Taloforum.fi

[urbaanin keskustelun mekka] Suomen johtava rakentamisaiheinen valokuvaus- ja keskustelusivusto.

Mikä on Taloforum?

Alakerrassa käydään jutustelua mielenkiintoisista rakennusprojekteista. Täällä ei välitetä korkeusennätyksistä vaan iloitaan myös pienemmistä rakennuksista ja vanhemmista arkkitehtuurin helmistä.
Avatar
tekijänä SamuXe
#41560
Karjalainen:
Kaupunki kiirehtii valtiota toteuttamaan Joensuun ratapihan järjestelyt. Liikennevirasto on luvannut hankkeen suunnitelmien valmistuvan ensi keväänä. Ratapihan nykyaikaistaminen palvelee Karjalan radan raideliikenteen kehittämistä, samoin pitkään seisonutta matkakeskushanketta, joka ei voi edetä ennen kuin ratapihalle tehdään muutoksia.
Onko kellään mitään lisäinfoa tästä että onko kyseessä isompikin rakennelma vai entisen ehostus?

Ja vielä matkakeskusksen omilta sivuilta:¨
Joensuu
Yhteinen terminaali.

Nykyisestä linja-autoasemasta saneerataan yhteinen matkakeskus. Alueen kaavasuunnitelmaan sisältyy merkittävä osa myös muuta maankäyttöä, lähinnä asuin- ja liikerakentamista.

Yleissuunnitelma valmistui v. 2003 ja sen jatkoksi toteutettiin alueesta tarkennettu tontinkäyttösuunnitelma. Paikallisliikenteen sähköiset aikataulunäytöt pysäkkikatoksiin on tehty osana keskustan joukkoliikennejärjestelyjä v. 2004. Asemakaavoitus on valmistunut keväällä 2006.
tekijänä Janne76
#41570
Joensuussa pitäs käydä pyörimässä kunnolla. Vieläkin harmittaa kun muutama kesä sitten oli mahdollisuus käydä kurkkaamassa syvemmin mut ajettiin vaan ohi :(
Avatar
tekijänä Klazu
#41571
Turistille Joensuu ei hirveitä tarjoa, mutta se on mukava leppoisa pieni asuinkaupunki. Kaupungissa on tapahtunut valtavasti viimeiseen kymmeneen vuoteen, tosin sitä on vaikea havaita jos ei ole koskaan aiemmin kaupungissa käynyt.
Avatar
tekijänä SamuXe
#41582
Klazu kirjoitti:Turistille Joensuu ei hirveitä tarjoa, mutta se on mukava leppoisa pieni asuinkaupunki. Kaupungissa on tapahtunut valtavasti viimeiseen kymmeneen vuoteen, tosin sitä on vaikea havaita jos ei ole koskaan aiemmin kaupungissa käynyt.
Totta. Turismilla Joensuu ei tule pärjäämään. Yliopisto on yksivalttikortti + tietenkin maakuntakeskus. On Joensuussakin historiaa paljonkin mutta sen jäljet on aika hyvin pyyhkiytynyt. Suurin osa rakentamisesta nyt on Penttilänrannassa ja Kehätien laajennuksessa ja sen varrella. Tunnen monia arkkitehtejä jotka esimerkiksi kertoi että Pilkon Citymarketin läheisyyteen on suunnitteilla kerrostaloja, joka olisi todella hyvä!
Veli poika käy noin parikertaa vuodessa Joensuussa perheineensä ja joka kerta hän toetaa miten paljon Joensuu muuttuu joka kerta.

Harvassa kaupingissa saa näin lähelle keskustaa enää uutta kerrostaloaluetta etenkään kokonaista kaupunginosaa.
Avatar
tekijänä Klazu
#41591
Olen jo pitkään ihmetellyt, miten Pilkon citymarketin ympärille ei ole ilmestynyt yli vuosikymmeneen talon taloa, vaan hypermarketti sijaitsee kirjaimellisesti keskellä peltoa. Pienasutusta on sitten toki lähimetsissä ja Noljakan puolella, mutta 98% asiakasvirrasta saapuu paikalle autolla. Hyvä jos ympärille on tarkoitus rakentaa asutusta!
Avatar
tekijänä SamuXe
#41592
Klazu kirjoitti:Olen jo pitkään ihmetellyt, miten Pilkon citymarketin ympärille ei ole ilmestynyt yli vuosikymmeneen talon taloa, vaan hypermarketti sijaitsee kirjaimellisesti keskellä peltoa. Pienasutusta on sitten toki lähimetsissä ja Noljakan puolella, mutta 98% asiakasvirrasta saapuu paikalle autolla. Hyvä jos ympärille on tarkoitus rakentaa asutusta!
Jep. Toki kyseessä on vain jonkun arkkitehdin idea mutta toivottavasti viedään eteenpäin. Aluehhan sinäällään on loistava jos Kuopiontien melusaasteita ei lasketa. Kauppa, golfkenttä, nopeasti pääsee keskustaan, noljakan palvelut. Ja samoin odottelen uutisia karsikon Citymarketin etenemisestä. Senkin ympärille tietääkseni on kaavailtu kerrostaloja.
Avatar
tekijänä SamuXe
#43237
Muutamia uutisia Joensuusta:
Karjalainen MAAKUNTA | 15.12.2011 | 14:44
Kanavarannan taloista uusi esitys

