Taloforum.fi

[urbaanin keskustelun mekka] Suomen johtava rakentamisaiheinen valokuvaus- ja keskustelusivusto.

Mikä on Taloforum?

Pitäisikö sinun mielestä Turun kaupunkiin rakennuttaa Toriparkki?

Kyllä
47
40%
Ei
48
41%
En osaa sanoa
22
19%
tekijänä Sisu
#102818
Kantti kirjoitti: 01.09.21 22:54 Vähän matkan päässä oli kuitenkin valamista odottava alue raudoitettuna. Siellä pillit loppuivat 30 sentin päässä reunasta. Ne eivät siis johda mihinkään. Mitäs tällaiset oikein ovat? :o
Kuva
Vaikuttaisi olevan liikuntasaumaraudoitukseen liittyviä. Noihin putkiin tökätään harjateräksen pätkät kun seuraavaa aluetta valetaan. Teräkset hiukan estää eri valualueiden reunojen nousua, tuollaiset ohuet laatat tahtoo käpristyä kun yläpinta kuivuu alapintaa nopeammin. Ja teräkset on muoviputkissa siksi ettei sivusuunnassa muodostu tartuntaa ja laatat pääsee kuivuessaan vapaasti kutistumaan, laattojen väliin tulee aikaa myöden 10-15mm rako.
Kantti tykkää tästä
Avatar
tekijänä jfo
#102871
Kantti kirjoitti: 01.09.21 22:54 Tyrkkään tähän settiin pari kuvaa myös Kauppiaskadun muutostyöstä Eerikinkadun ja Linnankadun väliltä. Katu rakennetaan totaalisti uusiksi. Jalkakäytävät levenevät ja keskelle jäävä katuosuus on runsaan yhden kaistan levyinen. Kuvissa näkyvä pätkä on puoleen väliin korttelia joten toinen puoli on aloittamatta. Sillä puolikkaalla hoidetaan kadun tonttiliikenne tällä hetkellä.

Kuva
Pakko sanoa että itsekin ihan hätkähdin miten suuri parannus vielä vaiheessa oleva työ on tuolla pätkällä. Turun kapeat jalkakäytävät ovat aina olleet epämiellyttäviä ja noin liikennöidyllä kadulla tunnelma oli usein tarpeettomankin ahdas. Leveät jalankulkuväylät ovat sujuvaa jatkoa Yliopistonkadun ja Kauppatorin kävelyalueille ja jotenkin Österbladin tontin nuhjuiset puutalotkin erottuvat paremmin edukseen, kun ei tarvitse kulkea aivan olkapää kiinni seinässä.

Kuva
TurkuCubed, hmikko, Kantti ja 1 muuta tykkää tästä
tekijänä hmikko
#102872
^ Samaa mieltä. Saa vaan nähdä, miten pian tämän jälkeen Österbladin tontilla alkaa työmaa, jolloin tuo Kauppiaskadun pätkä on taasen välitilassa hetken.
Avatar
tekijänä Kantti
#102873
jfo kirjoitti: 12.09.21 19:57

Pakko sanoa että itsekin ihan hätkähdin miten suuri parannus vielä vaiheessa oleva työ on tuolla pätkällä. Turun kapeat jalkakäytävät ovat aina olleet epämiellyttäviä ja noin liikennöidyllä kadulla tunnelma oli usein tarpeettomankin ahdas. Leveät jalankulkuväylät ovat sujuvaa jatkoa Yliopistonkadun ja Kauppatorin kävelyalueille ja jotenkin Österbladin tontin nuhjuiset puutalotkin erottuvat paremmin edukseen, kun ei tarvitse kulkea aivan olkapää kiinni seinässä.
Täsmälleen! Tänään just kävelin niin ikään tästä ylös kauppatorin suuntaan ja ajattelin, että pitääpä ottaa valmiista kadunpätkästä (puolen korttelin pätkä) valokuva. No tässä se jo onkin!

Muutamien päivien takaiset kolme kuvaa torin pintatyön edistymisestä. Toripinnan sulanapitämisletkuja 4.9.
Kuva

Sama kohta 10.9. betonivalun jälkeen.
Kuva

Torikaupan jätehuoltoon liittyvä rakennelma?
Kuva
jfo, TurkuCubed tykkää tästä
Avatar
tekijänä Kantti
#102949
Kiinnostus torin valmistumisesta alkaa jo käydä itsellä sen verran kierroksilla, että lähes joka päivä ohi kävellessä on pakko mennä tarkastelemaan torikivien latomisen kehitystä ja niiden alle tulevan betonivalualueen leviämistä. Onk täsä jo jonku näköne riippuvus ottamas valta??

