Taloforum.fi

[urbaanin keskustelun mekka] Suomen johtava rakentamisaiheinen valokuvaus- ja keskustelusivusto.

Mikä on Taloforum?

Alakerrassa käydään jutustelua mielenkiintoisista rakennusprojekteista. Täällä ei välitetä korkeusennätyksistä vaan iloitaan myös pienemmistä rakennuksista ja vanhemmista arkkitehtuurin helmistä.
tekijänä zeizei
#15551
Eli tähän aiheeseen voi liittää kaikenlaisia projekteja sekä uutisia, jotka liittyvät uusiin rakennusinnovaatioihin. Kuvia myös mielellään mukaan, jos vain mahdollista. Idea lähti siitä, kun olin kertomassa teräskennorakentamisesta, mutta sopivaa aihetta ei löytynyt. Muita esimerkkejä voisivat olla vaikka patterittomat talot. Perinteiset suomalaiset rakennusfirmat tosin tuntuvat suhtautuvan melko epäilevästi moniin uusiin asioihin.

Asiaan: Teräskennorakentaminen on uusi, jokseenkin ennakkoluuloja herättävä rakentamistekniikka. Talot sekä kelluvat talot, hissitornit ja lisäkerrokset rakennetaan teräskennolevyistä. Osat tuodaan valmistettuina suoraan rakentamispaikalle, jolloin paikan päällä tehtävä työ jää hyvin lyhyeksi.

Hissitornit
Uusikaupunkilainen NEAPO on tietääkseni ainoa tähän alaan sijoittunut yritys, ja tarjoaa juuri mainitsemiani tuotteita. Kyseinen yritys asensi muutama viikko sitten ensimmäisen valmiin hissitornin 4-kerroksiseen taloon, ja torstaina asennettiin talon toinen hissitorni. Tornit ovat rakennettu valmiiksi tehtaalla, jolloin ne vain nostetaan paikoilleen. Etuina ovat lyhyt rakentamisaika sekä pienemmät kustannukset. Yrityksen mukaan Suomessa on 20 000 kerrostaloa, joissa on 50 000 hissitöntä portaikkoa. Tämä onkin yksi hyvä ja konkreettinen esimerkki, millaisia markkinoita väestön ikääntyminen luo.

Kuva
Suuri kuva

Kelluvat talot
Sama yritys on myös rakentanut kelluvan talon Espoon Keilalahteen.
"Villa Helmen rakentamisessa on käytetty Fixcel™ -kennorakennetta, joka on uusi mullistava rakennusmateriaali. Rakenne on erittäin kevyt ja kuitenkin äärimmäisen luja. Valkoiseksi rapattu Villa Helmi painaa kalusteineen vain noin 25 tonnia, mikä on murto-osa vastaavankokoisen rapatun kivitalon painosta. Palotestattu materiaali kestää myös erinomaisesti korroosiota, toimii itsessään eristeenä, mutta ei vety eikä homehdu. Fixcel™ sopii siten mainiosti kelluvien talojen rakentamiseen."
Kuva

Lisäkerrosrakentaminen
Ja viimeisenä vielä lisäkerrosrakentaminen. Kerros tuodaan muutamassa osassa paikoilleen ja rakentaminen vie paljon lyhyemmän ajan.
Kuvassa on ensimmäinen projekti Uudestakaupungista, joka tosin vaatii kaavamuutoksen, joka taas puolestaan poiki 2 valitusta jo.. Toivottavasti toteutuu, sillä rakennuskustannukset saadaan takaisin myymällä uudet asunnot, ja samalla taloyhtiölle voi tulla sievoiset voitot.
Kuva
Avatar
tekijänä Taco
#15552
Betonielementtejä ei voi oikein pitää saavutuksena. Saumat näkyvät inhottavasti ja betonilla on ruma pinta.

Nuo ensimmäiset kelluvat talot tulevat noin 5km meidän mökistä.

zeizei teki oman osansa, joten täytynee minukin:

Liikkuvat talot

http://www.dynamicarchitecture.net/

Eli kyse on niistä pyörivistä torneista joihin vihjasin joskus muinoin "Rakennus projektit maailmalla"-ketjussa.
Kuva

