Taloforum.fi

[urbaanin keskustelun mekka] Suomen johtava rakentamisaiheinen valokuvaus- ja keskustelusivusto.

Mikä on Taloforum?

Talon aulassa voit esitellä omia kuvia rakennuksista, kaupungeista ja muista urbaaniin teemaan liittyvistä kohteista. Esittele kotikaupunkisi tai kommentoi muiden kuvia. HUOM! Kuvat ovat tekijänoikeuslain suojaamia, eikä kuvien kopiointi ole sallittua ilman kuvaajan lupaa!
tekijänä Toni
#500
Tänään tuli iltapäivällä käytyä Malminkartanon täyttömäellä kun olin vanhemilla käymässä. Otin junan Kannelmäestä Malminkartanon asemalle ja lähdin kohti täyttömäkeä, mikä sijaitsee "aivan lähellä asemaa" --tai niinhän mä luulin. Eksyttyäni matkalla läheiseen metsään, jossa rämmin mäkiä pitkin hangessa semmoiset 10-20 minsaa, tuli täyttömäki vihdoin näkyviin puiden takaa. Olin hieman sijoittanut sen väärin mielessäni.

Aurinko oli jo laskeutumassa, joten kiirehdin kohti mäkeä hengästyneenä. Noustuani järkyttävän liukkaat ja lumiset rappuset 90 metriin, olin vihdoin huipulla missä pari tyyppiä harrasti liitovarjoilua

Seur. kuvat otin vanhallla Z2:llani.




Zoomaamaton näkymä etelään (aika lohduttoman oloinen)

Kuva









Lähtö.


Kuva


Kuva







Kuva









Pohjois-Haagaa puiden takana, edempänä "kaunista" Malminkartanoa

Kuva




Kannelmäkeä

Kuva






Konalan teollisuusaluetta

Kuva







Joku perus commieblockkilähiö Vantaalla luoteeseen päin

Kuva








Myyrmäki

Kuva


Zoomattu Myyrmäki

Kuva











SysOpen Tower

Kuva



Tästä kuvasta näkyy selvästi että ollaan tavallista korkeemmallla

Kuva





Hypyn jälkeen

Kuva






Mediheli lähestyi aurigosta päin. Olisi lentänyt suoraan mua päin ja matalammalla, että olisi tullut enemmän Vietnam fiilistä.

Kuva









Kuva

Kiitos että katsoitte (?) :D
tekijänä SdeS
#501
Todella hienoja kuvia Toni, mukavat näkymät.
Sopivasti osuivat nuo tyypit liitovarjojensa kanssa paikalle. :)
Pidän erityisesti kahdesta viimeisestä kuvasta.
Avatar
tekijänä H.C.
#502
Kiitokset kuvista. Tuolla tuli aikoinaan käytyä muutamaan otteeseen autolla. Ei se sallittua ollut mutta kivaa silloin kun just oli saanut kortin. En tiedä onnistuuko vieläkin, silloin ainakin oli betoniporsaat potkittu pois tieltä.

Sieltä aukeaa tosiaan huikeat näkymät. Etenkin tuo viimeinen kuva on todella upea.

Tässä kuvassa http://img176.exs.cx/img176/6066/myyrmaki4bi.jpg näkyy oman kotitaloni katto, korkeimpien rakennusten vasemmalla puolella muiden takana :mrgreen:
Avatar
tekijänä OlliMolli
#512
Hyviä kuvia. Jännä nähdä, että Myyrmäellä on skyline. :D Ei kun tosissaan toi on yksi hirveimmistä alueista Helsingissä. Siis Vantaa kokonaisuudessaan. Jos olisin ihan sika vahva niin kantaisiin Vantaan Turkuun uudeksi esikaupungiksi. Kaikki voittaa. Tai siis ei turkulaiset ja vantaalaiset, mutta ei se mitään.
tekijänä Toni
#517
Kiitokset kommenteista. :) Noista kuvista tuli paljon vähemmän tylsän oloisia kun noi tyypit sattu mukaan. Fiilis kun nousi huipulle oli aika hieno - paljon parempi oikeasti kuin kuvissa.

