Taloforum.fi

[urbaanin keskustelun mekka] Suomen johtava rakentamisaiheinen valokuvaus- ja keskustelusivusto.

Mikä on Taloforum?

Avatar
tekijänä H.C.
#323
Aviapolikseen liittyviä hankkeita.

Martinlaakson radan jatke:

Muistan vielä kun asuin pienellä omakotialueella, Kivistössä, Länsi-Vantaalla ja aloitin peruskoulun. Silloin kerrottiin että kun olen 5-6:lla luokalla niin "Kivistö-City"ssä on paljon kerrostaloja sekä valtava kauppakeskus ja voin mennä kouluun junalla. No lama tuli ja meni eikä mitään kerrostaloja siellä vieläkään ole eikä marja-rataa olla vieläkään päästy rakentamaan.

Nyt näyttää kuitenkin siltä että rataa päästäisiin, Vantaan surkeasta taloudesta huolimatta, rakentamaan vuonna 2007 - 2008 ja nimi on äskettäin muutettu Kehäradaksi. Mielestäni on hienoa että vihdoin saadaan se juna kulkemaan myös Lentokentälle ja saadan Vantaan poikittainen liikenne kuntoon. Vähän vaan ihmetyttää että miksei sitä rakenneta niin että päärataa pohjoisesta tulevilla junilla olisi mahdollisuus päästä suoraan lentokentälle.

Paitsi liikenneyhteyksien paranemista tulee radalla olemaan muitakin vaikutuksia. Esimerkiksi Vantaankosken asemaseudun yritysalueen kehitys (Sanomalan alue) jonne on jo kaavoitettu pari 11-12 kerroksista toimistotaloa, Klaukkalan radan mahdollistaminen, uuden Kivistön aluekeskuksen rakentuminen, Aviapoliksen vetovoiman lisääntyminen, Ruskeasannan uusi yritysalue sekä Koivukylän täydennysrakentaminen (Leinelän asemaseutu).

Kuva radasta:
Kuva

Tuleva Kivistön aluekeskus hämeenlinnan väylän yläpuolelta kuvattuna (nykyään pelkkää metsää):
Kuva

Aviapoliksen suunniteltu asemaseutu:
Kuva

Tunneliasema:
Kuva

Ruskeasannan asemaseutu ja yritysalue Tuusulanväylän varrella:
Kuva

Leinelän (ennen käytetty nimeä Asola) uusi asuialue Koivukylässä idästä katsottuna:
Kuva

(kuvat marja-radan yleissuunnitelmaraportista ja esitteestä)

Osoitteessa http://www.marja-rata.net on myös nähtävänä varsin mielenkiintoinen videoesitys radasta.
Viimeksi muokannut H.C., 15.02.05 18:33. Yhteensä muokattu 1 kertaa.
tekijänä Toni
#329
Tuolla webbisivulla olin kyllä käynyt ja videonkin katsonut, mutta en jostan syystä ollut osanut hahmottaa, että monet noista alueista ovat täysin uusia. Tässähän on todella hyvä mahdollisuus tehdä jotain aivan mahtavaa. Kehärata on kyllä luonollisempi nimi kuin Marja-rata. Hyvä että vaihtoivat.

Aviapolis ketju, johon kaikki aluetta koskevat jutut tulisivat, olisi aika hyvä juttu. ;) Eikö? :P
Avatar
tekijänä H.C.
#330
^^^
Joo, siinä on valtava määrä uutta. Suurin osa mitä siinä videossa esitellään on vielä tänään pelkkää metsää. Tuon edellä mainitsemani lisäksi esim. Vehkalan ja Petaksen asemaseudut ovat toistaiseksi vielä pelkkää metsää - Vehkalassa on muutma pieni rojuisen näköinen firma ja Petaksessa hajanaista omakotiasutusta. Myös Kehä IIIn linjaus Vehkalassa tulee muuttumaan ja sinne rakennetaan kokonaan uusi eritasoliittymä. Vantaan uus yleiskaavaehdotus on kohta tulossa nähtäville jonka lisäksi tästä Kivistön alueesta ollaan laatimassa omaa "Marja-Vantaan" osayleiskaavaa. Sen pitäisi ehtiä myöhemmin tänä vuonna näytille. Leinelän alueen kaavoitus on jo käynnissä - enemmän tietoa löytyy Vantaan kaupunkisuunnittelun sivuilta.
Aviapolis ketju, johon kaikki aluetta koskevat jutut tulisivat, olisi aika hyvä juttu. Eikö?
Jep, todella hyvä idea, muutan topicin - sinne tämä aihe kuitenkin kuuluu. Ei sitten muuta kuin uusia Aviapolista koskevia hankkeita esittelemään.
Avatar
tekijänä H.C.
#366
Aviapolikseen liittyy myös mielenkiintoinen ja mittava niin sanottu K2-visio. Tässä artikkeli joka selventää hieman mistä on kysymys:
Vantaa ideoi itseään kaupungiksi


