Taloforum.fi

[urbaanin keskustelun mekka] Suomen johtava rakentamisaiheinen valokuvaus- ja keskustelusivusto.

Mikä on Taloforum?

tekijänä Toni
#6194
20. heinäkuuta tein Ollin kanssa excursion Tallinnaan. Erittäin loistavana oppaanamme meillä oli Taloonkin rekisteröitynyt SSC:n jäsen ch1le eli Martin, joka näytti meille upean kotikaupunkinsa monia eri puolia. Tallinnasta sanottakoon että kaupunki on ihanan särmikäs, monipuolinen, elävä ja yllätyksellinen. Jos et ole siellä koskaan käynyt, siitä ilman muuta matkalle. Jos olet käynyt, mutta pysynyt vain poro-turistien vakiopaikoissa Vanhassa kaupungissa sekä satama-alueella, tee uusi reissu ja uskaltaudu tutkimaan kaupunkia monipuolisemmin.

Ja yritä olla kohtelias paikallisia kohtaan äläkä puhu suomea, vaan englantia tai viroa (ei ole vaikeaa kahvia tilatessa sanoa tere, yks kohv ja lopppuun kuitin saadessa aitäh). :)


Koska kuvia on aivan liian paljon yhteen postaukseen, tungen / tungemme niitä tänne erissä. Teemana on threadin nimen mukaisesti yrittää esitellä Tallinnaa mahdollisimman monipuolisesti, vaikka se nyt onkin vähän rajoittunutta yhden reissun kuvasadon avulla.

Kiitos Martinin (ch1le) loistavan opastuksen, kiersimme ympäri ydinkeskustaa eli Maakrin kaupunginosaa, Vanhaa kaupunkia, Rottermannia (vanha teollisuusalue satamassa), Kadriorgin puutarha ja kartanokaupunginosaa sekä Lasnamäen lähiötä.

Jälkimmäinen ansaitsee erityisselittelyt heti alkuun.


Kuva

Lasnamäe on Tallinnan suurin yksittäinen lähiö, koti noin 100,000 - 200,000 ihmiselle (tarkkaa lukua ei ole saatavilla) joista suurin osa on Viron venäläisiä. Se on epäinhimillisen kokoinen Sovjetski-ajan kompleksi, joka rakennettiin kaupungin itäosaan 1960-80 luvuilla. Olimme toki nähneet siitä kuvia aikaisemmin, kuten myös muista vastaavista lähiöistä ja itse olin mennyt ohi Mustamäen lähiöstä, mutta mikään ei voinut valmistaa oikeaan kokemukseen.

Kuva

Ollin ekat kommentit Lasnamäessäa: "Maybe we really shouldn't be here." ja ohittaessamme toimettoman oloista nuhruista ryhmää Aidas-pukuisia venäläisiä juomassa juomiaan pöhettyneellä nurmikolla, puolihumoristinen "Don't look them in the eye or you're dead."

Todellakin, suuri osa vastaantulleista oli kasari Adidas-verkkareihin pukeutuneita ammattirikollisen näköisiä epämääräisesti pälyileviä persoonia. Heidän seassaan parveili surullisen näköisiä mummoja ja ympärillä juoksi lapsia. Viron kieltä ei kuullut missään.

Kuva

Lasnamäki ahdisti. Kovaa. Se järkytti. Martin naureskeli kulttuurishokilemme, mutta toki kehotti pitämään kovasti kiinni kameroistamme.

Kuva



Ollin kanssa kehitimme seuraavan paluumatkan aikana:
Hyvä ja halpa Lasnamäe-simulaattori suomalaiselle kameralla kuvaavalle turistille
- Heitä kamerasi ulos ikkunasta, mieluiten jostakin korkealta
- Hakkaa päätäsi seinään pari kertaa
- Nauti lääkkeitä alkoholin kanssa
- Jos vielä satut olemaan tummaihoinen, varmista lopputulos vielä ylimääräisellä pään seinään lyömisellä

Olo on varmasti samanlainen kuin jos heilut Lasnamäessä kameran kanssa myöhään illalla.



Matkattuamme yli kilometrin läpi betonihelvetin tulimme tälle sillalle. Samaa olisi jatkunut kilometreittäin vielä itään päin.
Kuva



Kuva




Jos Mustamäki, Oismäe tai joku muu Tallinan lähiö on tuttuja sinulle, ne eivät ole Lasnamäkeen verrattunna yhtään mitään. Toki tämä on vain meidän mielipide: Martin oli asunut Lasnamäessä lähes koko elämänsä, eikä siellä ollut hänelle koskaan tapahtunut mitään. Kuten aina ongelmalähiöissä, lienee sen ongelmat lähinnä keskittyineitä tiettyihin taloihin sekä ihmisiin. Suurin osa asukkaista on aivan normaaleja, tietenkin.

Silti se ei poista sitä tosi asiaa, että mä ja Olli olimme melkoisen huojentuneita päästessämme pois. Martinilta myös löytyi kotiseuturakkautta sen verran, että hän haluaisi koko paikan räjäytettävän pois maan päältä.


