Taloforum.fi

[urbaanin keskustelun mekka] Suomen johtava rakentamisaiheinen valokuvaus- ja keskustelusivusto.

Mikä on Taloforum?

Alakerrassa käydään jutustelua mielenkiintoisista rakennusprojekteista. Täällä ei välitetä korkeusennätyksistä vaan iloitaan myös pienemmistä rakennuksista ja vanhemmista arkkitehtuurin helmistä.
tekijänä avuba
#24263
Tässä topicissa keskustellaan yleisesti jalkapallostadioneista. Suomen stadiontilannehan on ehkä Euroopan surkeimpia. No minkäs sille voi, että Suomi on ainoa Euroopan maa, jossa jalkapallo ei ole suosituin laji. Missään muualla ei arvosteta kotimaan jalkapalloa näin vähän kuin Suomessa. Muissa pohjoismaissa jalkapallo on selvä ykköslaji ja siellä rakennetaan lähes joka vuosi upeita ja moderneja jalkapallostadioneita. Suomessa, tässä menestyshullussa maassa jalkapallon epäsuosio johtuu toki enimmäkseen siitä, että menestystä ei ole tullut arvokisoissa. Suomalaisilla onkin yleensä
sellainen asenne kotimaista jalkapalloa kohtaan, että se olisi jotain täysin pask**. Todellisuudessa Suomen ja Ruotsin jalkapalloliigojen tasoero on ehkä samaa luokkaa kuin jääkiekkoliigojenkin. Kaikilla muilla mittareilla Ruotsi onkin sitten selvästi Suomea edellä, varsinkin katsojamäärissä ja stadioneiden tasossa. Täällä Suomessa maksaville katsojille tarjotaan lahoa puupenkkiä tai kolkkoa betonikatsomoa yleisurheilustadionilla. Suomi taitaa olla ainoita Euroopan maita, joka pelaa maajoukkuepelinsä yleisurheilustadionilla. Katetut katsomot pitäisi myös olla itsestäänselvyys näin sateisessa maassa.

Tässä vähän Suomen nykyisistä jalkapallostadioneista.

Turun Veritas stadion on tällä hetkellä ehkä Suomen paras jalkapallostadion. Uuden päätykatsomon rakentaminen on edennyt jo pitkälle. Vielä kun saataisiin toiseen päätyyn samanlainen.
Kuva



Finnairstadion on Suomen ainoa nykyaikainen jalkapallostadion, jossa on katsomot jokaisessa päädyssä. Se on kuitenkin saanut kritiikkiä monesta eri syystä.
- Erittäin loivat katsomot.
- Tuuli puhaltaa katsomoiden ja katoksen välisestä reiästä ja stadion on kuin tuulitunneli. Helvetin kylmä jopa kesähelteellä. Ongelman voisi korjata plekseillä, mutta ei ole saatu lupaa?
- Avoin rakenne pilaa tunnelman katsomoista
- Suunnitteluvirheen takia luonnonnurmi ei pysynyt kunnossa, joten se korvattiin tekonurmella - vain Suomessa.
Kuva




Ruotsissa on huomattavsti paremmat stadionolosuhteet kuin täällä Suomessa. Tänä vuonna on valmistunut kaksi uutta jalkapallostadionia.

Swedbank Stadion, Malmö, kapasiteetti 24 000 Lisää kuvia.
Kuva




Gamla ullevi, Göteborg kapasiteetti 18 800
Kuva



Nörrköpingin stadionin remontti valmistuu tänä vuonna.
Kuva




Lisäksi Tukholmaan ollaan rakentamassa jopa kaksi uutta jättistadionia. Tietenkin ilman turhia juoksuratoja. :smt002

Swedbank Arena, Kapasiteetti 50 000. ( http://www.arenastaden.se/) Tulee korvaamaan vanhan Råsunda Stadiumin.
Kuva

Stockholms arena, Kapasiteetti 30 000. (http://www.stockholmsarenan.se/) Korvaa nykyisen Söderstadionin
Kuva




Myös Norjassa stadiontilanne on kunnossa. Hienoja stadioneita rakennettu pienellä rahalla.
http://www.skyscrapercity.com/showpost. ... stcount=25




Suomessa ainakin Espooseen tullaan rakentamaan stadion. Nykyään siellä on jotkut väliaikaiset katsomot. Myös Lahdessa ollaan ehdotettu kisapuistoon kunnollista jalkapallostadionia. Mallia kannattaisi ottaa esim. noista Norjan stadioneista, jotta ei tapahtuisi samanlaisia virheitä kuin Finnair stadiumissa. Noin kymmenellä miljoonalla eurolla saisi jo rakennettua laadukkaan stadionin, jossa olisi katsomot jokaisella reunalla. Se on pieni raha jos vertaa esim. Tampereen uuden monitoimiareenan kustanuksiin (70 miljoonaa). Tässä esimerkiksi Aalborgin stadion Tanskassa, jonka kapasiteetti on 15 000 ja Kustannukset noin 13,5 miljoonaa euroa.