Pari viikkoa sitten valmistuneen Vantaan kehittämistä koskevan vision sanoma on selvä. Kaupunki ei enää halua olla takavuosien tapaan Helsingin vara-alue. Se haluaa itseään tasapainoisesti kaupungiksi, joka rakentaa sekä uusia työpaikkoja että asuntoja toimintoja sekoittaen.
Maailman toiseksi korkeimman vuoren mukaan K2:ksi nimetty suunnitelma kertoo, mikä voisi olla mahdollista, jos päätettäisiin ottaa suunnaksi tiivis ja tehokas kaupunkirakenne odottamatta mitä syntyy automaattisesti talouden lakien seurauksena.

Vision on tehnyt SRV Viitoset Oy ja Arkkitehtitoiminta Kai Wartiainen tiiviissä yhteistyössä Vantaan kaupungin kanssa. Visio koskee Tikkurilantien reuna-alueiden kehittämistä Tikkurilan ja Helsinki-Vantaa lentokentän välisellä alueella.

"Tämä visio tähtää toimintojen sekoittamiseen. Vantaan työpaikkoja ei enää voi rakentaa businesspark -periaatteella", Wartiaisen toimistosta visioinnissa mukana ollut arkkitehti Vesa Peltonen sanoo.

Visio rakentuu vahvasti uuden, Tikkurilantien suuntaisen viisi kilometriä pitkän ja 43 metriä leveän kaupunkibulevardin ympärille. Jos visio toteutuu pääpiirteissään, bulevardia pitkin pääsee raitiovaunulla Tikkurilasta lentoasemalle. Reitiltä on yhteys myös tulevalle Marja-radalle.

Tikkurilaan, aseman päälle vision tekijät rakentaisivat megarakennuksen, joka toimisi samalla radan kummatkin puolet toisiinsa yhdistävänä siltana. Rakennuksessa olisi sekoitettuna työpaikkoja, kaupallisia palveluja ja kulttuuria.

Bulevardi jakautuisi kaupunkikuvallisesti toisistaan erottuviin jaksoihin. Tikkurilantien varrelle tulisi hallinnon, kulttuurin, liike-elämän, koulutuksen ja asumisen rakennuksia.

Vision tekijöille on ollut yhtä tärkeää aloittaa bulevardi Tikkurilan megarakennuksesta kuin päättää se Helsinki International Forumiin, jonka uskotaan saavan suuren osan elinvoimastaan lentoaseman kautta kulkevilta matkustajilta.


Auri Häkkinen
http://www.rakennuslehti.fi/lehdet/arti ... kkeli=2808
Eli Tikkurilan yhdistäminen lentokenttään kaupunkirakenteella Tikkurilantien vartta pitkin. Väliä liikennöisi raitiovaunu. Visioon kuului alunperin että Veromiehen alueelle, Kehätien pohjoispuolelle, suunniteltiin rakennettavan toimistojen lisäksi myös asuntoja. Tästä ideasta on kuitenkin luovuttu Vantaan uudessa yleiskaavaluonnoksessa (ihme kyllä Vihreät olivat eniten luopumista vastaan) ja alueen kehittämistä jatketaan pelkästään työpaikka-alueena. Syyksi on sanottu että alueelle on liian vaikea rakentaa vihtyisää asumista. Asuntojen saaminen sinne olisi kuitenkin ainakin omasta mielestäni suotavaa. Näin paikka ei kuolisi täysin yöksi ja alue on niin valtava etten usko sen ikinä näyttävän kunnolla kaupunkimaiselta jos sitä kehitetään yksipuolisesti työpaikka-alueena. Veikkaan kuitenkin että asuntotuotanto sinne tulee taas harkintaan jossain vaiheessa. Tästäkin huolimatta K2-visio on yhä voimassa.

