Taloforum.fi

[urbaanin keskustelun mekka] Suomen johtava rakentamisaiheinen valokuvaus- ja keskustelusivusto.

Mikä on Taloforum?

Alakerrassa käydään jutustelua mielenkiintoisista rakennusprojekteista. Täällä ei välitetä korkeusennätyksistä vaan iloitaan myös pienemmistä rakennuksista ja vanhemmista arkkitehtuurin helmistä.
Avatar
tekijänä jfo
#87489
Tätä ei ollut ilmeisesti vielä linkattu tänne, kohtalaisen merkittävä kehityskohden nähdäkseni:
Vanha väistyy WOW-arkkitehtuurin tieltä – Oulun aseman seutu saa täysin uuden ilmeen

Pitkään suunniteltu Oulun rautatieaseman seudun kehittäminen sai sinetin, kun arkkitehtikilpailu ratkesi keskiviikkona. Voittajatyössä huokuu kaupungin historia.

Oulun rautieaseman seudun kehittäminen on ollut suunnitelmissa jo 1970-luvulta lähtien. Se on kuitenkin jäänyt pahasti esimerkiksi lentokentän alueen parantamisen varjoon. Lentomatkustajia tulee Ouluun nykyisin yli miljoona vuodessa. Rautateitse kaupunkiin saapuu vain hieman vähemmän väkeä.

Kilpailussa tehtävänä oli suunnitella toiminnallisesti monipuolinen kokonaisuus, jolla on selkeä identiteetti ja joka yhdistää Raksilan kaupunginosan keskustan ruutukaava-alueeseen. Kilpailun tulokset julkistettiin keskiviikkona.

Julkisuudessa on arvosteltu kutsukilpailun osallistujien painottumista etelään, mutta voittaneessa Tervatynnyrit-ehdotuksessa on kuitenkin vahva oululaistausta, sillä työryhmään kuuluivat oululainen Arkkitehdit m3 ja helsinkiläinen arkkitehtitoimiston Lahdelma & Mahlamäki. Työryhmässä oli mukana kaksi Oulun yliopiston arkkitehtuurin professoria.

Ryhmä saa palkintona 50 000 euroa.

Oulun historiaa ja hansakaupunkeja

Palkintolautakunta oli päätöksessään yksimielinen. Voittaja on mittakaavaltaan pienin kutsukilpailuun viidestä ehdotuksesta. Sen kaupunkikuvallinen ja asemakaavallinen ratkaisu on raadin mukaan selkeä ja luonteva. Muista ehdotuksista poiketen Tervatynnyrin rakennukset jäävät ympäröivän kaupungin korkeimpia torneja matalammiksi.

Rakennusten arkkitehtuuri viittaa persoonallisella tavalla Oulun menneisyyteen tervakaupunkina ja tärkeänä etappina Itämeren kauppareiteillä. Laajat säältä suojaisat sisätilat ovat käyttökelpoisia varsinkin kylminä vuodenaikoina. Esityksessä Oulun keskustan kauppakatujen mittakaavaa on tuotu radan itäpuolelle, arvioi palkintolautakunta.

– Työn eteläpuoleiselle osalle on työssä sijoitettu kolme asuinkorttelia, joissa luonteenomaista on harjakattorakenne. Jokaisessa korttelissa on suojattu sisäpiha hieman samaan tapaan kuin on Raksilassa ja Karjasillalla. Työssä esitetään rajoitettua palvelurakennekokonaisuutta hallien pohjoispuolelle. Se rajoittuu oikeus- ja poliisitaloon, joka jää entiselleen, kertoo Oulun yhdyskuntajohtaja Matti Matinheikki.

Asuinkortteleissa voi palkintolautakunnan mukaan nähdä viittauksia Itämeren alueen vanhojen hansakaupunkien tiiviisti rakennettuihin kortteleihin ja jyrkkäkattoisiin porvaristaloihin.