Tampereella Tammelan stadion pitäisi kunnostaa kokonaan. Se on jopa nykyiseltääkin parempi kuin Ratinan kolkko yleisurheilustadion. Kuitenkaan siellä ei jostain syystä voida pelata veikkasliigan pelejä. Kyllä pohjoismaiden suurimmassa sisämaakaupungissa pitäisi kunnon jalkapallostadion olla. Tässä hieno esimerkki Ruotsista siitä miten stadion voidaan sijoittaa kaupunkikuvaan. Tuon stadionin joukkue pelaa toisiksi ylimmällä sarjatasolla ;)


Tosin eihän siellä Tampereella ole saatu edes harjoitteluolosuhteita kuntoon. Jalkapallo on harrastajamääriltä sielläkin suurin laji, mutta koko kaupungistä ei löydy yhtäkään lämmitettyä tekonurmea talviharjoittelua varten. Junioritkin joutuvat matkustamaan useita kilometrejä naapurikuntiin harjoittelmaan. Ilmeisesti Tampere haluaa väkisin pitää kiinni JÄÄ KIAKKO -kapungin maineestaan... Jalkapallolla hierotaan pers** eikä kentänhoitajat saaneet vielä huhtikuussakaan ratinan nurmea kuntoon. Kumma kun Norjassa, Ruotsissa ja Venäjällä on pelattu sarjapelejä jo maaliskuusta lähtien ja nurmikentät vihertävät. :?
Avatar
tekijänä Sky-Will
#24265
avuba kirjoitti:Suomi taitaa olla ainoita Euroopan maita, joka pelaa maajoukkuepelinsä yleisurheilustadionilla.
Allekirjoitan täysin viestisi sisällön. Suomessa jääkiekko on vienyt ykköslajin aseman. Haluan kuitenkin tarttua tuohon lauseeseen. ;)
Yleisurheilustadionilla pelaa maaottelunsa Euroopassa Suomen lisäksi ainakin Albania, Itävalta, Valko-Venäjä, Belgia, Bulgaria, Kroatia, Makedonia, Unkari, Islanti, Liettua, Luxemburg, Romania, Skotlanti, Serbia, Ukraina ja Wales. Lisäksi tietyt maat pelaavat otteluitaan usealla stadionilla. Esimerkiksi Saksa, Italia ja Sveitsi pelaavat suuren määrän maaotteluitaan myös ns "yleisurheilustadioneilla".
tekijänä avuba
#24272
No taisin ehkä vähän liioitella, mutta noista sinun luettelemistasi maista osa voisi pelata ja osa pelaakin jalkapallostadioneilla maaotteluitansa. Tietenkin maajoukkueet yleensä pelaavat pääkaupungeissa, joissa se yleisurheilustadion saattaa olla suurempi kuin jalkapallostadionit. Kuitenkin tuosta sinun listasta useassa maassa maajoukkueella on mahdollisuus pelata osa peleistä myös jalkapallostadioneilla.

-Wales pelaa ainakin kaikki ottelunsa Millenium stadionilla, jossa juoksuratoja ei ole.

-Itävallassa on myös mahdollisuus pelata jalkapallostadionilla esim http://en.wikipedia.org/wiki/Hypo-Arena , jossa pelattiin viime kesänä jalkapallon em-kisojakin.

-Belgiassa on myös muutama iso jalkapallostadion, jossa maajoukkuekin voi pelata. http://en.wikipedia.org/wiki/List_of_fo ... in_Belgium

-Ukrainassa pelataan seuraavat em-kisat ja sinne ollaan rakentamassa useita suuria jalkapallostadioneita.

-Skotlannissa on suuria jalkapallostadioneita esim. http://en.wikipedia.org/wiki/Celtic_Park


Suomessa ei oikeastaan ole edes mahdollisuutta pelata jalkapallostadionilla. Tai no onhan Finskillä joskus pelattu, mutta se on kyllä aivan liian pieni maajoukkuelle. Sekä nykyinen muovimatto ei taida olla sallittu maajoukkuepeleissä.
Avatar
tekijänä Sky-Will
#24274
Anteeksi. Wales tosiaan pelaa ottelunsa tuolla ja siellä ei ole juoksuratoja. Toki monet maat kierrättävät otteluitaan eri stadioneilla. Suomikin pelannut otteluita mm. Ratinassa. Tosiaan tuo Klagenfurtin Hypo-Areena on mainio pyhättö arvokisoihin tehdyn remontin jälkeen. Luettelin tuossa vain maiden ns. kotikenttiä. Useimmiten ne tosiaan sijaitsevat pääkaupungissa juoksuratoineen.

Veikkausliigasta täytyisi saada paljon kiinnostavampi sarja suomalaisten katsojien silmissä. Ei ketään kiinnosta pelkän jalkapallon käyttöön rakennuttaa hienoja stadioneita. Suomessa Turun Veritas stadion on hyvä suuntaus. Norjassa ja Ruotsissa jalkapallo on selvä ykköslaji. Peleissä käy ihmisiä, seura saa rahaa ja liigojen suosio on suuri. Silloin löytyy helposti rahoittajia myös uusille stadioneille.
tekijänä zeizei
#24275
Nii'i, ei niitä stadioneita tule ellei ole kysyntää. Itse en seuraa jalkapalloa enkä lätkääkään, mutta ihan mielelläni näkisin jonkin kunnon stadionin.

Ja tälle kysynnän vähyydelle on varmaan syynsäkin. Onko näin pohjoisessa missään päin maailmaa kunnon jalkapallostadioneita? Tukholmassakin on selvästi leudompaa kuin esim. Helsingissä. Ja Ruotsissa myös maahanmuuttajilla on varmasti vaikutuksensa jalkapallon suosioon. Euroopassa taas sääolosuhteet ovat niin paljon paremmat jalkapallolle, kun meillä taas jääkiekolle.

