Taloforum.fi

[urbaanin keskustelun mekka] Suomen johtava rakentamisaiheinen valokuvaus- ja keskustelusivusto.

Mikä on Taloforum?

Talon aulassa voit esitellä omia kuvia rakennuksista, kaupungeista ja muista urbaaniin teemaan liittyvistä kohteista. Esittele kotikaupunkisi tai kommentoi muiden kuvia. HUOM! Kuvat ovat tekijänoikeuslain suojaamia, eikä kuvien kopiointi ole sallittua ilman kuvaajan lupaa!
tekijänä Toni
#6087
27,000 asukkaan Savonlinna on itselleni erittäin tuttu pikkukaupunki, jossa on tullut käytyä lähes jokaisena kesänä parinkymmenen vuoden ajan koska se sattuu olemaan mutsini kotipaikka. Kiitos siellä järjestettävien tapahtumien (mm. kesäiset kuukauden kestävät Oopperajuhlat) on kaupungin ilme kesäisin yllättävän elävä ja tiivis, mitä ei muuttotappiolliselta kunnalta Venäjän rajan läheisyydestä odottaisi.

Osaltaan siinä auttaa kaupungin rakenne: keskusta on rakentunut kahdelle saarelle ja sitä halkoo yksi pääväylä, Olavinkatu, jonka varrelle suuri osa palveluista on sijoitettu. Näin ollen se on yllättävänkin tiivis sisältäen kunnollista korttelirakentamista. 1400-luvulta peräisin oleva Olavinlinna tuo myös oman lisänsä. :)

Tässä pari hassua otosta Savonlinnasta heinäkuulta 2006. Älkää odotelko mitään taidepläjäyksiä, vain puhtaita lonkalta otettuja nopeita näpsäyksiä, jotka toivottavasti antavat jonkinlaisen kuvan tästä ihan kivasta pikku kaupungista / kunnasta.

Olen ehkä vähän puolueellinen, mutta mielestäni erittäin kiva paikka kesällä ja ison tuntuinen kokoisekseen näin suomalaisessa mittakaavassa.

Kuva


Aivan ihana 30-luvun funkkistalo, joka on kuin suoraan pienestä kyläpahasesta USA:n keskilännestä 50-luvun taitteesta. Farkkumainos ja elokuvateatter lisäävät tunnelmaa.
Kuva


Kuva


Kuva


Kuva



Kuva


Kuva


Kuva


Kuva


Kuva


Kuva


Asuinalue keskustan ulkopuolella. Taustalla pilkottaa Olavinlinna.
Kuva


Kuva


Kuva


Kuva


Kuva


Kuva


Eräs kaupungin suurimmista ongelmista on vanheneva väestö. Kaupungissa toimii AMK sekä Joensuun yliopiston muutama yksikkö, mutta se ei riitä pitämään nuoria kaupungissa. Näin kävi mutsin kohdalla. Myös työtilanne on hankala eikä nuoria aikuisia perheineen ole oikein saatu muuttamaan kaupunkiin.

Eilinen Itä-Savo tosin tiesi kertoa, että kaupungin asuntomarkkinoilla käy ennen näkemätön vilinä, osittain sen takia että pitkästä aikaa moneen vuoteen keskustaan rakennetaan uutta ja melko paljonkin. Kysyntää kuulemma riittää. Varsinkin kun uusien rakennusten sijainti on melko hyvä. Savonlinnassa keskimääräinen hinta per neliö on 1000 euron paikkeilla, keskustassa 1700.

Kuva



Kuva



Kuva



Kuva


Kuva


Keskon siilo keskustan laidalla oli minulle Savonlinnan maamerkki, jonka näkeminen skidinä auton ikkunasta tarkoitti sitä, että nyt ollaan pian perillä
Kuva


Kuva


Kuva




1400-luvun lopulla rakennettu Olavinlinna on Savonlinnan ehdoton ykkösrakennus, jonka Ruotsi rakensi sotalinnaksi suojamaan itärajaa. Sen kustannukset johtivat verojen kohoamiseen, jonka seuraksena monet savolaiset vaihtoivat Venjän puolelle rajaa. :D Linna joutui myöhempien vuosisatojen aikana useampaan otteeseen piiritetyksi sekä vaihtoikin omistajaa kahdesti. Se sijaitsee saarekkeella keskustan vierestä ja sen rakentamisen myötä kaupunki kehittyikin sen viereen. Koska linna oli puhtaasti sotilaskäyttöön tehty, ei se tarjonnut kovin mukavia asuinsijoja tavalliselle väelle.