Eerikinkadulla, Kauppiaskadun kulman kohdilla, on kuin jäänsärkijä olisi käynyt möyhentämässä kadun asfalttia.

Kuva

Eerikinkadun reunaa ryhdyttänee lähipäivinä työstämään valamiskuntoon, vaahtolasia on jo levitetty alueelle
Kuva

Voittaneen suunnitelman mukaan diagonaalikäytävät jotka aikanaan läpäisivät kauppatorin kulmasta kulmaan, rakennetaan suurta kritiikkiä saaneista Kiinasta tuoduista kivistä. Arvosteluissa kivet olisi pitänyt hankkia kotimaasta, jossa kiveä riittää. Kiinasta hankittuina materiaali tuli kuitenkin puolet halvemmaksi. Tämä oli Kiinan hankinnan peruste. Niin tai näin, aina tulee lunta tupaan jostakin suunnasta.
Kuva

Valokuva Kauppatorista 1910-luvulta, jossa diagonaalikäytävät ovat hyvin näkyvissä ja joka osin näiden käytävien vuoksi keräsi kaupunkilaisilta äänestyskyselyssä ison äänipotin. Kokonaisuuteen liittyy vielä kuvassa näkyvä monihaarainen lyhty joka tuolloin torin keskellä oli, mutta poistettiin kun kivet ladottiin uuteen järjestykseen. Lyhdyn häviämistä on voivoteltu suureen ääneen ja epäilty sen ajautuneen jonkun rakennusliikkeen pomon, tai kaupungin pampun huvilalle. Siitä on nyt tekeillä replika joka tulee torin keskelle kuten ennen.
Kuva

Eerikinkadun paviljongin torin puoleinen betonivalu on tehty ja odottelee kiviä pintaan.
Kuva

Olen odotellut jo pidempään Kauppatorian ympäröiviin liikerakennuksiin johtavien yhteyskäytävien puuttumista! Kyllä niistä jonkinlainen näkymä jo pitäisi olla, Börskin avautuu parin kuukauden päästä mutta siihen suuntaan ei ole vielä mitään menossa? Tässä näyttäisi jonkinlainen käytävä Wiklundiin olla ikäänkuin tekeillä?
Kuva
Tipi, Tlahti, jfo ja 4 muuta tykkää tästä
Avatar
tekijänä Kantti
#103014
Toriparkkiluolan rungon ja Wikken välisen - arvattavasti yhteyskäytävän - seinät on valettu. Ovi Wiklundiin puuttuu vielä. Hippasen ahtaalta kyllä konki näyttää?
Kuva

Toisaalta marraskuussa avautuvaan uuteen Börsiin ei näy olevan tekeilläkään minkäänlaista yhteyttä parkkihallista vaikka sellainen pitäisi tulla? Eerikinkadun ja Kauppiaskadun kulma on kaivettu täysin auki.
Kuva

Turun Sanomat tietää kertoa että...
Torin ympäristön montut umpeen lähiviikkoina – kauppiaat palaavat torille tammikuussa, bussit ensi syksynä

Kuva
Eerikinkadun monttua päästäneen täyttämään jo lähiviikkoina. Lopullista kiveystä päästään asentamaan vasta ensi keväänä, kun kadun alle rakennettavat tilat saadaan valmiiksi. Tiloja tulee sekä Turun kaupungin, toripaviljonkien että Turun Osuuskaupan käyttöön. Kaikkiaan tiloja mahdutetaan torin ympäristön katujen alle noin 3 000 neliön verran.
https://www.ts.fi/uutiset/paikalliset/5 ... V48RIthAWk

Maksumuuri.
hmikko tykkää tästä
tekijänä hmikko
#103015
Kantti kirjoitti: 08.10.21 00:07 Hippasen ahtaalta kyllä konki näyttää?
Jos nyt vertaan tuon kuvassa näkyvän rakennusmiehen kokoon, niin jo käytössä olevat portaikot ja käytävät parkkihalliin taitavat olla samaa kokoluokkaa. Henkilöauto ei ole joukkoliikenneväline, mistä syystä ei parkkihalleissa ei tarvitse varautua suurten joukkojen kulkemiseen (tai evakuoimiseen) kerralla.

