Taloforum.fi

[urbaanin keskustelun mekka] Suomen johtava rakentamisaiheinen valokuvaus- ja keskustelusivusto.

Mikä on Taloforum?

Avatar
tekijänä veka
#101857
Oikein hyvä, että tämä hieman hankala paikka ihan Länsiväylän vieressä on saatu näin hyvin käyttöön. Rakentamista on päässyt jotenkin seuraamaan kun tuosta ajaa ohi Kirkkonummen puolelle. Itselleni on myös käynyt tutuksi tällä kohdalla rannassa oleva venesatama. Mielestäni talot ja koko alue ovat oikeinkin onnistuneen tuntuisia reunaehdot huomioon ottaen.

Asuntomyynnin kikkailut ovat kuitenkin taas omaa luokkaansa. Taloryhmän nimi on YIT:n sanakirjassa Marinranta, vaikka kivenlahtelaisittain ei olla rannassa, vaan Vanhan Jorvaksentien 'väärällä puolella'. Espoon paikannimistön mukaan ollaan Marinkalliossa. Matkaa rantaan on toki vähän ja metsää on saatu kaadetuksi niin paljon, että monista ylempien kerrosten asunnoista meren näkee. Rakennukset on myös suunniteltu taidokkaasti, niin että rannan puolella olevat ovat matalampia ja mahdollisimman moni näkee edes jotenkin merelle. YIT:n sanaseppojen runosuoni pulppuaa kuitenkin omissa korkeuksissaan: "Haaveiletko rantapaikasta, jossa katsella kesäisin purjeveneiden keinuvaa mastometsää ja ihailla talviauringossa kimmeltävää jäistä merenlahtea?" Ja sitä rataa.

kuva: YITKuva
apollonkatu, hmikko tykkää tästä
tekijänä hmikko
#101881
Hesarin historiikkia Suomen ensimmäisen Ikean rakentamisesta Espooseen: Miljardööri Ingvar Kamprad käveli Espoon Ikeassa Marketta Korpijaakon luo 1996 ja sanoi tuntevansa tämän – Taustalta paljastuu tarina lähes 30 vuoden odotuksesta

Ingvar Kamprad siis kävi itse tekemässä maanomistajille ostotarjouksen Espoon Ikean maista 1960-luvulla. Kauppakirjat tehtiin 1967. Sen jälkeen Espoon kaupungin ja ministeriöiden tasolla vastusteltiin vuoteen 1995, jolloin rakennuslupa myönnettiin. Suomen ensimmäinen Ikea avattiin 1996. Vastustusta oli ympäristöperusteilla, mutta olen ymmärtänyt, että myös suomalainen huonekaluteollisuus lobbasi Ikeaa vastaan. Itse olen niin vanha, että muistan 90-luvun alkupuolelta vaiheen, jossa ihmeteltiin, miten Suomi on suunnilleen viimeinen maa maailmassa, jossa ei ole Ikeaa, vaikka karttaa katsoen Suomen luulisi olevan firman ensimmäinen laajennuskohde. Norjan ensimmäinen Ikea avasi 1963 ja Tanskan 1969. 70- ja 80-luvuilla myymälöitä avattiin pitkin Pohjois-Amerikkaa ja Manner-Eurooppaa.
veka tykkää tästä
Avatar
tekijänä TurkuCubed
#101882
^ HS uutisoi Espoon Ikean vaiheista aiemminkin vuodesta, siinä artikkelissa käytiin tarkemmin läpi tuota vääntöä kulttuurimaisemasta ja Ikean tulosta Suomeen.

Espoo meni sekaisin, kun maan ensimmäinen Ikea avattiin 25 vuotta sitten – Kaikki jonottivat hakemaan tuotetta, jota kukaan ei enää tarvitse

Alunperin Ikea tosiaan haki poikkeuslupaa rakentaa kaavoittamattomalle alueelle jo 1967, jota kaupunki puolsi, mutta hanke kaatui useampaan kertaan sisäministeriön käsittelyssä. Espoon kaupunki hyväksyi osaltaan uuden kaavan selvällä enemmistöllä ''jo'' 1983, mutta sitten vääntö siirtyikin valtakunnan tasolle kun ympäristöministeriö katsoi että Lommilan kaava oli Ikean osalta seutukaavan vastainen, eikä myymälä istuisi arvokkaaseen kulttuurimaisemaan. Artikkelissa kirjoitetaan että ''Ikea lobbasi hankettaan ankarasti. Virkamiehille lähetettiin kirjeitä, alihankintaostot Suomesta uhattiin lopettaa ja lehtihaastatteluissa vihjailtiin, että Suomen viranomaiset viivyttävät Ikean tuloa tarkoituksella, suojellakseen suomalaisia yrityksiä.'' 1988 Ikea sitten vihdoin lähetti omat arkkitehtinsa Espooseen tutkimaan aluetta ja sovittamaan myymälää maisemaan ja neuvottelujen jälkeen kaava läpäisi ministeriön 1991. Vielä 1995 Espoon kaupunkikuvatoimikunta hylkäsi Ikean suunnitelmat kaavan vastaisina ja vaati Ikean sinikeltaista brändäystä muutettavan vaaleammaksi. Niinpä saatiin valkoiset seinät Espoon pellolle.
Montakohan Ikean tavarataloa maailmalla on, joissa ei ole perinteisiä sinikeltaisia seiniä?
veka tykkää tästä
tekijänä hmikko
#101883
^ Sinänsä kiintoisaa, että Ikea väänsi 30 vuotta juuri tuosta tontista. Luulisi siinä ajassa löytyneen muitakin paikkoja Suomesta. Liekö sitten niin, että ajateltiin, että ministeriötasolla vastustetaan Ikeaa periaatteesta joka paikassa. Toisaalta Ikea laajeni kautta maailman noina vuosina, joten heidän kannaltaan oli ehkä yhdentekevää, käytetäänkö resurssit Suomeen vai jonnekin muualle.
Avatar
tekijänä veka
#101886
TurkuCubed kirjoitti: 07.03.21 13:42 Montakohan Ikean tavarataloa maailmalla on, joissa ei ole perinteisiä sinikeltaisia seiniä?
Tsekkasin kuvahaulla Ranskan, Italian, Usan, Venäjän ja Kiinan Ikeat, kaikki sinikeltaisia. Las Palmasin 7 Palmas -ostarissa olen nähnyt Ikean pienehkön noutomyymälän, joka ei ole värjännyt koko rakennusta sinikeltaiseksi. Ehkä Koivusaareen saadaan joskus yksi lisää. Myös itelläni on hämäriä mielikuvia Ikean vastaisesta taistelusta vielä 90-luvulla. Vähän samanlaista on ollut Lidlin torppaaminen. Espoosta tuli kauppala 1963 ja kaupunki vasta 1972.
TurkuCubed tykkää tästä
tekijänä bonk
#101889
"More and more customers no longer even think about carrying their purchases home themselves. you can have them delivered.” The Vienna store would deliver large items within 24 hours.