Aurinko tuppasi aina paistamaan vähän huonosta suunnasta kun olin linnasta ottamassa yleiskuvaa - tai sitten alkoi satamaan - joten tähän erihuonoon otokseen on tyytyminen.
Kuva


Kuva


Kuva


Kuva



Lopuksi häröilykuva
Kuva
tekijänä Joggeri
#6088
Mukavan näköinen paikka toden totta... tai sellaiselta sait kaupungin vaikuttamaan kuvissasi. :D Toivoisimpa, että Kankaanpäässäkin (sieltä olen kotoisin) olisi sen verran vanhaa sotilasperinnettä, että sinnekin olisi joskus rakennettu linnake, joka olisi paikan "vetonaula".

Kankaanpäässä onkin tyytyminen tykistöprikaatiin (joka sekin muistaakseni jo 1700-luvulta peräisin) mutta linnaa kyseiselle paikalle ei ole rakennettu. Varuskunnan ympärille kaupunki toki on alunperin rakentunut, mutta kaupungiksi paikka kasvoi vasta myöhemmin. Nykyään kaupunki riutuu pahasti kärsien mm. muuttotappiosta, ja eloisa 16000 hengen kasvava kaupunki onkin kutistunut jo 1970-luvulta lähtien nykyiseksi reilun 12500 hengen kuolevaksi paikaksi. :(
Avatar
tekijänä prepo
#6089
Savonlinna on minullekin tuttu kaupunki, lapsena tuli käytyä siellä kesäisin sukulaisten luona.

Olavinlinnan vaiheisiin perehdyin tarkemmin kun rendailin sen Simcity-peliin pari vuotta sitten:
Kuva

Ruotsihan rakensi linnan aikanaan Venäjän puolelle rajaa ja siitähän riitti sitten tappelemista vuosisadoiksi.

Linna näytti perin erilaiselta Ruotsin vallan alla, esim. 1600-luvulla sen on arveltu näyttäneen tältä:
Kuva

1400-luvun versio on sekin ollut erinäköinen, kuvaa siitä ei liene säilynyt, mutta tornit ovat olleet oheisen kuvan kaltaisia "ritarilinnatorneja":

Kuva

Nykyinen ulkoasu kuten tornien bysanttilaisvaikutteiset huiput ovat siis venäläisten käsialaa.
tekijänä Quu
#6091
Vaikuttaa hyvin mukavalta paikalta ja nimenomaan kesäkaupungilta. Ei tällaista osaa alle 30 000 asukkaan kaupungilta odottaa. Näyttäisi siltä, että asuminenkin olisi keskittynyt sangen tiiviisti keskustan alueelle, eikä lukemattomille asuinalueille.
Avatar
tekijänä Janne_H
#9807
Isovanhempien 100 vuotias mokki sijaistee eräällä saarella Pihlajavedellä Savonlinnan lähellä. Siellä itsekkin olen kesäisin oleillu. Ja täytyy sanoa, että Savonlinna on viihtyisin kesäkaupunki, minkä tiedän.

Saaristot ja niiden luonto on aivan uskomattoman hienoa. Vesi on sinistä ja kirkasta ja siellä täällä on korkeita kallioita joissa on luolia ja kaikkea kivaa :)

Toni jos sulla on kuvia Savonlinnan vesistöistä, niin laita ihmeessä niitä tänne.
tekijänä nordman
#9959
Q kirjoitti:Vaikuttaa hyvin mukavalta paikalta ja nimenomaan kesäkaupungilta. Ei tällaista osaa alle 30 000 asukkaan kaupungilta odottaa. Näyttäisi siltä, että asuminenkin olisi keskittynyt sangen tiiviisti keskustan alueelle, eikä lukemattomille asuinalueille.
Kesäkaupungista olen samaa mieltä, etenkin tori on Suomen parhaita ja tunnelmallisimpia. Suuret korkeuserot ja vesistöt tekevät keskustan ilmeen viihtyisäksi. Löytyy uutta ja vanhaa rakennuskantaa sopusoinnussa.