Niin ja tervetuloa foorumille. :)
tekijänä bitterfly
#24280
Eikös jotain sellaista huhua ollut.. että Tepsi olisi uhonnut rakentavansa itselleen ihan oman stadionin, tosin ei ole vielä näkynyt. Ongelmahan on, että Tepsi ei halua jakaa nykyistä stadionia Intterin kanssa.
tekijänä zeizei
#24283
bitterfly kirjoitti:Eikös jotain sellaista huhua ollut.. että Tepsi olisi uhonnut rakentavansa itselleen ihan oman stadionin, tosin ei ole vielä näkynyt. Ongelmahan on, että Tepsi ei halua jakaa nykyistä stadionia Intterin kanssa.
Voi ei.. Meneekö tämä taas siihen, että tulee kaksi puolikasta stadionia yhden kunnollisen sijaan, kun ei osata toimia yhdessä?
tekijänä bitterfly
#24286
zeizei kirjoitti:
bitterfly kirjoitti:Eikös jotain sellaista huhua ollut.. että Tepsi olisi uhonnut rakentavansa itselleen ihan oman stadionin, tosin ei ole vielä näkynyt. Ongelmahan on, että Tepsi ei halua jakaa nykyistä stadionia Intterin kanssa.
Voi ei.. Meneekö tämä taas siihen, että tulee kaksi puolikasta stadionia yhden kunnollisen sijaan, kun ei osata toimia yhdessä?
Todennäköisesti! Tosin epäilen, että sitä yhtä kunnollistakaan saataisiin tapahtui mitä tapahtui.
tekijänä ÄmJii
#24288
Mun käsityksen mukaan ongelma on siinä, että Interillä ja nykyisellä stadionilla on sama omistaja, jonka johdosta perivät TPS:ltä sikamaisia vuokria kentästä... Ja TPS vissiin saamassa tästä asetelmasta tarpeekseen. Mut olisihan se taas jonkinlainen tyhmyyden huipentuma, jos kaupunkiin rakennettaisiin toinen stadion.
tekijänä xoop
#24289
Se että Suomessa ei ole kunnollisia jalkapallostadioneita johtuu ainoastaan siitä, että täällä ei ole tarvetta sellaisille. Turun Veritaksellekkin rakennettiin toinen pääty ainoastaan naisten kisojen vuoksi, normaaleissa Veikkausliigan otteluissa pääty pysyy suljettuna. Kaiken huipuksi Suomen ainoa "aito" jalkapallostadion (Finnair Stadium) on erittäin epäonnistunut rakennelma nimenomaan jalkapallon kannalta. Myös vertailut Ruotsin ja Norjan tilanteisiin ovat sinänsä epäolennaisia, koska Suomessa liigajoukkueelle ei kannata rakentaa n. 10 000 kapasiteetin stadionia niin kauan kuin yleisökeskiarvot pyörivät reilusti alle kolmessa tuhannessa katsojassa.
tekijänä 123...
#24290
Fc Interin viime kauden yleisökeskiarvo oli 4432. En epäile yhtään etteikö myös suomessa jalkapallo voisi olla suosittu laji. Se vaatii kovaa työtä, eikä niitä stadioneita/katsomoja rakenneta ellei ole tarvetta. Veritas -stadionille on Fc Interin omistajan mukaan tavoitteena rakentaa nyt rakennettavan lisäksi uusi katsomo, mutta koska se toteutuu ja toteutuuko ollenkaan jää nähtäväksi. Aina on varaa parantaa ja ei niin pientä toimintaa ole etteikö siinä voi epäonnistua. Sanoisin myös, että Suomen suurimpien kaupunkien yhä kasvaessa ja kaupunkirakenteen tiivistyessä on enemmän ihmis-/katsojakapasiteettia. Suorastaan ihmettelen ettei tämä kaljaan menevä kansa tajua käyttää jalkapalloa tekosyynä ryypätä.
tekijänä avuba
#24291
zeizei kirjoitti:Ja Ruotsissa myös maahanmuuttajilla on varmasti vaikutuksensa jalkapallon suosioon.
Ai että jalkapallo ei olisi suosituin laji ilman maahanmuuttajia? :lol: Tuossa ei ole mitään perää. Voisin kuvitella kuulevani tuollaisen väitteen joltain suomalaiselta karjalalippispäältä, joka luulee jääkiekon olevan joka paikassa samanlaisessa asemassa kuin Suomessa :P . Jalkapallolla on Ruotsissa pitkät perinteet aivan kuten Suomessakin. Suomessa jääkiekko on vain viimeisen parinkymmen vuoden aikana jostain syystä päässyt ylivoimaiseen asemaan. Moni suomalainen luulee nykyään jääkiekon oikeasti olevan lähes yhtä suosittua kuin jalkapallo maailmalla. :D Todellisuudessa jääkiekko ei taida mahtua edes maailman 50 suosituimman lajin listalle.

Ruotsissa on kyllä pelattu paljon jääpalloa ja jääkiekkoakin, mutta jalkapallo on aina ollut niiden edellä. 90-luvulta lähtien jalkapallo on kasvattanut valta-asemaansa ja on nykyään ylivoimainen ykkönen. Suosio riippuu tietenkin vähän paikkakunnastakin. Esim. pohjoisemmassa jääkiekko ja jääpallo yltää lähemmäs jalkapalloa. Jääkiekon pääsarjajoukkueita tulee Pohjois-Ruotsistakin, kun taas lähes kaikki Allsvenskanin jalkapallojoukkueet ovat Etelä-Ruotsista, jossa suurin osa ihmisistäkin asuu.

