalla sen molemmin puolin kulkevat rinnakkaiset kadut yksisuuntaisiksi, jolloin kaikki liikenne mahtuu. En liiemmin pidä ratikoista, mutta tämä Tampereen malli on käsittääkseni kehittynyt suunnitelmissa yhä enemmän "pika"-sanan mukaiseksi, jolloin annan varovaisen kannatukseni, ja varauksettoman jos se todellakin toteutetaan aitona pikaraitiotienä aka kevytmetrona. Siinä tapauksessa lapio käteen ja Hervantaan kerralla ensi alkuun!

Maakuntakaavan perusteella Pirkanmaalla jt. ollaan Think Big-vaihteilla. Siitä minä pidän!
Avatar
tekijänä henkka
#87058
Tammelan kehityskahvilassa oli esillä yksi uusi korttelisuunnitelma, jota ei vielä löydy Tammelan täydennysprojektin sivuilta. Suunnitelman nimi on Pinnin Pihat ja se pitää sisällään Vellamonkadun, Tammelan puistokadun, Itsenäisyydenkadun ja Murtokadun rajaamat korttelit. Kortteleiden keskellä kulkevat Pinninkatu ja Tammelankatu muutetaan jaetuksi katutilaksi, jossa etusijalla ovat kävelijät ja pyöräliikenne. Täydennysrakentaminen koostuu vanhan rakennuskannan korvaamisesta ja korottamisesta sekä uudisrakentamisesta.

Täydennysrakentaminen riippuu tietysti taloyhtiöistä ja tonttien omistajista. TOAS on tietääkseni ainakin osoittanut jo aiemmin kiinnostuksensa Tammelan puistokadun ja Itsenäisyydenkadun kulmassa sijaitsevan Ilmarin korvaamisesta uudisrakentamisella.

Kuva

Tässä vastaavat korttelit Googlen ilmakuvissa: https://www.google.fi/maps/@61.4996283, ... a=!3m1!1e3
hmikko, Janne76, grendy ja 1 muuta tykkää tästä
tekijänä Laniitti
#87134
RV kirjoitti:Sen sijaan ratikan suhteen ollaan Tampereella varsin optimistisia. Itse veikkaan, että aluksi avataan pikkuinen linja, tietenkin vilkkaimpaan keskustaan, ja sen perusteella (tietenkin liikenne keskustassa on hidasta maan päällä) tehdään johtopäätöksiä ja välissä nousee joku Noppa-juttu tyhjästä... Ratikasta saataisiin myös keskustassa sujuva rauhoittamalla Hämeenkatu kokonaan autoilta ja muuttamalla sen molemmin puolin kulkevat rinnakkaiset kadut yksisuuntaisiksi, jolloin kaikki liikenne mahtuu. En liiemmin pidä ratikoista, mutta tämä Tampereen malli on käsittääkseni kehittynyt suunnitelmissa yhä enemmän "pika"-sanan mukaiseksi, jolloin annan varovaisen kannatukseni, ja varauksettoman jos se todellakin toteutetaan aitona pikaraitiotienä aka kevytmetrona. Siinä tapauksessa lapio käteen ja Hervantaan kerralla ensi alkuun!
Siis ratikastahan juuri tehtiin marraskuussa toteutuspäätös ykkösvaheen osalta ja urakkasopimus on allekirjoitettu. Ykkösvaihe käytännössä käsittää linjat Keskustasta Hervantaan ja Keskustasta TAYSiin. Ensimmäisen vaiheen valmistuttua on tarkoitus jatkaa heti kakkosvaiheeseen, joka on Keskustasta Lentävänniemeen nykyisen rantaväylän vartta pitkin.

Itseasiassa ratikan rakennustyöt ovat jo alkaneet esim. Hervannan valtaväylän vieressä. Mm. puita on pistetty nurin ja työmaakoppeja ollaan tuotu ensimmäisille työmaatukikohdille. Ao kuvassa näkyy raitiotien tulevaa linjausta Hervannan valtaväylän reunalla (kuva on ehkä kuukauden vanha, kuvassa hakattu puut pois tulevan ratalinjan alta):
Kuva

Raitiotiestä todellakin pyritään rakentamaan pikaraitiotie välttäen viimeiseen asti sekakaistoja. Keskustassa reitti menee nykyisiä 4-kaistaisia katuja pitkin ja niissä haukataan kylmästi kaksi kaistaa pois autoilta. Hämeenkadulla kielletään koko matkalla yksityisautoilu ja siitä tehdään joukkoliikennekatu, jolla liikennöi vain ratikat ja bussit. Bussitkin vähenevissä määrin tulevaisuudessa kun niitä ohjataan korvaaville reiteille.

