Taloforum.fi

[urbaanin keskustelun mekka] Suomen johtava rakentamisaiheinen valokuvaus- ja keskustelusivusto.

Mikä on Taloforum?

Talot eivät ole kaikki kaikessa. Raideliikenne, puistoalueet ja muut kaupunkikuvalliset projektit saavat aikaan keskustelua täällä.
tekijänä Quu
#576
Ihan jees toi havainne. Pitäkööt makkaransa, kunhan ne rampit puretaan ja saadaan lisää tilaa.
tekijänä Jape
#580
Onhan tuo parempi kuin tämänhetkinen tilanne, mutta kyllä olisivat uudistuksessa saaneet ainakin minun puolestani heittää sen makkaran hiuksista v...n. Tosin onhan sillä nyt sitten aivan kamalasti arvoa kun ovathan helsinkiläiset sitä makkaraa siinä jo muutaman vuosikymmenen säälinsekaisella naurulla katselleet. Jonkinlainen kävelypaikka siitä kai nyt sitten tulee. No saadaanpahan liiketilaa lisää. Toisaalta olisi parempi jos liiketilaa ei kunnolla saataisi, jolloin kysyntä kasvaisi niin paljon, että ainoa ratkaisu olisi rakentaa johonkin kunnon torni. :D

Täältä voi katsella enemmänkin noita havainnekuvia, ym. Makkarataloon liittyvää.

Tiesittekö muuten, että City Centerin suunnitteluvaiheessa suunniteltiin että Makkaratalon yhteyteen rakennettaisiin 14-kerroksinen hotelli? Nyk. Makkaratalon alakerrassa on pieni tyhjä toimistotila, jonka näyteikkunassa on kiinnostavia visioita siitä millaiseksi City Centeriä kaavailtiin. Ei se torni mikään kauneuden riemuvoitto olisi ollut, mutta oltaisiinpahan saatu jotain skylineä Helsinkiin. :roll:
tekijänä Quu
#581
Vähän tiltissä noi havainnesivut. Tämä kuva pisti miettimään; missä maggara?

Kuva
tekijänä late-
#585
KSV:n tietoja ei kannata hakea pelkästään projektisivuilta. Eivät he niitä voi koko ajan päivittää, kun pitäisi töitäkin tehdä. Sen sijaan on syytä hakeutua pöytäkirjojen äärelle. KSV:llä pöytäkirjojen liitteet ovat pääsääntöisesti julkisia. Esimerkkimateriaalina vaikkapa täydellinen sarja havainnekuvia, leikkauksia ja pohjia Makkaratalosta, Kampin Keskuksesta ja Stockmannilta.

Reittiähän on Päätöksenteko -> Esityslistat ja pöytäkirjat eli: http://www.hel.fi/ksv/Paatoksenteko/paa ... okset.html.
Esimerkiksi Hesarin kirjoitukset liittyvät yleensä suoraan johonkin kokoukseen koska niiden yhteydessä lähetetään lehdistötiedotteet.

Varoituksen sanana, että liitteet voivat olla todella isoja. Esimerkiksi Kampin Keskuksen suunnitelmaluonnos on 80 megatavua. Löytyy muistaakseni 25.9.2003 -kokouksen liitteistä. Stockmann viime vuoden lopulta. Makkaratalo löytyy edellisestä ja seuraavasta.

Edelliseen ja seuraavaan vielä sen verran, että kaikki vähänkin isompi yleensä pannaan pöydälle ainakin kerran eli 1-2 viikoksi. Näin lautakunnan jäsenet ehtivät paremmin tutustua aiheeseen ja eri puolueet voivat vielä neuvotella kannoistaan. Materiaali nimittäin valmistuu liian myöhään ennen ensimmäistä kokousta, jotta aika riittäisi. Lisäksi tiedotusvälineiden kautta syntyvä julkinen keskustelu ensimmäisen kokouksen jälkeen voi vielä vaikuttaa asioihin.
tekijänä late-
#586
Makkaratalon osalta nykyinen sopu siis on, että Makkara jää ja rampit poistuvat. Myös KSV:n esityslistaan liittyvät havainnekuvat on päivitetty vastaamaan tätä muutosta. Lisäksi Sponda on toistaiseksi luopunut koko laajan sisäpihan kattamisesta, mutta sille tehdään varaus kaavassa.

Ilmarinen veti puolestaan hernettä nenään WTC:n huollosta, joten Keskuskadulle jää väliaikaisesti kaikkein pohjoisin alas vievä ajoramppi Ateneumin vieressä ja ramppi muutetaan valoilla kaksisuuntaiseksi Tarkoitus on, että Ilmarinen taipuu aikanaa liittämään myös WTC:n maanaiseen huoltotunneliin.