Suomessa ihmisille on tärkeintä urheilussa se, että menestytään. Sen takia jääkiekon kaltainen marginaalilaji on noussut täällä suosituimmaksi. Suomalaiset kuvittelevat koko maailman seuraavan kun Suomi pelaa jääkiekon mömöm-kisojen finaalissa. Siinä näkyy se "mitäköhän ne nyt meistä ajattelee?" -ajattelu. Ruotsissa ihmiset eivät ole aivan yhtä kovia gloryhuntereita kuin Suomessa. Esimerkiksi kun AIK tippui yhdeksi kaudeksi jalkapalloliigasta alemmalle sarjatasolle niin silti yleisömäärät olivat Ruotsin suurimpia.

Jalkapallokannattaminen liittyy oman joukkueen rakastamiseen. Suomessa ei sellaista urheilukulttuuria ole. :cry: Täällä ihmiset syö makkaraa peruukit päässä jossain kiekkoladoissa ja huutaa kännipäissään rivouksia tuomareille. Kuitenkin Suomessakin näkyy jotain valoa tunnelin päässä. kansainvälinen jalkapallokulttuuri on saapumassa tännekin. Ehkä Suomen "tuulipuvutkin" innostuvat jalkapallosta. Nythän Suomen alle 21-vuotiaat pääsivät ensi kesän nuorten EM-kisoihin ensimmäistä kertaa. Kisoihin pääsee vain Euroopan kahdeksan parasta. Lisäksi SMJK on luomassa hienoa kannattajakulttuuria.

Ja jotta ei me aivan offtopiciksi niin pistetään tähän muutama kuva vuonna 1937 valmistuneesta Råsunda Stadiumista.

Kuva

Kuva

Kuva

Kuva

Ja vielä pari videota samalta stadionilta. :smt020 Millon Suomessa? :o
http://www.youtube.com/watch?v=Kfb1ImfHpAk
http://www.youtube.com/watch?v=uGcbuuhpsyg
tekijänä zeizei
#24292
avuba kirjoitti:
zeizei kirjoitti:Ja Ruotsissa myös maahanmuuttajilla on varmasti vaikutuksensa jalkapallon suosioon.
Ai että jalkapallo ei olisi suosituin laji ilman maahanmuuttajia? :lol: Tuossa ei ole mitään perää. Voisin kuvitella kuulevani tuollaisen väitteen joltain suomalaiselta karjalalippispäältä, joka luulee jääkiekon olevan joka paikassa samanlaisessa asemassa kuin Suomessa :P . Jalkapallolla on Ruotsissa pitkät perinteet aivan kuten Suomessakin. Suomessa jääkiekko on vain viimeisen parinkymmen vuoden aikana jostain syystä päässyt ylivoimaiseen asemaan. Moni suomalainen luulee nykyään jääkiekon oikeasti olevan lähes yhtä suosittua kuin jalkapallo maailmalla. :D Todellisuudessa jääkiekko ei taida mahtua edes maailman 50 suosituimman lajin listalle.
Sanoin että vaikutus. Ja miten niin siinä ei voi olla perää? En ole karjalalippispää, vaan asuin joskus tuolla ja siihen perustin väitteeni. Etelän kaupungeissa maahanmuuttajanuorten osuus on huomattava, ja tämän huomasi myös talojen pihoilla ja kentillä. Jalkapalloa pelattiin ja paljon aamusta iltaan kerrostalojen pihalla, ihan pikkuskiditkin. Siitä en tiedä minkälainen suosio oli ennen kuin maahanmuutto lähti kasvamaan 60-luvulla, mutta nykyään ainakin sen huomaa.

Sulla tuntuu nyt menevän vähän fanaattiseksi ton jalkapallofanituksen kanssa.
Avatar
tekijänä Klazu
#24293
Saksassa vietettyjen 2,5 vuoden aikana ei ole tullut käytyä katsomassa kuin yksi ottelu kaksi vuotta sitten (ehdottomasti pitäisi taas mennä), ja se näytti tältä. Ote blogistani toukokuulta 2007. Stadioni siis Dortmundin Signal Iduna Park. Kapasiteetti: 81 000.


Nyt on viimeinkin aika kertoa tästä täkäläisten kansallislajista, nahkakuulan jahtaamisesta. Jalkapallosta siis. :) Olen tarkoituksella pidättäytynyt puhumasta aiheesta aiemmin, sillä olen halunnut tutustua siihen rauhassa ja yrittänyt oppia ymmärtämään sitä kiihkoa ja kansallista iloa, jota jalkapallo saksalaisille tuottaa.

Todetaan heti alkuun, että Suomessa helposti tehtävä tulkinta saksalaisten suhteesta jalkapalloon on sama kuin suomalaisten suhteesta jääkiekkoon. Tulkinta ei ole aivan metsässä, mutta täkäläinen suhde on huomattavasti suomalaisten jääkiekko rakkautta syvällisempää ja se ulottuu laajalle. Kun Suomessa lähinnä vuosittaiset MM-kisat herättävät kansassa tunteen paloa kahdeksi viikoksi (tai kunnes Suomi karsiutuu jatkosta), kiinnostaa Bundesliigan syksystä kesään jatkuva kausi koko maata. Lisäksi päälle pelataan erilaisia mestaruus cuppeja muita Euroopan maita vastaan ja aika ajoin myös olympia- ja maailmanmestaruudesta. Täällä siis kiinnostus lajia kohtaan on pitkin vuotta korkeaa, eikä se rajoitu vain menestyksen mukaan. Sellaisetkin seudut ja kaupungit, joilla ei ole omaa menestynyttä joukkuetta Bundesliigassa, fanittavat voimakkaasti läheisten kaupunkien menestyneitä joukkeita.

