Taloforum.fi

[urbaanin keskustelun mekka] Suomen johtava rakentamisaiheinen valokuvaus- ja keskustelusivusto.

Mikä on Taloforum?

Tornitaloja - lisää tornitaloja! Yläkerrassa keskustelua kaikesta korkeisiin taloihin liittyvästä ja korkeuksiin kohoavista uudisrakennuksista.
tekijänä albertobroccoli
#19032
Kutsukaatte sitä rakennelmaksi, laboratorioksi, tai miksi vain, niin kyseessä on ihmisen pysyvä asuintila ja siksipä rakennukseksi luokiteltava. :)
Tämä asuintila pitää hallussaan myös korkeimmalla olevan näköalatasanteen/tilan jonne kulku on mahdollista titteliä (screw you Burj Dubai tai CN Tower...), eli korkeutta on n. 300-400km päivästä riippuen.
Oikeutetusti Yläkerran threadissa siis.

On melkeinpä häpeällistä että Talossa ei ole noteerattu kyseistä UC-projektia...

Nyt, koska meneillään on nopein ja merkittävin rakennusvaihe, ja ennen kaikkea kuukauden sisällä tämä asuintila laajenee isoimmalla lisäosallaan ajattelin valaista asiaa ja tuoda hieman väliaikatietoja:

Kuva

Kyseessä on siis Kansainvälinen Avaruusasema, kavereiden kesken ISS (jotain hullua emiraattihankettako jo odotitte...?!?!?!? :D).
Ja toukokuun lopulla asemalle lähtee avaruussukkulan kyydissä japanilaisten laboratoriomoduli Kibo, joka tulee olemaan isoin moduli asemalla. Nythän siellä on jo muutama venäläisten, useampi amerikkalaisten, sekä eurooppalaisten oma moduli. Lisäksi kanadalaisten robottikäsi ja muuta sälää muista maista. Ruotsalainen siellä kävi, mutta päästivät sen takaisin alas.

Ensi vuonna aseman pysyvä kolmihenkinen miehistö on tarkoitus kasvattaa kuusihenkiseksi. Ei, kyseessä ei ole yritys harjoittaa arveluttavaa hydrauliikkaa ja hellyyttä hämärissä aseman nurkissa, vaan sinne tulee siis lisäksi kolme muuta pysyväisjäsentä. Ja noin puolen vuoden sykleissä porukka vaihtuu. Lopullinen asema tulee valmiina olemaan noin 500 tonnia massaltaan ja noin 60x50 metriä kooltaan. Eli mittakaavassaan aivan omaa luokkaansa mitä ihminen on ikinä tuonne ylös laittanut. Me emme sitä komeutta valitettavasti yötaivaalla näin pohjoisessa näe, rata on vain 52 astetta päiväntasaajalta parhaimmillaan. :(

Aseman valmistuminen 2010 paikkeilla on melko varmaa ja aikataulussaan, mutta jatko on jännäkakkaa. NASA laittaa sukkulat eläkkeelle ja Venäläisten Soyuz on viime aikoina näyttänyt hieman "villejä" laskeutumisominaisuuksiaan. Kiinalaisia ei toistaiseksi asemalle päästetä ennen kuin ihmisoikeudet ja demokratia on kunnossa (liekö vielä US of A:ssakaan kunnossa...). Muilla ei aluksia toistaiseksi ole. Ongelma on siis että millä asemaa huolletaan ja porukka kuljetetaan. NASAn mahtipontiset hankkeet uuden Orion-kapselin tiimoilta on todettu asiantuntijapiireissä perseeksi. Jännitystä on siis ollut että vetääkö NASA itsensä aivan harhajojoon. Kulisseissa on kuitenkin kuhissut. Erillinen asiantuntijaryhmä on lobannut uutta DIRECT -ratkaisuaan jossa hyödynnettäsiin sukkulainfrastruktuuria ja tehtäisiin kerrankin kunnollista jälkeä.

http://forum.nasaspaceflight.com/forums ... &posts=405

Toivo on herännyt, avaruusyhteisön oma Obama-ilmiö on syntynyt.
Myös yksityisen puolen alushankkeet etenevät, mutta niiden aikataulu on todennäköisesti liian hidas jotta ne voisivat ISS:n tulevaisuuden varmistaa. DIRECT on siis toivomme. Yes, DIRECT Can!

Tämä täältä sfääreistä taas.
...jotta muistaisimme kuinka kaukana alhaalla Burj Dubai vilkuttelee todellisen yläkerran asukeille.

terv. KP 2000

Kuva
Avatar
tekijänä Pyöröovi
#86202
Varmasti oli hyödyllistä kaivaa tämä laadukas ja monivivahteinen ketju vuodelta 2008, jotta asia vihdoin tuli ilmoitetuksi. Voi meitä, jos emme olisi saaneet tietää.