Joensuun kanavarantaan Piimälinnan ja Postitalon tonteille suunnitelluista muutoksista on valmistunut uusi esitys. Tekninen lautakunta käsittelee kaavamuutosta jouluviikolla.

Aiempi suunnitelma herätti kiivasta ja runsasta vastustusta. Siksi ehdotusta on nyt hieman muutettu. Piimälinnan ja Postitalon tonteille suunniteltua lisärakentamista vastustettiin, koska se pilaisi peruuttamattomasti kaupunkikuvaa ja jokivarren rantamaisemaa.

Nyt esitetty uudisrakentaminen sijoittuu lähemmäksi nykyisiä rakennuksia ja kauemmas joesta. Myös rakentamisen määrää on pienennetty. Kaavassa esitetään Postitalon tontille kuusi- ja Piimälinnan tontille seitsemänkerroksista uudisrakennusta. Nykyisissä rakennuksissa asuntoja ei saa sijoittaa kahteen alimpaan kerrokseen, mutta uudisrakennuksissa se on mahdollista. Pysäköintipaikkoja tehdään sekä maan päälle että kellareihin.

Kanavapuiston kevyen liikenteen reitit jäävät nykyiselleen. Kanavapuisto pienenee vähän, mutta kaavoittajan mukaan sillä muutoksella ei ole merkittävää kaupunkikuvallista vaikutusta.
Karjalainen
Kävelykeskustaa halutaan laajentaa

Kävelykeskustaa halutaan laajentaa muuttamalla Siltakadun joukkoliikennekatu kävelyalueeksi ja jatkamalla kävelykatua pohjoispäässä muun muassa Niskakadulle.

Kaavaluonnos esiteltiin keskiviikkoiltana.

Joensuun keskustan uuden osayleiskaavan luonnos sisältää 55 kulttuurihistoriallista rakennuskohdetta, joista suurin osa esitetään suoraan suojeltavaksi.

Uusia suojelukohteita olisivat muun muassa torin reunan pankkitalo, Karjalantalo, useita asuinrakennuksia sekä Kauppakatu 3:n sininen talo.

Hotelli-ravintoja Wanha Jokela ei esitettyihin suojelukohteisiin kuulu.

Luonnoksen mukaan Joensuun kaupunkikeskustassa sallittaisiin tulevaisuudessa muun muassa vanhojen kerrostalokortteleiden täydennysrakentaminen. Rakennusten maksimikerroskorkeus nousisi 4-6 kerrokseen.

Kaavaluonnos tulee kaupungin internetsivuille torstaina ja yleisesti nähtäville alkuvuodesta.
Todella hienoa että vihdoinkin saadaan nostettua 4-6 kerrokseen. Yksi Suomen rumimmista ruutukaava-alueista on tuo Joensuun. 4 kerroksisia täynnä ja hajalleen rakennettu. Metropolin Rantakylän puoleiselle tontille aletaan tietääkseni keväällä rakentamaan.

Karjalainen
Keskussairaalan laajennuksille luvassa jatkoa

Maakunnan keskussairaalan seuraavan suuren laajennuksen rakentaminen alkaa ensi vuonna. Se varmistui, kun sairaanhoito- ja sosiaalipalvelujen kuntayhtymän valtuusto hyväksyi tänään ensi vuoden budjetin.

Tikkamäelle rakennetaan psykiatriatalo kahdessa vaiheessa 2012–2015. Kustannusarvio on noin 34 miljoonaa euroa. Tikkamäelle nouseva psykiatrinen sairaala korvaa nykyisen Paiholan sairaalan toiminnat.

Kuntayhtymä varautuu jo sitä seuraavaankin, lähes 30 miljoonan laajennukseen vuosina 2017–2019. Silloin rakennetaan muun muassa tilat perusterveydenhuollon ensiapu- ja päivystysyksikölle.

Koska laajennukset eivät enää mahdu keskussairaalan tontille, on kuntayhtymä hankkinut Tikkamäeltä lisää maata. Nyt valtuusto päätti hakea kaavamuutosta, jotta uudet hankkeet voidaan toteuttaa.