Bundesliiga on siis Saksan pääsarja ja sen kausi yltää syyskuusta toukokuun loppuun saakka. Yhteensä 18 joukkuetta pelaa 34 ottelua tasaisesti kahden viikon välein koko kauden ajan (välissä on vain pieni talvitauko). Joukkueita on pitkin Saksaa, tosin menneellä kaudella suurin osa joukkueista on läntisestä Saksasta. Borussia Dortmund on tietenkin oman kaupunkimme joukkue, mutta sen lisäksi Nordrhein-Westfaliasta Bundesliigassa pelaavat joukkueet Bielefeldistä, Mönchengladbachista, Aachenista, Leverkusenista, Bochumista sekä Gelsenkirchenistä. Näistä kaksi viimeeksi mainittua ovat Dortmundin rakkaimpia vastustajia, koska kyseessä on kolme naapurikaupunkia. Joukkueita on silti monia ja eri liiga tasoilla joukkueita pelaa jokaisesta vähänkään suuremmasta kaupungista.

Minä en ole mikään suuri jalkapallotietäjä tai edes kova fani, mutta aiheeseen on silti hieman pitänyt yrittää tutustua, jotta tätä villitystä ja hurmaa voisi ymmärtää. Heti kun saavuimme tänne elokuun lopussa, kuulimme yliopistolla tarinoita vain kuukautta aiemmin Saksassa pelatuista jalkapallon MM-kisoista, joka oli vuoden 2006 suurin urheilutapahtuma maailmassa. Kuulemamme mukaan koko Saksa oli villinä tuon kuukauden ajan, jolloin otteluita pelattiin pitkin maata. Dortmundkin oli kisakaupunkina ja otteluiden aikana täyden stadionin lisäksi kaupungin keskustaan pystytetyiltä jätti-screeneiltä otteluita seurasi kymmenien tuhansien ihmisten väkijoukot. Vaikka kisat olivat jo ohi saapuessamme, näkyi joka puolella yhä kisojen aikana tehtyä taidetta, maalauksia ja julisteita sekä eri maiden lippuja. Aluksi luulimme, että varsinkin Saksan lipun esillä pitäminen olisi saksalaisille amerikkalaisiin verrattava patriotismin merkki, mutta saksalainen ystävämme Jana kertoi meille julkisesta liputtamisesta ja lippujen kaikkialla roikottamisesta tulleen yleisesti "hyväksyttyä" tai ainakin ylpeydellä tehtävää vasta jalkapallon MM-kisojen aikana. Saksa siis heräsi tuolloin tuntemaan jonkin sortin suurta yhtenäisyyttä, vaikka maa ei ihan mestaruutta voittanutkaan (Saksa oli kolmas).

Jalkapallo siis yhdistää saksalaisia ja sen voi todeta joka pelipäivä kaupungin ravintoloissa ja kuppiloissa sekä tietenkin stadionilla. Pelejä ei katsota useinkaan yksinään kotona vaan kavereiden kanssa keräännytään olutterasseille istumaan satapäisinä laumoina ja kannustamaan kotijoukkue voittoon television kautta. Tai sitten lähdetään stadionille, tosin kaikki halukkaat eivät otteluihin useinkaan mahdu. Bundesliiga on katsojatilastoiltaan Euroopan seuratuin urheiluliiga ja jalkapalloa näkeekin niin televiossa kuin lehdissäkin koko ajan. Televisiossa se vaatii tosin maksullisen kanavapaketin ostamista, mikä varmasti edesvaikuttaa päätökseen lähteä katsomaan "ilmaiseksi" lähikuppilaan. Digitalisoitumisen kautta nykyään on mahdollista nähdä kaikki pelipäivänä käytävät matsit yhteensä yhdeksällä digi-kanavalla(!). Lehdistössä jalkapalloa käsitellään päivittäin ja on uskomatonta miten niinkin harvoin kuin kerran kahdessa viikossa pelattavasta lajista riittää uutisoitavaa käytännössä joka päiväksi. Jutut ovat syvällisiä analyysejä tilanteista ja myös kaikki pienikin siihen liittyvä uutisoidaan. Pelaajat ovatkin suuria kuuluisuuksia ja heidän tekemisiään seurataan tarkasti.

Borussia Dortmund on sangen hyvin menestynyt joukkue, joka on kolmesti voittanut Bundesliigan; viimeeksi kaudella 2001-2002. Joukkue pelaa pääsponsorinsa mukaan nimetyllä Signal Iduna Parkilla (aiemmin Westfalenstadion), josta lisärakennettiin MM-kisoja ennen Saksan suurin ja Euroopan kolmanneksi suurin stadioni. Stadioni on valtava kompleksi ja sinne mahtuu noin 81 000 katsojaa. Vaikka se ei olekkaan ihan Euroopan suurin (suurin sijaitsee Milanossa ja olemme Niinan kanssa nähneet sen siellä käydessämme etäältä), on Dortmundin stadionin keskimääräinen katsojamäärä koko Euroopan korkein. Keskimäärin kotiottelussa on katsojia noin 73 000 ja kuluneella kaudella koko kauden katsojamäärä on 1,24 miljoonaa. Luvut ovat valtavia, kun miettii että monesti loppuun myytyyn otteluun änkeää melkein koko Jyväskylän väestö! Vastaavaa yleisömäärää ei voi kokea missään muussa urheilutapahtumassa ja paikan koon ymmärtää kun miettiin että Hartwall Areenalle mahtuvan vaivaiset 10 000 ja Helsingin Olympiastadionille 40 000 katsojaa.