Asumisen keskittymisen osalta meni veikkauksesi hiukan pieleen. Itse asiassa Savonlinnan kaupunkirakenne on hankala, minkä näkee kun katsoo karttaa. Vesistöjen takia asutus on venähtänyt saarille ja niemille noin 15 km pitkäksi nauhaksi. Kaupungin halki vie käytännössä vain yksi katu, joka samalla on valtatie, joten raskas liikenne jyrää keskustan läpi. Ja lisämausteena on vielä läppäsilta, jonka avaaminen vesiliikenteelle 5-15 minuutiksi katkaisee koko kaupungin satoja kertoja vuodessa ja synnyttää 2-4 km autojonoja. Joten liikenne on ajoittain erittäin ongelmallista.

Mutta nythän monen kymmenen vuoden jahkailun jälkeen kaupunki on viimein saamassa ohitustien, mikä helpottaa liikenneruuhkia ratkaisevasti.

Ei taida muuten Suomessa olla enää kovin monta kaupunkia, jossa ei olisi ohitustietä? Itselleni tulee lähiseudulta mieleen Varkaus, jossa 23-tie kulkee keskustan halki, viitostie ohittaa kaupungin tyylikkäästi. Ja ainakin Hamina taitaa olla myös ohitustietä vailla, tosin se on aika paljon pienempi kaupunki.
tekijänä Jape
#9963
Savonlinna tosiaankin on todella mukava kesäkaupunki, parhaimpia Suomessa, väittäisin. Ajattelin itsekin joskus postata tänne omia kuvia, mutta eipä ne mitään sellaista näytä, mitä noissa Tonin kuvissa ei näkyisi.
nordman kirjoitti:Mutta nythän monen kymmenen vuoden jahkailun jälkeen kaupunki on viimein saamassa ohitustien, mikä helpottaa liikenneruuhkia ratkaisevasti.
Niin, tuo ohistustie tosin rakennettaneen junaradan päälle, mikä onkin sitten viimeinen naula Pieksämäen ja Parikkalan välisen rataosuuden arkkuun. Nythän Parikkalan ja Savonlinnan välillä on mennyt muutama päivittäinen henkilöjunapari. Pieksämäen suunta taasen on ollut lähes kuollut, muutama satunnainen tavarajuna siitä on ehkä silloin tällöin mennyt.