Samaahan vähän mietitään tohon koivusaareen, tosin parkkipaikkoja kyllä tulee. Kaupungissa asuvat eivät välttämättä halua lähetä kaupunkien kehäteille ostoksille vaan riittää kotia lähellä liikkeessä tuotteen kokeilu ja toimitus kotiin seuraavalle päivälle. Olenko väärässä, vai pitääkö joku laatikoiden kantelusta parkkipaikalla? itse ostin sängyn ikeasta ja se toimitettiin seuraavanapäivänä kotiin vieden vanhan samalla pois. Olisin voinut käydä manskullakin vaan showroomissa kokeilemassa sänkyjä, mutta kävin perinteisessä Espoon myymälässä. Jos Koivusaaren myymälä olisi jo ollut olemassa, olisin sinne mennyt.
Avatar
tekijänä arkkinikkari
#102384
Matinkylän uimahallin julkisivut alkavat olla valmiit. Vielä puuttuu joitain lasiseiniä ja ovia ja betonit pitää saumata, mutta puuverhous on paikallaan ja viherkatto kasvaa. Uimaan tosin pääsee vasta ensi vuoden puolella.

Kyllä siitä hieno tulee, vaikka itse sanonkin.

Kuva
hmikko, TurkuCubed, veka ja 6 muuta tykkää tästä
Avatar
tekijänä veka
#104373
Tämä hotelli tulee sijaitsemaan Maarinsolmussa, vaikka ei taida kuulua samaan suunnittelualueeseen. Uusi hotelli on tuo nelisakarainen korkea (15-kerroksinen) rakennus ihan risteyksen vieressä.

Myös Maarinsolmun eritasoliittymä Kehä 1:n ja Kalevalantien risteyksessä on taas menossa eteenpäin, sillä uusi kaavasuunnitelma on parhaillaan kaupunkisuunnittelulautakunnassa. Viime viikon kokouksessa se laitettiin pöydälle. Viimeksi Maarinsolmu oli näin pitkällä neljä vuotta sitten. Silloin se palautettiin uuteen valmisteluun, kun haluttiin kokonaistarkastelua tämän alueen ja Hagalundinkallion mahdollisen tunnelin mahdollisesta yhteydestä ym.

Muistelen lukeneeni jostain, että on pelätty jopa Kehä 1:n pahaa ruuhkautumista Maarinsolmun tasoristeyksessä, kun Länsisataman tuleva tunneli pääsee syöttämään rekkoja kehälle täydellä teholla. Suma Maarinsolmussa voisi yltää Keilaniemen tunneliin saakka. Onko tämmöinen voinut vaikuttaa suunnitelmien vauhdittumiseen, tiedä häntä.

https://www.espoo.fi/fi/uutiset/2022/05 ... a-kaikille

Kuva
Jones tykkää tästä
Avatar
tekijänä MindW
#104383
Huomiona tässä, että hotellille ja liikerakennukselle jää merkittävä laajennusvara. Ihmettelin tällä sijainnilla maantasopaikkoja, mutta ilmeisesti mahdollinen parkkitalo tm. tehtäisiin vasta seuraavassa vaiheessa. Lisäksi rakennus täydentyisi tuon laajemman havainnekuvan nelisakaraiseen muotoon. Lainaus rakennuslupatekstistä
RAKENNUSOIKEUS
Asemakaavan mukaan tontilla on rakennusoikeutta yhteensä 24 350 kem2, joka jakautuu kahdelle eri rakennusalalle: hotellille 22 500 kem2 ja liikerakennukselle 1 850 kem2.
Hankkeen myötä tontille rakennetaan 16 485 kem2 laajuinen hotelli ja 1 062 kem2 laajuinen päivittäistavarakauppa.
Hotellin kerrosalasta on 2 588 kem2 asemakaavan sallimaa lisärakennusoikeutta ja MRL 115 § mukaista yli 250 mm paksuista ulkoseinäosuutta 504 kem2, väestösuojatilaa 333 kem2 ja teknisiä tiloja, kuiluja ja hormeja 715 kem2. Rakennusoikeutta käytetään hotelliin yhteensä 12 347 kem2 ja ao. rakennusalueelle jää jäljelle 10 153 kem2 käyttämätöntä rakennusoikeutta.
  • 1
  • 45
  • 46
  • 47
  • 48
  • 49