Kaikista ideoita lopulliseen kaavaan

Voittanutta ehdotusta esittelevässä videossa Oulun asemanseutua lähestytään Hallituskatua pitkin Otto Karhin puiston suunnasta kallioparkin sisäänkäynnin yli. Hallituskadun päässä on kaksi parabolista eli käyrän muotoista holvia. Ne viittaavat vanhoihin kaariasemahalleihin.

Pienempään hallirakenteeseen esitetään sijoitettavaksi monitoimihallia ja suurempaan liike- ja toimistotilaa sekä hotellia, joka sijaitsee eteläisemmän holvirakenteen päälle kurottuvana vinona rakenteena.

Voittajaehdotusta pidetään hyvin toteutettavana ja kompaktina. Sen vahvan ja persoonallisen yleisilmeen arvioidaan kestävän hyvin jatkokehittelyä.

– Esitys antaa puitteet asemakaavoitukseen, mutta se tuskin toteutuu täsmälleen sellaisenaan. Sinänsä kaikista viidestä kutsukilpailuun yltäneestä ehdotuksesta voidaan ottaa ideoita lopulliseen Oulun asemanseudun kaavaan, toteaa Matti Matinheikki.

Matinheikin mukaan arkkitehtikilpailun tulos alkaa realisoitumaan vaiheittain asemakaavoitushankkeina. Ensimmäinen asemakaavoitushankkeista saadaan liikkeelle vuosien 2017-2018 aikana. Tarkemmin aikataulut selvinnevät parin viikon sisällä.

Asiantuntijaraadin parhaaksi valitsema ehdotus pärjäsi hyvin myös kuntalaiskyselyssä, missä se sijoittui kakkoseksi. Muut Oulun asemakeskuksen suunniittelukilpailuun kutsutut työt olivat Riekko, Tervahauta, Go ja Onnikka.
Alkuperäinen artikkeli: Yle Uutiset

Mielestäni todella rohkea ja hieno ehdotus kilpailun voittajaksi! Todella freesiä asema-/matkakeskusarkkitehtuuria.

Kuva

Kuva

Kuva
Iggy.P, Kantti, JiiWee tykkää tästä
tekijänä Ausser
#87531
Minunkin mielestä voittajaehdotus on erittäin tyylikäs. Harjakattoiset rakennukset tuovat mieleeni torimakasiinit ja kaksi holvimaista rakennusta muistuttaa yli sata vuotta sitten palanutta Toppilan tervahovia. Massoittelu sopii ympäristöön ja lisäksi linja-autoaseman tilalle tulevat umpikorttelit tiivistävät kaupunkirakennetta Raksilan puolelle. Pienempään holvirakennukseen ilmeisesti kaavaillaan sisäliikuntahallia? Toivottavasti asemakaavoitus etenee hyvin kun ei ole erityisen korkeita tornejakaan jota vastustaa. ;)
tekijänä t1mo
#87895
Päivän tilanne Toppilansalmessa. Vanhasta myllystä jäi vain yksi seinä, vai kaatuuko sekin vielä vahingossa :)
Takana SRV:n Satamarannan masto ja Siilotkin pilkistää.

Kuva
sam tykkää tästä
Avatar
tekijänä sam
#88505
Jokunen Oulu-photo tältä päivältä:

Keskustan pohjoispuolella Toppilansalmen ja Lipporannan rakentaminen nivoo Toppilaa ja Tuiraa yhteen. Rantavyöhykkeelle kärkytellään asuntomessuja.
Kuva

Eritasoliittymän purkaminen vapautti hyvää rakennusmaata Lipporannasta. Puhdistuskustannukset vaan kasvoivat liki viiteen miljoonaan euroon konsultin pieleen menneen arvion vuoksi. Maankäytön muutosprojektien riskejä.
Kuva

YIT:n Smartti-budjettitalo rakenteilla. Vieressä aiemmin valmistunut Genoa.
Kuva

Samat tönöt teollisuusalueen puolelta. Kadun varteen tulee pitkittäisiä rakennusmassoja ja nämä rakennukset jäävät sisäpihan puolelle.
Kuva