Stadion sijaitsee meidän asunnolta vain 500m päässä kehätien toisella puolen, mutta koko kauden aikana emme ole saaneet Niinan kanssa aikaiseksi käydä jalkapallo-ottelussa. Asialla alkoi jo olla kiire, sillä viimeinen kotiottelu tällä kauden pelattiin eilen 13.5.. Niinpä rohkaisimme mielemme ja ostimme liput kaksi viikkoa sitten pelattuun Borussia Dortmund - Frankfurt Eintrach otteluun. Onneksemme saimme liput, sillä tämäkin ottelu myytiin loppuun ennen pelipäivää. Lippuja otteluihin voi ostaa netistä ja faniliikkeistä aina kuukauden verran ennen ottelua. Suositut pelit myydään loppuun todella nopeasti, eikä menekkiä vähennä edes tällaisten pelien 20%:lla korotetut hinnat. Yleisesti ottaen ottelua pääsee katsomaan Saksassa sangen halvalla, hintojen ollessa paikoista riippuen 10-60€. Halvimmat ovat seisomapaikkoja tosifanien katsomossa, mutta me maksoimme kummatkin 32€ istumapaikoista hyvällä näkymällä stadionin yläosassa. Hinnat ovat halpoja muihin maihin verrattuna ja kuulemma Englannin Valioliigassa lipuista saa helposti pulittaa 50€.

Lippuja varatessa meitä mietitytti ostaa liput sangen läheltä vierasfaneille varattuja paikkoja. Tilanne on kuitenkin se, että todellisille faneille (koti- ja vierasjoukkueen) on varattu katsomon osat stadionin vastakkaisilta laidoilta ja muilla paikoilla istuu sekalaista porukkaa. Toki väki on aina eniten kotijoukkueen väreihin pukeutuvaa, mutta ainakaan me emme huomanneen mitään pahaa henkeä eri joukkueen kannattajien välillä. Ottelut ovat koko kansan juhlaa ja väkeä on paikalla vauvasta vaariin, joten sekavasta poppoosta ei pysty erottumaan. Pukeutumisella jomman kumman joukkueen väreihin ei silläkään pysty juurikaan erottautumaan vaan silloin vasta sulautuukin muuhun yleisöön. On uskomatonta, miten ainakin 90%:ia katsojista pukeutuu joukkueiden väreihin. Perinteisimpiä tuotteita ovat pelipaidat ja erityisesti kaulaliinat. Kaulaliinoja on saatavissa joka joukkueen monissa väreissä ja tosi fanilla on lukuisia kaulaliinoja kiedottuna ranteisiin sekä kaulan ympäri. Fanitavaraa on kyllä monenlaista ja keskustan asialle vihkiytyneissä liikkeissä näkee aivan kaikkea mahdollista; säästöpossuja, hammasharjoja, sukkia, mukeja, istuinpehmustimia, hiirimattoja, kyniä, leivänpaahtimia (joka paahtaa leipään joukkueen logon!) jne jne. Lista on loputon.

Fanitavaraa myydään valtavasti ja niistä sekä sponsorisopimuksista tulevat suurimmat rahavirrat joukkueille. Otteluiden lippujen osuus on vain muutamia kymmeniä prosentteja rahavirrasta. Rahaa silti tarvitaan paljon, koska huippupelaajat maksavat miljoonia. Suuresta fanimäärästä huolimatta Dortmundin joukkue on taistellut viimeiset vuodet taloudellisissa ongelmissa, jotka juontavat kuulemani mukaan juurensa kalliisiin pelaajakauppoihin joitakin vuosia sitten. Tilanne on paranemaan päin, mutta tosiasia on, että jalkapallojoukkueet pyörittävät suuria talouksia ja niillä onkin hulppeita kiinteistöjä mm. täällä Dortmundissa.

Otteluun kannattaa lähteä ajoissa, sillä sisään pääseminen kestää jonkin aikaa. Valtavassa massatapahtumassa joutuu kaikkialle jonottamaan, joten malttia on syytä olla. Itse huomasimme, että todella vikkelä kannattaa olla varsinkin puoliajalla, jos meinaa hankkia lisää juotavaa. Stadionille ei saa oikein mitään viedä mukanaan, joten juomat yms. on pakko ostaa sieltä. Hinnat ovat arvaten korkealla, vai miltä kuulostaa 9 euroa kahdesta puolen litran colasta? Hintaan kuitenkin liittyy 1,5 euron pantti isosta muovimukista, jonka palauttamalla rahan saa takaisin. Ovelasti joka mukissa on eri pelaajan kuva, joten monihan kerää näitäkin ja rahaa jää kassaan jälleen varmaan ihan mukavasti.