Pikaraitiotielle koko Vantaan halki, sisältäen myös tämän K2-osuuden, on osoitettu varaus uudessa yleiskaavassa. Lisäksi Tikkurilantien varteen ollan Viertolaan, aivan Tikkurilan tuntumaan, kaavoittamassa uutta K2-visioon kuuluvaa asumista. Ensimmäisenä kiistelty Hackmanin kortteli...

Kuva

...joka toteutetaan vanhan saippuatehtaan tilalle ja edellyttää täten Vantaan korkeimman rakennuksen purkamisen:

Kuva

Lisäksi Tikkurilantietä pitkin vähän kauemmas Tikkurilasta Viertolan ja Koivuhaan rajalle ollaan laatimassa kaavaa uudelle auinalueelle:

Kuva

Lopuksi vielä kuva K2-vision bulevardista:
Kuva
On se aikamoinen, joo.
tekijänä Toni
#386
Aika kurkoa.

Harmillisesti yksi Suomen suuria tragedioita on se, että täällä kaupunkilaistuminen tapahtui 1970-luvulla, aikana jolloin kaupunkisuunnitteluun ei mahtunut muuta ideaa kuin betonilähiöt metsän keskellä. Nyt kun taas vaihteeksi löytyy hienoa visiointikykyä, ei kysyntää ole hirveästi asunto- tai toimistopuolella.

No, eiköhä jotain hienoa saada kehitettyä. Vantaa-propagandasi on saanut minut ainakin kyllä innostumaan Vantaan kehittämisestä. :D
tekijänä SdeS
#388
http://koti.welho.com/pcatani/K2.jpg

Näyttää todella hyvältä ^
Harmillisesti yksi Suomen suuria tragedioita on se, että täällä kaupunkilaistuminen tapahtui 1970-luvulla, aikana jolloin kaupunkisuunnitteluun ei mahtunut muuta ideaa kuin betonilähiöt metsän keskellä. Nyt kun taas vaihteeksi löytyy hienoa visiointikykyä, ei kysyntää ole hirveästi asunto- tai toimistopuolella.
Totta :(
Asunnothan menevät nyt hyvin kaupaksi, alhaisen korkotason takia. Mutta saa nähdä miten käy kun lainojen korko nousee.
tekijänä Jape
#389
Kyllähän se aika upealta näyttää, mutta niin näyttää aina kun arkkitehdit tekevät Californian auringossa kylpevät rehevillä puilla varustetut havainnekuvat. Todellisuus voi kuitenkin olla toinen kun maassa onkin suklaasoussea muistuttavaa sohjoa, taivas on tasaisen harmaa ja rakentamisessa ei sittenkään olla voitu/viitsitty tehdä kaikkia niitä yksityiskohtia joilla havainnekuvissa on herkuteltu.

Näyttää muutenkin melko radikaalilta että kokonaisia valtavia kaupunginosia kasataan kerralla keskelle metsää. Ne hienot kaupungit joita me suomalaiset käymme vesi kielellä kamerat kaulassa ihailemassa paria leveyspiiriä etelämpänä, ovat nimen omaan saaneet rauhassa vuosisatojen kuluessa kehittyä sen sijaan että ne oltaisiin vaan kerralla länttästy keskelle ei mitään ja parin vuosikymmenen päästä ruvettu miettimään, että ''hups, oliko se nyt sittenkään niin hieno''..

