[urbaanin keskustelun mekka] Suomen johtava rakentamisaiheinen valokuvaus- ja keskustelusivusto.
Mikä on Taloforum?
Uutiset / Keskustakirjaston työmaalla louhitaanMelko tasan kolme vuotta vielä menee.
Keskusta
01. joulukuuta 2015
Keskustakirjaston rakennustyömaalla Töölönlahdella on aloitettu kallion louhintatyöt. Räjäytystyöt aiheuttavat muutaman minuutin katkoksia liikenteeseen lähikaduilla. Louhinnat jatkuvat maaliskuun loppuun saakka.
Räjäytystöitä tehdään arkisin ja niistä ilmoitetaan äänimerkillä. Turvallisuussyistä auto- ja jalankulkuliikenne työmaan lähikaduilla pysäytetään tarvittaessa räjäytyksen ajaksi. Pysäytys kestää korkeintaan muutaman minuutin. Louhinnassa käytettävät porakoneet aiheuttavat räjäytysten ohella melua lähialueella.
Syvimmillään kalliota louhitaan noin 6-7 metrin syvyydeltä. Kirjastorakennuksen kellaritiloihin on määrä sijoittaa muun muassa huolto-, konehuone- ja varastotiloja.
Työmaalla tehdään samanaikaisesti muita kaivutöitä. Tontilta kuljetetaan pois sekä louhinnassa syntyvää kiviainesta että muuta maa-ainesta. Kaivu- ja louhintatöistä vastaa E.M. Pekkinen Oy.
Rakennustyöt keskustakirjaston työmaalla alkoivat syyskuun alussa. Talon peruskiven muuraus koittaa vuonna 2016 ja uuden kirjaston on määrä avata ovensa asiakkaille itsenäisyyspäivänä 2018.
http://www.uuttahelsinkia.fi/fi/uutiset ... -louhitaan
Tänään 10:38
Helsinki saa Sananvapaudenaukion
Tulevan Keskustakirjaston viereen jäävät aukiot ovat saaneet uudet nimet.
Kirjaston, Sanomatalon ja Töölönlahdenkadun väliin syntyy Sananvapaudenaukio. Kirjaston pääoven eteen tulee puolestaan Helle Kannilan aukio. 70-luvulla kuollut kirjastoneuvos Kannila on ollut yksi keskeisimmistä vaikuttajista Suomen kirjastolaitoksen syntyyn. Hän on ollut esimerkiksi valtion kirjastotoimiston johtaja ja kirjasto-opin lehtori.
Kulttuuri- ja kirjastolautakunta teki aloitteen uusista nimistä. Helsingin nimistötoimikunta ei nähnyt estettä uusille nimille ja lautakunta päätti nimistä tiistain kokouksessaan.
http://www.metro.fi/uutiset/a1387816246037