Itse ottelun aikana paikallaan istutaan (tai seistään) ja ottelua seurataan. Siirtyminen ees-taas on hankalaa ja ahdasta, joten liikkumista kannattaa odottaa puoliajalle. Jalkapallossa pelattavat kaksi kertaa 45 minuuttia kuluvat kuitenkin nopeasti ja koko peli on kahdessa tunnissa ohi. Ainakin meistä aika tuntui kuluvan vikkelästi. Vaikka kyseinen päivä oli helteinen (+27 astetta), on Signal Iduna Park katettu koko katsomon osalta, joten aurinko ei grillaa kuin alimpia rivejä. Sade puolestaan ei haittaa katsojia ollenkaan, mikä on hyvä. Kentälle on kaikkialta hyvä näkymä ja vaikka istuimme sangen ylhäällä (ehkä 100. rivi noin 150:stä), näki pelitilanteet hyvin. Toki miehet ovat aika pieniä kentällä, mutta yllättävän hyvin peliä pystyy seuraamaan. Ja jossei ihan joka tilannetta näy, kertoo katsomon kohina kyllä tilanteen kulusta. Meteli stadionilla onkin valtava, joten jos kova ääni ahdistaa, kannattaa korvatulpat ottaa mukaan. Musiikki soi tauoilla todella lujalla ja pelin aikana parhaimmillaan 81 000:sta ihmisestä syntyvä kannustushuuto on erityisesti maalien syntyessä jotain sanoin kuvaamatonta.

Katsomamme peli päättyi hyvin 2-0 Dortmundille, joten saimme seurata mukavaa kotiottelua. Huonommin kulkevien pelien aikaan voi katsomoissa joskus joutua varomaan lentävää kaljaa sekä currywurstia. Kertoipa eräs saksalainen, että jotkut ottavat tämän vuoksi sateenvarjon mukaansa otteluun. Tunnelma oli kuitenkin hyvä, vaikkakin hieman jännittynyt, sillä alkukauden todella kehnosti pelannut Dortmund oli nyt kovasti kirimässä paremmille sijoituksille. Huonoimmillaan joukkue kävi toiseksi viimeisenä, mistä kaupungissa syntyi paniikki. Eihän oma joukkue voi pudota toiseen liigaan! Kaupungilla käynnistettiin suuri Dortmund-hengen nostatusprojekti ja loppukauden pelit ovatkin olleet loppuunmyytyjä. Pelit ovat petranneet huomattavasti ja nyt ennen viimeistä ottelua näyttäisi siltä, että Dortmund voi sijoittua jopa kuudenneksi tällä kaudella. Erityisen hyvin peli on kulkenut joukkueen erotettua kauden alussa kaksi kertaa valmentajansa ja kolmannen miehet otettua joukkue hallintaansa.

Vaikka Dortmund ei menneellä kaudella huippusijoille ylläkkään, on melkein-naapurikaupunki Gelsenkirchenin Schalke 04 -joukkue puolestaan pelannut historiansa kautta. Viimeeksi 49 vuotta sitten mestaruuden voittanut joukkue on killunut koko kauden liigan kärjessä ja sekös on luonut kovia jännitteitä naapureiden kesken. Niin kovia, että eilisen Dortmund - Schalke ottelun aikana kaupungissa oli mellakkavaroitus. Liigan tilanne on edennyt Schalken osalta niin kutkuttavaksi, että jos se voittaisi Dortmundissa, se voittaisi kauden mestaruuden. Dortmundilla puolestaan ottelussa ei ole kiinni suuria sijoituksensa suhteen, mutta kuten paikallislehtemme uutisoi: "Hauptsache, die Blauen werden nicht Meister!", eli pääasia on, että "sinisten" ei anneta voittaa mestaruutta! Dortmundiin olikin saapunut jopa 20 000 Schalken kannattajaa ottelua seuraamaan. Tilanteiden kärjistymisen välttämiseksi poliisi oli varustautunut peliin todella järeästi. Poliiseja oli paikalla ehkä jopa sata autollista, joista kymmenet olivat lainassa eri puolilta maakuntaa. Joukkueiden tosifanien pääjoukkoa ei annettu edetä stadionille omaan tahtiinsa vaan ihmisten siirtyminen toteutettiin kaupungin pääkatuja pitkin kahtena suurena ryhmänä. Keskustan kadut olivat suljetut ja sivukadut vuoratut poliiseilla koko reitin rautatieasemalta stadionille.

Meille tämä kaikki tuli yllätyksenä, sillä lähdimme päivällä normaalisti kaupungille. Satuimme vahingossa kävelemään suljetulle kadulle, kun joku Dortmundin fani tuli vastaan sanoen pian perästään tulevan tuhansia "sinisiä" (schalkelaisia). Ja niinhän sieltä tulikin. Poliisiautojen vetämänä nelikaistaista katua pitkin valuin valtava ehkä 15 000 ihmisen joukko. Se oli hieman pelottavaa ja suosiolla väistimme erääseen oviaukkoon. Tunteet ja uhoaminen oli kovaa ennen peliä ja yksittäisiä Dortmundin faniryhmiä huuteli ja soitteli musiikkia kadun varren talojen ikkunoista. Yhdeltä sivukadulta huudettiin myös jotain ja heti oli 50 schalkelaista ryntäämässä perään. Poliisi oli kuitenkin heti valmiina ja tilanne ei päässyt jatkumaan. Mutta se kuitenkin kuvaa hyvin, miten tärkeä asia tämä kahden verivihollisen ottelu on.