Tuo saattoi antaa sellaisen kuvan, että suhtautuisin rojetkiin negatiiviesti, vaan en todellakaan. Etenkin tuo Kehärata on saatava niin nopeasti kuin ikinä mahdollista. Kun ulkomaiset turistit saapuvat Helsinkiin, niin mistä he tällä hetkellä tietävät, viekö joku 5674y keskustaan, vaiko sitten 934ö? Kiskoliikennettähän pitää aina suuren kansainvälisen lentokentän ja keskustan välissä olla. Muutenkin tuota lentokenttäaluetta saisi mielestäni kehittää - kuten nyt suunnitellaan - ja pari lasitornia virkistämään maisemaa. :)
Avatar
tekijänä H.C.
#391
Harmillisesti yksi Suomen suuria tragedioita on se, että täällä kaupunkilaistuminen tapahtui 1970-luvulla, aikana jolloin kaupunkisuunnitteluun ei mahtunut muuta ideaa kuin betonilähiöt metsän keskellä. Nyt kun taas vaihteeksi löytyy hienoa visiointikykyä, ei kysyntää ole hirveästi asunto- tai toimistopuolella.
Totta
Asunnothan menevät nyt hyvin kaupaksi, alhaisen korkotason takia. Mutta saa nähdä miten käy kun lainojen korko nousee.
Niinpä. Jos nyt rakentaminen kuitenkin jatkuu ja uudet alueet ovat viehättävämpiä kuin vanhat, niin miten mahtaa käydä naiden vanhojen elementti viidakoiden.Muuttuvatko ne todellisiksi slummeiksi joita täällä Suomessa ei vielä olla nähty? Vai riittääkö asukkaita tosiaan tarpeeksi niihinkin?

Kehäradan varrella Kivistöön on kaavailtu arviolta 20.000 asukasta, mikä on valtava määrä, muttei mikään mahdoton tavoite jos alueesta tulee hyvä, mitä kyllä uskon. Kiristyvä kilpailutilanne asettaa kovat vaatimukset Kivistölle ja Vantaalla pyritään nykyään tekemään uusista alueista omaleimaisia, esim. Ulrikanpuisto, Puu-Ylästö ja Kartanonkoski. Leinelä tulee kasvattamaan jo olemassa olevan Koivukylän aluekeskuksen asukaamäärää ainoastaan 6-7:llä tuhannella.

Tämä K2 vision toteutuminen tulee kestämään todella kauan ja se kuva on vaan osa visiota - ei mikään täsmällinen havainnekuva tulevasta. :wink:

Mikäli se kulttuurikeskus sinne Heurekaa vastapäätä rakennetaan, tulee se olemaan kulmakivi tämän K2 Vantaan kehityksessä. Sitä on osuvasti luonnehdittu projektiksi joka toteutuessaan tulee muuttamaan Vantaan Helsingin reunakaupungista omaksi omaleimaiseksi kaupungiksi.
Näyttää muutenkin melko radikaalilta että kokonaisia valtavia kaupunginosia kasataan kerralla keskelle metsää. Ne hienot kaupungit joita me suomalaiset käymme vesi kielellä kamerat kaulassa ihailemassa paria leveyspiiriä etelämpänä, ovat nimen omaan saaneet rauhassa vuosisatojen kuluessa kehittyä sen sijaan että ne oltaisiin vaan kerralla länttästy keskelle ei mitään ja parin vuosikymmenen päästä ruvettu miettimään, että ''hups, oliko se nyt sittenkään niin hieno''..
Olen täysin samaa mieltä. Kaupungin pitää kehittyä ajan myötä. Mutta näin on suurin osa Vantaasta rakennettu ja kaupunki on vielä todella nuori, oikeestaan Tikkurila on ainoa ajan myöta rakentunut keskus, muut on länttästy paikoilleen 70-luvulla. Vasta nyt aletaan täällä keskittyä enemmän täydennysrakentamiseen ja kaupunkikuvan eheyttämiseen. Kivistö on ainoa aluekeskus jota ei vielä ole rakennettu ja vähän pelotta mitä tuolle mukavalle omakotialueelle jossa kasvoi käy. Toisaalta löytyyhän niitä paikkoja jotka on kerralla rakennettu ihan loistaviksi, kuten Tapiola ja Kartanonkoski. Jos se kaupunginosa sitten on hyvin toimiva ja vetovoimainen tulee se myös vähitellen kehittymään ulos siitä kaavasta johon se alunperin veistettiin. Hyvä esimerkki tästä on Myyrmäki, joka on Vantaan ehdottomasti suurin, tiheiten asutettu ja toimivin keskus, vaikkei hallinnollinen keskus olekkaan. Se ei näytä enää pahemmin lähiöltä, vaikka rakennettiin kuin mikäkin muu lähiö 70 luvulla, vaan enemmän keskusta alueelta. Täydennysrakentaminen on siellä saatu hyvin käyntiin, korjaustyöt ovat joka kesäinen näky ja kaupunkikuva ehenee jatkuvasti..
No, eiköhä jotain hienoa saada kehitettyä. Vantaa-propagandasi on saanut minut ainakin kyllä innostumaan Vantaan kehittämisestä.
Ainakin ainekset kehittämiselle löytyvät. Taitaa tosin mennä todella kauan ennen kuin ollaan edes lähellä näitä visioita. Hyvä että propaganda on tehonnut, tulen jatkamaan sitä...
(...kunnes kaikki kumartavat Vantaan suuntaan :twisted:)