Keskustaan on tarkoitus muodostaa ns. "keskustakehä". Se kulkee Hämeenpuistoa, Satakunnankatua, Rautatienkatua, Vuolteenkatua ja Tampereen valtatietä pitkin. Sitä pitkin hoidetaan tulevaisuudessa siirtymiset eri keskustan osiin.

Tampereen kaupungin kotisivuilla löytyy nyt tällä hetkellä rakenteilla olevan ratikkaosuuden katusuunnitelmat (kohdassa Liite 4: Suunnitelmakartat, raitiotien toteutussuunnitelma):
http://www.tampere.fi/liikenne-ja-kadut ... tteet.html

Hämeenkadun toteutussuunnitelma täällä:
http://www.tampere.fi/liikenne-ja-kadut ... telma.html
tekijänä albertobroccoli
#87138
henkka kirjoitti:Tammelan kehityskahvilassa oli esillä yksi uusi korttelisuunnitelma, jota ei vielä löydy Tammelan täydennysprojektin sivuilta. Suunnitelman nimi on Pinnin Pihat ja se pitää sisällään Vellamonkadun, Tammelan puistokadun, Itsenäisyydenkadun ja Murtokadun rajaamat korttelit.
Hyvää tukitornia Luminarylle tulossa joka suunnalle.
Ja aina kun näkyy suunnitelmassa roomalaista X:ää talon kohdalla niin se on okei.

I'm a sucker for Xnnn.
grendy tykkää tästä
Avatar
tekijänä grendy
#87161
Koppelo kirjoitti:
henkka kirjoitti:Tammelan kehityskahvilassa oli esillä yksi uusi korttelisuunnitelma, jota ei vielä löydy Tammelan täydennysprojektin sivuilta. Suunnitelman nimi on Pinnin Pihat ja se pitää sisällään Vellamonkadun, Tammelan puistokadun, Itsenäisyydenkadun ja Murtokadun rajaamat korttelit.
Hyvää tukitornia Luminarylle tulossa joka suunnalle.
Ja aina kun näkyy suunnitelmassa roomalaista X:ää talon kohdalla niin se on okei.

I'm a sucker for Xnnn.
Juu ja kun Itsenäisyydenkatu nousee kivasti kohti Tammelaa mentäessä niin XVI näyttää oikein buenolta ;).. Sitten kun vielä Tullin alueelle tulee noita X:llä alkavia taloja niin alkaa olla melkoinen rykelmä kasassa. Tarvis jonkun megakorkean vaan johonkin keskelle.
Avatar
tekijänä jfo
#87492
Heikki K kirjoitti:
xoop kirjoitti:Hiedanrannan ideakilpailun vaihtoehdot (39 kpl) julkaistu. http://koppa.tampere.fi/alfresco/servic ... 10d083784f

Kuva
Kilpailun voittivat ehdotukset Hiedanrannan Innovaatiolahti ja Reflecting TRE. http://www.tampere.fi/tampereen-kaupunk ... 017_5.html

Joko tästä Hiedanrannasta muuten kanataisi tehdä oma ketjunsa?
Jaetulle 1. sijalle päässeestä Hiedanrannan Innovaatiolahti -ehdotuksesta löytyy kuvia Archdailysta: Winning Proposal for Finland Bay Masterplan Transforms Industry into Innovation

Todella mielenkiintoinen tuo ehdotus rakentaa jonkinlainen keinotekoinen kanaali uusia asuinalueita halkomaan:

Kuva

Kuva
Avatar
tekijänä RV
#87568
Tallinnaan (hanke varmaankin lähiten verrattava saatiin aikaan pikaraitiotieverkko haukkaamatta yhtään kaistaa. Yleisesti Tampereen keskustan valtakadut ovat leveitä puistokatuja. Eli mikä perustelu on niille kaistojen poistamiselle?

Muuten kuulostaa parhaalta mitä olen saattanut toivoa. Tästä lähtien siis lukeudun pikkumetroverkon kannattajaksi, tosin en muiden liikennehankkeiden kustannuksella, mutta Tampereella kehitetään aika harmonisesti kumpaakin ja se olkoon esimerkki muille kaupungeille!
Avatar
tekijänä henkka
#88208
Tampereen Taidemuseon ja Pyynikintorin suunnittelukilpailun kilpailuehdotukset ovat nyt nähtävillä. Ehdotuksia saapui 147 ja niitä voi kommentoida 1.6. saakka.

http://www.tampere.fi/asuminen-ja-ympar ... pailu.html

Nämä kaksi jäivät mieleen pikaisella selailulla.

131 Kaleidoskope

Kuva

140 Colibri
Kuva
grendy, jfo tykkää tästä
  • 1
  • 11
  • 12
  • 13
  • 14
  • 15