Joukkio meni menojaan ja me kävelimme keskustaan pitkin roskaista ja hylättyä katua. Menimme syömään ravintolaan, jossa myös katsoimme pelin ekat 30 minuuttia. Ekaa kertaa koimme täpötäyden faniravintolan tunnelman ja ei tuota voi kuvailla kuin hyväksi. 30 minuutin jälkeen ajoimme metrolla stadionille, mutta kuten aiemmin olemme todenneet on stadionin seutu yllättävän tyhjä pelien aikana. Sadat poliisit vain lueskelivat lehtiä autoissaan ja söivät nakkikioskeilla. Jatkoimme siis kotiimme. Peli päättyi Dortmundin yllätysvoittoon 2-0, mikä saattoi merkitä Schalkelle katkeraa mestaruuden menetystä. Lähdin vielä itse ottelun jälkeen katsomaan ottelun jälkeisiä tunnelmia, mutta kaikkialla oli sangen rauhallista. Poliiseja oli edelleen kaikkialla, mutta faneja valui noin tunnin ajan rauhallisen tasaisena virtana kohti kotejaan. Yhdessä vaiheessa poliiseille tuli joku isompi hälytys ja palokuntakin meni ohitseni. Tämä lienee ollut Hesarin nettisivuillakin uutisoidun pienen joukkotappelun hetki, mutta täkäläinen media ja poliisi ainakin uutisoi ottelun olleen jopa normaalia ottelua rauhallisempi. Asiaan kuitenkin vaikutti ehdottomasti poliisin hyvä varustautuminen ja fanien marssitus eri reittiä ja aikaa stadionille. Suomen suurtapahtumista eroten täällä on myös aina otteluiden aikaan ilmassa kaksi poliisin helikopteria, joilla tilannetta pystytään seuraamaan. Hurja tunnelma sekin omalla tavallaan.

Varmasti tuo eilinen ottelu olisi ollut ihan mieletön nähtävä, mutta siihen ei ollut mitään mahdollisuutta saada lippuja. 81 000 lippua kun olivat menneet käytännössä heti myyntiin tultuaan. Mutta mukavaa silti, että ehdimme ainakin yhdessä ottelussa kokemaan tämän urheilujuhlan tunnelman (sitä se meinaan on!). Eli ehdottomasti Saksan vierailullaan kannattaa harkita jalkapallo-ottelussa käymistä. Vaikka ei lajista mitään tietäisi tai siitä pitäisi, ovat ottelut sellaisia massatapahtumia, että Suomessa ole koskaan vastaavaa.

Jalkapallo on siis todella tärkeä asia saksalaisille ja vaikka siihen liittyykin joskus väkivaltaisuuksia ovat ne hyvin hyvin pienen osan aiheuttamia. Suurin väki otteluissa on ihan normaalia väkeä, perheitä ja vanhuksia, eikä otteluissa vallitse paha henki vaan hyvä tunnelma. Muut lajit eivät Saksassa puolestaan saa oikein mitään uutistilaa. Jääkiekon MM-kisoista ei ole kirjoitettu sanaakaan ja eilen olleista Euroviisuistakaan ei ole ainakaan meidän nähden kirjoitettu mitään. Veikkaanpa, että eilinen meni aika monen saksalaisen luona jännittävää pelipäivää juhliessa ja Euroviisujen seuraaminen jäi pahemman kerran väliin...

Jalkapallosta tulee varmaan myöhemminkin irtonaisia asioita kerrottua, mutta tässä oli nyt tiivistetysti omaan kokemaani perustuva näkemys jalkapallosta Saksassa. Seuraavan kerran teemaviesti jostain muusta aiheesta.

Valmiina peliin, kotijoukkueen väreihin pukeutuneena:
Kuva

Paikoiltamme oli sangen hyvä näkymä kentälle:
Kuva

Peli pyörii:
Kuva

Kuvassa ehkä Lohjan asukasmäärän verran porukkaa:
Kuva

Kotifanien kansoittamassa eteläkatsomossa (seisomakatsomo) on pienesti tungosta. Erotappa tästä väestä yksittäinen ihminen:
Kuva

Osa vierasfanien nurkkauksesta:
Kuva

Stadion nähtynä tv-tornista. Näkyy muuten lentokonekorkeuksiin asti ihan hyvin:
Kuva

Tyypillisen urheilukuppilan fanikatsomo:
Kuva
tekijänä ÄmJii
#24296
avuba kirjoitti:Suomessa jääkiekko on vain viimeisen parinkymmen vuoden aikana jostain syystä päässyt ylivoimaiseen asemaan. Moni suomalainen luulee nykyään jääkiekon oikeasti olevan lähes yhtä suosittua kuin jalkapallo maailmalla.
Enpä usko, että kovinkaan moni luulee... Tota mä oon kuitenki monesti ihmetelly, että usein suomalaisen jalkapallon alkukantaisuus pistetään jääkiekon valta-aseman piikkiin. Suomessa ei ne jääkiekon yleisömäärätkään oo mitenkään erityisen suuret, joten niitä potentiaalisia faneja kyllä riittäisi jalkapallollekin, jos tuote olisi kunnossa. Vaan kun ei ole. Jostain syystä ei olla saatu luotua sellaista fanikulttuuria, kuin muualla, että oikeasti se oma seura on osa elämää ja tunteet pelissä aina... Se, että sanoit suomalaisia faneja gloryhuntereiksi, pitää varmasti paikkansa. Jos ei menestystä tule niin siinä se rakkauskin omaa seuraa kohtaakin hiipuu ja yleisömäärät romahtaa. Ei minkäälaista uskollisuutta omia kohtaan.
  • 1
  • 2
  • 3
  • 4
  • 5
  • 19