Toivotaan että se Kehärata saadaan rakennettua aikataulussa. Paitsi sen että se on lähes välttämättömyys lentokententälle, on täällä jo pidempään harmittanut tämä Vantaan surkea poikittaisliikenne. Vaikka Tikkurila olisi loistava vaihtoehto Helsingin keskustalle perjantai-illan viettopaikkana, ei sinne viitsi lähteä kun bussit eivät oikein öisin kulje.
Avatar
tekijänä OlliMolli
#397
Vantaa on kasvamassa ihan uudenlaiseksi kaupungiksi. On hienoa nähdä, että siitä todella yritetään tehdä kaupungin- eikä esikaupungin näköinen. Erityisesti tuo bulevardi näyttää todella upealta, toivottavasti ei tule mutkia matkaan. Kaiken kaikkiaan Vantaasta on tulossa yhtä mukavan näköinen, tai jopa mukavamman kuin Espoo. Espoossa tietenkin taitaa loppua jo tila kesken, kun Keilaniemi on kaupungin selkeä johtotähti toimistokeskuksena, ja alue alkaa olla niin täynnä, että uusia merkittäviä toimistoja sinne ei enää saa.

Se on täysin käsittämätöntä, että ilmeisesti koko Suomen merkittävin toimisto rypäs on kasvamassa lentokentän viereen. Toki lentokenttä vetää yrityksiä puoleensa, mutta kun nämä ovat osaksi tornitaloja. Luulisi, että Suomessa joku valittaisi heti lentoturvallisuudesta. :D No joo, totuudessa pysyen on toki huomautettava, että ei nuo suunnitellut tornit kovin korkeita ole, mahtaako yksikään olla edes 70m...
Avatar
tekijänä H.C.
#423
Kyllä sinne todella korkeitakin voitaisiin rakentaa sillä Veromiehen alue jää selkeästi lentoliikenteen eri reittien väliin eikä koneet missään vaiheessa suoraan ylitä sitä. Tonne olisi myös varmasti mahdollista saada rakennettua ilman valtavaa valitusten määrää. Se kun ei ole oikein minkään asuinalueen maisemaa ja paikka kun nykyisellään on ruma kuin faan - kauan sitten hylättyä peltoa jossa harvakseltaan kasvaa puita, rumia isoja varastoja ja tehtaita, muutma pienehkö toimistorakennus, metsää. Alkaneesta muutoksesta parempaan viestivät muutama ihan hyvän näköinen hotelli ja muutama upea business park. Tilaa sieltä kyllä löytyy.

Tässä ne pari tunnetuinta jo olemassa olevaa kohdetta:

Airport Plaza Business Park - Suomen tunnetuin Business Parkki. Ehdottomasti alueen parhaalla paikalla, kehä kolmosen tuntumassa, Jumboa vastapäätä. Ekan vaiheen kolme komeaa 8 kerroksista taloa + pyöreä parrkitalo on jo jonkun aikaa ollut pystyssä ja viisi rakennusta käsittävästä kakkos vaiheesta eka rakennus on saavuttanut harjakorkeuden. Pari ihanne-/havainnekuvaa:

Kuva

Kuva

Technopolis Helsinki-Vantaa, vain muutaman sadan metrin päässä lentokentästä. Tämä ei ole korkea, vain viis kerrosta, mutta kokonaisuudessaan tulee olemaan lähes 500 metriä pitkä ja käsittämään 65.000 m2 toimistotilaa. Tähän asi rakentaminen on ollut jatkuvaa ja jo kolme osaa on kasassa. Kysyntää tälle on jatkuvasti riittänyt ja neljäs vaihe lähtee ilmeisesti tänä vuonna rakenteille.