Työmaa Toppilansaaren puolella. Asuintaloille kaavoitettu ranta on vielä asfalttikenttänä.
Kuva

Nostureita näkyy myös keskustan eteläpuolella Heinäpään ja Limingantullin suunnalla.
Kuva

Bonavan Frida kohoaa aikaisemmin valmistuneen Fredrikan viereen Isokadun varressa. Taustalla näkyvään Heinäpään kaupunginosaan viritellään parhaillaan laajempaa täydennysrakentamisprojektia.
Kuva

Frida kulmasta...
Kuva

...ja laajemmin keskustaan päin.
Kuva

Parin korttelin päässä puutalojen viereen nousee matala Skanskan Artesaani.
Kuva

Lähistöllä Uusikatu 72 menee jo reilusti maan pinnan yläpuolella.
Kuva
Kuva

Uusikadun jatkeella Limingantien varressa uudisrakentaminen laajenee entiselle teollisuusalueelle. Bonava hääräilee täälläkin.
Kuva

Åströminrannan viimeinen rakennusvaihe on tulilla.
Kuva

Taustalla näkyvään vanhaan voimalarakennukseen saneeratut kulttuuritilat aukevat kuulemma vappuna.
Kuva
veka, jfo tykkää tästä
tekijänä laatikko
#88631
Jarza kirjoitti:Kuva
Forum 24 kirjoitti:Ilme voi myös kohentua

Asemakaavan muutosluonnos Limingankatu 30:een ja Tullipuominpuistoon asetetaan nähtäville mielipiteiden esittämistä varten.
Aloitteen muutostyöstä on tehnyt Hartela-Forum Oy.
Tavoitteena on asemakaava, joka sallisi toteuttaa hieman toisenlaisen asuinkerrostalon, ja jonka pohjakerrokseen sijoitettaisiin päiväkotitiloja.
Oulun yleiskaavassa suunnittelualue on pääosin osoitettu keskustan asuin- ja liikealueeksi.
Alue varataan keskustaan soveltuvalle asumiselle, liiketoiminnalle sekä nykyisten keskustatoimintojen laajentamisalueeksi.
Keskustan asuin- ja liikealueelle ei saa sijoittaa vähittäiskaupan suuryksiköitä.
Osa asemakaavan muutosalueesta on yleiskaavassa virkistysaluetta ja alue varataan yleiseen virkistys- ja ulkoilukäyttöön.
Alueella on sallittua virkistystä ja ulkoilua palveleva rakentaminen.
Tullipuominpuiston puistoalueella on voimassa asemakaava ja sen mukaan alue on puistoa. Korttelin edustalla on ohjeellinen leikki- ja oleskelualueeksi varattu alueen osa.
Asemakaavan muutosalue on kaupungin omistuksessa.
Arkkitehtitoimisto Järvinen&Kuorelahti Oy on laatinut asemakaavan muutosta varten korttelisuunnitelmat sekä Arkkitehtuuri- ja viheraluesuunnittelu VSU Oy ympäristösuunnitelmat.
Oulun Figuuriksi nimetty uudisrakennus tuo aivan uutta ilmettä Etu-Lyötyn hieman tasapaksuun toteutukseen.
Esitys osoittaa, että yksitäisilläkin ratkaisuilla
voidaan kohentaa olennaisesti jo lähes valmiin asuinalueen ilmettä.