Kuva


Kuva


Kuva

On myös muistettava että valmistuessaan Lasnamäen asunnot olivat asukkailleen melkoista luksusta; asuinnoista oli huutava pula ja he saivat ehkäpä ensimmäistä kertaa kunnollisen modenrin keittiön, juoksevan veden ja sähköt. Alue vain jäi pahasti keskeneräiseksi. Se piti mm. yhdistyä osittain maanalaisella ratikkalinkillä kaupunkiin, mutta se jäi toteuttamatta.

Kuva

Kuva


Kuva

Alue olisi tarjonnut mahdollisuudet vaikka minkälaiseen kuvaamiseen tahansa, mutta sitä ei vain uskaltanut tehdä. Näissä kuvissa paikka näyttää jopa leppoisalta, mutta paikan päällä se fiilis oli meille poroille aivan toinen. :D

Kuva

Kuva
Viimeksi muokannut Toni, 22.07.06 22:20. Yhteensä muokattu 2 kertaa.
Avatar
tekijänä OlliMolli
#6195
So after 9 (or so) years I finally got to Tallinn. Me and Toni departed at Hki at 10.55 and after 90 minutes arrived at Tallinn harbour. I was positively dumbstruck. Firstly, the city seemed far bigger than than I remembered, and secondly, the old town in the west side was like something out of a fairy tale. I was getting excited. "Why can't the boat just dock and let me out?"

Anyhow, Martin was waiting for us at the port of Tallinn, and the next thing I know, I'm shooting Admiraali Maja and Tallinn WTC. The first couple of hours of the great day we spend at the down town admiring the buildings at Maakri (and talking politics). In this first part of the thread I will show you those photos. Enjoy!

The happiest men of EU-25 (sorry about the focus error):
Kuva

Some aerials taken at the observation deck of Radisson SAS:
Kuva
Kuva
Kuva
Kuva
Kuva
Kuva

Maakri as seen from street level:
Kuva
Kuva
Kuva
Kuva
Kuva

Skyline of Tallinn. As you can see, this is actually taken in the evening, but no matter.
Kuva


More 2 come. Next stop Vanalinn.
tekijänä Toni
#6196
*shoots Olli for the EU25 pic*
Shouldn't make faces when someone is photographing you. The less focused that pic is, the better.

Nyt olisi tiedossa Keskilinnan kaupunginosaa, joka on kaupungin sydän. Siihen sisältyy Maakrin tornitaloalue, jota en vielä omalta osalta kuvissa paljon vielä näytä, vaan tässä näkyy vähemmän tunnettuja katuja eri puolilta keskustaa. Vaikka onkin väitetty, että Tallinna olisi sama asia kuin pari tornitaloa, vanha kaupunki ja lähiöt, löytyy sieltä paljon hienoja ja mukavia kantakaupungin katuja

Kuva

Kuva

Kuva

Suuri osa Tallinnan kantakaupungin sodanjälkeisestä rakennuskannasta edustaa 50-luvun Stalinistista arkkitehtuurityyliä, joka ei nimestään huolimatta ole ollenkaan huonoa.
Kuva

Kuva

Kuva

Kuva

Tämän kadun oikealle puolelle nousee yli 100 metrinen tornitalo
Kuva

Kuva

Monet puutalot ovat saaneet väistyä uudempien rakennusten tieltä (kadun päässä oli uusi hieno asuintalo rakenteilla)
Kuva

Kuva

Kuva

Kuva

Kuva

Kuva

Where's MoloX?
Kuva
Avatar
tekijänä grendy
#6197
Lisää kuvia Lasnamäestä!! Kunnon grittiä :).. on se vaan monipuolinen kaupunki.. onneks sentään suomessa kaupungin keskustan ja lähiöiden erot ei oo kuitenkaan noin valtavat..
Avatar
tekijänä H.C.
#6206
Sitä oli pitkään kahden vaiheilla pitäisikö jo kommentoida vai odottaa lisäkuvia, mutta hienoa saada vihdoin kunnon kuvaketju Tallinnasta, ei muistaakseni ole aiemmin ainuttakaan tällä palstalla ollut. Ehdottomasti lisää Lasnamäeä! Todella kiehtova paikka. Muistan kun ensi kerran katselin paikan siluettia vanhan kaupungin huipulta, ja miten hämmästyttävän valtavalta se näytti jo niinkin kaukaa, mutta 100.000 - 200.000 asukasta on jo uskomatonta :shock:
Avatar
tekijänä sw
#6208
Tuttuja maisemia, ei voi muuta sanoa. Itsekin olen monia vuosia Lasnamäellä asunut, eikä mitään koskaan sattunut.

Tässä toissapäivänä juuri yritin kaverille selittää tätä Lasnamäkivenäläisten iänikuista verkkaripukutyyliä.