Ideana on että rakennus muuttaa muotoaan ulkoisten vaikutteiden avulla. Tällöin esim. ilma ja vesi rasittavat vähemmän rakenteita kun ne "väistyvät" tieltä.
Rakennukset on helppo koota, koska kokoaminen perustuu tietynlaisten elementtien (palasten) nostamista hissillä ylös ja kiinnittämällä päärunkoon.
Rakennusten pyörimistä voidaan käyttää energian tuottamiseen.
Kuva
Avatar
tekijänä prepo
#15560
Minäkin luin noista Neapon innovaatioista pari päivää sitten, Satakunnan kansassa oli juttu hissin pystytyksestä. Yritys voitti Innosuomi 2007 palkinnon tuolla hissi-ideallaan. Kuullostaa ajatuksena hyvältä tuo korottaminen ja hissin rakentaminen, jos se saadaan tehtyä perinteisiä menetelmiä kustannustehokkaammin. Suomessa on kyllä valtavasti noita 3-4-kerroksisia hissittömiä pötkylöitä, kiitos rakennusaikaisten arava-säädösten... Nyt ongelma on laukeamassa kun väestö ikääntyy eikä moni jaksa tai pysty nousemaan rappuja.
Avatar
tekijänä Taco
#15563
prepo kirjoitti:Minäkin luin noista Neapon innovaatioista pari päivää sitten, Satakunnan kansassa oli juttu hissin pystytyksestä. Yritys voitti Innosuomi 2007 palkinnon tuolla hissi-ideallaan. Kuullostaa ajatuksena hyvältä tuo korottaminen ja hissin rakentaminen, jos se saadaan tehtyä perinteisiä menetelmiä kustannustehokkaammin. Suomessa on kyllä valtavasti noita 3-4-kerroksisia hissittömiä pötkylöitä, kiitos rakennusaikaisten arava-säädösten... Nyt ongelma on laukeamassa kun väestö ikääntyy eikä moni jaksa tai pysty nousemaan rappuja.
Ruotsissakin ja Jenkeissä on noita max. 5krs, mutta 500m leveitä.
Avatar
tekijänä Klazu
#15564
@Taco: Ruotsissa, Itä-Euroopassa ylipäätänsä ja Itä-Berliinissä todellakin, löytyy noita pitkiä käärmetaloja, mutta että Jenkeissä? Pistähän linkkiä, vaikka Google Mapsilla kaupunkiin, jossa tuollaisia on siellä. :shock:
Avatar
tekijänä Taco
#15568
Klazu kirjoitti:@Taco: Ruotsissa, Itä-Euroopassa ylipäätänsä ja Itä-Berliinissä todellakin, löytyy noita pitkiä käärmetaloja, mutta että Jenkeissä? Pistähän linkkiä, vaikka Google Mapsilla kaupunkiin, jossa tuollaisia on siellä. :shock:
Jenkeissä on suosittuja sellaiset 2krs putkitalot kuten tämä:

Kuva

Kuva on lähiöstä Miamista.
Avatar
tekijänä Klazu
#15569
Hmm, minun silmääni ainakin tuon kuvan talot ovat ihan normaaleita kerrostaloja, joita ei ole rakennettu edes yhteen vaan ainoastaan sangen lähekkäin. Kyllähän tuollaisia on varmasti vaikka missä, mutta tällaisia oikeasti satojen metrien levyisiä kerrostaloja joissa nyt ainakin joku 4-5 kerrosta koko matkalla...
tekijänä nilli
#15572
okei, oon nyt ollu varmaan pari vuotta täällä foorumilla, mutta tässä tulee nyt ihan ensimmäinen postaus...

elikäs voin sanoa, että jenkeissä on oikeasti tajuttoman pitkiä taloja. olin 2005 los angelesissä 3 viikkoa ja sinä aikana tuli niitä nähtyä. usein ne ovat niin, että julkisivut ovat todella lyhyitä, ja sen takia talot näyttävät ihan normaalin kokoisilta, mutta pihan puolella ne sitten jatkuukin vaikka kuuuuuinka pitkälle...
Avatar
tekijänä Taco
#15578
Mahdollisimman halpaa tehdä 2krs putkitalo. Sen takia varmaankin suosittuja. Itä-Saksassa innostuttiin taas tekemään samalla tekniikalla korkeita betoniblokkeja.
#18852
Ei se uusi tekniikka aina toimivaa ole. Ainakaan NCC:llä. ;)
Tekniikka&Talous kirjoitti:Talot homehtuvat Ruotsissa

Ruotsissa on paljastunut iso homeskandaali. Syynä on puurunkoisiin taloihin tehty ohutrappaus, jonka sisällä muhii kosteus.

Riskitaloja on rakennettu viimeisen kymmenen vuoden aikana ainakin 25 000 kappaletta. Svenska Dagbladetin mukaan ongelma ilmenee nimenomaan uusissa taloissa.

Ohutrappaus on umpirakenne, jossa mineraalivilla tai eps-eriste eli paisutettu polystyreenimuovi liimataan suoraan seinään ja laasti ruiskutetaan kiinni eristeeseen.
Vesi tekee tuhojaan

”Jos kaikki toteutetaan huolella, ohutrappaus on varmaan toimiva rakenne puurungossakin”, Mattila sanoo. ”Mutta sen vikasietoisuus on huono, jos vettä pääsee rakenteisiin.”

Vettä voi päästä rakenteisiin esimerkiksi ikkunanpielistä tai poranrei’istä. Jopa rakennusaikainen kosteus, joka ei pääse poistumaan, voi vaurioittaa puuta ja kipsilevyä. Kivirunko, eps-eriste ja mineraalivilla eivät homehdu yhtä helposti.

