Taloforum.fi

[urbaanin keskustelun mekka] Suomen johtava rakentamisaiheinen valokuvaus- ja keskustelusivusto.

Mikä on Taloforum?

Avatar
tekijänä MindW
#104664
Siis meinasitko, että Helsinkiin tulisi usean metrin paksuinen jääpeite? Eiköhän ponttoonit tms. nuo ole muutenkin pakko mitoittaa jääkuormille, joten en näe edes teorian tasolla ongelmaa.
Avatar
tekijänä veka
#104665
^Samaa mieltä tuosta. Vaikka jään voima on aivan uskomaton, ponttooneilla taloineen lienee massaa riittävästi. Mukava on kuitenkin näitä riskejä spekuloida, kun ei kokemusta ja tietoja oikein löydy. Ryhdyin itse arvailemaan veden korkeuden vaihteluiden vaikutusta. Helsingin oloissakin on varauduttava puolentoista tai kahden metrin vaihteluväliin, vaikka luovuttaisiin nykyisistä liioitelluista tulvakorkeuksista. Olen myös yrittänyt kaivella tietoja jo toteutetuista kelluvista rakennuksista maailmalla. Kuinka ison ja painavan rakennuksen voi ylipäätään rakentaa kelluvaksi? Tietoja ei ole oikein löydy. Kun tämä projekti etenee, saamme varmaan vastauksia kysymyksiimme.
tekijänä apollonkatu
#104666
On ne varmaan mitoitettu johonkin asti, mutta onhan niitä todella kylmiäkin talvia ollut Helsingissä, ja jopa mini-jääkausia. Aiemmin sieltä sahattiin ihan reilunkokoisia jääkimpaleitakin kaupunkilaisten tarpeisiin. Meri kaupungin edustalla on kuitenkin aika matalaa ja virtaukset heikkoja.
Avatar
tekijänä Urbaani
#104667
Jep jep. Edelleen olisi mielenkiintoista tietää, onko kaiken lisäksi kelluvissa rakenteissa jotain merkittävää etua perinteiseen merenrantarakentamiseen. En tosiaan ole alan ammattilainen, mutta jotenkin kuvittelisi sääolosuhteiden tuomien haasteiden lisäksi ihan jo LVI-systeemien rakentamisen ja vuosikymmenten ylläpidon kelluviin rakenteisiin tuovan kustannuksia.

Tämänkaltaisesta rakentamisesta on oletettavasti jo laajoja ja hyväksi havaittuja kokemuksia muista Pohjoismaista, Virosta jne?
Avatar
tekijänä arkkinikkari
#104668
veka kirjoitti: 13.08.22 20:26Olen myös yrittänyt kaivella tietoja jo toteutetuista kelluvista rakennuksista maailmalla. Kuinka ison ja painavan rakennuksen voi ylipäätään rakentaa kelluvaksi?
Öljynporauslautasta voi ottaa mallia.
Avatar
tekijänä veka
#104669
^Niinpä, onhan noita kelluvia. Maailman suurin risteilyalus on Royal Caribbean -varustamon Symphony of the Seas. Pituutta sillä on 362 metriä ja kerroksia 18, osa toki veden pinnan alapuolella. Mutta niin olisi myös Ruoholahden kelluvassa taloryhmässä, parkkipaikat ainakin kellarikerroksessa. Isot risteilyalukset jopa näyttävät uivilta jättihotelleilta

Kelluvien rakennusten puolella ollaan maailmallakin maltillisemmissa lukemissa. Alan tutkimus on pisimmällä Alankomaissa, mitä ei sovi ihmetellä. Mielenkiintoinen visionääri ja pioneerifirma on nimeltään Waterstudio. Heidän sivuiltaan näkee, millaisiin korkeuksiin nykyosaamisella ja reunaehdoilla päästään. En usko vähääkään, että Suomessa kyettäisiin nyt loikkaamaan Floating Flatsin hehkuttamiin korkeuksiin.

https://www.waterstudio.nl/
Avatar
tekijänä arkkinikkari
#104671
Ei toi nyt teknisesti sen kummempi ole kuin iso betoniponttonilla varustettu mökkilaituri. Nimenomaan Suomessa on huippuluokan osaamista kelluvista rakenteista, esim. juuri niistä öljynporauslautoista.