60 uutta asuntoa

Asemakaavan muutoksessa alueelle voidaan sijoittaa liike-, päiväkoti- sekä talous- ja huoltotiloja.
Suurin sallittu kerrosluku on 5–7 siten, että rakennuksen korkein osa on tontin itäpäädyssä.
Rakennusoikeus on 5 100 kerrosalaneliötä sekä 200 neliötä talous- ja huoltotiloja, josta 75 on osoitettu erilliseen talousrakennukseen.
Kerrosalasta 400 neliötä saadaan käyttää päiväkotia varten ja neljä prosenttia kerrosalasta liiketiloja varten.
Asuntojen määräksi on arvioitu 60 ja asukasmääräksi 120.
Piha-alueelle on osoitettu leikki- ja oleskelualueet, joista tontin itäreunalla sijaitseva toimii päiväkodin piha-alueena. Pohjoisreunalla sijaitseva alue toimii asukkaiden pihana.
Tontille on osoitettu Limingankadun ja Tullikirjurinraitin kautta pelastustie.
http://www.forum24.fi/uutiset/ykkosjutt ... s-kohentua
Tämä projekti hakee nyt rakennuslupaa, mutta ilmeisesti valituskierroksella on lähtenyt kerroksia pois ja tämä toteutuu 4-5 kerroksisena.

Kuva
Avatar
tekijänä sam
#88640
^ Onpa jännä. Kaava mahdollistaisi 4–7 -kerroksisen rakennuksen, jonka mukaan tuo 5100 + t 125 kerrosala on laskettu. Silti rakennuslupahakemuksen 4–5 -kerroksinen talo täyttää koko rakennusoikeuden ilman korkeampia osia. Lasketaankohan ullakko tai kellari tässä rakennusoikeuteen?
Kuva
atr tykkää tästä
Avatar
tekijänä sam
#88906
Etu-Lyöttyyn, 1960-luvulla valmistuneen ja viime vuosikymmenet Oulun Puhelimen käytössä olleen toimistotalon paikalle suunnitellaan asumista. Nappasin pari kuvaa kaavaluonnoksesta, joka tulee lautakuntakäsittelyyn ensi viikolla. Saa nähdä, mitä lähitalojen asukkaat tuumaavat kerrosluvuista. ;)

Purettava punatiilinen talo on kuvan keskellä suojelurakennusten ympäröimänä. Kuva
Katujulkisivu muodostuisi kolmesta erillisestä massasta. Kaavoituksessa oli tutkittu myös umpinaisempia vaihtoehtoja, mutta tähän päädyttiin. Tönöjen edessä on suureellisesti Lyötyntoriksi nimetty parkkipaikka, jota kai aktivoitaisiin kaavamuutoksen myötä jotenkin. Sama paikka streetviewissä.Kuva
Tästä kuvakulmasta katsottuna irtonaiset massat muodostavat ihan sopusuhtaisen kokonaisuuden entisen SOK:n talon päädyn kanssa. Kuva
Myös sisäpihalle piiloon tulisi 12-kerroksinen rakennus.
Kuva
Iggy.P, atr, Kantti ja 1 muuta tykkää tästä
Avatar
tekijänä atr
#88918
En edes muistanut että Arkistokadulle oli tulossa täydennystä. Mukavan tehokasta meininkiä näkyvällä paikalla. Myös julkisivut olisivat tuollaisenaan selvästi parempia kuin esim. Resiina-korttelissa.
tekijänä odo
#89150
Kävinpäs vähän dokumentoimassa Tietolinjan varressa olevia projekteja.

Etualalla on Temotekin vasta alkaneet työmaat ja tempana Lehdon pidempään rakennteilla ollut kolmen talon kompleksi.
Kuva

Toisessa suunnassa on Temotekin Kojamolle(ent. VVO) rakentama vuokra-asuntoja sisältävä talo. Taustalla rakenteilla Bittiumin uusi pääkonttori.
Kuva

Lehdon kolmen talon kompleksi lähempää.
Kuva

Sijantihan on opiskelijoille varsin otollinen. Taustalla näkyy yliopisto. Tuota metsän määrää kun katsoo niin monta taloa vielä mahtuu tuonne tarvittaessa...
Kuva

Temotekin uusimista projekteista ääriviivat jo näkyy.
Kuva

Bittiumin pääkonttorikin rakennus alkaa olla jo loppusuoralla.
Kuva
hmikko, veka, pekka_kana tykkää tästä
tekijänä pekka_kana
#89198
^ Upeita kuvia, kiitos!