En kyllä Savonlinnalle tiedä parempaakaan autotieratkaisua, kun eteläpuoli on jo tukkoon rakennettu. Itse melko ummikkona lähtisin sijoittamaan mieluummin vaikkapa pieneen Keskustatunneliin (sellaiseen Savossa tuskin on varaa), kuin tuhoamaan raideliikennettä, jossa nimenomaan pitäisi olla syrjäseutujenkin tulevaisuus. Autoilijoiden siirtäminen kiskobusseihin lienee täysin utopistinen ajatus.
Avatar
tekijänä sam
#9971
Nykyisellään kaupungin itä-länsisuuntainen läpäiseminen on kyllä melkoisen hermojaraastava kokemus turistisesongin aikana, kun Kyrönsalmen siltaa auotaan puolen tunnin välein ja jonon pää huitelee jäähallin liepeillä (nimimerkillä kiehuva Saab 900 ja +26 C ulkona.) Ohitustien tarve ei ole joistain paikallisista mielipiteistä huolimatta olematon, sillä jopa vaarallisten aineiden kuljetukset kulkevat vilkkainta ostoskatua pitkin, ja liukkailla rekkoja on jatkuvasti poikittain Olavinkadun jyrkimmissä mäissä. Käytännössä järkevää kiertoreittiä ei nykyisellään ole ja VT 14:n päällyste onkin jouduttu uusimaan lähes vuosittain keskusta-alueella.
Jape kirjoitti: Niin, tuo ohistustie tosin rakennettaneen junaradan päälle, mikä onkin sitten viimeinen naula Pieksämäen ja Parikkalan välisen rataosuuden arkkuun.
En äkkiseltään löytänyt linkkiä hankekorttiin, mutta muistelen, että rata aiotaan säilyttää kiskoja osittain siirtämällä muun muassa ratapihan kohdalla. Ylipäätään tuohon rataan panostaminen kannattaisi, sillä osa VT 14:ää käyttävistä kumipyöräkuljetuksista voitaisiin siirtää raiteille. Tosin silloinhan ohitustie olisi "turha investointi"... :roll: Ympäristösuunnitteluun panostettaneen (tai ainakin olisi syytä panostaa) tässä tapauksessa totuttua Tiehallintotasoa enemmän, mikä saattaa osittain vähentää hankkeen vastustusta.
tekijänä Arska
#10514
sam kirjoitti:Nykyisellään kaupungin itä-länsisuuntainen läpäiseminen on kyllä melkoisen hermojaraastava kokemus turistisesongin aikana, kun Kyrönsalmen siltaa auotaan puolen tunnin välein ja jonon pää huitelee jäähallin liepeillä (nimimerkillä kiehuva Saab 900 ja +26 C ulkona.) Ohitustien tarve ei ole joistain paikallisista mielipiteistä huolimatta olematon, sillä jopa vaarallisten aineiden kuljetukset kulkevat vilkkainta ostoskatua pitkin, ja liukkailla rekkoja on jatkuvasti poikittain Olavinkadun jyrkimmissä mäissä. Käytännössä järkevää kiertoreittiä ei nykyisellään ole ja VT 14:n päällyste onkin jouduttu uusimaan lähes vuosittain keskusta-alueella.
Jape kirjoitti: Niin, tuo ohistustie tosin rakennettaneen junaradan päälle, mikä onkin sitten viimeinen naula Pieksämäen ja Parikkalan välisen rataosuuden arkkuun.
En äkkiseltään löytänyt linkkiä hankekorttiin, mutta muistelen, että rata aiotaan säilyttää kiskoja osittain siirtämällä muun muassa ratapihan kohdalla. Ylipäätään tuohon rataan panostaminen kannattaisi, sillä osa VT 14:ää käyttävistä kumipyöräkuljetuksista voitaisiin siirtää raiteille. Tosin silloinhan ohitustie olisi "turha investointi"... :roll: Ympäristösuunnitteluun panostettaneen (tai ainakin olisi syytä panostaa) tässä tapauksessa totuttua Tiehallintotasoa enemmän, mikä saattaa osittain vähentää hankkeen vastustusta.
Kysessähän ei varsinaisesti ole ohitustie, vaan toinen pääväylä joka menee aivan ydinkeskustanläpi. Ja noita Kyrönsalmen-sillan nostoista aiheutuvia ruuhkia ei saadapois sille "ohitustie kulkisi kyrönsalmen yli nykyisen sillan kohdalta ja vanhan sillan (purettiin joitain vuosia sitten) perustoille rakennetaan toinen silta.

Raideliikenne on todellakin kuollut pieksämäki-savonlinna välillä ja raiteet on niinhuonossa kunnossa huutokoskelta savonlinnaanpäin että ei niillä paljon junilla ajella.

Ohitustietä savonlinnaa on suunniteltu jo vaikka kuinkapitkään. Oikea ohitustie maksaisi aivan älyttömästi sillä pohjoispuolelta mentäessä tarvittaisiin montakilometriäpitkä silta Haapaveden yli ja etelä puoleltakin pihlajaveden yli saariaapunakäyttäen 2todellapitkää ja yksi lyhyempisilta. Saa nähdä toteutuuko tuo läpiajotiekään koskaan.
Avatar
tekijänä Klazu
#10535
Monesti on tullut Savonlinnassa käytyä ja olette aivan oikeassa, että kesäisin se on todella kaunis ja ihana paikka. Sijainti monella saarella vesistöjen keskellä kun on todella ainutlaatuinen. Savonlinna on tiivis kaupunki ja kaupungista löytyy sangen korkeitakin rakennuksia. Tuosta puuttui vielä sairaalan asuintorni, joka on muistaakseni luokkaa 12(?) kerrosta.

Savonlinnan sijainti aiheuttaa kaupungissa käytännössä joka päivä kaupungin kokoon nähden ihan uskomattoman ruuhkan. Kaupungin läpi kulkee 4-kaistainen katu (valtatie 14), joka ruuhkaantuu parin kilometrin matkalta joka iltapäivä. Asiaa ei helpota kaupungin suurimpien kauppojen, Citymarketin ja Prisman sijaitseminen pitkulan kaupungin aivan eri päissä. Ruuhka on siis todella huomattava tuolloin, enkä nyt vitsaile! Nythän tosiaankin alkaa ohitustien rakentaminen kaupungin pohjois-puolelle, joka poistanee tämän tulpan hermoja viemästä.

Hieno kaupunki ja kesäisin todella eloisa! On harmi, ettei Suomen kokoisessa paikassa pysty montaa kaupunkia pärjäämään ja harmi, että erityisesti idän suunta tyhjenee. Itse pidän Itä-Suomesta ja Savonlinnasta osana sitä.
tekijänä mkk
#29049
Tulipa käytyä Savonlinnassa, ja muutama kuvakin napsittua. Aika paljon samoja kohteita kuin ensimmäisessä viestissä, erona hieman talvisempi maisema. ^^


Kuva

Olavinlinna


Kuva

Kaupungintalo


Kuva

Tämä katunäkymä miellytti parkkipaikkaa etsiessä.

Kuva


Kuva

Taidelukion seinää oli maalattu. :smt007


Kuva

Kuva


Kuva

Kuva

Kuva
tekijänä järvellä nukkuva
#36223
Elämme ilmeisesti lopun aikoja, sillä Savonlinnassa on ihan oikeasti alettu rakentaa ohitustietä, josta on puhuttu pitkään ja hartaasti. Tässä kuvassa (otettu Kaarlonkadun itäpäästä) tie tulee menemään C-kirjaimen peilikuvan muotoisena rantaa myöten - rautatie vasemmalla, tie oikealla puolella. Täyttötöitä ei kai hirveästi enää tarvitse tehdä. Maisema on aika dramaattisesti jo muuttunutkin.

Kuva

Itse kaupunkiin liittyen, tällaista on juuri ilmestynyt, osittain sisältää kaupunkiromantiikkaa joka saattaa olla ihan kiinnostavaa (en tiedä kun en ole tarkemmin tutustunut):
http://www.myspace.com/uniensavonlinna
Avatar
tekijänä Klazu
#36225
Savonlinnan ohitustie on ihan totta paikallistasolla tärkeä projekti. Kaupungin läpi johtaa tällä hetkellä vain yksi ainoa liikennevaloilla hidastettu katu, joka ei ihan oikeasti vedä ruuhka-aikoina. Kannattaa käydä toteamassa ihan paikan päällä, eikä tuijottaa kaupungin asukaslukua taikka sijaintia jossain Itä-Suomessa. Itse olen kahdesti istunut kaupungin iltapäiväruuhkassa pitkiä aikoja autojonoissa, jotka eivät liiku minnekään, joten olen ohitustien kannalla.
Avatar
tekijänä RV
#36227
Näissä Savonlinnan kokoisissa kaupungeissa on nimenomaan erityisen viturallaan liikennesuunnittelu, esim. Porvoo ja Hamina! Porvoossa kaupungin läpi johtaa 1+1-kaistainen katu, jolla on liikennevaloristeyksiä 100 metrin välein ja jota pitkin kulkee n 20 000 autoa päivässä, eikä edes mitään suunnitelmia ole!

Muutenkin Porvoon keskusta koostuu torista, jonka ympärillä pari kapeaa katua ja 1-kerroksisia liikerakennuksia. Millainenkohan kaaos syntyy kun kaupunki suunnitellusti tuplaa asukasmääränsä? Hyvä juttu tuo Savonlinnan ohitustiehanke.