Ja sitten tähän sellainen pieni tositarina siitä, että jopa "maailman vaarallisin Lasnamäki" voi toisinaan olla yllättävän turvallinen. Serkkuni kun parkkeerasi uuden mersunsa meidän silloisen commieblokin eteen ja aamulla kun sitten siihen istuttiin, kauhuksemme huomattiin, että ovethan oli vallan jäänyt auki. :shock: Vaan siinä se auto meitä odotti. heh lucy strike

Kun tuli puhetta Mustamäestä ja Õismäestä, niin selvin ero näiden mäkien välillä venäläispopulaation (lasnamäella) lisäksi on se, että Mustamäki esim. on suorastaan kuin ihana luonnonpuisto verrattuna Lasnaan. Lasnamäkihän on sellaisen paasikivimäen päällä, joten siellä ei todellakaan kasva oikein mitään, mikä omalta osaltaan vielä korostaa karua ympäristöä.
Avatar
tekijänä OlliMolli
#6216
Vana Linn, the best old town around. Me, Toni and Martin spent a few wonderful hours there and here's a small compilation of the things I saw:

Kuva
Kuva
Kuva
Kuva
Kuva
Kuva
Kuva
Kuva
Kuva

Street scenes:
Kuva
Kuva
Kuva
Kuva
Kuva
Kuva
Kuva
Kuva

Kuva
Kuva
Kuva
tekijänä Toni
#6221
Vanhankaupungin näkymiä seuraavaksi, vaikka ne ehkä Tallinnan matkalaisille ovatkin tuttuja. Kiipesimme myös Olevisten kirkon (sen korkean) näköalatasanteelle. Jos melko rasittava, 700 vuotta vanhojen pyörreportaiden kiipeäminen useiden kymmenien metrien korkeuteen ei tunnu pahalta urakalta, on sieltä avautuva näkymä melko mahtava. Kirkon omistava taho voisi kyllä ehkä vaihtaa nykyisen McGuyver-viritelmäkaiteen johonkin vankempaan; nykyisellään se ei juuri tehnyt oloa kovinkaan turvalliseksi, varsinkaan kulmissa missä tuuli oli kovimmilaan.

Näiden kuvien lisäksi löytyisi vielä enemmänkin materiaalia vanhastakaupungista, mutta yleisön pyydöstä laitan valmiiksi editoidut jo nyt tähän. Pitää vielä kommentoida lisää tuota Lasnamäetä ja muutenkin kaupunkia, mutta jääköön se seuraavaan postaukseen.

Mulla oli reissulla kamerana mukana mun 2,5 vuotta vanha Konica-Minolta, jonka laatu ei ihan kaikissa olosuhteissa antanut parasta mahdollista tulosta.


Kuva

Kuva

Kuva

Kuva

Kuva

Kuva

Kuva

Kuva

Kuva

Kuva

Kuva

Kuva

Kuva

Kuva

Kuva

Kuva

Kuva

Kuva

Kuva

Kuva

Kuva

Kuva
Avatar
tekijänä Whose Homepage
#6222
Hey, OL and OlliMolli, THANKS!!! :smt060 :smt007 :smt054

What a treasure trove of extra super fine Tallinn photographs! :smt023 I'm glad you made the trip ... it reminds me of my visit there last summer.

8)
tekijänä okl
#7659
Kiitos kuvista. :) Ihan kivalta Tallinna näyttää, en oo koskaan päässy käymään siellä mut kai ens kesänä viimestään pitäs lähtee. 8)

http://img249.imageshack.us/img249/3390/img4647fg1.jpg

Tässä on kiva tunnelma.

http://img285.imageshack.us/img285/5095/img4679pq5.jpg

Hieno kuva, mutta en keksi mitään sanottavaa tähän.

http://img406.imageshack.us/img406/8316/img4686eo6.jpg

Tallinnahan näyttää tässä ihan miljoona-luokan metropolilta ;)

http://img115.imageshack.us/img115/3041/img4699ht7.jpg

Tää on hieno tää uus hotelli(han se on).

EDIT: Jos on enemmän kuvia, niin pistä ihmeessä. :)
Avatar
tekijänä Whose Homepage
#7739
Hey Sky-Will, you made a trip to Tallinn! 8)

It's definitely among my all time favorite cities. :smt007 I'm simply in love with its charming and handsome Old Town and VERY impressed with its new projects, already finished, u/c or in the planning stages. :smt023

Thank you for sharing your photos. They bring back fond memories. :)
Avatar
tekijänä Urbaani
#7741
Nuo pilvenpiirtäjät herättävät kateutta. :|
Saataisiimpa sellaisia tännekkin!
Avatar
tekijänä sw
#7742
Tutunnäköistä maisemaa. Mukavia kuvia. Ei mitään erikoista.

Lisää saa toki laittaa. :)
Avatar
tekijänä Klazu
#8441
Onhan nuo Tallinnan rakennukset komeita arkkitehtuuriltaan, mutta eivät ole mitenkään erityisen korkeita ja rakennuksia on vain kourallinen vähän hajallaan. Ei noilla vielä kummoista skylineä tehdä.