Isompi kysymys on taloudellinen kannattavuus, mutta siihen liittyy isosti kuinka paljon kaupunki aikoo veloittaa "tontista".
Avatar
tekijänä veka
#104676
Lautakunnan kokouksessa muutama tunti sitten Ruoholahden Tammasaarenlaiturin kelluvat kerrostalot -hanke pantiin pöydälle. Ehdotuksen teki Otso Kivekäs.
tekijänä tunppi
#104687
Välimerenkadun Varsinaissuomalaisen osakunnan tulevan rakennuksen tontilla työt alkavat vihdoin. Tänään oli työmaalla jo aitojen pystytystä ja työmaan aloittamistöitä. Kyseessä on toiseksi viimeinen rakennus Välimerenkadulla, korkeutta 9 krs. Myös viimeinen rakennus lähtee nousemaan tämän vuoden aikana, siitä pitäisi taas tulla hotelli tms.
tekijänä Kjk
#104688
Osakunnan opiskelija-asunnon aloitus luo uskoa, että saadaan jotain hankkeita käyntiin tänä vuonna. (F-securen toimistotalon lisäksi siis). Melkinlaiturilla on ollut aika hiljaista. Ainakin yhden hitaksen hakua on jo siirretty toistamiseen tänä vuonna. Nyt marraskuulle. Ambra (terassitalo) varmaan käynnistyy ainakin, kun siellä on seissyt taulu jo pari kuukautta. Vastint lupaili hotellin aloitusta "kesän jälkeen". Mailapelitornin laskuri näyttäisi syyskuuta, joten toivoa on. Ihmettelen, eniten että paloasema ei valmistunut (tänäkään) kesänä. Mikäköhän siinäkin tökkii? Yit:n korttelin toisessa kuopassa ei mitään liikettä toistaiseksi. Kuin ei myöskään kiertotalouskorttelissa. Toki siinä nyt tuo siltatyö. Puistoa sentään aloitellaan.
Avatar
tekijänä veka
#104690
Floating Flats -yrityksen suunnitteluvaraus Ruoholahden Kelluvat kerrostalot -hankkeelle hyväksyttiin lautakunnassa tänään.
Keano tykkää tästä
Avatar
tekijänä veka
#104719
Kaupunkiympäristölautakunta päätti eilisessä kokouksessaan varata ns. Asuntoreformikorttelin kaksi tonttia Oulun Rakennusteho Oy:lle. Toiselle tonteista nousee Hitas-talo, toinen on vapaarahoitteinen. Jälkimmäisen alakertaan tulee kaivattu päivittäistavarakauppa, kokoluokka vähintään 600 m2. Rakennuspaikka on Melkinlaiturin alueella Atlantinkadun ja Tahitinkadun välissä. Tontit kilpailutettiin, ja hyväksyttyjä tarjouksia saatiin vain yksi. Toinenkin tarjous saapui, mutta myöhässä. Rakentamisen on tarkoitus alkaa viimeistään syksyllä 2024. Rakennusteho rakentaa parhaillaan naapuritontille noussutta Samoan Fale -nimistä taloa.

https://www.hel.fi/static/public/hela/K ... ttelin.pdf
tekijänä TurskaT
#104732
Samoan fale on kyllä erityisen virkistävä ja komea tapaus uudisrakentamisessa. On leikittelyä tiilimuodoilla, harjakattoa sekä normista poikkeavia ikkunoita.
INARO arkkitehtitoimiston käsialaa kuten parkkihalli jossa lidl on. Virkistävää modernia kaupunkiarkkitehtuuria tältä toimistolta.
Täytyy toivoa että tuleva rakennus myös edustava.
Oulun rakennusteho toki myös rakentanut malaga baria vastapäätä olevan talon, joka puolestaan kilpailee kyllä saaren rumimpien kanssa
Avatar
tekijänä veka
#104733
^Tulevan Asuntoreformikorttelin taustalla on 2019 järjestetty suunnittelukilpailu, jonka voitti Domus-niminen työ. Sen erityisominaisuuksia olivat mm. perinteinen, paikalla muurattava runko sekä kookkaat asunnot, jotka voidaan jakaa tarvittaessa pienemmiksi. Lisäksi ainakin ylimmän kerroksen asunnot olisivat loft-tyyppisiä: pintojen viimeistely ym. jäisi asukkaan tehtäväksi. Oulun Rakennusteho päivittänee suunnitelmat nähtäväksemme.