Ruotsissa ei ole löytynyt yhtä syytä homeongelmiin.

”On ollut puhetta, että home johtuisi eps-eristeestä. Epäillään, ettei se hengitä tarpeeksi”, sanoo aluepäällikkö Matti Kumpulainen rappauslaasteja valmistavasta Maxitista.

Huonoimmassa kunnossa ovat NCC:n Lundissa vuosina 2003–2007 rakentamat 175 taloa. Korjauksiin menee ainakin kaksi vuotta, ja ne maksavat 40 000–60 000 euroa taloa kohden.

Svenska Dagbladetin mukaan NCC yritti ensin välttää vastuutaan ja väitti tekniikan olevan luotettava, mutta suostui lopulta maksamaan talojen korjaamisen.
http://www.tekniikkatalous.fi/rakennus/article78152.ece
#18860
HS kirjoitti:Asuntojen äänieristys on yhä 60-luvun tasoa

Erityisen herkästi ongelmia syntyy silloin, kun joku on ostanut uuden ja kalliin asunnon siinä uskossa, että nykyaikainen äänieristys pitää naapurin elämän loitolla. Ääniä ei kuitenkaan pääse pakoon uusissakaan rakennuksissa.

Työterveyslaitoksen vanhempi tutkija Valtteri Hongisto kertoo, että asuinrakennusten äänieristysmääräykset eivät ole oleellisesti kiristyneet 40 vuoteen.

Rakennusliikkeet tekevät usein äänieristyksen vain siihen tasoon, mikä on pakollista – vaikka parantaminen ei Hongiston mukaan merkittävästi lisäisikään kustannuksia.


"Ihmisillä olisi varaa maksaakin, mutta parempaa äänieristystä ei saa juuri mistään, vaan se on tehtävä jälkityönä", Hongisto sanoo.

Askeläänieristyksen vaatimuksia tiukennettiin vuonna 1998. Ilmaäänet eli puhe tai musiikki saavat sen sijaan kantautua asunnosta toiseen entiseen tapaan. "Äänettömyyttä ei mikään normi takaa."

Hongiston mukaan äänieristys paranisi, jos asuntojen hinnoittelussa päästäisiin eroon pinta-alaan kahlitusta laskentatavasta.

Ääntä eristävä lisäkipsilevykerros tekee seinästä kahdeksan senttiä paksumman. Se on pois asunnon pinta-alasta ja neliöiden mukaan määräytyvästä hinnasta. Tässä voi Hongiston mukaan olla syy siihen, miksi äänieristys on jäänyt muun laadun jalkoihin.
http://www.hs.fi/kotimaa/artikkeli/Asun ... 5235901344
Erittäin harmillista tälläinen, sillä joissain taloissa ei tunnu olevan äänieristystä yhtään. Kerran olin tutulla ja siellä naapurien koirienkin kävely kuuluu selvästi öisin. :I
#20367
Tampere ja Mikkeli \o/
Kauppalehti kirjoitti:Maalämpö nousee myös kerrostaloihin
Lämpö saadaan 200 metrin syvyyteen porattavalla reiällä

Maalämpö on tulossa myös kerrostalojen lämmitykseen. Ensimmäiset kohteet ovat Mikkelissä ja Tampereella. Maalämpö on jo noussut vaihtoehdoksi myös teollisuusrakennusten lämmityksessä.

Mikkeliin kolmen kilometrin päähän kaupungin keskustasta rakennetaan ensimmäistä maalämmöllä lämpiävää kerrostaloa. Ekokerrostaloksi kutsuttu kohde valmistuu ensi vuoden toukokuuhun mennessä. Tampereella puolestaan muutetaan iso öljylämmitteinen kerrostalo maalämmölle.

- Vesivaarajat ovat haaste maalämpöratkaisuille isoissa kohteissa. Mikkelissäkin varaajan koko on 5 000 litraa. Iso varaaja tarvitaan, jos talossa on paljon asukkaita.

Normaalitaloa kalliimpi
- Rakennuskustannukset ovat kymmenen prosenttia normaalirakentamista kalliimmat. Seinät ovat paksummat ja hyvin eristetyt, välipohjat ovat kaksinkertaiset ja ovet ja ikkunat ovat tiiviimmät. Ikkunat on suunnattu etelään. Ulkoseinät on suunniteltu mahdollisimman vähän lämpöä haihduttaviksi eli kaaria ei ole
#41796
NEAPO:lta on taas tulossa uudenlaista ajattelua kerrostalorakentamiseen: http://www.yle.fi/alueet/helsinki/2011/ ... 18279.html

Saas nähdä minkälaisia blokkeja tuollaisista elementeistä lopulta syntyy. Tuota kennomoduulirakentamista käsittääkseni harjoiteltiin jo pari vuotta sitten pienemmässä mittakaavassa ja silloin niitä yksittäisiä "työmaaparakkeja" markkinoitiin esim. asunnottomien sijoittamiseen Uudessakaupungissa.