Itselleni on edelleen täysin epäselvää, onko tuonne tulossa jotain liiketiloja. Kaivantojen koko näytti siltä, että liiketilaakin sinne mahtuisi, mutta nuo käytävät ja rakenteet eivät. Ehkä en vaan hahmota.
Avatar
tekijänä maitokahvi
#103016
Kyllä liiketilaa tulee, mutta se tuhlaantuu s-marketin laajennukseen. Eli ei mitään helsingin asematunnelin kaltaista tulla näkemään. Vain lisää kaupan hyllyjä. Tuo kuvan käytävä lienee Hotelliin ja kahvilaan pyrkiville.

S-ryhmä lienee vaikeuttanut Borssin toriparkkiyhteyttä, koska lienevät katkeria sen menettämisestä Skandikille.
hmikko tykkää tästä
Avatar
tekijänä TurkuCubed
#103241
Börsin katolta tosiaan aukeaa esteettömät näkymät koko torityömaalle

KuvaDSC09733 by TurkuCubed, on Flickr

Torin keskus johon tulossa kopio vanhasta kaasulampusta. Talviksi suunniteltu luistinrata jätettiin toistaiseksi pois kustannussyistä, mutta toivotaan että sekin lähivuosina saadaan paikalle!

KuvaDSC09741 by TurkuCubed, on Flickr

Kuvan yläreunassa näkyy Kauppiaskadun uudistusta, ei siitä ihan hirveän montaa vuotta ole kun kadun jalkakäytävät olivat pitkään auki katulämmityksen asentamisen aikana ja nyt kiveys on jälleen uusittavana :)

KuvaDSC09737 by TurkuCubed, on Flickr
KuvaUntitled by TurkuCubed, on Flickr

KuvaDSC09765 by TurkuCubed, on Flickr

Kiinasta tuotu uusi kiveys näyttää hyvältä!

KuvaDSC09762 by TurkuCubed, on Flickr
jfo, Kantti, Tlahti ja 2 muuta tykkää tästä
tekijänä TheCultureHigh
#103243
Onko ne vanhat mukulakivet edelleen tuolla torin pinnalla? Osa uutta sileää, joka on siis hyvä asia mutta nuo vanhat on kyllä niiin kamalat.
Jos ne niitä vanhoja on niin miten ne voidaan saada nykypäivänä edes asentaa, koska pitäis olla esteetöntä kulkua. Tonne onkin kiva yrittää rollaattorilla, pyörätuolilla tai heikkonäköisenä. Naisten korkkareita unohtamatta..
tekijänä hmikko
#103247
^Jälleen kerran: kauppatorilla olleet lohkotut/sahatut/miten lie valmistetut graniitinpalat eivät olleet mukulakiveystä. Termi olisi kai lähinnä nupukiveys. Samaa materiaalia on tällä hetkellä Linnankadun kävelykatupätkällä vanhan pääkirjaston edessä. Varsinainen mukulakiveys on luonnollisia pyöreitä kiviä, ja semmoisella kiveyksellä käveleminen korkokengillä on tosiaan vaikeaa tai vielä vaikeampaa kengän mallista riippuen. Mukulakiveystä oli aikanaan Vanhalla Suurtorilla, mutta se vaihdettiin 2013 sahattuun nupukiveen, juurikin koska mukulakivistä tuli niin paljon valitusta. Museoihmiset tietysti haluavat jotain historian kautta vastaavat mukulakivet, mutta tähän mennessä Suurtorillakin on ollut pitkiä aikoja muita materiaaleja. Siis jo ennen nykyisiä nupukiviä.

Kauppatorilla ollut graniittinen nupukiveys tosiaan oli aika muhkuraista tavaraa. Turun kaupunki on kierrättänyt noita vanhoja nupukiviä uudelleen eri kohteissa, kun esim. Linnankatua ja Tuomiokirkon edustaa on rakennettu ja Kauppatoria rempattu. Isot kotimaisen graniitin möhkäleet ovat tietysti lähes ikuisia, ja museoihmisetkin varmaan pitävät perinteisenä turkulaisena ratkaisuna. Teoriassa niitä kiviä olisi varmaan voinut sahata sileämmäksi, mutta arvatenkaan semmoiseen ruljanssiin ei kovin helposti ruveta, ja toisaalta kiinalainen sahattu kivi tulee halvemmaksi.
tekijänä Tipi
#103248
Eikö nuo keskiosan "shakkiruudun" kivet ole niitä vanhoista muokattuja nupukiviä?
Sitten reunojen kivet kiinalaisia, kivetty osa kun kasvaa 35% entiseen nähden.
https://aamuset.fi/artikkeli/4977160 Vai onkohan tuo vanhaa tietoa?