Kuva

Kuva

edit: sori, tuli muistettua parit numerot väärin, nyt on korjattu.
tekijänä qazwsx
#484
Tosi hienoja suunnnitelmia. :D Toivotttavasti ne kaikki toteutetaan, mutta noista Vantaan vasuripäättäjistä ei koskaan tiedä. :?
Avatar
tekijänä H.C.
#550
Kauppalehden Pressossa oli tänään varsin hyvin kirjoitettu Aviapoliksesta sekä pääkirjoituksessa (sivu 5) että muutaman sivun artikkelissa (sivut 14-17). Jos ei lehti tule kotiin tai ette viitsi ostaa niin käykää edes kauppalehden sivuilla lukemassa: (poistettu) tai suoraan pdf versioon lehdestä: (poistettu)

edit: juttu poistettu jo.
Viimeksi muokannut H.C., 14.06.05 13:10. Yhteensä muokattu 1 kertaa.
Avatar
tekijänä H.C.
#1892
:shock: :shock: :shock:

En nyt kerkeä lähteä tästä koostetta tekemään, mutta ohessa Vantaan sivuilla ( http://www.vantaa.fi/i_uutinen.asp?path=1;129;29995 ) juuri julkaistu artikkeli:
Suomen ensimmäinen robottitaksi Aviapolikseen?

Automaattitaksi eli APGM -kuljetusjärjestelmä on hyvässä myötätuulessa Vantaan Aviapoliksessa. Järjestelmän soveltuvuus alueen tarpeisiin on nyt selvitetty, ja tulokset ovat varsin lupaavia. Alueelle rakennetaan pilottirata, mikäli laajan eurooppalaisen konsortion rahoitushakemus hyväksytään EU:ssa.

Viime keväänä alkaneessa soveltuvuusselvityksessä arvioitiin, että Aviapolis-alue sopii erinomaisesti pilottijärjestelmän rakentamiseen. Selvityksen koordinoinut TechVilla on mukana eurooppalaisessa yhteistyössä, jota vetää Suomen VTT:tä vastaava hollantilainen TNO. Yhteistyön tavoitteena on toteuttaa kaksi automaattista kuljetusjärjestelmää, joista yhtä esitetään Aviapolikseen ja toista Roomaan.

Aviapoliksen noin 3,5 kilometrin pilottiväylällä olisi seitsemän asemaa ,ja väylällä kulkisi viitisentoista vaunua. APGM kytkisi yhteen lentoaseman toiminnot, lentoaseman kaukopysäköintialueen ja Technopoliksen teknologiakeskuksen.


Myöhemmin väyläverkoston on tarkoitus kasvaa yli yhdeksään kilometriin, jolloin se ulottuisi lentoasemalta alueen hotelleihin ja kauppakeskus Jumboon asti. Väylällä olisi tuolloin 18 asemaa. Selvityksessä arvioitiin, että vuonna 2010 APGM:ää käyttäisi päivittäin 2 700-4 000 matkustajaa ja vuonna 2025 matkoja olisi päivässä jo 4 400-6 600.

Yhteen taksiin mahtuisi neljä ihmistä tai 400 kiloa tavaroita.

Valmiin APGM -järjestelmän hinnaksi Aviapoliksessa arvioidaan 35,5 miljoonaa euroa. Summasta noin puolet kuluisi väyläinfrastruktuurin rakentamiseen.


Automaattitaksi säästää energiaa ja kustannuksia


Automaattinen kuljetusjärjestelmä on hyvin näkyvä visuaalinen elementti. Soveltuvuusselvityksessä on analysoitu sen maisemallisia ja arkkitehtonisia vaikutuksia. Tässä vaiheessa on tarkasteltu läpinäkyvää putkirakennetta.
APGM -järjestelmä on TechVillan kehittämä uudenlainen, täysin automaattinen henkilöliikenteeseen ja tavaroiden kuljettamiseen soveltuva kuljetusjärjestelmä. Se voi toimia itsenäisenä järjestelmänä tai liitettynä tukemaan muita joukkoliikennejärjestelmiä.