Laajennukset rakennetaan velkarahalla. Kuntayhtymän velkaantuminen kasvaa lähivuosina lähes kolmella miljoonalla eurolla vuodessa. Vuoden 2014 lopussa velkaa on noin 62 miljoonaa euroa.
.
Tästä taisi kuvakin olla jo täällä.
Avatar
tekijänä SamuXe
#43249
Näin sijoittuisi nuo Kanavarannan talot:
Kuva

Kuva

Jos itse suunnittelisin niin tekisin etenkin tuosta siltakadun viereisestä korttelimaisemman, jotta se kiinnittyisi nykyiseen optian taloon.
Hotelli Atrium ei luultavammin hankkeesta tykkää kun häviää osittain jokinäkymä.

Mutta muuten suhtaudun hankkeeseen positiivisesti.


Ja pikaisesti tehty oma visio:
Kuva
Avatar
tekijänä SamuXe
#43846
Joensuun Taapeleiden tontilla on kaivettu monttu ja nosturi on pistetty pytyyn. Marraskuussa rakentamisen pitäisi ainakin etuoven mukaan vasta alkaa mutta haittaneeko tuo jos vähän aijemin aloitetaan ;)

Tälläistä tulossa:
Kuva
Marraskuussa 2011 aloitetaan rakentaamaan Penttilän uuden alueen mäelle, Pajamäen puiston viereen, uutta matalaenergia taloyhtiötä. Huoneistot sisustetaan tasokkailla materiaaleilla ja varustetaan laadukkailla keittiökoneilla. Huoneistoissa on omat saunat ja lasitetut parvekkeet. Huoneistot on varustettu asumiskustannuksia säästävällä talotekniikalla, niissä kaapeli-tv- ja internet-liittymät. Autohallista on suora hissiyhteys omalle kotiovelle. Muutaman kilometrin päässä sijaitsevat koulut, päiväkodit ja lähimpään kauppaan matkaa n. 600 metriä. Lähivuosina rakennettava kevyen liikenteen silta lyhentää olennaisesti matkaa keskustaan tulevaisuudessa. Toimi nopeasti ja varaa oma kotisi. Valmistuminen kevät/kesä 2013.
Avatar
tekijänä SamuXe
#43904
ÄmJii kirjoitti:Marraskuussa 2011.
Veikkaan että sen montun kaivaminen lasketaan sitten rakentamiseksi.

+ Niinivaaralle nousseen kerrostalon katto onkin näköjään harjakatto. 6- kerroksisten rakennusten katoilla nykyisin aika harvoin enää näkee.
Toivotaan että tulee ihan hyvä kokonaisuus kuhan kaikki kerrostalot ovat nousseet ja alue alkaa näyttää uutta ilmettään. Toki uusi kauppa ja hammaslääkäri ei kovin paljoa bunkkeria paremmalta näytä.
Avatar
tekijänä SamuXe
#45099
Karjalainen: Joensuu saa uuden sillan
Joensuun kaupunki aikoo käynnistää Sirkkalan sillan rakentamisen alkuvuodesta 2013, Karjalainen kertoo.

Silta ylittää Pielisjoen, ja se yhdistää kaupungin keskustan Sirkkalan kaupunginosaan joen itäpuolella. Sillan on määrä valmistua vuonna 2014.

Sillan, katurakentamisen sekä muiden perusinfrastruktuurin rakenteiden kokonaiskustannukset ovat Karjalaisen mukaan 11–14 miljoonaa euroa.

Samoihin aikoihin Sirkkalan sillan kanssa aloitetaan myös kevyenliikenteen sillan rakentaminen keskustasta Penttilänrantaan.
Eli vuonna 2014 pielisjoen yli kulkee Joensuun kohdalta 7 siltaa.
Avatar
tekijänä SamuXe
#52601
Joensuusta pieni päivitys jos joku näitä joskus lukee.

Penttilänrannasta keskustaan vievä silta on jo rakenteilla ja Penttilänrannan päätie on avattu liikenteelle aikoja sitten. Nyt keväällä pitäisi alkaa jo suurempi rakentaminen Penttilänrannassa.

Sairaalan uusinta laajennusta on aloitettu pikkuhiljaa rakentamaan myöskin:
http://yle.fi/uutiset/keskussairaalan_g ... la/5599431
Rakennukseen tulee siis sairaala-apteekki, päiväkirurgia ja silmäyksikkö.

Ja Metropolin (rantakylän päädyn puoleiselle) viereiselle tyhjälle tontille on myöskin alettu rakentamaan asuin/toimisto/liike rakennusta.

Lupaan käydä tässä joskus kuvailemassa kunhan ei ihan tuo 25 astetta ole pakkasta.