Makkaratalon remontti vaikuttaa vahvasti myös Asematunneliin, sillä rakennuksen kellarit ovat suoraan yhteydessä Asematunnelin alempiin tasoihin, joilla taitaa toimia nykyisin ainakin Metro Squash ellei sitä ole jo lopetettu. Sekä Asematunnelin perustasolta että suoraan Kompassitasolta tulee uusia kulkuyhteyksiä entisiin kerraritasoihin, joihin tulee liiketilaa. Kulkureitti metrosta asemalle ohjautuu myös hieman eri tavalla eli jokseenkin nykyisen mm. R-kioskin sisältävän rakennelman läpi suoraan aseman kellarioville.

Ja minun kantanihan on, että ylös vievät ajorampitkin olisi voinut säästää, mutta eiköhän niiden poistumisesta selvitä. Oikeastaan ylös vievät rampit ovat minusta valtavaa makkaraa hienommat. On virheellistä ajatella, että rakennussuojelu toteutuu palauttamalla vanhojen rakennusten kopioita. Tavoitteena on säästää kuvia eri aikakausilta ja myös Makkaratalo on siinä mielessä pätevä aikansa kuva. Museovirastoahan ei nykyisen kaltaisena rakennussuojelijana ollut edes olemassa, kun Skohan talot ja monet muut purettiin.
tekijänä Jape
#625
Tuli muuten mieleen, että mitä tullaan tekemään Rautatieasemalta Länsisatamaan menevälle junaradalle? Tuossa Musiikkitalon havainnekuvassa ei junarataa näkynyt, vaan mitä tehdään sille syvälle kuopalle, joka on Eteläisen ja Pohjoisen Rautatiekadun välissä? Joskus ajattelin, että saisivat vaikka paikallisjunayhteyden Länsisataman paikalle tulevalle alueelle, mutta ei - aivan liikaa tasoristeyksiä, ym. tulisi olemaan. Saisivat vaikka täyttää sen kuopan mullalla ja muuttaa Eteläisen ja Pohjoisen Rautatiekadun jonkinlaiseksi puistokaduksi. :)

Onkos asiasta esitetty mitään virallisia suunnitelmia?
tekijänä late-
#634
Jape kirjoitti:Tuli muuten mieleen, että mitä tullaan tekemään Rautatieasemalta Länsisatamaan menevälle junaradalle?
Junaradan purkaminenhan varmistui vasta ihan äskettäin. Alun perin rata piti jättää telakkaa varten, mutta nyt telakka ilmoittikin luopuvansa radasta, joten heti sataman lähdettyä koko rata voidaan purkaa. Telakalle vievä osuus puretaan ilmeisesti jo kesällä.

Rautatiekatujen välinen kuilu on pääosin varattu keskustatunnelille. En ole ihan varma olisi kuilussa itse tunneli vai vain jotain sen ramppeja. Joka tapauksessa kattohan siihen tulisi päälle ja rautatiekatujen väliin saisi tosiaan melkoisen bulevardin, jossa voisi olla vaikka puistoa ja ratikoita, jos jokin ratikkareitti kokee tarvetta kulkea tuosta. YTV:n poikittaisen joukkoliikenteen visiosuunnitelmassa ehdotettiin tuolle reitille Lauttasaaresta tulevaa ratikkaa (siis toki Länsimetron lisäksi), joka kulkisi mahdollisesti ratapihan ali ja jatkaisi vaikkapa Merihakaan.

Ongelmana käytön kannalta on vain juuri tuo Keskustatunneli. Tunnelin toteutus ei ole missään lähelläkään, jos sitä ikinä edes toteutetaan, joten kuilu vain olla möllöttää, jos sitä ei päätetä kattaa. Pelkkä kattaminen taas olisi luultavasti kallista, koska käytännössä pitäisi varmaan rakentaa tuo pätkä tunnelista samalla.
tekijänä late-
#636
Tulipa mieleen yksi mahdollinen hiukan tavallista korkeamman rakennuksen paikka. Kampin metroaseman nykyinen tontti saa nimittäin jossain vaiheessa rakennuksen. KSV:n työohjelmassa kaavoitus taitaa olla merkitty vuodelle 2007.

TKK:lla opiskelevana yritän kulkea välillä arkkitehtiosaston aulan kautta koska siellä on välillä kiinnostavia asioita seinillä. Muutama vuosi sitten arkkitehtuurin peruskursseihin kuuluvan tornityön aiheena oli juurkin tuo tontti. Määritelmänä oli vähintään Autotalon korkuinen rakennus, jolla on kuitenkin hyvin kapea runko itä-länsi -suunnassa, jotta näkymät talon ohi säilyvät.

Minusta kapea torni olisi tuossa paljon onnistuneempi massoittelu kuin tavanomainen möllykkä, joka tukkisi tilan. Yleensähän leveys on ihan paikallaan kaupunkitilan luomiseksi, mutta Kampissa on kyllä katutila jo ihan kunnossa ilman taloakin. Arkkitehtiopiskelijoiden ehdotusten joukossa oli toki sellainenkin rakennus, joka seisoi neljällä jalalla ja jätti muutaman alimman kerroksen oikein huolella auki :)
tekijänä Mantsi
#740
Tämän päivän Iltalehdestä poimittua...