Täytyy sanoa, että toi Myyrmäki on yllättävän "urbaani". Ehkä jopa tavallaan kaupunkimaisemman oloinen kuin Tikkurila. Ei se nyt mikään kaunis ole, mutta pääradan varrella sijaitsevat lähiöt ovat paljon ikävemmän oloisia: Koivukylä, Rekola, Korso . . .
Avatar
tekijänä grendy
#522
Hienoja kuvia! :) Onko toi nyt Pohjois-Haagaa vai mitä missä noi muutama commie näkyy taustalla hienosti taivasta vasten ;).. tulee ihan mieleen Tallinna/Vilna/Riika näköalat, ainut että siellä on tosiaan 100x enemmän noita "pistetaloja" miks niitä hienosti sanotaan ja ehkä hieeeman eri kuntosia :D
tekijänä Mantsi
#669
LOISTAVIA KUVIA OBER!! KIITOS NIISTÄ! :wink:
varsinkin nuo karun kauniit lähiöt lämmittivät kylmää arkkitehtorista sydäntäni *MUISK!* :D
Viimeksi muokannut Mantsi, 06.03.05 15:12. Yhteensä muokattu 1 kertaa.
tekijänä Quu
#671
Korjaathan tuon quoten tässä joku päivä. :)
tekijänä Mantsi
#675
Qualtagh kirjoitti:Korjaathan tuon quoten tässä joku päivä. :)
LOL Sori ;)
tekijänä Anssi
#1865
Kävin tuolla mäellä viime kesänä kameran kanssa. Tässä pari panoraamakuvaa. Puut peittää talot aika hyvin, joten pitäis käydä joskus talvella kuvaamassa samanlaiset.

Mäen laella oleva kompassikuvio näyttää mitä sattuu, eikös tuo Vantaanlaakson voimala ole aika tarkkaan pohjoisessa?
360º (14381x1382pix 1,94MB):
Malminkmaki1.jpg

Zoomilla kuvattu kapeampi etelään päin (7438x1451pix 1,65MB):
Malminkmaki2.jpg
Avatar
tekijänä Whose Homepage
#4094
VERY nice, Toni! :D

Everything is sort of washed with a pink glow from the sun that must be quite low at this time of year: the buildings, the sky, the woods and the snow itself ... really pretty! A bit of pollution though, perhaps? :(

Those skydivers are a great touch!
Avatar
tekijänä H.C.
#12955
Tässä nyt vähän kesäisiä näköaloja tuolta jätemäeltä:

Helsinkiä:
Kuva

Kuva

Kuva

Kuva

Kuva

Lassila ja Itä-Pasila
Kuva

Cirrus. Siitä oli hankala saada kuvaa, sen verran kaukana ja lisäksi kirkkaassa auringonvalossa.
Kuva

Espoo
Kuva

Panorama Tower
Kuva

Vantaa
Flamingo ja Havukoski, etualalla Kaivokselan Toyota ja Lidlin pääkonttori
Kuva

Tikkurila
Kuva

Lentoasema
Kuva

Myyrmäki, valkoiset pistetalot tuolla taustalla ovat Vantaanpuisto sinne ei enää saa rakentaa asuintaloja lentomelun takia.
Kuva

Kuva

Kuva

Kuva

Kuva

Martinlaakso
Kuva

Variston vesitorni
Kuva

YIT rakensi äskettäin Vapaalaan Vihdintien ja Rajatorpantien risteykseen jonkinlaisen toimisto/varasto kompleksin, sen takana se iso rakennus on Tamro.
Kuva

Rajatorppa
Kuva
tekijänä zeizei
#12956
Wau, kiitos hienoista kuvista! Täytyy itsekin käydä tuolla joku päivä katselemassa. En edes tiennyt paikan olemassaolosta ennen kuin nyt. Mutta metsää tosiaan löytyy. Metsää, metsää ja lisää metsää. Ihan mukavaahan metsä on, mutta asuntojen hinnoissa ei pitäisi vedota tonttipulaan.. Pikemminkin kaavoitusasenteisiin. :roll: