Taloforum.fi

[urbaanin keskustelun mekka] Suomen johtava rakentamisaiheinen valokuvaus- ja keskustelusivusto.

Mikä on Taloforum?

Talon aulassa voit esitellä omia kuvia rakennuksista, kaupungeista ja muista urbaaniin teemaan liittyvistä kohteista. Esittele kotikaupunkisi tai kommentoi muiden kuvia. HUOM! Kuvat ovat tekijänoikeuslain suojaamia, eikä kuvien kopiointi ole sallittua ilman kuvaajan lupaa!
tekijänä Toni
#5824
Talo muodostaa ehkäpä yhden kattavimmista suomalaisia kaupunkeja kuvien muodossa esittelevistä paikoista. Olemme tässä alustavasti miettineet eräänlaisen nettisivun tekemistä foorumin yhteyteen, mistä ulkopuoliset pystyisivät kätevästi löytämään etsimiensä kaupunkien kuvat. Tekniikkapuoli ja viitsiminen ovat toistaiseksi meidän osaltamme hieman viivästyttäneet asian kehitystä, mutta näin etukäteen olisi kiva tietää, että kiinnostaisiko Talossa kuviaan esitelleitä pistämään kuvansa esille webbisivun muodossa? Se toimisi foorumin yhteydessä, ehkäpä vähän tähän tapaan: http://tinyurl.com/qbk26

Homma olisi kaikinpuolin vapaaehtoista sekä epäkaupallista. Huom: tämä on hyvin alustava kyseley eikä velvoita mihinkään tai muuta. Koko "Kaupunkikuvagalleria" on aikalailla auki vielä toistaiseksi, niin muotonsa kuin toteutuksensa puolesta.
tekijänä Anssi
#5826
Helppokäyttöinen galleria, jossa kuvat on lajiteltu kuntien mukaan olis ihan kätevä. Kuvia pitäis pystyä hakemaan myös hakusanoilla.

En noiden tekniikasta mitään tiedä, mutta tietokanta siellä pitäisi olla taustalla, että lajittelut ja haut toimii.
tekijänä Larma
#5864
Kuulostaa hyvältä. Kannatan kyllä, kunhan tämä vain onnistuu tekniikan puolesta. Priorisoin kuitenkin tärkeämmäksi rakennettujen, rakenteilla olevien ja suunniteltujen tornitalojen -tietokantaa Talon yhteyteen, josta on jo ollut keskustelua ainakin huutoikkunassa.

Sisällöntuottajille vähän töitä ettei mene koko kesä ryypätessä. ;)