-Makkaratalo säilyy, Keskuskadun puoleiset rampit poistetaan, koska Keskuskatu muutetaan kävelykaduksi.
-Itse taloa remontoidaan 100miljoonalla eurolla ja sen sisälle rakennetaan 9-kerroksinen toimisto -ja liikerakennus.
Avatar
tekijänä OlliMolli
#741
Mantsi kirjoitti:Tämän päivän Iltalehdestä poimittua...


-Makkaratalo säilyy, Keskuskadun puoleiset rampit poistetaan, koska Keskuskatu muutetaan kävelykaduksi.
-Itse taloa remontoidaan 100miljoonalla eurolla ja sen sisälle rakennetaan 9-kerroksinen toimisto -ja liikerakennus.
100 miljoonan euron REMONTTI!!? Haloo! Kampin Keskus ei kokonaisuudessaan maksanut vissiin ihan 200miljoonaa. Mitä ihmettä ne meinaa sille oikein tehdä? Ei kai yksi rakennus voi niin kallis olla jos se on vielä niin pieni, että se jotenkin mahtuu sinne sisälle. Rakentais nyt edes jotain mikä olis vähän korkeampi, vaikka ihan 10-11-kerrosta.
Avatar
tekijänä sw
#742
Onhan se usein niin, että vanhojen amortisoituneiden talojen remppaaminen moderniin kuosiin ja kuntoon maksaa lähes yhtä paljon kuin kokonaan uuden vastaavan rakentaminen.

Ja sitten kun remontointi käynnistyy, huomataankin joku "yllättävä" rakenteellinen vaurio tai muu vastaava ja lasku sen kun kasvaa kasvamistaan.
tekijänä Mantsi
#747
Oliko se 10miljoonaa euroa sitten ? Olin katsovinani kyllä että 100miljoonan remontti... :?
tekijänä late-
#755
Moolio kirjoitti: 100 miljoonan euron REMONTTI!!? Haloo! Kampin Keskus ei kokonaisuudessaan maksanut vissiin ihan 200miljoonaa. Mitä ihmettä ne meinaa sille oikein tehdä?
Minulla on sellainen mielikuva, että Kampin keskus olisi maksanut yli 250 miljoonaa. Joka tapauksessa vanhan remontoiminen on usein uuden rakentamista kalliimpaa. Useimpien asuinkerrostalojen edullisin peruskorjausmenetelmä olisi purku ja uuden rakentaminen tilalle.

Makkaratalon osalta muistutan taas, että KSV:n esityslista vastaa usein kysymyksiin. Makkarataloa koskevan kohdan liitteenä siis pohjat, leikkaukset ja havainnekuvat.

Isoja muutoksia tehdään paljon. Asematunneliinkin tulee muutoksia samalla. Huoltokellarit yhdistetään asematunneliin ja ne muutetaan liiketiloiksi. Valoa johdetaan sisään ja rullaportaita lisätään. Asematunnelissa kulkureitti kompassitason ison portaikon ja rautatieaseman välillä oikaistaan nykyisten kauppojen läpi ja uusia kauppoja lisätään muihin kohtiin. Kompassitasolta pääsee jatkossa myös suoraan Makkaratalon kakkoskellarin kauppoihin. Lisäksi talo liitetään maanalaiseen huoltotunneliin mikä sekin jo maksaa jotain.

Uudisrakennuksen avulla syntyy katettu sisäpiha, jonka reunoille tulee kävelyreitit ja rullaportaat. Tietysti lähes kaikille tiloille tehdään jotain remonttia samalla.

Stockmannin muutokset maksavat nekin rakennuslehden mukaan noin 90 miljoonaa. Stockmannin osalta Keskuskatu kaivetaan perusteellisesti auki ja kaikki kellaritasot laajennetaan koko kadun alle.
tekijänä CCCP
#810
Stockmannia laajennetaan tietääkseni maan alta kerros tai pari (parkkiluola?)

Todella ärsyttävää, kun vaan pari kerrosta ja nekin mahd. parkkipaikkoja.Miksi siitä ei tehä niinku moskovan GUM-tavaratalosta, jossa on 4 maananlaista kerrosta eikä mikään niistä ole parkkihalli!!! :evil:
Viimeksi muokannut CCCP, 13.03.05 20:45. Yhteensä muokattu 1 kertaa.
tekijänä late-
#816
CCCP kirjoitti:Stockmannia laajennetaan tietääkseni maan alta kerros tai pari (parkkiluola?)
Kansa kysyy, KSV vastaa. Alkaa olla toistuva teema.

Eli nykyinen parkkihalli tulee pitkälti myymäläkäyttöön. Pohjista ei voi varmasti sanoa tuleeko käyttöön vain taso K2 (jolla siis on jo nyt Herkun alempi osa) vai myös taso K3. Joka tapauksessa K2 tulee käyttöön kokonaisuudessaan.

Stockmann ja Makkaratalo saavat yhteisen parkkiluolan syvälle huoltotunnelin tasoon. Samaan tasoon tehdään molempien uudet huoltokellarit.