Järjestelmä koostuu modulaarisista ja helposti räätälöitävistä putkirakenteisista väylistä, automaattisesti ohjautuvista vaunuista sekä ohjausjärjestelmästä. Pienet, miehittämättömät ja automaattisesti liikkuvat vaunut kulkevat väyläverkossa. Ne vievät matkustajan suoraan haluttuun kohteeseen ilman pysähdyksiä.

Väylän pysäkit voivat olla erillisiä rakennuksia tai integroituja ulkopuolisiin rakennuksiin. Väylät ovat nykyistä tiestöä ja raiteita kevyempiä ja ne kulkevat erillään muusta liikenteestä. Väylän putkimainen rakenne parantaa järjestelmän turvallisuutta. Se estää esimerkiksi lumen, lian ja häiriötekijöiden pääsyn väylälle.

APGM:n hyötyjä ovat energian, materiaalin ja tilan säästö, ympäristöystävällisyys ja turvallisuus, liikkumisen vapaus, helppous ja miellyttävyys, korkea kapasiteetti, kustannustehokkuus sekä joustavuus.

Nyt valmistunut soveltuvuusselvitys on osa Vantaan kaupungin hitech-ohjelmaa.


Kai Ovaskainen
viestintäjohtaja
Kuva Kuva Kuva Kuva

YEAH!! Lähden tästä etsimään enemmän tietoa, jos jossain on saatavilla. Omasta mielestäni tämä on jopa mielenkiintoisempi hanke kuin tornitalot.

Ei sille mitään voi, Vantaa tulee olemaan paras :smt102

Techvillan sivuilla on melkein sama juttu julkaistu: http://www.techvilla.fi/?file=362
Avatar
tekijänä H.C.
#1905
Löysin mielenkiintoisen tutkielman Vantaan lentokenttäkaupungista: Lentokenttäkaupungin suunnittelu - yritysten toiveet ja kaupungin visiot. Julkaisu perustuu Helsingin yliopiston maantieteen laitoksen suunnittelumaantieteen kurssin arviointitutkimukseen, keväällä 2005. Jos mielenkiintoa riittää, niin tästä saa realistisen kuvan Keski-Vantaan nykytilasta ja sen vahvuuksista ja heikkouksista mm. eri toimialojen näkökulmasta.


Tänään on tullut luettua muutama uutinen lisää tosta APGM:stä ja sen verran tarkennusta että rahoitusta hankkeelle toivotaan saavan 10 milj. euroa EU:lta. Jos rahoitus järjestyy järjestelmä voisi olla käytössä jo vuonna 2008, muuten joudutaan miettimään toisia vaihtoehtoja rahoitukselle. Itselläni ei ole minkäänlaista aavistustakaan miten hyvin EU jakelee rahoja, mutta jos jonkun Hakunilan keskustan kehittäminen saa sieltä rahaa niin miksei tämäkin ;)
tekijänä late-
#1917
P. Catani kirjoitti:Omasta mielestäni tämä on jopa mielenkiintoisempi hanke kuin tornitalot.
Saas vaan nähdä tuleeko siitä mitään. Raidetaksi on periaatteessa ihan kiinnostava konsepti rajoitetun tiheän alueen sisäiseen liikenteeseen. Missään maailmalla sellaista ei silti ole vielä kunnolla toteutettu muutamaa pientä koerataa enempää. Yrittäjien joukossa on ollut mm. Raytheon, joka toki rakentaa vain tutkia, ohjuksia ja muuta rihkamaa siinä missä Techvillan taustalla on sentään Kone ;)

Mutta katsotaan nyt vielä. Raidetaksiteknologiassa on tapahtunut edistystäkin viime vuosina ja voi olla, että tekniikka alkaa vihdoin yli 40 vuoden kehittelyn jälkeen kypsyä.

Otetaan kuitenkin synkistelypuolelle light railin kannattajien näkemys aiheesta. Pitää tietysti muistaa, ettei kyseessä ole mikään puoleeton lähde.
  • 1
  • 2
  • 3
  • 4
  • 5
  • 26