Omasta mielestäni nupukivetys sopii torin keskiosaan hyvin, se on jotenkin historiallisempaa ja elämän makuisempaa kuin suoraksi sahattu pinta. Toria ympäröivistä rakennuksista puolet on uudempia ja puolet vanhempia niin kivetyksen "modernimpi" ja historiallisempi osuus sopii kokonaisuuteen. Rouheampi shakkiruutu osuus on mielestäni oikein hyvä, pelkkä sileäksi sahattu pinta olis jotenkin pliisua.
Ylläolevassa näkyy kiinalaista graniittia roomalaisella ladonnalla:)
Toinen mielenkiintoinen osa on keskelle rekonstruoitava kaasulyhty. Lyhty on käsittääkseni ollut aika kookas. Yllätys että tähän päädyttiin ja kyllä se varmasti sinne sopii kun on ortodoksikirkko, ruotsalainen teatteri ym. vanhaa arvorakennuskantaa lähes 50% sirkumferenssistä.
Avatar
tekijänä Kantti
#103249
Torin keskiosaan jossa tämä torin diagonaalikin menee, tulee vanhat kauppatorin nupukivet takaisin. Samaa tavaraa on Vähätorin kiveys. Muu kiveys on kiinalaista sahattua sileää kiveä. Hyvin Vähätorilla on kävely ihmisiltä onnistunut eikä tiedossa ole että olisi valitettu muhkuraisuudesta. Vanhan Suurtorin mukulakivivalinta olikin suuri virhe ja se oli melko kelvoton jos esteettömyyttä ajattelee. Siksi se korjattiin.

Täältä näkee alueen johon vanha nupukivi ladotaan. Muu on kiinalaista sahattua kiveä.
https://www.turku.fi/sites/default/file ... n_a3_1.pdf

Kuva Vähätorilta jossa on nupukiveä.
Kuva

Vanha - alkujaan kaasulyhty - oli tällainen. Siitä on tekeillä replika keskelle toria jossa tämäkin oli.
Kuva
tekijänä hmikko
#103252
Kantti kirjoitti: 03.11.21 21:31 Hyvin Vähätorilla on kävely ihmisiltä onnistunut eikä tiedossa ole että olisi valitettu muhkuraisuudesta.
Muistelen, että Kauppatorin edellisessä, pienimuotoisessa remontissa pinta jo tasaantui huomattavasti, vaikka silloin käsittääkseni samat kivet ladottiin torille uudelleen. En muista, koska tämä remppa oli, siitä on jo aikaa. Joka tapauksessa osa aiemmasta muhkuraisuudesta lienee johtunut yksikertaisesti kivien painumisesta epätasaisesti. Vähätorin pinta on uudempaa tekoa ja oletettavasti myös paremmin pohjustettu kuin Kauppatori oli parikymmentä vuotta sitten.
Avatar
tekijänä veka
#103257
Kantti kirjoitti: 03.11.21 21:31 Torin keskiosaan jossa tämä torin diagonaalikin menee, tulee vanhat kauppatorin nupukivet takaisin. Samaa tavaraa on Vähätorin kiveys. Muu kiveys on kiinalaista sahattua sileää kiveä. Hyvin Vähätorilla on kävely ihmisiltä onnistunut eikä tiedossa ole että olisi valitettu muhkuraisuudesta. Vanhan Suurtorin mukulakivivalinta olikin suuri virhe ja se oli melko kelvoton jos esteettömyyttä ajattelee. Siksi se korjattiin.

Täältä näkee alueen johon vanha nupukivi ladotaan. Muu on kiinalaista sahattua kiveä.
https://www.turku.fi/sites/default/file ... n_a3_1.pdf
Jopa suunnittelijat ovat näköjään ajatelleet, että vanhoilla nupukivillä pinnoittaminen tekee liikkumisesta monille hankalaa. Sileillä laatoilla päällystetyt reitit kulmasta kulmaan on siksi nimetty 'esteettömiksi'. Vähätorille on tehty samassa tarkoituksessa asvaltoitu kaistale, mutta se on kai tarkoitettu fillareillle.

Tämä pyörätuolien, lastenrattaiden, matkalaukkuja kiskovien, korkkareilla kulkevien ja vanhemman väen kiusaaminen osataan tietysti myös Helsingin keskustassa. Erityisen pahoja alueita ovat mm. Kauppatori sekä Vanhan kauppahallin ja Kiasman ympäristöt.

Kuva
  • 1
  • 22
  • 23
  • 24
  • 25
  • 26
  • 29