Olen samaa mieltä Rakennustehon parhaillaan valmistuvasta Samoan Fale -talosta, joka alkaa kuoriutua muoveistaan. Näppäsin siitä kuvan eilen. Jo havainnekuvissa Falea kiiteltiin vuolaasti: klassisen kaunis mutta kuitenkin moderni, tiilikatto, persoonallinen jne. Nyt näkee jo, että siitä tosiaan on tulossa upea rakennus, josta Jätkäsaari voi olla ylpeä. Itsekin toivon, että Rakennusteho jatkaa Domuksessa yhtä laadukkailla linjoilla.

Domus 2019Kuva

Samoan Fale eilenKuva
TurkuCubed, jfo, hmikko ja 3 muuta tykkää tästä
Avatar
tekijänä veka
#104759
"Bunkkerin rakentaminen alkaa isoilla purkutöillä", kertovat kaupunki ja SRV viikko sitten julkaistussa tiedotteessaan. Juttu on pääosin samaa vakuuttelua, joka käynnistyi kesäkuussa. Rakentamiseen on tarkoitus päästä ensi vuonna. "Lopulliset päätökset rakentamisen käynnistämisestä tehdään arviolta kesällä 2023", sanoo SRV:n hankejohtaja Keijo Tikkala.

Jutussa on jotain uutta ja ehkä tärkeääkin. Näyttää selvinneen, että purettavaa on enemmän kuin alkujaan arveltiin. Nyt kerrotaan, että alusta asti on lähtökohtana ollut purkaa betonikolossista noin 75%, mikä on ainakin itselleni uusi tieto. Mutta sekään ei taida riittää, sillä nyt kaupungin projektinjohtaja Tuomo Sipilä maalailee: "Tällä hetkellä puhumme lähtökohtaisesti uudisrakennuksesta."

Rakennusta ei ole suojeltu, mutta asemakaavan mukaan sen ominaispiirteet tulee säilyttää. Sipilän mukaan se tarkoittaa, että esimerkiksi betonijulkisivu sekä nauhaikkunat säilytettäisiin. Ne ja muut ominaispiirteet voidaan toteuttaa myös uudisrakennukseen. ”Bunkkeri on alun perin suunniteltu varastoksi, eikä se palvele uutta käyttötarkoitusta. Mittava purkaminen on siksi järkevää”, Sipilä sanoo.

SRV perustelee purkamista jatkotutkimuksissa esiin nousseilla, kiinteistön rakenteiden kuntoon liittyvillä epävarmuustekijöillä. ”Rakennus on jo alkuperäisen käyttöikänsä päässä. Purkamalla voidaan varmistaa rakennuksen turvallisuus ja saavuttaa sen käyttöikätavoite, joka on 100 vuotta”, SRV:n Tikkala kertoo. Mitähän tuo tarkoittaa? Bunkkeri valmistui 1972 eli 50 vuotta sitten. Nyt ei varmaan ole tarkoitus rakentaa jättimäistä asuinkerrostaloa (uimahalleineen ym.), jolle luvataan käyttöikää vain vuoteen 2072?

Eli: Parasta purkaa koko nykyinen betoniloota ja tehdä uudisrakennus, jonka sisällä on uimahalli ym. liikuntatilat ja päällä asuinkerrokset. Ominaispiirteet (julkisivu nauhaikkunoineen) voidaan toteuttaa uudisrakennukseen, kuten Sipilä sanoo. Saattaa tulla jopa halvemmaksi kuin vanhan rungon säilyttäminen. Kannatetaan.

Lisäksi kerrotaan, että hankkeeseen liittyy edelleen pientä epävarmuutta. Lopullisia kauppoja ei nimittäin ole vielä tehty. Sipilä ei usko, että kaupat enää tässä vaiheessa voisivat peruuntua. ”Osapuolet ovat hyvin sitoutuneita hankkeeseen”, Sipilä sanoo. Tämäkin on itselleni uutta tietoa.

https://www.uuttahelsinkia.fi/fi/uutise ... urkutoilla

Kuva
TurkuCubed, Kervolainen tykkää tästä
  • 1
  • 114
  • 115
  • 116
  • 117
  • 118
  • 132