Näitäkin katsoessa tulee vain mieleen, että miksi Oulun yliopisto piti rakentaa keskelle metsää? YO ja teknologiakylä ovat kymmenien tuhansien ihmisten opiskelu-työpaikkakeskittymä, joka ei kuitenkaan näy juuri mitenkään Oulun kantakaupungin elämässä. .

Voi vain kuvitella kuinka elävä Oulun keskusta olisi, mikäli yliopisto olisi alkuperäisen suunnitelman mukaan rakennettu jokisuistoon keskustan tuntumaan.

No, ehkä tämä ratkaisu maksaa itsensä takaisin mikäli Kemintien bulevardisointi Tuirasta Linnanmaalle raitiovaunuineen ikinä toteutuu.
tekijänä hmikko
#89199
Enpä nyt tiedä, mitä "maksaa itsensä takaisin" mahtaisi tuossa yhteydessä tarkoittaa. Ihan puhtaasti kuntatalouden kannalta noin harva rakenne tulee kalliiksi eikä tod näk pysy kunnossa kiinteistöverojen yms. tuotoilla, vaan vaatii tukiaisia. Tämä on tietysti yleismaailmallista, että kansalle välillisesti maksetaan siitä, että autoilevat korpeen asumaan.

Yliopiston sijainnille ei enää voine mitään, mutta jos nyt olisi edes esim. Puu-Linnanmaan valmistumisesta asti noudatettu jonkunlaista urbanismia, vaan ei ole. Tuolla on sen jälkeenkin ripoteltu lähiölämpäreitä erikseen sinne sun tänne.
tekijänä pekka_kana
#89201
hmikko kirjoitti:Enpä nyt tiedä, mitä "maksaa itsensä takaisin" mahtaisi tuossa yhteydessä tarkoittaa. Ihan puhtaasti kuntatalouden kannalta noin harva rakenne tulee kalliiksi eikä tod näk pysy kunnossa kiinteistöverojen yms. tuotoilla, vaan vaatii tukiaisia. Tämä on tietysti yleismaailmallista, että kansalle välillisesti maksetaan siitä, että autoilevat korpeen asumaan.
"Maksaa takaisin" oli tyhmästi sanottu. Tyhmäähän tuo on ollut ja tulee olemaan, mutta jos tuo Tuira-Linnanmaa väli kurotaan umpeen uudella asutuksella (esim. Välivainion suunnitelma) niin tuo voi kaupunkikuvallisesti ja joukkoliikenteen osalta olla ihan ok lopulta.

En pidätä hengitystäni tosin.
Avatar
tekijänä huopa
#89421
Oulun yliopisto ja keskusta on hyvinkin analoginen Tampereen ja Hervannan teknillisen yliopiston kanssa. Hervantaan on yliopiston myötä tullut kokonainen pieni kaupunki työpaikkoineen, isoine asuntokortteleineen jne ja kasvaa edelleen hyvää kyytiä. Samaahan näyttää tapahtuvan Oulussakin. Kaukana se on ja vuosikymmeniä sitten tehtyjä päätöksiä ei nyt voi perua, mutta tuo yliopisto-keskusta akseli varmaan kasvaa nopeiten myös Oulussa.
tekijänä hmikko
#89435
Lappeenrannan teknillinen yliopisto on myös saman aikakauden samaa sarjaa, mutta sen verran pienemmässä kaupungissa, että hevonkuuseen sijoittamisen voisi sanoa siellä olevan suhteessa vielä huonompi idea, kun tilasta ei ollut kaupungissakaan mitään puutetta, eloisuudesta kylläkin.

Hervannan puolustukseksi sanottakoon, että siinä on sen verran 70-luvun kompaktikaupungin ideaa, että siihen suunnilteltiin alusta pitäen mm. selkeä pääkatu, joka on nyttemmin tiivistynyt. Linnanmaa/Kaijonharju on pari pykälää pahemmin haulikolla ammuttu kartalle.
  • 1
  • 62
  • 63
  • 64
  • 65
  • 66
  • 69