- 22.03.14 19:12
#66009
Siitä vaan toteuttamaan noin loistavaa suunnitelmaa sanon minä. Lisäksi silloin oli pöydällä 109 aseman metro ja Porvoon rata.
Erittäin huomionarvoista muuten on se, että ohikulku on linjattu Pasilan eteläpuolitse Helsingin hyödyttömimmän joutomaan, eli keskus"puiston" kautta, eikä mikään rakennettavista väylistä juurikaan kosketa tuolloista kaupunkirakennetta lähes ollenkaan. Myös keskustatunneli on merkitty toteutettavaksi nimenomaan tunnelina, eikä Kaisaniemen puistoon olla suunniteltu koskettavan. Silloinen Ruoholahti oli lähinnä teollisuuden joutomaata, samoin kuin Sörnäistenranta. Myöskin Tuusulanväylä on päätetty jonkun Malmilta etelään Kehältä lähtevän poikittaisväylän kautta tähän edellämainittuun turhaan metsään, jolloin "bulevardia" olisi jäänyt kilometrejä enemmän - olisi mielenkiintoista tietää, miksi tämä väylä jäi rakentamatta, kuten myös "Viikintie". Kaiken kaikkiaan autoilun vastustajillekin varsin harmiton suunnitelma, joka olisi pitänyt toteuttaa sellaisenaan. Vuonna 1960 Kalliossa oli valtavasti purkukuntoisia puuröttelöitä, joiden kautta "keskustatunnelin" ei-tunneliosa on luultavasti tässä ohjattu, hyvin pienen matkaa. Kehä III oltaisiin ilmeisesti toteutettu Mellunmäen kautta, mitä olenkin aina ajatellut nähdessäni ne lukuisat ylikulkusillat Mellunmäentien ylitse. Vuosaaren satamaa suunniteltiin näemmä jo tuolloin.
Conclusion? yli puoli vuosisataa on mennyt eikä paljon mitään olla saatu aikaiseksi. Finland.
Clepe kirjoitti:Huomasin vasta nyt, että vuoden 1960 yleiskaava löytyy yleiskaava.fi sivuilta:
Lähde: Helsingin kaupunkisuunnitteluvirasto

"Tohtori Iggyn arkkiviholliset: Kapteeni RV ja Professori Darkmage." -Darkmage7280